Iranista

Nyt kun täällä vaikuttaisi olevan pari iranilaisnaista, niin olisi varmasti hienoa kuulla heidän käsityksensä millaista on elämä Iranissa nykyään. Olen itse saanut käsityksen lukemastani ja kuulemastani, että valtaosa iranilaisista inhoaa pappivaltaa ja haluaisi pian uudistuksia. Kertoisitteko aziza ja oxox, miten normaali väestö viihtyy siellä Iranissa nykyisin. Onko totta että noin puolet Iranin väestöstä ovat nykyisin ateisteja?

Olen myös lukenut että iranilaiset (varsinkin nuoret) seuraavat innolla satelliitikanavien tarjontaa. Ulkoiranilaisilla on USA:ssa kuulemma omia (ainakin yksi) kanavia, jotka lähettävät vaihtoehtoisia uutisia iranilaisille. Esim. ohjelmat Iranin historiasta ennen Islamia ovat muistaakseni suosittuja. Onko totta että Salaam on vaihtumassa vanhaan iranilaiseen tervehdykseen (jota en nyt muista, aika hassu sana kuitenkin).

Entä nuoriso? Millainen kuva heillä on länsimaista ja länsimaalaisista. Papiston Suuri Saatana- käsitys tuskin niellään sellaisenaan. Ja entäs internet. Luin jostakin että farsi on maailman kolmanneksi yleisin kieli netissä, tai kolmanneksi jotain ainakin. Nuoriso taitaa olla vihdoinkin tulossa ulos taikalampusta.

Entäs iranilaisnaiset. He mahtavat olla maailman kauneimpia, sekoitus slaavilaista kauneutta ja itämaista taikaa. Mahtaa mennä jalat alta iranilaismiehiltä jos ei muiltakin, kun he vielä joku päivä tulevat ulos säkeistänsä.
9533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

  • lisääjä kirjoitti:

    >These blatantly prejudiced views shed light on how discriminatory legislation against women has been proposed, adopted, and enforced in Iran since 1979. All the existing laws in Iran, which deal with the rights of women, arise from the stereotyped presumption that men are endowed with the right to dominate women. A man can divorce his wife freely and has the right to retain custody of their children. Article 105 of the Civil Code stipulates: "In the relationship between husband and wife, heading the family is characteristic of the husband." The Islamic Council of Guardians decreed that "a woman does not have the right to leave her home without her husband’s permission, even to attend her father’s funeral."

    There are inequalities in punishments for similar crimes. While in most cases harsher punishments are issued for women, their credibility as witnesses and inheritance rights are half those of men. Article 115 of the Constitution specifically excludes women from the presidency. The law also excludes them from appointment to judgeships. Yazdi, the Head of the Judiciary, commented on December 15, 1986: "No matter at what stage of knowledge, virtue, perfection, and prudence a woman is, she does not have the right to rule... Even if a righteous accredited woman possesses all qualifications, she cannot assume a leadership position nor can she pass judgment, because she is a woman." In the words of another Iranian official, women are "immature" and need "guardians."

    Äänestä

hei , vastaan sen minkä osaan ja tiedän :) Itse en ole juurikaan koko nuoruuttani Iranissa viettänyt, mutta nyt kolmekymppisenä olen useita kuukausia Iranissa työssä vuodesta, ja työ on juuri nuorten ja naisten parissa,joten heidän nykyelämästään osaan jotakin sanoa.
"Normaali" väestö viihtyy ihan hyvin, ainakin isoimmissa ja rannikko kaupungeissa elämä on ihan mukavaa ja rauhallista. Tuota ateismia en usko; monet nuorista tahtoisi uskonnon vaikuttavan vähemmän jokapäiväiseen käytännön elämään, mutta uskonto on niin joka ja arkipäiväinenkin asia, että ei siitä voi irrottautua, tavallisesti muslimi ei edes tiedä, mikä ja mitä ateismi on, eikä sille oikein ole sanaakaan ainakaan farsin kielessä. Jumala on niin läsnä tavallisessa elämässä ja sanonnoissa, että varsinainen ateismi tuossa mittakaavassa on mahdottomuus.
Tuo on totta, että ns koulutetun väestön ja opiskelijoiden keskuudessa eritoten, mutta muutenkin aika yleisesti on nousemassa vastarinta vanhoillista pappivaltaa vastaan, ja osaan arvata suurien muutosten sen suhteen olevan jo ihan pian käsillä.
Olet ihan oikeassa siinä, että nuoret ja vähän vanhemmatkin katsovat hyvin paljon satelliitti kanavia, uutuus videoita ja dvd haetaan paljon mm Kuweitista,jossa tarjonta on runsaampaa, ja tietokonepelejä yms. Internet on suosittua myös. Yhdysvalloissa, jossa minun puolisoni perhe ja osa suvusta asuu, ovat yksi näistä innokkaista Ironi-ohjelman katselijoista :) On tuhat ja yksi vitsiä ja kaskua ulkoiranilaista ja heidän isänmaallisuudestaan. Lähes kaikki tuntemani Iranilaiset tahtoisivat palata kotiin, ja moni on jo palannutkin, mutta joskus etniset seikat ovat estäneet sen, esim. Kurdeilla.
Nuoriso joka seuraa tarkasti länsimaista elämää, ihailee samalla sen suomia mahdollisuuksia, tahtoo hampurilaisia ja muotifarkkuja ihan niin kuin suurin osa maailman nuorista. Vähän vanhemmat opiskelijat ovat kriittisempiä ja tahtovat samanlaisia vapauksia mm julkisen pukeutumisen suhteen kuin muuallakin. Mutta yleinen ilmapiiri on suvaitseva. Saattaa olla totta tuo farsin yleisyys, melkeinpä missä vain kansainvälisillä chateilla ja keskustelupalstoilla löytyy aina farsin kielisiä :) Iranilainen nuoriso tuntuu olevan internetin suurkuluttajia, niin paljon heitä löytyy kaikkialta!
Ja....no, kauneushan on katsojan silmissä, mutta ainakin Iranilaiset naiset ovat itse ylpeitä juuristaan ja oman kauneuden hoito on syvällä kulttuurissa ja kuuluu tapoihin :)
Toivottavasti nämä "säkit" tulevat pian vapaaehtoiseksi myös Iranissa, kasvojahan ei siellä tarvitse peittää ja aika huolettomasti nuoret pukevat enää hijabiakaan valvojista huolimatta. Kurdithan, ei Iranin kurditkaan siis, ole koskaan vaatineet naisten hiustenpeittämistä.

