Vihatut sukulaiset, kuinka suhtaudut, vihaatko, vai

Purkauksesi saa vastakaikua kun siirryt aihealueella kohtaan Suhteet, samankokeneita kaveriksesi, täällä olemme vielä ei vanhoja.

Ei vihata, luulen. Jos ei rakastetakaan, mutten minäkään.
Hyvin on viileän asialliset välit.
Parin serkun kanssa juttelen enmmänkin.
Muiden kanssa tervehdin siinä se.
Sukuaan ei voi valita mutta mitäpä niitä vihaamaankaan.
Vihä vie omia voimia.
Anna olla mokomien.

Suomalaiset on sisäsiittoinen kansa, siitä johtuu hulluus ja sukujen ristiriidat, menkää hyvät ihmiset ulkolaisten kanssa naimisiin jos aiotte henkisesti terveen suvun säilyttää !

Pari vuotta sitten käytiin myös tätä keskustelua, silloin oli enemmistöllä ollut mukavia sukulaisia, mutta silloin ei mukana ollut sekakansalaisavioliittoja.
Saattaa olla että enemmistö on kasvanut, kansakielteinen kommentointi on aristeltavaa myös sukutapaamisissa, monilla on suvussa Poliisejakin.
H.

nen voima.
Mitä ne suvun poliisit asiaan kuuluu, samaa sortinsakkia ne on kuin sukuki.
Tympii narsisti sukulaiset, yksi eristää puolisonsa kaikista sukulaisista, OVELILLA tempuillaan, alista eristää syyllistää, naureskelee vaikka puolison suku on koulutetta sivistynyttä laajalti, ites on puolisonsa elätettävänä, koulutki kesken jääny, osaa näytellä fiksua, herraa näyttelee hyvin luontevasti, moni menee lankaan, kuinka tämän kukaan voi ymmärtää.
Vanhusten suru on suunaton, nähdessään kuinka asia on eikä voi mitenkään auttaa.

Joissakin suvuissa on tapana valita yhteinen syntpukki, jota on lupa haukkua porukalla, kun se on "tommonen". Minun lähipiirissä se oli aikoinaan äitini sisar. Äidin sisar oli tosi mukava ihminen, persoonallinen ja omapäinen, meikkasi "liikaa" ja käytti "liian" värikkäitä vaatteita, ei hankkinut lapsia ja otti silloin tällöin naukkuakin .

No tätipä vanheni ja kuoli. Meni pitkään, ennenkuin tajusin olevani jo varhain valittu seuraaja hänelle. Takana puhutut jutut alkoivat pikkuhiljaa kirkastua minullekin. Kerran veljeni lapsi yritti tehdä itseään tykö entuudestaan tuntemattomalle aikuiselle ihmiselle sanomalla minusta jotain hyvin ikävää. Tunnistin sen äitini ja tapaan puhua. Myöhemmin huomasin ihmisten panevan omia sähläyksiään minun piikkiin, mistä jouduin huonoon valoon. Kun peräsin levitettyjä valheita, joilla minua oli syytelty, niin vastaus oli, että sinähän olet niin vahva ihminen. Ethän sinä tuollaisista välitä.

Olen varmaankin voimakastahtoinen ihminen niissä asioissa, mitkä ovat minulle tärkeitä, enkä hyväksy epärehellistä vehkeilyä. Monesta asiasta näkemykseni eivät ole samoja kuin sukulaisillani, ja heistä on hauskaa ilkkua niitä. Olen myös opiskellut vaativaan ammattiin, toisin kuin minua solvanneet ihmiset. Kateutta ja ihmisen pienuutta, sanoisin. Meidän suvussa vaatimattomuus ja vaitiolo ovat tavoiteltavia hyveitä, ja kauniskaan ei saisi olla. Niin, ja miespuolisten sukulaisten pitäisi antaa sanoa viimeinen sana madalletulla auktoriteettia tavoittelevalla äänellä.

Aiemmin mainitsemani valheen selvittely-yritykset äitini kuittasi sanomalla, että sinä olet aina niin ehdoton, mikset voi antaa asian vaan olla, ja sitten hän löi luurin korvaan tai sai jotain teatraalisia muistikatkoja ja sairauskohtauksia, eikä hän suostunut oikaisemaan esittämiään valheita.

