Kylläpä hullun rooli ja psykologin rooli ovat lähellä toisiaan.
Molemmat vaativat että kaiken täytyy tapahtua juuri hänen ehdoillaan. Psykosektorin valta perustuu lainsäädäntöön. Psykologiassa puhutaan "aikuisen vastuusta". Aikuinen tarkoittaa psykologiaan uskovaa.
Toinen piirre: "Kukaan ei saa sanoa meille mitään sellaista mitä me ei haluta kuulla". Kumpikaan rooli ei ole tunnettuja (itse-)kritiikistään.
Kovin ovat itsekkäitä ja itsekeskeisiä kumpikin. Psykologithan omasta mielestään tietävät, osaavat ja ymmärtävät kaiken.
Oikeastaan kyse ei ole mistään kahdesta täysin erillisestä ryhmästä vaan ikäänkuin kolikon kahdesta puolesta. Jokaisen hullun roolin vetäjän sisällä on pieni psykologi, mikä ilmenee hullun roolin vetäjän tavassa käyttää psykologin sanastoa ja käsitteistöä. Hullun roolin vetäjä ihailee psykologeja ja on usein heidän seurassaan. Moni lukiolainen valitsee psykologian valinnaisaineekseen koska kokee olevansa mielenterveysongelmainen. Miten on yliopistojen psykologian opiskelijoitten kanssa.
Kuitenkin yleisen psykologisen asenteen mukaan hullu ei ole eläimenkään arvoinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Molempiin rooleihin kuuluu dogmi jonka mukaan hullu ei koskaan voi olla oikeassa, ei siinä tosiasiat paljoa paina. Sen selittämiseen uhrataan mielettömästi aikaa ja voimia sillä tähän perustuu heidän mielenrauhansa. Jokainen hullun roolin vetäjä uskoo olevansa ainut poikkeus tässä säännössä. Hullun roolissa halveksitaan syvästi muita hulluja (myös vammaisia) mutta se peitetään vain kiltteysrasismin alle, kuin psykologit ikään.
Hullun roolissa haetaan uskottavuutta uskomalla psykologiaan. Miksi psykologi antaisi hullulle hyväksyntänsä? Vain siksi että hullu tavoittelisi sitä kuin koira häntäänsä.
Molemmat roolit ovat keino yrittää olla "askeleen verran" muita parempi.
Mikäköhän näissä Matin höpinöissä on se varsinainen pointti?
Psykolologeilla on tapana syvästi halveksua ja vihata hulluja (siis sellaisiksi leimattuja) mutta kuitenkin hullun roolin ja psykologin asennemaailmat ovat hyvin lähellä toisiaan.
Tämä siis koskee vain niitä jotka vetävät hullun roolia. On toki paljon mt-potilaita jotka ovat psykokulttuurin ulkopuolella, psykologian mukaan he ovat "hoitovastaisia". He pelaavat normaalin yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Heillä on asiat kunnossa, siis niin kunnossa kuin hullun paperit omaavalla voi olla.
Oletko Matti siis mukana psykiatrisessa hoitotyössä. Mut einän he lavertele asiakkaidensa asioita turuilla ja toreilla.
Vai oletko pelkkä keittiöpsykologi, ehkä jäteauton kuskin apuri? Tämä kysymys on minulle tärkeä, voitko hankkia pientä korv. vastaan "hullun paperit" ?
onpas