Asialleni on myös oma palsta, mutta haluan silti kysyä tästä mielipidettä. Olen 50 ja avioeroprosessi meneillään. Aviossa yli 25 v. Erillään asuttu 5kk, oltu silti tekemisissä, Nyt minä muutan pois kodistamme ja mies tulee asumaan "kotiin", työpaikkojen vuoksi ratkaisimme asumisjärjestelyt näin. Miten saisin järjen tähän asiaan, siis siihen, että minun uudessa tulevaisuudessani voi olla vaikka mitä kirjoitettuna. Muhin vain tunteissa ja itken tätä eroa. Pelkään yksinäisyyttä, ja ehkä myös muuttoa.
Miten pääsen eroon ajatuksistani ja tunteistani miestäni kohtaan?
Miten pääsen eroon ajatuksistani ja tunteistani miestäni kohtaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siihen on vain ja ainoastaan yksi keino. Aika. Tosin sekään ei aina riitä, mutta läheinen ihminen, jolla on pieni suu ja suuret korvat tässä asiassa olisi suureksi avuksi. Puhuminen ja kirjoittaminen auttavat jäsentämään sekavia tunnetiloja. Jos sekään ei auta, mene terapiaan ja saatat löytää syyn siihen, miksi et hänestä pääse eroon. Henkinen ero on avainsana.
Jostain joskus tällaisenkin päätelmän (kuulemma ihan tutkittu juttu). Että, erosuru kestää kesinmäärin n.6 vuotta..riippuu tietenkin ihmisestä. Itselläni tuo ainakin on pitänyt paikkansa. Eroa voisi verrata pienoiskuolemaan...Ollaan siinä jaettu yhteinen elämä.
Sitten jos, on oikein hyvä ystävä johon luottaa..niin ainahan voi pyytää vapaalippua Etelelä -navalle?))) eriasia sit pystyykö HÄNKÄÄN järjestämään lyheyssä ajassa...mutta, silloin täytyy uskoa että, parhaassa tapauksessa kyllä hiffaa että, viisainta olisi nyt vähän vaa jelppiä ystäväänsä:))) Eihän se lippu nyt kamalasti maksa?;)) (öhöh...) Ennenkuin toinen ehkä ei tiedä mitä tekee ja koska ei enää tiedä...jotenkin sit sotkee kuvionsa entistä järkevimmiksi...lievästi;)))
sanottuna..positiivistesti kuintenkin;))) ajattelen itse että, ihminen haluaa aina itselleen ja muille vain pelkästään hyvää..muutoksilla.
öhöh, joo mutta mulla ei nyt ole tarjota sulle matkaa Etelänavalle, mutta tulen palaamaan asiaan toisaalla.:-))))
..öhöh..pidä kiirettä;))) kato kokemuksesta tiedän. Mulle ei suoda paljon aikaa koskaan funtsii..(Lupasin tosin tälläkertaa...että, EN tekisi liian hätiköityjä päätöksiä sain VIHDOIN hänet jäämään tänne;))) ...se on jo paljon luvattu...tässä tilanteessa;)))
No ajan kanssa. Työ auttaa, harrastukset, rutiinien muuttaminen. Jos perusasiat ovat kunnossa, muutossa ei ole mitään pelättävää, ja jos sinulla on harrastuksia, yksinäisyyttä ei edes huomaa.
Tyypillinen aloittelijan virhe on jahdata heti uutta seuraa, se tuo tuossa vaiheessa vain ongelmia.
Järki ja tuntee ovat samassa päässä ja ei niitä voi erottaa toisistaan. Mikset saisi itkeä ja surra eroa? Kai se on aivan normaalia. Suret aikasi ja sitten jatkat elämääsi, jos siis päätät niin.
Meillä ihmisillä on elämässämme valinnan vapaus ja voimme itse aika pitkälti päättää, mihin elämässämme satsaamme ja miten toimimme. Jos voimat ja tunteet eivät vielä tue uusiin haasteisiin tarttumista,. älä tee niin vaan odota. Jos vielä vuoden päästä märsyät erossasi niin kyllä sinä itsekin varmasti hoksaat, että tarttis tehd' jotakin.
Tänään on jo parempi päivä, oivalsin, että minullahan on nyt suuri mahdollisuus kaikkeen uuteen. Saan toki itkeä, mutta kun se on niin raskasta ja uuvuttavaa. Asiat menee silloin vaan huonommin.
Uskon, että tosiaan aika tekee tehtävänsä, on vaan jaksettava mennä eteenpäin päivä kerrallaan.
Kiitos kaikille.
Täällä ei saa mainostaa periaatteessa, mutta koska kysyt neuvoa ja miten monet ovat selvinneet eteenpäin. Etsipä netistä missä lähimmät Fisherin eroseminaarit ovat meneillään! Voisin hyvin kuvitella että saisit eväitä sieltä ja voit suuntautua turvallisin mielin uuteen elämään. Pois pelko yksinäisyydestä! Menet vielä ja hyppäät uuteen suhteeseen liian varhain ja väärin perustein. Onnea eroosi; näe se mahdollisuutena älä tappiona.
Vanhan loppuminen tekee tilaa kaikelle uudelle . Liiton päättyminen ei merkitse elämän päätettä .Ole onnellinen jokaiselta se loppuu joskus .
Hanki mielekäs harrastus, joka vie mukanaan ja jonka parista saat hyviä uusia ystäviä.
Kokeile jotain sellaista harrastusta, mitä et muuten ikinä tulisi ajatelleeksi. Laskuvarjohyppäämisen luulisi vievän ajatukset muualla, tai moottoripyöräily???
Kokeile elää täysillä, niinkuin jokainen päivä olisi viimeinen.
Niin kova vauhti vaan päälle, ettet kerkeä ajattelemaan mitään ikäviä asioita.
Sehän tässä minua "riivaa", kun olen muuten niin rohkea. Minä jo harrastan moottoripyöräilyä, rohkeutta ptää kerätä kun lähtee yksin ajelemaan. Ois ihan kiva saada joku kaveriksi.
Kyllä se siitä vielä iloksi muututu vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Tiedät sen itsekin. Häntä pystyyn vaan ja kohti tulevaa.
Toki suru on surtava: Päätä vaikka että itket ja suret joka päivä klo 17-18 välisen ajan. Muun ajan jatkat elämää ja suunittelet tulevaa.
Sitä paitsi muuttaminen ja uuden kodin sisustaminen ihan oman näköiseksi on kivaa.
6v. on nyt erosta paljon helpompaa on jo, mutta vihlasee nähdä x.n onni puolisonsa kanssa, näen heitä lasten perhejuhlissa.
Sitten eron tuli kuorolaulu ja opiskelu aktiivisemmin.
Aika lohduttaa, antaa objektiivista näkemystä menneeseen. Voi olla hyvä juttu, että muutat omaan kotiin se on sinun paikkasi ja sinne muodostuu muistoja joihin uusi elämäsi liittyy.
Kaikki hyvä voisi tulla kun hyväksyy itsensä, saa sisäisen rauhan, möykky rintapielistä voi sulaa pois (ahdistus)
Ystäviä on vaikea korvata, samoin perhe, suku, käytä heitä useilla tavoilla ym..
Aika on ainut lääke. Itse katkeran eron kokeneena en löytänyt ratkaisua, kunnes noin kahden vuoden kuluttua asiat laimenivat ja löysin oman ainutlaatuisuuteni.
Niin sinäkin! Aivan varmasti
Tulet naureskelemaan typeryydellesi, kunhan maailma avautuu mahdollisuuksineen.
Minulle tämä sopii, tapaan huomenna toimitusjohtajan, tänään baletin ensitanssijan.
Ja unelmat ei lopu multa milloinkaan!