"Jätin selityspyynnön pöytään" ja poistuin pelikentältä. Se oli elämäni viisain askel. Minusta tuli energinen ihminen täynnä elämäniloa. Tuntuu, että älyllinen suorituskykykin kohosi, kun päänvaivaa aiheuttaneet tilanteet ja omituiset ilmapiirit loppuivat elämässni. Elämäni on parempaa kuin koskaan edes lapsena.

No, minullle ei enää ilmoiteta sukulaisten kuolemista, sairastumisista tai merkkipäivistä, eikä vois enää vähempää kiinnostaakaan. Minä katson, että minulla ei ole lainkaan sukulaisia.

Nauti sinäkin siitä henkisestä vapaudesta, jonka olet lopultakin saanut!!

PS: Sukumme sisäsiittoisuusaste on Suomen mittakaavassa erittäin matala.

Ei vihata enkä minä vihaa ketään, en sukulaisiakaan.
Tosin savolaishaaran jäseniä pyrin välttelemään, ei sitä viäntämistä jaksa kauaa kuunnella, ihan huumorilla tämä sitten. :))
Yhtään ei savolaisten tarvitse hermostua, oikein mukavia ihmisiä suurin osa.

Ketään en vihaa en ketään, vaan on seuraa jossa en viihdy, kulkekoot omissa joukoissaan etsin ystäviä vieraista ja heissäkin oikeastaan nykyy kaikki jo ulkoolemuksessa tai kirjoituksissa.

Horoskooppi oli 100% oikea, vaikka en siihen usko, siis ajalliseen mutta hlö kohtaiseen kylläkin ja olen myös tehnyt itse liian vaikeaa se harrastus on pois.

niistä
Mä vihaan sukulaisia kaikkia niitä jotka vihaavat minua, suorastaan inhoan heitä !

Tuli oltua miniänä, ja kaiken pahanolon kaatosäkkinä. Sitten muutimme pois, mutta sukuyhteydet se karkoitti. Se, miksi miniän aikakautena ei saisi olla sitä samaa, mitä appivnhempien muillakin lapsilla. Miksi sitä miniää pitää kahdetia?

Ja siitä sitä riittikin natkuttamista ja hampaiden kalistelua. Kun miniän ei tarvitse mennä metsään hakemaan ruokaa, vaikka (minä) miniä sieltä hain ruokaa mielihyvin. Niin marjat, kuin sienetkin.
Ja kun miniän aikana ei ole sellaista, kun oli anopin aikana. Niin, loputonta nalkutusta. Eihän kellään mullakaan ollut sillion sen enempää, ei myöskään minun vanhemmillani. Heillä oli 10 kertaa asiat huonommin, kuin appivanhemmilla nuoruudessaan.

Sitä en käsitä, miksi sitä miniaa on pitänyt kadehtia, ettei sillä saisi olla samanlaista, kuin on muuten aikakausikin ja appivanhempien lapsilla muilla? Miten miniä pidettäisiin sodanjälkeisinä pulavuosina, kun silloinhan se miniän poikakin joutuisi samaan kurjimukseen?

Heihin ei ole mikään intohimo pitää yhteyksiä. Kun ajan paikkakunnan ohi, ei sielu kolkuttele yhtään, vaikken poikkeakkaan kylään. Vain silloin, jos mies on samassa reisussa, silloin poiketaan.

Mutta niin ne tuntuvat olevat myös heidänkin saman ikäiset sukulaiset vähän nökököllään toisiinsa.

Muihin sukulaisiin pidään normaalit kontakit ja välit.

Omapa on elämäsi. Niin makaat kuin petaat. Olisiko jotain vikaa myös omassa pääkopassasi - ei vain sukulaisten?

Ei helpota yhtään oman pään raapiminen, eikä yksin puhelu, ainoa apu olis vihamiseten tulla puhumaan suorat sanat siitä vyyhti alkaisi purkautua, yksin ei solmut aukee !!!

Eipä ole sukulaisista harmia, kun kaikki asuvat satojen kilometrien päässä. Vain lähisukulaisten kanssa olen tekemisissä (lapset ja sisarukset ja heidän perheensä) ja välit ovat heihin mitä parhaimmat.

