Epätodellinen olo jne.

Mulla on ollut jo 6 kk oudon leijuva / kevyt olo koko ajan, ihan kuin kroppani olisi "katoamassa" (myös kivuntuntemus on jollain lailla kadonnut, enkä tunne esim. nielaisua kunnolla). Tunne pahenee aina iltaisin, eli ilmeisesti silloin kun olen väsynyt. En ymmärrä yhtään, mistä ihmeestä voi johtua. Kovasti olen yrittänyt saada syytä selville, mutta ainakin toistaiseksi on tuloksetonta. Lääkärissä en kuitenkaan ole käynyt... Paniikkihäiriö ja OCD mulla on, mutta paniikkihäiriö ei ole koskaan oireillut tällä tavalla vaan kohtauksittain. Alkaa pikkuhiljaa epätoivo nostaa päätään.

http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Lueppa tuosta niin voit ehkä saada toisenlaisia näkökulmia asiaan.

Hei te jotka kärsitte epätodellisesta olosta!
Itse olen ravannut monella eri lääkärillä / psykologilla, eikä olooni ole tullut minkäänlaista helpotusta. Vaikka itsellänikin on tapahtunut elämässä lähiaikoina paljon asioita, jotka voisivat johtaa masentuneisuuteen / ahdistuneisuuteen ja tätä kautta epätodelliseen oloon.
Sain kumminkin vastauksen eräältä tutulta manipulatiiviselta fysioterapeutilta, joka totesi niskani ja rintarankani olevan totaalisen jumissa. Epäilen, että jumi on syntynet kaikesta stressaamisesta ja oman terveyden tarkkailusta. Ensimmäisellä kerralla sain epätodellisen oloni pois, mutta vain hetkeksi. Minulla on myös todettu paniikkihäiriö tämän kaiken seurauksena. OIreinani ovat olleet mm. leijuva olo, näön hämärtyminen, päänsärky, palan tunne kurkussa, epätodellinen olo, rytmihäiriöt ymss. Itse olen saanut kunnalliselta lääkäriltä diagnoosiksi vain vian joka olisi korvien välissä. Kyllästyin ravaamaan samalla lääkärillä, joten kokeilin yksityistä lääkäriasemaa. Suosittelen teille kaikille, sillä tuntuu että elämä menee hukkaan tämän todella ärsyttävän epätodellisen olon kans! Toivon todella, että saatte apua vaivaanne =)

Oisko joku tähän epätodelliseen oloon löytänyt apua joka auttaa vähentämään sitä tai kokonaan poistamaan sen?...lääke vai mikä?

Elämään tämä vaikuttaa tosi paljon...

Olen kärsinyt kanssa jonkun aikaa epätodellisesta olosta, mutta se meni jossain vaiheessa ohitse. Pääsin myös eroon valtavasta ahdistuksesta, joka vaivasi minua pitkään. Luulen, että tiivis ja pari vuotta jatkunut psyokodynaaminen psykoterapia auttoi tuossa paljon. Siellä kun puhui juuri niistä tunteista, jotka sillä hetkellä vaivasivat. Ahdistus ja epätodellisuuden tunne purkautuivat osaltaan lopulta monta kuukautta jatkuneella päivittäisellä itkulla. Hieman epäselväksi jäi mistä ahdistus ja epätodellinen tunne johtuivat. Myös abilify on mulla auttanut tehokkaasti. Muista vastaavista lääkkeistä en ole apua saanut. Nykyään en välttämättä abilifyä tarvitse, kuin korkeintaan silloin jos pääsen stressaantumaan kovin. Noista ajoista elämä on myös muuttunut kokonaisvaltaisesti uusien ystävien, tyttöystävän ja harrastusten ansiosta. Tosin nuo olivat mahdollisia vasta, kun tuo käsittämätön paha olo ja ahdistus alkoivat vähenemään. Tuo paha olo oli silloin sitä luokkaa, että ajattelin monesti kuolemaakin paremmaksi vaihtoehdoksi kuin sitä jatkuvaa kärsimystä.

Mitenkäs,jos ei tuota ahdistusta ole? Eikä masentuneisuutta? Lähinnä tilanteissa,joissa ollaan sosiaalisessa kanssakäymisessä..Tunne voi siis tulla ystävien tai lääkärin seurassa..Ihan kuin katselisit itseäsi ulkopuolisena ja kuulet oman äänesi puhuvan,vaikket mielestäsi sanoisi sanaakaan.Creepy.

Tää on kyl kauhee tunne!
Itsellä myös edellisessä työpaikassa työskennellessä oli samaa epätodellista oloa. Luulen että minulla johtui burn outista, kun helpotti kun lopetin työt kyseisessä paikassa. Olin todella stressaantunut tuolloin.

Jospa työpaikallasi oli kosteusvaurio ja hometta?

Itselläni on skitsoaffektiivinen häiriö ja masennus. Olen ajatellut hakea apua koska luulen itselläni olevan depersonalisaatio. Epätodellinen olo itsestäni ja kaikesta ympäristöstä on joka päivä läsnä. Masentaa kun ajattelee elämää ennen sairastumista. Vaikka kokisi joku päivä onnellisen hetken tai iloa niin silti ei epätodellinen sumuolo helpota tai mene mihinkään. Eilen ajattelin onko minua olemassakaan tai onko minua koskaan ollutkaan.