Olen niin sanoinkuvaamattoman ihastunut erääseen mieheen jota näen noin 1-2 kertaa viikossa, lasten harrastusten yhteydessä. Ihan ohimennen jutellaan ja sitten sanotaan heipat. En saa iltaisin unta kun mietin häntä ja töissä huomaan vain haaveilevani hänestä. Hän on varattu, perheellinen, minä juuri eronnut pienten lasten äiti. Tätä on kestänyt jo toista vuotta. Miten voi tunne olla näin voimakas vaikka en oikeasti tunne kovinkaan hyvin koko miestä. Olen yli kolmekymppinen ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen todella voimakkaasti halua olla toisen ihmisen seurassa. Hänen seurassaan minut valtaa yliluonnollinen, turvallinen tunne jota en ole ennen tuntenut. En osaa edes kuvailla miten kaikki muu ympäriltä häviää kun näin hänet. Hän taitaa olla vähän ujo. Olen melko varma että hän tietää että olen ihastunut koska lähetin hänelle sähköpostilla avunpyynnön omassa vaikeassa elämäntilanteessani. Häneltä en silloin saanut apua mutta sen jälkeen hän on kyllä katsonut minua silmiin ja hymyillyt mutta minusta vain tuntuu että on vähän ujo koska ei ole sen jälkeen enää tullut juttelemaan. Vai onko hän sitten niin kiltti, ettei halua tehdä mitään perheensä selän takana? Minä olen myös kiltti ihminen, kaikin puolin, ja ujo myös, en ymmärrä itsekään miten olen tällaisessa tilanteessa kun tiedän että hän on perheellinen mies. Pitäisikö mennä juttelemaan hänelle vai onko vaan odotettava että hän tulisi puhumaan. Näkemisemme ovat nyt vähän outoja kun vaan moikkaamme mutta johtuen sähköpostistamme, ei enää jutella arkipäivän asioista kuten ennen. Sen ainakin tiedän, että en saa rauhaa asialta, ainakaan ennen kuin oltaisiin puhuttu. En vain halua että hän saa minusta sellaisen kuvan että tyrkytän itseäni. Pelkään jo nyt että hän kuvittelee minusta jotain mitä en ole.
Ei tästä selviä
8
585
Vastaukset
- jompi kumpi
Haluatko tylyn vastauksen vai jotakin ihan muuta?
- hepsankeikkanen
No mutta, oletko sinä oikeasti niin kiltti ja ujo, kuin sanot??!! Olet ihastunut perheelliseen mieheen ja lähettelet sähköpostia hänelle.. Flirttailet hänelle.. Se ei liene kiltin 'kirkkokuoron laulajan' tekoja!
Minä olen hieman samanlaisessa tilanteessa, varattuna rakastunut varattuun, mutta olen valmis myöntämään, että haluan sitä miestä seksuaalisesti. Olen ihastunut, sekä halajan saada sitä miestä lähelleni, ihan lähelle.
Myönnetään nyt itsellemme sisko hyvä, että paljon on seksuaalisuudellakin tekemistä näissä hommissa. Turvallisuuden tunne, ja pah.. Yliluonnollinen? Eiköhän se ole tarve päästä siihen miehen kainaloon, joka tuntuu yliluonnolliselta ja mitä siellä kainalossa sitten tehdään??!.
Itse en ole niin kiltti, olen itsekäs paska! Ja toinen mies on samanlainen itsekäs paska, vaikkakin pirun seksikäs sellainen.. Mutta vakka kantensa valitsee. On ihan siitä miehestä kiinni, valitseeko hän sinut "kanneksi".. Jos ei valitse, ei ole samanlainen, kuin sinä.- ...................
Täytyy kyllä aloittajan puolustukseksi sanoa, että vaikka on ujo, hänen motiivinsa pyytää apua varatulta ei tarkoita sitä että hän haluaa päästä letkun kimppuun. Joku ihminen voi herättää tunteita, joille ehkä olisi tilausta vaikeassa elämäntilanteessa. Hellyyttä varmasti tarvitsee jokainen ja mikäs ihme se on että pienten lasten äiti sitä sattuu haluamaan?? Siihen riittää ihan se kainalo ja varmasti luonnollista on että ajatus rakastelusta käy mielessä joskus :/
Sinä vastaaja kuljeskelet varmasti ympäriinsä herättelemässä seksyjä päiväunia mistä milloinkin. Pah!
Himo on vieteistä voimakkain, eikä siihen varmasti paljoa tarvita mielikuvitusta, että saa tämän alkukantaisen lajien olemassaoloon tarkoitetun kemiallisen reaktion heräämään.
Homo sydänystävänä on muuten parasta mitä heteronainen voi omistaa olen kuullut huhuja. - ....................
Niin vielä se että jos on ujo, ei tarkoita sitä että laulaa kirkkokuorossa. Ujot mitään puhumattomat ihmiset joita olen tavannut ovat kovia metalisteja ja erittäinkin aattellisia herkkiä ihmisiä.
- ☻
Ironista, nyt kun puhutaan likaisista ajatuksista, niin tuo P kirjaimella alkava ulostetta kuvaava sana piiloutuu pois kirosanafiltterin avulla tähtikuvioksi, mutta ajatus rumasta ja itsekkäästä seksikkäästä miehen kainalossa kehräävästä naisesta joka on vielä siunattu papin aamenella jää selkeästi kaikkien luettavaksi.
Kaksinaismoralismia harrastaa suomi24:n ylläpito. Kirkossakäyntipakko takaisin, lukkarit kunniaan ja herran sanaa lukemaan. Unohdetaan rakkaus ja kauniit tunteet toista ihmistä kohtaan. Kaikki millä on papin siunaus on siunattua ja sitä kohtaan ei voi eikä saa herätä mitään mikä vähääkään muistuttaa meitä onnellisuudesta. Muistetaan vaan että mikä on maailman vanhin ammatti ja ei edes yritetä tehdä maailmasta parempaa paikkaa.
Loppupeleissä se, joka ei sortunut syntiin on voittaja ja elää tyytyväisenä omassa siunatussa avioliitossaan ja toisesta tuli kaikkien sorron ansaitseva avioliiton rikkoja.
- elämän uudet tunteet
Kiitos kommenteista.. Tämä on vain niin itseä ihmetyttävä asia kun ei tosiaan ole tällaista tunnetta ollut ennen elämässä. Pitääkö kärsiä ja odottaa että se menee ohi? Vai menenkö puhumaan, en kyllä millään uskaltaisi. Mutta mitä jos se toinenkin on niin ujo ja sattuisi ajattelemaan minusta jotain hyvää? On vaan niin tuskallista odottaa päiviä, joskus viikkokin että näkee taas pikaisesti.
- sanoinkuvaamaton Hän
Jaa, ei oikein osaa sanoa. Mutta minkälaista apua haluaisit saada keskustelupalstoilta? Ehkä et tiedä itsekkään mitä haluat. Tai sitten tiedät. Jos vain haluat nauttia tästä tunteesta jota tämä mies saa sussa aikaan. Tälläisiä olen lukenut muualta vastaavissa tapauksissa kun ihmiset kyselee.
No, en neuvo ketään kun mä oon niin poikkeava muutenkin. kun en kestä edes ajatusta tuollaisesta epätietoisuudesta tai liekö se sitten sitä että kerran sen turbulenssin kokeneena en halua tuntea sitä uudelleen. Pitäydyn etäällä ja asiallisena, se riittää kiitos.
Kaikki siihen liittyvä on sivusta ihan mukavaa seurattavaa mutta omakohtaisena elämyksenä aivan kauhea kaikessa ihanuudessaan. Joten voimia sulle tähän kyselemiseen ja miettimiseen. Ehkä sä saat hänestä voimaa noiden pienten kaitsemiseen.
- ---
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938