Suurin osa meistä tämän ikäisistä elää ihan ikiomaa elämäänsä välittämättä tuon taivaallista sukulaisistaan. Eivätkä sukulaisetkaan piittaa muusta kuin oman perheen lähipiiristä. Se on tärkeintä kuitenkin, että välit lapsiin ja heidän perheisiinsä toimii - sehän on se tärkein asia, jotta elämä olisi avarampaa kuin yksin/kaksin 4:n seinän sisällä. Tämänkin ikäisenä voi olla orpo olo, jos on yksin maailmassa.

Voi, voi ja voi, on sinussa toki puhtia, jos jaksat vihata noin, mutta mahtaako viha kuitenkaan olla todellista vai enemmän pullistelua ja pahaa mieltä? Melkein veikkaan,että viimeksi mainittua.

Vihaa en ketään, lievää kaunaa tunnen joitakin henkilöitä kohtaan, mutta viha ei jätä muille tuntemuksille tilaa ja lisäksi se syö energian kantajastaan ennen pitkää. Sitä sitten vaan vihaa,muttei kykene muuhun. Siksi en vihaa. Olen vihan kanssa aikoinaan tullut tutuksi ja nyt en siitä tuttavasta välitä.

Minulla on vain vähän sukulaisia. Arvostelua silti olen saanut tuta, jos kohta olen itsekin arvostellut. En heitä vihaa, koska emme ole missään yhteyksissä. Emme ole tietämättä toisistamme vihan vuoksi. Lähinnä siksi, ettei meillä ole oikein mitään puhuttavaa, kun vuosikymmeniä on oltu tietämättä toinen toisistamme. Voin sanoa,että en enää tunne heitä. Syy ei ole kenenkään, olemme vain vieraantuneet. Lisäksi ristiveto maalainen-kaupunkilainen voi edelleen hyvin. En jaksa selitellä jatkuvasti,että kaupungissa eläminen ei ole maitoa ja hunajaa, jollei elo sitä ole maaseudullakaan. Jotkut asiat eivät muutu ennenkuin henkilöt vaihtuvat. En ole tilanteesta kärsinytkään, kun en tapaa enkä tunne, mitäs siitä.

Mutta miksi muka sukulaisten kanssa pitää välttämätä olla tekemisissä, jollei se suju? Eihän siihen mitään pakkoa ole, muuta kuin keskiluokkainen sosiaalinen pakote eli sukulaisten kanssa on muka pidettävä yhtä vaikka hampaat irvessä? Omien polkujen kulkeminen ja itsenäisten ratkaisujen tekeminen ei suju kaikilta - vain harvoilta. Ja niilläkin on hintansa, mutta kovempi hinta on vuosikausien teeskentely. Jokainen taaplatkoon tyylillään.

En kiellä, etteivätkö sukulaiset tlanteen ollessa toinen olisi rikkaus, tietysti ovat, mutta kaikki ei aina mene kun Strömsössä - todellakaan. Eikä veri kaikissa tapauksissa ole vettä sakeampaa.

Uskoisinko silmiäni? Ei voi olla totta!

Miksi vihaat sukulaisia? Oletko riidellyt heidän kanssaan,vai miksi
Elämällä on tarkoitus,myös sinun riitojesi kanssa. Miteksei sinun syytämäsi sanat aiheuta suklulaisillesi pahaa oloa.Hillitse itsesi.

En oikein osaa samaistua sukulaisten vihaamiseen, kun olen itse aina ollut pidetty. Mutta ei ole helppo sekään osa. Kun on suuri suku - tai oikeastaan kolme sukua - niin aina jossakin päin on draama meneillään. Tälläkin hetkellä on yhdellä suvulla pesänselvitys, toisella on avioero. Ja kun asiat liippaavat
läheltä ja koskettavat myös omaa elämää, niistä ei voi kokonaan sanoutua irti. En vihaa, mutta väsyn ja saatan masentua, mikä ei sekään ole rakentava vaihtoehto.
Ei minulla suvun piirissä ole ketään sielunkumppania, mutta on mukava kun jonkun kanssa on yhteistä historiaa pitkältä ajalta. Voi muistella, kun vielä muistaa...

