Sidkia, Cyperpunkin kuningas oli kelpuuttanut mut taas narkkariksi. Hän oli alamaailman onni ja kaikki palvoivat häntä. Me sukupuolisesti ja hänen mielessään seksuaalisestikkin kelvottomat. Ei, me emme halunneet tuottaa hänelle seksioloja, mutta emme sanoneet suoraan. Olimme vain pieniä ihmisiä, kuin hiiriä Hamlenin pillipiiparista. Mitään muuta emme koskaan tälle tollolle olisi.
Kaupungin kerrostalojen kattojen ullakot piirtyivät taivasta vasten kolmiomaisina. Ne olivat kuin Herran viha loistaessaan kelmeää, kalpeaa kuuta vasten. Oli kylmä ja puhaltelin käsiini. Varpaitani poltteli ja paleli. Joku oli ollut äskettäin niin psykoosissa, ettei ollut hyväksynyt kehon olemassaoloa. Ei, edes kapitalistisin perustein. Kovin montaa kertaa mulla ei olisi varaa mennä kerrostalojen muodostamien piirien rappusille. Kello oli jo paljon, myöhäisempi minäni jaksoi vielä hetken jatkaa ja valvoa odotuksesta. Odotusta ohjaili kai Sidkiaan odotus novellista, joka selittäisi hänelle tilanteen hylkäämisen ja Herran vihan sijaan. Mua ei heitettäisi pois hetkeen, seuraavat sekunnit kuluivat ja pakkanen kiristyi. Mitä ihmettä mä odotin?
Kotona mummoni seisaihtui kellon eteen ja katseli sekunttien kulumista ja viisareiden pyörimistä kellotaulussa. Ainakin 20 minuuttia ennen kuin lähiöbussi tavoittaisi pysäkkimme. Me olimme pallanneet pakkasesta kävellen.Odotus tuntui murhaavalta, tappavan pitkä aika, kun olimme viimeksi nähneet. Jotenkin sidoksissa sellaisiin harjoittamattomuuksiin, harrastamattomuuteen ja sudenkuoppana tosiaan tauko itselle ja muille. Kovat oli kiireet nykyaikana ja nykypäivänä. Totuus huumeista, vain itse voit tietää, vain itse voi olla tukematta uhrautumista ja uhrattavuutta. Sidkia ei odottanut vieraita, eikä mua oltu sellaiseksi dokumentoitukaan. Labyrinttiä hänen mielessään saattoi vain arvailla, olinhan mäkin vain kuka olin. Me olimme tunteikkaasti siis tutummin Lullaa ja kolmea karhua, kohtaisi vaikka jonkun nälkäänsä ja janoonsa. Kohta poppaisi kolhoosi, jos karhu-rukat eivät saisi seuraa, meille sen sijaan saattaisi tulla uusi vieras tai vaikka paha, väkivaltainen poliisi. Mä en voisi tietää sen syyttäjänkään väkivallattomuudesta tai väkivaltaisuudesta. Kai nekin olivat vain hetken reaktioita, ilman onnistumista, vain pelkkää elämää itselle ja muille. Mä en voisi niille mitään, mutta en täysin ymmärtänyt miksi pitäisi olla eläin kolmen karhun tavoin. En minä ollut huvipuisto eläimille tai karusellilapsi elämänkoulussa"
P.S
"Kiireelle ja arjelle uhrautuminen saattavat olla kansantaloudellisesti vaarallista."
Kaupungin kerrostalojen kattojen ullakot piirtyivät taivasta vasten kolmiomaisina. Ne olivat kuin Herran viha loistaessaan kelmeää, kalpeaa kuuta vasten. Oli kylmä ja puhaltelin käsiini. Varpaitani poltteli ja paleli. Joku oli ollut äskettäin niin psykoosissa, ettei ollut hyväksynyt kehon olemassaoloa. Ei, edes kapitalistisin perustein. Kovin montaa kertaa mulla ei olisi varaa mennä kerrostalojen muodostamien piirien rappusille. Kello oli jo paljon, myöhäisempi minäni jaksoi vielä hetken jatkaa ja valvoa odotuksesta. Odotusta ohjaili kai Sidkiaan odotus novellista, joka selittäisi hänelle tilanteen hylkäämisen ja Herran vihan sijaan. Mua ei heitettäisi pois hetkeen, seuraavat sekunnit kuluivat ja pakkanen kiristyi. Mitä ihmettä mä odotin?
Kotona mummoni seisaihtui kellon eteen ja katseli sekunttien kulumista ja viisareiden pyörimistä kellotaulussa. Ainakin 20 minuuttia ennen kuin lähiöbussi tavoittaisi pysäkkimme. Me olimme pallanneet pakkasesta kävellen.Odotus tuntui murhaavalta, tappavan pitkä aika, kun olimme viimeksi nähneet. Jotenkin sidoksissa sellaisiin harjoittamattomuuksiin, harrastamattomuuteen ja sudenkuoppana tosiaan tauko itselle ja muille. Kovat oli kiireet nykyaikana ja nykypäivänä. Totuus huumeista, vain itse voit tietää, vain itse voi olla tukematta uhrautumista ja uhrattavuutta. Sidkia ei odottanut vieraita, eikä mua oltu sellaiseksi dokumentoitukaan. Labyrinttiä hänen mielessään saattoi vain arvailla, olinhan mäkin vain kuka olin. Me olimme tunteikkaasti siis tutummin Lullaa ja kolmea karhua, kohtaisi vaikka jonkun nälkäänsä ja janoonsa. Kohta poppaisi kolhoosi, jos karhu-rukat eivät saisi seuraa, meille sen sijaan saattaisi tulla uusi vieras tai vaikka paha, väkivaltainen poliisi. Mä en voisi tietää sen syyttäjänkään väkivallattomuudesta tai väkivaltaisuudesta. Kai nekin olivat vain hetken reaktioita, ilman onnistumista, vain pelkkää elämää itselle ja muille. Mä en voisi niille mitään, mutta en täysin ymmärtänyt miksi pitäisi olla eläin kolmen karhun tavoin. En minä ollut huvipuisto eläimille tai karusellilapsi elämänkoulussa"
P.S
"Kiireelle ja arjelle uhrautuminen saattavat olla kansantaloudellisesti vaarallista."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi kirjoitat ja huudat doremifasollasido(a)? Etkö osaa todellisuus, turvallisuus ja tulevaisuus-perusteita.
Miksi painostat tukemaan päivän romahdus yksikköä?
Vastaus oli: "En v****u saa töitä."
Jaa, lähiympäristö ja mustalaisuus. Ne ainakin otetaan kansantaloudellisena ja ehkäpä kansainvälisenä varattomuutena.