Pitää avautua tänne kun ei viitsi muita vaivata koko ajan.
Ahdistusta tuntuu olevan lähes jatkuvasti vaikka lääkkeitä on. Enpä tiedä onko niiden apu riittävä. Herätessä tuntuu ensin että päivä voisi alkaa hyvin. Hetken päästä alkaa taas ahdistamaan. Ei välttämättä voimakkaasti mutta melkein koko päivän taustalla kulkee ahdistava olotila.
Mitään ei huvittaisi tehdä eikä mitään juurikaan siis saa aikaan. Tekisi kyllä mieli toisaalta lähteä jonnekin rentoutumaan mutta sitten alan ajatella että jos alkaa siellä ahdistamaan niin menee pilalle sekin. Kotiin jääminenkin omalta osaltaan vain pitää ahdistusta yllä. Tunne on jatkuva... sellainen alakuloinen eikä uskalla ottaa aktiviteetteja ahdistuksen pelossa ja myöskään siksi ettei juuri kiinnosta.
Tarkka kuvaus: Nousin puoliltapäivin ylös ja aurinko paistoi. Eipä paljoa kiinnostanut. Söin vaivalla pari leipää aamupalaksi. Ahdistus hiipii koko ajan takaraivossa. Tekisi mieli saunaan ja suihkuun mutta ei jaksaisi... tai ehkä jaksaisi mutta miksi. Saisinko siitä mitään iloa?
Kaikki jotka kärsivät ahdistushäiriöstä tietävät varmasti sen tunteen. Se pilaa jokaisen päivän, jokaisen hetken kun haluaisi että olisi hauskaa ja rauhan saa ainoastaan nukkuessa.
Eipä tässä. Elettävä se kai vain on jos joskus voittaisin tämän. Olo on vain niin kyyninen ja masentunut. Mikään ei juurikaan huvita.
Kertokaahan omia tunteita. Jaettu suru on puolisurua vai miten se sanonta meni?
Ahdistusta tuntuu olevan lähes jatkuvasti vaikka lääkkeitä on. Enpä tiedä onko niiden apu riittävä. Herätessä tuntuu ensin että päivä voisi alkaa hyvin. Hetken päästä alkaa taas ahdistamaan. Ei välttämättä voimakkaasti mutta melkein koko päivän taustalla kulkee ahdistava olotila.
Mitään ei huvittaisi tehdä eikä mitään juurikaan siis saa aikaan. Tekisi kyllä mieli toisaalta lähteä jonnekin rentoutumaan mutta sitten alan ajatella että jos alkaa siellä ahdistamaan niin menee pilalle sekin. Kotiin jääminenkin omalta osaltaan vain pitää ahdistusta yllä. Tunne on jatkuva... sellainen alakuloinen eikä uskalla ottaa aktiviteetteja ahdistuksen pelossa ja myöskään siksi ettei juuri kiinnosta.
Tarkka kuvaus: Nousin puoliltapäivin ylös ja aurinko paistoi. Eipä paljoa kiinnostanut. Söin vaivalla pari leipää aamupalaksi. Ahdistus hiipii koko ajan takaraivossa. Tekisi mieli saunaan ja suihkuun mutta ei jaksaisi... tai ehkä jaksaisi mutta miksi. Saisinko siitä mitään iloa?
Kaikki jotka kärsivät ahdistushäiriöstä tietävät varmasti sen tunteen. Se pilaa jokaisen päivän, jokaisen hetken kun haluaisi että olisi hauskaa ja rauhan saa ainoastaan nukkuessa.
Eipä tässä. Elettävä se kai vain on jos joskus voittaisin tämän. Olo on vain niin kyyninen ja masentunut. Mikään ei juurikaan huvita.
Kertokaahan omia tunteita. Jaettu suru on puolisurua vai miten se sanonta meni?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En nyt ehdi / jaksa kauhean pitkästi kirjoittaa, mutta sen verran sanon, että tiedän ja ymmärrän tunteesi. Ahdistuksen ollessa niskassa ennen rakkaatkin harrastukset ja tekemiset tuntuu vierailta ja turhilta, jotenkin ahdistavilta ja "tyhjiltä" nekin...
Joskus auttaa hiukan vain pakottaa itsensä lähtemään jonnekin, mutta aina ei, jos ahdistunut olo jatkuu ja tekeminen tai hälinä vain pahentaa sitä. Minua helpottaa aina ajatella sitä, etten ole maailman "syvällisin", tuntevin ja älykkäin ihminen, vaan on paljon minua suurempia persoonallisuuksia, jotka ovat silti omat, sairaan maailman tuottamat ahdistuksensa pystyneet itseltään ravistelemaan pois. Miksen sitten minäkin, yksinkertainen pieni ihminen löytäisi jotakin, minulle riittävää :)
- R