Erosin ikäihmisenä,olin jo eläkkeellä,mies oli alkoholisoitunut ja väkivaltainen.Sisareni auttoi muutossani.Sisar paljon minua vanhempi ja miehensä häntä nuorempi.Sisaren mies autteli minua niin paljon,että koitin puhua tulevani kyllä toimeen vähemmälläkin.Minua oli alkanut vaivaamaan,jotenkin epämääräisesti langon käytös.Lanko oli hyvä perheenisä ja hyvä mies vaimolleen,tunnollinen.
Pyysivät kovasti käymään,kävinkin,laittelin ruokaa,paistelin lättyjä lapselle.Omat lapseni olivat muualla,olivat jo lähellä neljää kymmentä,ja minusta oli mukava se sisareni lapsi,jonka kanssa tohusin kovasti.Sisar oli sairastunut ja hän tarvitsikin kotiapua,joten tunsin että voin nyt tehdä hänelle vastapalveluksia.Ja tavallaan korvasin lapselle mummuakin,jota hänellä ei ollut kummaltakaan puolelta.
Kului aika ja selvittelin omaa eron tuomaa suruakin tietysti,en niin jaksanut huomioida langon käytöstä sen enempää.
Sisar meni kuntoutukseen viikoksi,öiksi pääsi kotiin.Mies oli työreissussa sille viikolle sillätavoin,että lapsella oli oltava joku kotona huolehtimassa.Menin nyytteineni heille viikoksi.Olin yöt siellä,olisi ollut vaikea käydä kotoani käsin.
Sisaren kuntoutus loppui.Tuloiltanaan pyysi minua vielä jäämään viikonlopuksi,saataisi jutella.Olin tehnyt viikon aikana suursiivouksen ja pesuhuone ja sauna oli pesemättä,jotka aijoin sitten pestä samalla jäädessäni.Saunottiin kuitenkin silloin illalla ja mentiin kaikki nukkumaan.Heräsin yöllä,kun lanko istui sängylläni,nosti peittoa ja sanoi hierovansa jalkojani,olin alasti.En tajunnut mitään.Tajusin kuitenkin,kun lanko oli työntänyt kätensä jalkoväliini ja alkoi hirveän törkeällä tavala kaivella.
Olin varmaan sokissa,nousin ylös ja sanaakaan sanomatta menin pesuhuoneeseen ja lukitsin oven.Siellä istuin käsittämättä yhtään mitään.Menin takakautta ulos tupakalle,sisaren saunatakissa.Lanko tuli sinne ja oli vihainen,kysyi milloin tulen.Sanoin,etten tule sisälle,ennen kuin hän on aamulla lähtenyt töihin.En osannut sanoa mitään muuta,en kertakaikkiaan.Siellä talon takana mietin sen yön,olinko antanut aihetta siihen käytökseen,tunsin vastuuta ,koska olin eri vuosikymmenillä,kuin lanko
Lähdin päivälläkotiin tehtyäni aikomani hommat ja ruuat.Sisko ei voinut käsittää,en hänelle voinut puhua asiasta.Hänen sairauskin siinä,miten sen olisin kertonut.Painoin pahkaani asian.lanko kuitenkin oli kuin pakkomielteen vallassa.Ei pelannut järkensä.Kävivät luonani kylässä,sisko oli onneton,kun en käynyt enää heilä.Isän hautajais reissu oli tuskien taival.Yövyttiin isäni talossa,olin vaikka millaisessa tilanteessa.
Myöhemmin siskoa loukkasi,kun en lähtenyt mihinkään heidän mukaansa,ehdotuksia oli paljon.Sisko sanoi,että miehensä ajatteleee minun viihtyvyyttäja tarkoittaa hyvää,ehdottaessaan tanssireissuja.Valehtelin lopulta,että minulla on miesystävä kuvioissa.
Poikani soitti sisareni surusta,kun en heidän mukaansa lähde,ja olen omituinen muutenkin.Sanoin sitten,mitä oli tapahtunut.Poika oli sen sanonut langolleni,hän kielsi asian jyrkästi,sisareni suuttui minun kauheesta puheesta,jota olin miehestään puhunut.Pojat suuttuivat minulle,olin valehtelija lopuksi,ja jotenkin tärähtänyt.Kyllä tunnen tosiaan,että olen tärähtänyt.Mitä minä olisin voinut tehdä toisin.Voi kun asia olisi ollut niin helppo jonkun ystäväpariskunnan ollessa kyseessä.Oli oma pikkusisar.

Hyvin on tultu toimeen, omien että miehenkin suvun kanssa, tosin - serkkujakaan en ole tavannut moniin vuosiin, jotenkin jäänyt kun kukin on hajonnut mikä minnekin.