Tarja Halonen suosittelee

Kuten olemme jo pidemmän aikaa huomanneet ja voineet seurata tapaus museomestaria, voimme pitää asiaa toivottomana päättymättömänä, päättyneenä ja mestarin osalta murheellisena tarinana. Yhden asian "poliitikko" pitää mestarin epätoivoa yllä.
Asia on jo aikoja sitten eri oikeusasteissa loppuun käsitelty kaikkine oheis aineistoineen.

Ja sitten asiaan

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Elfnesh Gezahegn, 14, asuu Bor-
koran kylässä Konsossa, Etiopiassa.
Hänellä on seitsemän siskoa ja yksi
veli. Hän ei päässyt kouluun lapse-
na, sillä vanhemmat halusivat lasten
mieluummin työskentelevän kotona.
Elfnesh keräsi polttopuita, haki vettä
ja teki ruokaa.
Kun Elfnesh oli 12-vuotias, hänen
perheelleen tarjottiin rahaa siitä, et-
tä Elfnesh menisi naimisiin aikuisen
miehen kanssa. Uutinen tavoitti pian
myös lapset, jotka toimivat Pelastakaa
Lapset –järjestön perustamassa lapsen
oikeuksien kerhossa. Kerholaiset ra-
portoivat Elfneshin tilanteesta lasten-
suojelua koordinoivalle toimikunnalle,
joka kutsui kaikki osapuolet keskustele-
maan asiasta. Neuvottelussa tytön van-
hemmille kerrottiin muun muassa var-
haisen avioliiton vaaroista ja siitä, että
laki kieltää alaikäisen naimisiinmenon.
Pitkän keskustelun jälkeen tytön per-
he ja naapurit ymmärsivät, että heidän
aikeensa oli lainvastainen ja että avioliit-
to ei olisi hyväksi Elfneshille. Häät pe-
ruttiin. Tämän lisäksi lastensuojeluvi-
ranomaiset saivat Elfneshin vanhemmat
vakuutettua siitä, että heidän tulisi lähet-
tää tyttärensä kouluun. Elfnesh käy nyt
kolmatta luokkaa Pelastakaa Lasten ra-
kennuttamassa Borkoran kyläkoulussa.
– Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat
mukana auttamassa minua. Nyt en jää
luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Aion
opiskella ahkerasti ja tulla isona lääkä-
riksi, Elfnesh kertoo.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Museomestari kirjoitti:

Kuten olemme jo pidemmän aikaa huomanneet ja voineet seurata tapaus museomestaria, voimme pitää asiaa toivottomana päättymättömänä, päättyneenä ja mestarin osalta murheellisena tarinana. Yhden asian "poliitikko" pitää mestarin epätoivoa yllä.
Asia on jo aikoja sitten eri oikeusasteissa loppuun käsitelty kaikkine oheis aineistoineen.

Ja sitten asiaan

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Elfnesh Gezahegn, 14, asuu Bor-
koran kylässä Konsossa, Etiopiassa.
Hänellä on seitsemän siskoa ja yksi
veli. Hän ei päässyt kouluun lapse-
na, sillä vanhemmat halusivat lasten
mieluummin työskentelevän kotona.
Elfnesh keräsi polttopuita, haki vettä
ja teki ruokaa.
Kun Elfnesh oli 12-vuotias, hänen
perheelleen tarjottiin rahaa siitä, et-
tä Elfnesh menisi naimisiin aikuisen
miehen kanssa. Uutinen tavoitti pian
myös lapset, jotka toimivat Pelastakaa
Lapset –järjestön perustamassa lapsen
oikeuksien kerhossa. Kerholaiset ra-
portoivat Elfneshin tilanteesta lasten-
suojelua koordinoivalle toimikunnalle,
joka kutsui kaikki osapuolet keskustele-
maan asiasta. Neuvottelussa tytön van-
hemmille kerrottiin muun muassa var-
haisen avioliiton vaaroista ja siitä, että
laki kieltää alaikäisen naimisiinmenon.
Pitkän keskustelun jälkeen tytön per-
he ja naapurit ymmärsivät, että heidän
aikeensa oli lainvastainen ja että avioliit-
to ei olisi hyväksi Elfneshille. Häät pe-
ruttiin. Tämän lisäksi lastensuojeluvi-
ranomaiset saivat Elfneshin vanhemmat
vakuutettua siitä, että heidän tulisi lähet-
tää tyttärensä kouluun. Elfnesh käy nyt
kolmatta luokkaa Pelastakaa Lasten ra-
kennuttamassa Borkoran kyläkoulussa.
– Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat
mukana auttamassa minua. Nyt en jää
luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Aion
opiskella ahkerasti ja tulla isona lääkä-
riksi, Elfnesh kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu