Ehkä otsikointini on taas kympissä, en siis todellakaan etsi itselleni mukuloita täältä, en miestä myöskään. Mutta ulistään ja märistään huolemme nyt tähän topicciin, nyt yhdessä vollotetaan masennustemme aiheuttajia.
Minulla´, kuten useinkin, syynä on pahasti raiteiltaan mennyt elämä. Tai eipä se raiteillaan koskaan ole ollutkaan. Surkea lapsuus, yksinäisyydessä tai epärehellisten penikoiden keskellä. Uskomatonta miten pystyvät tarhaikäisetkin olemaan niin epäluotettavia, niin nuljuja.
Se jatkui kouluun, huonot kaverit. Olin erilailla hauska, olin villi, joten sitä olivat kaveritkin.
Silti pahinta on puutteellinen perhe ja sen antama tuki. Alkoholisti porukat. Vaikka vain toisella heistä asun.
Sain jo lapsesta pitäen pitää huolta äidistäni, hänen kaatuessaan esimerkiksi niin että pää valui verta.
Monta lastenkotia on tullut kierrettyä, sijaisperhekin. Ja silti "pääsin" takaisin omalle vanhemmalleni. Pitämään hänestä huolta, toimittamaan häntä sairaalaan, olemaan ruuatta kotona...
Köyhyys, vanhemmat työttömiä...
Teini-iässä aloin väsyä. Aina silti hymyilin, en koskaan näyttänyt huonosti voivalta.
Ja loppujen lopuksi itsemurhan suunnittelut, yritykset, epäonnistumiset, pahempi masennus.
Pahaa oloani en saa pois. En lääkkeillä, en turhanpäiväiselä lässyttämisellä psykologien kanssa, enkä epäonnistumalla itsemurhassani.
"ihminen on aina yksin"
Minulla´, kuten useinkin, syynä on pahasti raiteiltaan mennyt elämä. Tai eipä se raiteillaan koskaan ole ollutkaan. Surkea lapsuus, yksinäisyydessä tai epärehellisten penikoiden keskellä. Uskomatonta miten pystyvät tarhaikäisetkin olemaan niin epäluotettavia, niin nuljuja.
Se jatkui kouluun, huonot kaverit. Olin erilailla hauska, olin villi, joten sitä olivat kaveritkin.
Silti pahinta on puutteellinen perhe ja sen antama tuki. Alkoholisti porukat. Vaikka vain toisella heistä asun.
Sain jo lapsesta pitäen pitää huolta äidistäni, hänen kaatuessaan esimerkiksi niin että pää valui verta.
Monta lastenkotia on tullut kierrettyä, sijaisperhekin. Ja silti "pääsin" takaisin omalle vanhemmalleni. Pitämään hänestä huolta, toimittamaan häntä sairaalaan, olemaan ruuatta kotona...
Köyhyys, vanhemmat työttömiä...
Teini-iässä aloin väsyä. Aina silti hymyilin, en koskaan näyttänyt huonosti voivalta.
Ja loppujen lopuksi itsemurhan suunnittelut, yritykset, epäonnistumiset, pahempi masennus.
Pahaa oloani en saa pois. En lääkkeillä, en turhanpäiväiselä lässyttämisellä psykologien kanssa, enkä epäonnistumalla itsemurhassani.
"ihminen on aina yksin"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinua on tarvittu.
Ja kerroit että tarvitaan vieläkin.
Ja uskoisin että olet vaikeuksien kautta kuitenkin jotenkin tullut vahvemmaksi.
Masennus ja yksinäisyyden tunteminen on minullekkin tuttua. Olen jo 51-vuotias.
Minullakin oli koulukiusaamiset ja olin arka ja itsetunto tipotiessään. Nytkin olen jatkuvan mielialalääkityksen turvin onneksi päässyt työelämään. Työttömyydet, sairaudet, rahahuolet ym. on pitänyt huolen elämän matalalennosta.
Sydänystävää ei ole ollut koskaan vaikka olen naimisissa. Aviopuolisokin on nimitellyt ja halveerannut vaikka miten. Ihan olen tullut immuuniksi nimittelyille ym.
Elämästä pitää vain yrittää etsiä jotain mukavaa ja mielenkiintoista, vaikka harrastusta jonkin asian tiimoilta. Onneksi on tämä nettisurffailu niin pääsee helposti vaikka keskustelemaan jollekkin foorumille. Ja voi vaikka löytää kivan kirjeenvaihtokaverin...
Ei kannata jäädä yksin.
Joku toinen jossakin olisi kovasti iloinen jos vaikka törmäisi Sinuun ja saisi sinusta keskustelukumppanin tai..