Äänestä
  • maalta. Peukut pystyyn niille iranilaisille, jotka unelmoivat länsimaalaisesta vapaudesta ja demokratiasta.

    Muuten, kyllä ateismia on islamilaisessa maailmassa, ja sitä on paljon.

    Jo vuonna 1975 Jussi Aro kirjoitti kirjassaan "Pyhissä maissa ja pahoissa":

    s. 196
    "Yllätyksekseni olin todennut sekä Beirutissa että täällä (Tripolissa), että ihmiset, joiden pariin olin joutunut, olivat oikeastaan ateisteja."

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    maalta. Peukut pystyyn niille iranilaisille, jotka unelmoivat länsimaalaisesta vapaudesta ja demokratiasta.

    Muuten, kyllä ateismia on islamilaisessa maailmassa, ja sitä on paljon.

    Jo vuonna 1975 Jussi Aro kirjoitti kirjassaan "Pyhissä maissa ja pahoissa":

    s. 196
    "Yllätyksekseni olin todennut sekä Beirutissa että täällä (Tripolissa), että ihmiset, joiden pariin olin joutunut, olivat oikeastaan ateisteja."

    länsimaalaisesta "vapaudesta" mutta omaan kulttuuriin ja omiin oloihin sopivasta demokratiasta kyllä.

    Äänestä

  • Miten suurena takapakkina koit viimekertaisen vanhoillisten voiton (2000 uudistusmielistä poistettiin vaaleista)?

    Äänestä

  • Teppo kirjoitti:

    Miten suurena takapakkina koit viimekertaisen vanhoillisten voiton (2000 uudistusmielistä poistettiin vaaleista)?

    todella iso pettymys ja takapakki se oli, niin kuin valtaosan tavallisen väestön mielestä, paljonhan se aiheuttikin paikallisia mielenilmaisuja ja paljon ihmisiä kieltätyi äänestämästä jne. sen johdosta, se oli hyvin surullista ja iso tappio uudistusmielisille.

    Äänestä

Tuosta Iranilaisuudesta....Itselläni virtaa enemmän tuota afgaaniverta suonissa, ja vähän vähemmän Iranilaista, mutta koska olen oleskellut maassa iso osa ystävistäni puolisoni ovat Iranilaisia, tiedän sen verran maasta, että voin olla samaa mieltä nimimerkki Azizan kanssa, joten eipä minulla paljon lisättävää siihen ole. Kaunis maa, mahtava luonto, ystävällisiä ihmisiä ja turvallinen ilmapiiri, noin ihan yleisesti vierailijan silmin, yllättävän "länsimaalaisittain" käyttäytyviä nuoria yms.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Teppo kirjoitti:

Nyt kun täällä vaikuttaisi olevan pari iranilaisnaista, niin olisi varmasti hienoa kuulla heidän käsityksensä millaista on elämä Iranissa nykyään. Olen itse saanut käsityksen lukemastani ja kuulemastani, että valtaosa iranilaisista inhoaa pappivaltaa ja haluaisi pian uudistuksia. Kertoisitteko aziza ja oxox, miten normaali väestö viihtyy siellä Iranissa nykyisin. Onko totta että noin puolet Iranin väestöstä ovat nykyisin ateisteja?

Olen myös lukenut että iranilaiset (varsinkin nuoret) seuraavat innolla satelliitikanavien tarjontaa. Ulkoiranilaisilla on USA:ssa kuulemma omia (ainakin yksi) kanavia, jotka lähettävät vaihtoehtoisia uutisia iranilaisille. Esim. ohjelmat Iranin historiasta ennen Islamia ovat muistaakseni suosittuja. Onko totta että Salaam on vaihtumassa vanhaan iranilaiseen tervehdykseen (jota en nyt muista, aika hassu sana kuitenkin).

Entä nuoriso? Millainen kuva heillä on länsimaista ja länsimaalaisista. Papiston Suuri Saatana- käsitys tuskin niellään sellaisenaan. Ja entäs internet. Luin jostakin että farsi on maailman kolmanneksi yleisin kieli netissä, tai kolmanneksi jotain ainakin. Nuoriso taitaa olla vihdoinkin tulossa ulos taikalampusta.

Entäs iranilaisnaiset. He mahtavat olla maailman kauneimpia, sekoitus slaavilaista kauneutta ja itämaista taikaa. Mahtaa mennä jalat alta iranilaismiehiltä jos ei muiltakin, kun he vielä joku päivä tulevat ulos säkeistänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu