Olen 18-vuotias tyttö ja asun E-Suomessa.Ikinä mulla ei ole kavereita ollut,koulussa aina sen verran tuttuja että ei ole yksin tarvin kulkea.Kuuteen vuoteen ei ole silti ollut ketään kenen kanssa olla vapaa-ajalla..ei ketään kenelle voisi soittaa tai joka soittaisi mulle.
Nyt kesällä yksinäisyys vaan korostuu..ja päivät jatkuu samanlaisena harmaana tylsänä massana päivästä toiseen.
Mua kiusattiin/syrjittiin ala-asteella,ja se on kai osaltaan vienyt mun itseluottamusta.En ole koskaan ollut niitä ulospäinsuuntautuneimpia ihmisiä,mutta sopivassa seurassa osaan olla yllättävän puhelias ja avoin.Olen mielestäni jotenkin vaan erilainen..kai se yksinäisyys sen tekee että niin kuvittelen.Ei ole ketään kenestä peilata itseään,ja näin luoda kuvaa itsestä.
Käyn terapiassa mutta se ei paljoa auta,mitä nyt voi vähän purkaa ajatuksiaan.Yksinäisyyttä se ei silti poista.
Kaipaan niin raastavasti ihmistä joka välittäis ja tukis.Kaipaan ensimmäistä kosketusta,haluaisin tuntea että musta pidetään..ja että olen jollekin tärkeä.Tahtoisin rakastua ja seurustella.Luulen myös että en ole hetero.Bi:n ja lesbon välimaastossa kai..koska kaipaan elämääni toista tyttöä/naista..
Voi kun joku vois tuoda ilon mun elämään...
Nyt kesällä yksinäisyys vaan korostuu..ja päivät jatkuu samanlaisena harmaana tylsänä massana päivästä toiseen.
Mua kiusattiin/syrjittiin ala-asteella,ja se on kai osaltaan vienyt mun itseluottamusta.En ole koskaan ollut niitä ulospäinsuuntautuneimpia ihmisiä,mutta sopivassa seurassa osaan olla yllättävän puhelias ja avoin.Olen mielestäni jotenkin vaan erilainen..kai se yksinäisyys sen tekee että niin kuvittelen.Ei ole ketään kenestä peilata itseään,ja näin luoda kuvaa itsestä.
Käyn terapiassa mutta se ei paljoa auta,mitä nyt voi vähän purkaa ajatuksiaan.Yksinäisyyttä se ei silti poista.
Kaipaan niin raastavasti ihmistä joka välittäis ja tukis.Kaipaan ensimmäistä kosketusta,haluaisin tuntea että musta pidetään..ja että olen jollekin tärkeä.Tahtoisin rakastua ja seurustella.Luulen myös että en ole hetero.Bi:n ja lesbon välimaastossa kai..koska kaipaan elämääni toista tyttöä/naista..
Voi kun joku vois tuoda ilon mun elämään...
Vastaukset 17
Vanhimmat
www.city.fi on hyvä nettisaitti seuranhakuun deitti.net on paikka, johon voi jättää ilmoituksen.
on asiat lesbojen puolella, mutta ainakin heteron on melko turha hakea deitti.netistä naisseuraa. Olen tavannut ehkä noin 20 naista tuon kautta. Väittäisin että yksikään ei ollut edes hakemassa mitään suhdetta, tai ainakaan heillä ei ollut minkäänlaista realistista kuvaa parisuhteesta/puolisosta. Jotain ihme unelmaprinssiä ja pilvilinnoja ne kaikki etsii ja etsii yhä edelleen mitä olen katsonut silloin tällöin deitin ilmoituksia niin samoja nimimerkkejä sieltä tulee eteen kuin muutama vuosi sitten.
sinussa mitään vikaa ole, reippaasti vaan etsimään muita ihmisiä. Oletko itse etsinyt muiden seuraa? Mistä kiikastaa?
Onks harrastuksia?
Pitää itse haketua ihmisten ilmoille.
Entäpä, jos ei juuri mikään ihmisten ilmoilla tapahtuva liiemmin kiinnosta? Itse ainakin kokisin sen nöyristelyksi, jos pitäisi tehdä jotain, mikä ei kiinnosta tippaakaan vain siksi, että ehkä saisi seuraa.
Eikä kaikki ole luonteeltaan äärisosiaalisia pölinähirviöitä, mitkä tutustuu helposti ihmisiin.
joutuu nöyrtymään moneen kertaan. Mitä nuorempana sen oppii niin paljolta säästyy.
Jos ei kiinnosta ihmiset niin sitten saa istua yksin. Jos taas on itse kiinnostunut muista niin varmasti löytää seuraa. Ei kukaan jaksakaan olla sellaisen omaan napaansa tuijottajan kanssa.
Vapaaehtoityössäkin voi tavata kinnostavia ihmisiä, ainakin voisi auttaa apua tarvitsevia ja olla hyödyllinen.
Perhonen, viestisi kosketti minua. Olen pääkaupunkiseudulla asuva kolmekymppinen nainen.
"Iästäni" huolimatta olen melko nuorekas ja "tyttömäinen".
Käyn myös terapiassa, ja pohdin omaa seksuaalista suuntautumistani, seurustellut en ole oikeasti vielä kenenkään kanssa. Tunnen itseni jotenkin erilaiseksi, en kai ole koskaan kulkenut valtavirran mukana. Joskus se ahdistaa. Välillä tunnen oloni myös yksinäiseksi. Muutama ystävä minulla on, mutta heistäkin toinen asuu kauempana.
Nautin lukemisesta, syvällisistä juttuhetkistä, matkailusta, kesäsateesta ja rauhallisesta tunnelmasta.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia kanssani, kirjoittele osoitteeseen [email protected]
Hei!
Hetken olin äimänä, koska luulin, että minä olin kirjoittanut tuon...tai siis aloin tapailla aikaa taaksepäin. Tapasi ilmaista itseäsi...huh, ihan kuin minä.
Olen Helsingissä asuva, kohta 39 v nainen, 2 lasta, mies, koira, mutta...hmmm...
siis jatketaanko jutustelua
[email protected]
Joo tiedän minkälaista toi yksinäisyys on..jotain "kavereita" mulla on mutta tunnen itteni jotenki erilaiseksi niiden seurassa ja sitten jotenki oon mielummin yksin kuin semmosessa seurassa missä en niin viihdy. Nii toi tutustuminen toisiin ihmisiin ei ole helppoa, joillekkin se on mutta mä oon ainakin sen verran varautunu, ujo yms. että se välillä tuntuu mahdottomalta. Ja yksinäisyys voi jotenkin muuttaa ihmistä, jos etenki on ollu yksinään kauan.
erilainenko ja starless..etenkin teidän kanssa olisi kiva vaihtaa ajatukia.
Mun maili on [email protected].
Voit kirjottaa siihen, jos haluat. Lupaan vastata.
hei perhonen,tiedän hyvin tunteesi.Minuakin on syrjitty ja kiusattu alaasteelta lähtien.Se ei ollut mitään fyysistä kiusaamista vaan pikemminkin olin muille luokkatovereilleni täysin näkymätön.Olin aina se viimeinen, joka valittiin
ryhmätöihin,joukkuepeleihin ym mukaan.Olen aina ollut ujo,varautunut luonteeltani,eikä minun ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin.Ehkä asia olisi toisin,jos olisin saanut mahdollisuuden elää ujouteni kanssa,ilman itseni pitämistä jotenkin huonompana ihmisenä.Eihän lapsi osaa käsitellä asioita niinkuin me aikuiset.Hyvää itsetuntoa ei varmaankaan synny opettajan sanoilla"Heidi olet liian ujo" tai muulla syrjimisellä.
Onhan mulla muutamia ystäviä, mutta joskus tuntuu,että niillä on aika harvoin aikaa mulle.
Eniten olen surullinen siitä,että minua pidetään itsestäänselvyytenä.Välillä saan kuulla kahdelta
parhaimmalta ystävältäni siitä, kuinka he ovat käyneet poikaystävänsä ja muiden kavereidensa kanssa milloin missäkin.He olettavat, että en halua mukaan!!!
Ymmärrän sinua,tunnen itseni erilaiseksi...välillä haluaisin aloittaa uuden elämän jossain muussa maassa,aloittaa puhtaalta pöydältä, tavata uusia ihmisiä.
Toivon, että joskus tapaan jonkun ihanan miehen,joka rakastaa minua sellaisena kuin olen.
hyvää jatkoa sinulle
Kukaan ei ole liian ujo. Tyhmä opettaja. Ihminen on niin ujo kuin on. Se ei ole tauti. Se on temperamenttikysymys. Jenkit, jotka koohottavat kaikessa ovat tehneet normaaliudesta taudin.
Jos mahdollista lukekaa juuri ilmestynyt Liisa Keltikangas-Järvisen kirja: Tempperamentti. Se avartaa asiaanne paljon.
Voin kertoa, että tämä menestynyt kirjoittaja-nainen oli joskus samanlainen yksinäinen kuin te. Me tyhmemmät oppilaat joskus sorsimme häntä ja jätimme hänet yksin. En koskaan saanut tietää mitä hän siitä ajatteli, mutta hienoja kirjoja hän on tehnyt.
Hyvä angel,
ajatuksesi kuulostavat tutulta. Minä koitin "puhdasta pöytää" ulkomailla. Todellisuus osoittautui hieman mielikuviani monimutkaisemmaksi.
Muutin uuteen maailmaan ilman sen kummempaa pohdiskelua kun tilaisuus tarjoutui. Kun ei ollut perhettä tai kiinteää omaisuutta oli helppo lähteä. Mukana oli matkalaukku ja postissa pieni pahvilaatikollinen tavaraa - uusi elämä siinäkin mielessä.
Alku meni helposti. Ensimmäiset viikot olivat kiireisiä. Oli etsittävä asunto, hankittava tarvittavat paperit, tili, puhelin.. Yllättävää kyllä tilanne ei tuntunut painostavalta vaan pikemminkin suurelta seikkailulta.
Koko hässäkkä tuntui loppuvan siihen, kun pimeänä syysiltana "muutin" asuntooni ja löysin itseni ovelta ihmettelemästä tyhjää pimeää kämppää.
Kulttuurishokki. Itselläni se kesti puolisen vuotta. Se ei ollut mikään järisyttävä yksittäinen hetki, vaan hiljalleen kehittyvä ymmärrys siitä, että _kaikki_ on uutta ja vierasta. Jonkun aikaa oli hienoa, kun ruokakauppakäyntikin oli seikkalu. Sen jälkeen epävarmuus alkoi väsyttää. Eksyksissä ja ulkopuolisena.
Uusien ihmisten tapaaminen ei ollut ulkomailla helpompaa. Tietysti oli helppo heittää huulta tuntemattomienkin kanssa. Vieras aksentti herätti huomiota ja oli helppo puheenaihe. Ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita. Mutta se johtui omasta ulkopuolisuudesta ja se sama ulkopuolisuus vaikeutti ihmisiin tutustumista.
Ihminen on sopeutuva. Ajan kuluessa uusiin paikkoihin tottuu. Oma uusi elämäni alkoi uuden muuton myötä. Maan tavat olivat muuttuneet normaaleiksi, kieli sujuvammaksi ja ihmiset tutummiksi. Uusi kaupunki ja uudet kuviot antoivat syyn laittaa omat asiat kuntoon. Aloitin puhtaalta pöydältä ilman paineita ja rakensin mieleiseni elämän itselleni.
Se pöytä pyyhkäistiin myöhemmin uudestaan tyhjäksi, mutta lopetan tähän.
Toivotan kaikkea hyvää. Maailmassa on paljon ihania ihmisiä ja joku niistä osuu kohdallesi. Itse toivon, että joskus tapaan jonkun ihanan naisen, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. =)
Täällä tuntuu olevan ihmeen paljonkin samoja asioita kokeneita.Ois mukava jutella ja tutustua muihin yksinäiseksi itsensä tunteviin.
Tässä ois mailiossu jos jotain kiinnostaa tutustua:[email protected]
Etenkin jos joku sattuu olemaan Päijät-Hämeen alueelta niin mailia vaan tulemaan!
Hei!
Olen jo vanhempi, muttei kai ikä haittaa.
Kirjoituksesi riipaisi.
En osaa sanoa muuta kuin että ottaisin sut syliini, sivelisin vaan hiuksiasi niin että lopulta nukahtaisit hymy huulillasi.
E-posti on.
T
Googlaa...
Oon 17 vuotias tyttö ja mäki oon tosi yksinäinen. Kaipaisin myös ystävää. Jos kiinnostaa ni mailaappa mulle [email protected]