Lestadiolaisten RIKOKSET

Tuomiovalta toimii

Lestadiolaiset vankilaan - käyttivät hyväksi viittä lasta
Julkaistu: 06.06.2011 18:19

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi maanantaina perholaisen pariskunnan vankeusrangaistuksiin viiden lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 2005–2007. Uhreina olivat pariskunnan lähiperheiden lapset.

Mies tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Ylen mukaan pariskunta kuuluu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen.

Tuomio tuli kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Nainen tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeus määräsi pariskunnan maksamaan uhreille 15000 euroa korvauksia henkisistä kärsimyksistä.

41

4451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihime hörhö

      Joo, osaan lukea itekki lehestä. Sulla on joku pakkomielle.

      • voiopio

        Ai kenellähän on ;)

        Ihan hyvä kun teksti on tuossa näkysällä. Eihän kaikki ole sitä lukeneet. Useat kyllä lukee tätä palstaa siinä jännityksessä että mainitaankohan täällä mitään.

        On se hyvä juttu että saivat rangaistuksen. Olisivat vaan saaneet edes jotenkin yhtä pitkän ja rankan tuomion kuin nämä lapset, siis koko elämänsä!


      • Anonyymi

        Tiedetään myös hakattuna lapsia nuoria on kuritettu niin etteivät toivo tässä elämässä mutta taivaassa ovat Jeesuksen luona näillä kiduttajilla myllynkivi kaulassa.


      • Anonyymi

        Todellisesti lahkoissa laitetaan saatanalle on vapauden riistoa vääriä syytöksiä KUKAAN NORMAALI ÄLYINEN EI EDES AJATTELE noin pahoja että kun joku kuuntelee oopperaa rytmimusiikkia se laitetaan saatanalle KUKAAN EI EDES AJATTELE TOLLAISIA paitsi lestat.


    • cortsu kaivataan

      Ah hah ... mitä vastuuseen? TOTUUDEN PUHUMISESTAKO JOUTUU VASTUUSEEEN?
      ALKAAKO PANNU KUUMENEMAAN, VAI HUVIKSI HÖPÖTTELET?
      Herra on autuas. Hän sanoi ,että totuuden puhujat palkitaan.
      Mitä te haureat L-Pos- porukka teette?
      Minun isäni tai äitini ei ole koskaan käyttänyt minua seksuaalisesti hyväksi.
      NYT NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ LESTADIOLAISTEN KANSSA ASIA ON >>>AIVAN ERI JUTTU

      • Tosi on

        Hei! Iltasanomiin voitas laittaa lööppi: vanhoillislestadiolaisuus suojaa pedofilialta, nimittäin: jos otetaan koko suomen väestö tarkasteluun, vanhoillislestadiolaisuuden piirissä moista iljettävyyttä esiintyy prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän kuin valtaväestössä!


      • Luopiot
        Tosi on kirjoitti:

        Hei! Iltasanomiin voitas laittaa lööppi: vanhoillislestadiolaisuus suojaa pedofilialta, nimittäin: jos otetaan koko suomen väestö tarkasteluun, vanhoillislestadiolaisuuden piirissä moista iljettävyyttä esiintyy prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän kuin valtaväestössä!

        Ei pidä paikkaansa. Sexuaalirikoksia L-positiivisilla nykyään 120 % enemmän kuin muilla uskontoryhmillä.
        Koko lestaporukka on kuin Afrikan savannin sadekaudella lisääntyvä heinäsirkka lauma.


      • Anonyymi
        Tosi on kirjoitti:

        Hei! Iltasanomiin voitas laittaa lööppi: vanhoillislestadiolaisuus suojaa pedofilialta, nimittäin: jos otetaan koko suomen väestö tarkasteluun, vanhoillislestadiolaisuuden piirissä moista iljettävyyttä esiintyy prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän kuin valtaväestössä!

        Ne ei tunnusta tekojaan ne syyttää AINA syyttömiä ja heikompia mutta omat syntinsä peittää tai lavastaa uhrien syyksi mutta heillä on perheväkivaltaa lapsia hakataan.


