Olin lauantaina baarissa ja join alkoholia jonkun verran, kuitenkin niin että olin humalassa... Mies oli kotona 3kk vanhan poikamme kanssa, kun pääsin kotiin mies kertoi ettei poika ollut imenyt pullosta kun ihan vähän korviketta joten imetin sitten vauvan 2 jälkeen yöllä humalassa ja nyt pelkään että vauvalle on tullut jotain vaikka vaikuttaa ihan normaalilta, mutta pitääkö olla huolissaan että olen aiheuttanut pojalle jotain kauheaa...?
Vastaukset 7
- ........
Ei sille vauvalle ole mitään tullut eikä tarvitse olla huolissaan. Maidossa on alkoholia saman verran kuin veressä, eli puhutaan promilleista. Käytännössä vauvan saama alkoholimäärä on melkoisen olematon, vaikka olisit juonut enemmänkin. Ja varsinkin kun tuo on satunnaista, niin ei hätää.
Tähän mennessä tuo alkoholi on jo kokonaan haihtunut aikoja sitten, joten unohda koko juttu. Nytpä tiedät, että vauva ei juo pullosta, joten osaat varautua siihen seuraavaa kertaa ajatellen. - Ei hätää..
Alkoholistien ja narkkareiden lapset voi olla ihan terveitä huolimatta ties mistä aineista raskauden ja imetyksen aikana. Itselläsi kyseessä on yksi imetys pienessä humalassa, jolloin maidon alkoholipitoisuus on _todella_ pieni. Vauvalla ei ole mitään hätää, unohda koko juttu.
- alkuperäinennnnnn
Kiitos vastauksista. Nyt voin olla vähän paremmalla mielellä ja poika on ihan samanlainen iloinen oma itsensä kuitenkin ku ennen tuota humalassa imetystä. En taida enää imetysaikana lähteä mihinkään juomaan kun poika ei suostu pullosta imemään.. tietenkin vois kokeilla pumpata omaa maitoa valmiiks jääkaappiin, mutta ei ole mulle ongelma olla tätä loppuaikaa juomatta..vaikka tulee juhannus ja omat synttärit.. niitä tulee uusia taas. 6kk asti ajattelin imettää.. eli syksyllä sitten taas kun poika on jo isompi ja imetys loppunut.. Kiitos teille ja hauskaa kesää! :)
- Voi teitä..
EHDOTTOMASTI KANNATTAA OLLA HUOJENTUNUT KUN TÄLLÄ PALSTALLA IHMISET ANTAVAT SULLE SYNNINPÄÄSTÖN! Olisiko kuitenkin järkevämpää ottaa yhteyttä neuvolaan kun näihin "asiantuntijoihin"? :) Ei millään pahalla.
- äiteläinen
Edelliseen viestin "huutajalle" kommentoin senverran, että tuosta imettäjän nauttiman alkoholin minimaalisen vähäisestä kulkeutumisesta lapseen on ihan faktatietoa luotettavilla terveysviranomaisten sivuilla. R a s k a u s ja a l k o h o l i on sitten kokonaan toinen juttu samoin h u u m e e t ja i m e t y s!!!! Asia joka kannattaa kuitenkin pitää mielessä on, että humaltuneena lapsen kanssa voi sattua tapaturmia ja vauva voi aistia imettäjänsä huonontuneen motoriikan turvattomuuden tunteena.
Ap voi siis olla huojentunein mielin edelleen. - a-le
äiteläinen kirjoitti:
Edelliseen viestin "huutajalle" kommentoin senverran, että tuosta imettäjän nauttiman alkoholin minimaalisen vähäisestä kulkeutumisesta lapseen on ihan faktatietoa luotettavilla terveysviranomaisten sivuilla. R a s k a u s ja a l k o h o l i on sitten kokonaan toinen juttu samoin h u u m e e t ja i m e t y s!!!! Asia joka kannattaa kuitenkin pitää mielessä on, että humaltuneena lapsen kanssa voi sattua tapaturmia ja vauva voi aistia imettäjänsä huonontuneen motoriikan turvattomuuden tunteena.
Ap voi siis olla huojentunein mielin edelleen.äiteläinen kirjoitti jetsulleen niin kuin asiat on. Imettäjän maidossa on niin vähän alkoholia, että sitä voi verrata vaikka niihin huuruihin, joita auton tuulilasin pesusta kulkeutuu nenään. Ainoa riski hiprakkaimettämiselle on tosiaan se, että äidin olemus saattaa olla epävarma. Jos äidinmaidossa on yksi promille alkoholia (äiti on juonut illan aikana kuutisen kaljaa), on se maitomäärässä pari tippaa. Lapsi joutuu alkoholin kanssa tekemisiin mm. desinfioinnin yhteydessä ennen rokotusta, jolloin määrät ovat samaa luokkaa. Täysin vaaratonta.
- oiuytrdfghjk
Juu, samaa sanon, kuin muutkin asialliset kirjoittajat, MUTTA... Tällaisilla palstoilla on aina vaarana se, että, jos sanoo, että imettäminen hiprakassa on ok, joku varmasti tulkitsee sen niin, että voi vetää huoletta kännejä ja hoitaa/imettää lastaan... Eli AP:n tilanne on ihan ok, mutta en menisi sanomaa, että kännissä/pikku hiprakassakaan imettäminen/ lapsen hoitaminen olisi ok ja turvallista. Joku AINA tulkitsee asian synninpäästönä itselleen ja omalle koheltamiselleen :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644