Loppuuko menkat ollenkaan???

balleriina82

Hei!
Menen suoraan asiaan eli mulla on aika erikoinen ongelma kun noin pari vuotta sitten jäi menkat kokonaan poijes ja sit on ollut parin vuoden sisällä menkat ehkä 2 kertaa mutta ovat olleet todella niukat ja ei pitkäkestoiset.
Nyt on kuitenkin niin että viimeisimmät luomumenkat alkoi melkein 3 viikkoa sitten ja jatkuu edelleen! välissä on ollut ehkä pari yötä ettei ole vuotoa ollut mutta taas on sitten jatkunut. Eli kohta kestäneet jo 3 viikkoa ja välillä tulee sellaisia pieniä "hyytymiä" mutta kipuja ei ole. Ensin mietin olisiko keskenmeno tms. mutta kun ei ole kipuja ja vuoto on kuitenkin kurissa eikä ole mitenkään erityisen runsas vuoto. Lääkäriin en ole vielä soitellut koska muutimme juuri uudelle paikkakunnalle eikä "kirjat" ole vielä tänne siirtyneet..
Kai se on terveyskeskukseen silti soitettava mutta ajattelin että jos jollain on ollut samanlaista..
Kuukautishäiriöitä on siis ollut mutta outoa että näin "päälle" jää vuoto eikä lopu ollenkaan..

4

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minna-Maria

      Tuo ei todellakaan ole normaalia, joten suosittelen menemään lääkärille pikimmiten. Menkkojen poisjäänti voi johtua anoreksiasta tai rajusta laihduttamisesta. Tai sitten takana on jokin sairaus, mutta terveeltä tuo ei kuulostanut. En halunnut säikäyttää, vain auttaa.

    • vuotohana

      moi mulla on sama juttu, tosin menkat jatkuneet jo 8 viikkoa! olen menossa tänään lääkärille. Kertoisitko mikä sinulla todettiin?
      Koitan muistaa itsekin kertoa kunhan se selviää.

      • vuotohana

        joo, minulla siis katsottiin ultrallakin ja oli kohdussa kysta. Sain pillerit vuodon lopettamiseen ja uuden vuodon aloittamiseen, sekä pillerit joita voi ottaa tarvittaessa jos vuoto on hyvin runsasta. Uusi käynti 3kk päähän.


    • "nuppu""

      ei oo norm. tollanen..yhellä ystävällä oli sama homma 2 vkoa vuoti kuin seula, ja eikä tajunnut lääkäriin mennä..kärsi jo anemiasta..mie sanoin että se on mentävä, että ei tuo norm. oo jos vuotaa ihan runsaana, että pitää yösiteet pvlläkin tukkia housuun..myoomia, siis niitä pesäkkeitä löytyi lopulta mahasta, ja pillerit määrättin..itellä oli aivan sama homma..kauheet menkat 6-7 pvää ja tosi tuskaiset kivut..lopulta lääkäri määräs minipillerit, mieluummin olen ilman anemiaa, ja tuskaisia kipuja, ja tosi runsaita menkkoja..tsemppiä! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5200
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      126
      1670
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1579
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1530
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1255
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1080
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe