ilmestyis nyt äkkiä jotta päästäis kehuu/ haukkuu oikein toden teolla ;))
uusi levy
hätäilijä..
38317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tammikuussa sitten. Malttakaa ihmiset edes vähän aikaa.
kait siitä ilmestyy ensiksi joku single
Kyllä ilmestyy.LuIn jostakin nettijutusta,että loka-marraskuussa julkaistaan sinkku. Ja olen kuullut Kipa tehdyn kappalen ja se on tehty levyn 11 kappaleesta. Ja ootan innolla nightwish uutta levyä.
vain jos laulaja vaihtuu. Siitä määkynästä oon saanu tarpeekseni.
Täysin samaa mieltä nim. 'Ostamista harkitsen' kanssa.
toivottavasti Arskan kunto kestää kovat rundit
Rundi ei tule olemaan yhtä rankka kuin DPP-kiertueella. Se on sovittu bändin kesken.
mutta kun aAnetten ukko pitää niin kovasti viinasta( itse sanonut jossain haastattelussa) niin voi olla,että rundi on vieläkin rankempi kuin edellinen Anettelle kun pitää vahtii poikaa ja ukkoa
Eipä ole Johan tuollaisia sanonut. ;)
no,ainakin tämän mukaan
http://starlounge.fi.msn.com/gallery.aspx?cp-documentid=158253277
Puhe oli, että Johan on itse sanonut jossain haastattelussa pitävänsä viinasta. Tuosta ei edelleenkään hänen kommenttiaan löydy.
Ellei sitten logiikka mene niin, että kun yksi bändin jäsen sanoo haastattelussa, että kaikki jäsenet pitävät viinasta, niin silloin kaikki muutkin jäsenet sanovat siinä haastattelussa, että pitävät viinasta. :)
Rundi tulee olemaan vieläkin rankempi kuin DPP kiertueella.
Syy liittyy Anetten paino/kunto-ongelmiin, johon raskaan kiertueen toivotaan tuovan apua.
Keikkajärejstäjät ovat myös huomioineet tämän ja vahvistaneet lavarakennelmia niin että ne varmasti kestävät.
"Keikkajärejstäjät ovat myös huomioineet tämän ja vahvistaneet lavarakennelmia niin että ne varmasti kestävät."
Voin vahvistaa tämän, koska veljeni äidin anopin täti toimii Tuomaksen pyröteknikkona, joten hän jos kuka kyllä tietää näistä asioista.
"koska veljeni äidin anopin täti"
tuohan on kuin Pekka ja Pätkä elokuvissa kun Pätkä esitteli "Olavi VIrran" niin hän oli veljen kummin kaiman poika Olavi Vaski ;))
tämä kirjoitus ei ollut tarkoitus loukkaukseksi vaan huumoria, huumoria
Ilmestyy jo tämän vuoden puolella! :)
kiire on rahoja tienaa
Kuvittelepa itsesi amerikkalaisten fanien saappaisiin, ja saatat ymmärtää julkaisemisen aikaistamisen syyn. Ensimmäisenä vinkkinä kerron, että he todennäköisesti saavat omat kappaleensa myöhemmin kuin eurooppalaiset. Toisena vinkkinä muistutan, että kiertue alkaa tammikuussa Los Angelesista. :)
Kiire?!
No on tuo minun mielestä jo kestänyt ihan tarpeeksi kauan! :D
Ja tuota samaa ihmettelin aiemmin että miksi sitä levyn julkaisua pihdataan niin pitkään että ensimmäiselle keikalle menijät eivät ole vielä ehtineet edes kuulla sitä. :)
Odotan innolla nightwishin uurra levyä ja sitä paitsi nightwish antaa voimia ,kun itsellä ei mene lujaa,kuten itsellä viimeinen kuukausi.KIITOS NIGHTWISH JA TUOMAS HOLOPAINEN;ETTÄ OLEN TEIDÄN BIISEJEN KAUTTA VOIMIA!
Pakko todeta etten odota levyä kovin innolla.
sama täällä. Sinfoniasoopaa luvassa taas. Toisaalta aivan sama, parempaakin musaa on maailma pullollaan.
Pakko todeta etten odota levyä kovin innolla. ""
Kiitos kuitenkin ilmoituksessa, kirjaamme sen mielipiteenäsi.
Levyhän on joka tapauksessa täyttä paskaa ja tuopin egotrippailua.
Jepsisjee, muutama uusi promokuva on nähtävissä täällä:
http://www.flickr.com/photos/nightwishfrance/sets/72157627009453319/
Nätti tunnelma noissa. Mie tykkään. :)
johan on photosopattu ,Marco taitaa olla ainoa oma itsesä.,mutta missä Emppu ja Jukka?
Kuka sanoi, että tuossa oli kaikki promokuvat?
Nightwish on ainoa yhtye maailmassa jonka jäsenien kuvia on photosopattu esitteisiin ja levynkanteen. - kertoi STT
....mutta missä Emppu ja Jukka?" ...saamamme tiedon mukaan ne on erotettu kirjein ja ruskeiden kirjekuorien myötä bändistä.
taikka photosopattu huomaamattomiksi ;))
Mikä hel etin transsukansi hohoh.. hyvä hirvitys
En malta odottaa että' pääsee kuuntelemaan sitä teinirääkynää-ää.
....pääsee kuuntelemaan sitä teinirääkynää-ää"
http://www.youtube.com/watch?v=xxD4Ruf68bU
Ei kuulosta rääkynältä, pikemminkin karjunnalta.
Tämäpä on sitä AITOA rääkynää: http://www.youtube.com/watch?v=mQIHaCLojs8
Ihanaa.
Tuo ylläoleva video oli vähän häthätää pistetty, tässä on se oikeammin Anettea kuvaava versio:
http://www.youtube.com/watch?v=ys5n9_DHYCw
AaaAAAh niin ihanaa Anetten laulamaa teinirääkyntää!
Just joo, olipa huippuäänite jossa kuului pelkät rummut ja nekin huonosti. Muuten kerro hyvä ihminen mitä pahaa tuo Anette on sinulle tehnyt, koska hänen laulutaitolleen et anna mitään arvoa. Ilmeisesti pidät itseäsi parempana ihmisenä ja laulajana kun Annette kun hänen taidoistaan ja olemuksestaan jatkuvasti valitat.
http://www.youtube.com/watch?v=VD1A-H1z9UE&feature=related
"Just joo, olipa huippuäänite jossa kuului pelkät rummut ja nekin huonosti. Muuten kerro hyvä ihminen mitä pahaa tuo Anette on sinulle tehnyt, koska hänen laulutaitolleen et anna mitään arvoa."
Mitenniin en anna, tärykarvoja rikkova teinirääyntä on mitä ihaninta tässä maailmassa.
Voisiko tuon hirvittävän linkin sulkea kun lehmät alkoivat tuottamaan hapanta maitoa, kun tuon järkyttävän riukumisen kuulivat.
Kiitos
Maidon happanemisen estämiseen on helpompikin keino. Jätät vain linkin rauhaan.
Okei, lupaan kuunnella levyn ennenkuin haukun sen :P