    • grspheek

      Amerikan uutiset herkuttelee vuorostaan pohjois-suomen pedofiili ja insesti lahko kohulla.

    • naapuri*

      Hei kuuleppa, et kai sinä vaan yleistä, ei se ole sopivaa, se on panettelua.

      • ololojij

        Taijjat olla lesta ku tunnut nii palijo tietävän panettelusta.


    • Aszsa

      Se ei ole panettelua jos se on totta. Voiko joku kiistää että uskonnolliset ryhmät Suomessa on tehnyt insesti ja pedofilia rikoksia? Koko lahko on siinä mukana salaamassa tapahtumat.

      • dasdadasdasd

        140 rikoksentekijää vuodesta 1960 lähtien. Sillä ajalla lestadiolaisia on ollut 350 000 - 400 000. Kymmeniä tuhansia jo kuollut, satoja tuhansia eronnut liikkeestä. Myös moni tekijä on eronnut.

        Jos kerran koko lahko on salannut ja oletetaan, että kukin on tiennyt vain yhdestä, on sittenkin jokaisesta tekijästä tiennyt 2000-3000 henkeä. Mielenkiintoinen saalamistapahtuma, kun kustakin tekijästä on kerrottu 2900:lle hengelle! Eikö salaaminen olisi helpompaa, jos koko yhteisölle ei kerrota?


      • Anonyymi

        Lesta varastaa toisten tavaroita samoin kuin hellaritkin !


    • Nonpedofilius

      Salailusta ja kaksinaamaisuudesta seurauksena monet lahkon nuoret pysyvät laitoshoidossa lopun elämänsä mielenterveytensä menettäneenä.

    • Hesalainen ***

      Mitä täällä keuhkoat, anna sitä ammattiapua.

    • Idahikjulinqrui

      Helsinkiläinen on liian ahdasmielinen helsinkiläiseksi, vapaamaa ja sananvapaus!

    • Hilupilttuut

      Taasen alkaa juhlat...tälläkertaa lumijoella.
      Nuoret tytöt naitatetaan synnytysautomaateiksi.
      Saarnamiehet myhäilevät. Mitä ilta tuo tulleessaan?
      Saanti varma....
      Hilupilttuut voi alkaa!

      • Anonyymi

        On ne pakko naittanut tyttöjä oikeasti


    • pano 1

      Joo ...saas nähä tuleekio paikalle sinivalot ja siveuyspolliisi.

    • tage99_

      Kyllä muutkin syyllistyy kaikenlaisiin rötöksiin. Tämä ex-kiinteistövälittäjä myy nykyisin mopoja Oulussa kun rupes maa poltteleen jalkoja kiinteistövälitys puolella.

      http://www.motot.net/forum/viewtopic.php?f=19&t=81337

      Rehellinen veronmaksaja maksaa sitten viulut ja bisnes saa jatkua eri muodoissa vuodesta toiseen kun oikeuskäsittelyt ottavat vuosia!

      Ollaanko menossa kohti Kreikan mallia jos ei harmaaseen talouteen ja rikollisuuteen puututa nopeasti ja jämäkästi!? Hampaatonta menoa on viranomaisten toiminta ja rehellisten veronmaksajien verot nousee kiitos näiden keinottelijoiden jotka eivät halua verojaan ja velvoitteitaan suorittaa!!

      • L+HUNTER

        Vitunko väliä jos ei kerta oo lesta!

        LESTAT VITTUUN!!!

        Tuskinpa tämä mp liike nussii lapsia?!?!


      • L+HUNTER
        L+HUNTER kirjoitti:

        Vitunko väliä jos ei kerta oo lesta!

        LESTAT VITTUUN!!!

        Tuskinpa tämä mp liike nussii lapsia?!?!

        V1TTUUN!

        NUSS11


    • Paheksun*

      No et oo terve sinäkään:(

      • L+HUNTER

        No en tosiaankaan, ja vielä vähemmän joku v1tun lesta!!!


      • L+ sinkku 33.v
        L+HUNTER kirjoitti:

        No en tosiaankaan, ja vielä vähemmän joku v1tun lesta!!!

        Joko sitä lähetään nuoren lihan hakkuun?


    • ÄÄLIÖ420

      Alahan lähtä, siellä on jo varmasti kymmeniä tuhansia lapsia oottamassa jumalan tahtoa...

      • Anonyymi

        Romanit ei koskaan myös tunnusta OMIA SYNTEJÄÄN muiden vikoja kyllä syytetään.


    • Sairasta menoa

      Onkohan totta vai huhupuhetta, että lestanuoret 18v ois porukalla pieksäny jokikylän lähistöllä pari mopopoikaa v-loppuna???

    • tulppaa

      Kyllähän se... Jumala antaa anteeksi. ...Rehvohka syntyy ..katokaapa vain 1

      • opettaja opiskelija

        Ei ilmeisesti ollut opettajaksi opiskeleva lesta
        ku Kaleva ja Suomi24 ei ole näkyvästi asiasta tiedottanut!


    • lissu4321332

      Nettiin on laitettu pedofiliringin laittomat kuvat, suurin osa kuvista on alastomista pikkulapsista, ja kuvat on otettu yleensä seurakunnan tiloissa tai vastaavissa.

      Tarkistakaa äidit ja isät että onko teidän lapsenne alastonkuvat päätyneet nettiin!

      Itse pedofilit ovat valtion suojeluohjelmassa, heidän henkilötietonsa muutetaan ja kaikki tiedot salataan järjestelmissä.

      Reilua eikö vain

      • Lapselle elikautinen

        Eikö tuo ole jo poliisille ilmoitettava juttu, vaikka epäiletkin virkavallan halukkuuta selvittää ko. asioita. Tänään Kalevasta luin artikkelin, jossa puhuttiin, että lasten hyväsiköytöt pitäisi kirjata lakiin raiskauksina, mitä ne eittämättä ovatkin. Näin saataisiin myös rangaistukset korkeammiksi ja estettäisiin pedofiilien toiminta lasten parissa tehokkaammin. Sakoilla ja ehdollisilla tuomioilla ei näy olevan mitään merkitystä, koska monet tuomitut jatkavat toimintaansa lasten parissa edelleen. Esimerkkejä tästä saa lukea melkein päivittäin lehdissä, ihmetellä täytyy miksi edes tässä viranomaisten valvonta ei näy pelaavan, vaikka siitä on tehty laki lasten ja nuorten keskuudessa työskentelevien osalta.


    • totuus esiin

      Kertokaa heti nimet!! Turha hissuttelu pois!!

    • Anonyymi

      ja vankilaan

    • Anonyymi

      Me Haukiputaan homot, (meitä on todella paljon) tuomitsemme JYRKÄSTI pedofilian.
      Joukossamme on todella isoja tatuoituja sonneja. Jos saamme tietoomme pedofiilin, iskuporukkamme tulee kairaamaan häntä kuivalla kakkoseen monta tuntia!
      T Hputaan homoyhdistys

    • Anonyymi

      Kyllä taannoin oli paljon juttua Lestojen tekosista seurakunnissaan. Mutta olen ajatellut, että heidän seksuaalinen elämänsä on hyvin ahdistettua, liekö perää, että kaikenlainen raskauden esto olisi heillä kiellettyä ja isät olisi sekaantunu omiin tyttäriinsä ym..
      Mutta niinhän EVLUT kirkon piirisäkin on siinä tehdään kaikki mahdolliset synnit. Tuomio on minun sanoo herra.

    • Anonyymi

      Vielä siellä jatkuu sama meno. Paljon järjestäytyneempänä vain.

    • Anonyymi

      Eli viattomia lapsia raiskataan kotona ja sitten uhri, uhrit syyllistetään ja hyväksikäyttöjö saa noin vain anteeksi,hyvä veli periaatteella, ripittäytymällä saarnamiehelke?NIINKÖ se on, miten se oikein on?

    • Anonyymi

      onhan se keksitty tapa "vempatakin". mies jos on , pystyy hoitamaan hommat "vempalla".

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9279
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3880
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2805
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2720
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2515
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2514
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1622
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1570
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe