Komediaa ruotsalaisittain

7193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinä tärkeimmät

Äänestä

Uusia "omistajia" tulee jatkuvasti. Mutta autoja ei kuitenkaan valmisteta.

Äänestä

Jospa kirjoittaisi jotain ydinasiaakin.
Autotehtaan pitää tuotannollaan ja myynnillään pystyä muutamassa vuodessa maksamaan uuden mallin kehitys- ja työkalu- ja ym kustannukset. Nämä kustannukset ovat suuret vaikka tehdas olisi pienikin. Asiakkaat ovat kuin harakat kiiltävän perään ja malleja pitää tulla vähän väliä uusia, vaikka entiset kulut olisivat kuolettamatta.
Siksi pienen tehtaan ei ole nykyään mahdollista pysyä pystyssä kuin aivan erikoisautovalmistajana kuten urheiluautot, sähköautot, maastoautot ym himmelit ovat. Ja niidenkin valmistajien on hyvä sijaita markkinoiden keskeisillä alueilla.
Tällä hetkellä Kiina taitaa jo olla maailman suurin markkina ja valmistusmaa, sinne Saabinkin on mentävä jos aikoo normaalimalleilla pärjätä.
Trollhättan tietenkin seisoo, koska tavarantoimittajat odottavat (ennakko)maksuja.
General Motors ei koskaan oppinut rakentamaan Saabin ympärille vaadittavaa omaperäistä liiketoimintaa. Ja nyt taitaa Opelkin luisua käsistä. Amerikkalaiset kai eivät osaa eivätkä opi eurooppalaista autobusinesta.

Äänestä
  • Niinku tojokin, joka vuosi uusi malli mutta sama paska eri paketissa.

    Äänestä

  • NIIN..eipä General Motorsilla muuta hyvää tuotetta ole viime vuosikymmeninä ollutkaan kuin Saab.
    Mammuttifirma ei ole oikea yritys tälläisten marginaalituotteiden valmistamiseen, saabin tyyppisen persoonallisen ja maineikkaan merkin valmistaminen vaatii siihen omistautuvan innovatiivisen tehtaan. Ei saabista saa tulla jokaisellejotakin-persoonaton massaauto kuten on käynyt Volvolle. Japanilaisista puhumattakaan joilta puuttu luonne.

    Äänestä

Pelleily sen kuin vaan jatkuu mutta yhtään autoa ei synny vaikka uutta velkarahaa pitäisi olla taskut täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


komediateatteri kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/06/08/saabin-tuotanto-kaynnistyi--mutta-vain-alle-tunniksi/20118118/12?ref=tf1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu