Kuulin kylillä huhua että olisi saanut sydänkohtauksen ja menehtynyt siihen matkalla poriin, en tiedä pitääkö paikkaansa vai oliko huono vitsi.
Jos pitää niin voimia omaisille!
Kootaan tähän ketjuun "pirjon parhaat" hänen muistonsa kunniaksi.
Onko pr kuollut?
65
1306
Vastaukset
- perätön lausuma
Tästä lähtee tutkintapyyntö.
Ei täällä ihan kaikki ole sallittua, täälläkään.
Julkinen- perätön lausuja
eihän lähde,et sinäkää tuollaisia voi täällä sanoa
- stilAL
Vitun idiootti, mikä perätön lausuma? tuohan on kysymys. Kittaa sitä keskaria, sinä jonninjoutava spurgu ja pysy pois palstoilta.
- tältä pohjalta
Kysyin poliisilaitokselta.
Poliisia ei kiinnosta???? mutta sieltä sanottiin EDELLISENKIN ELÄINSUOJELUYRITTÄJÄN kanssa löytöeläinjuttujen olleen jo pielessä.
10 vuotta sitäkin gutsettamista kesti.
Hänen tietonsa olivat pohjana tämän "yli-ikäisen agentin n55v" tarjoukselle Rauman kaupungille.
Kaikkea ne virkamiehet uskoo.
Edellinenhän oli tämä kuuluisa eläinsuojeluvaltuutettu (ei enää) Tanja Mäkelä.
Kun sanoin tämän nykyisen olevan oppityttö hänelle ja huomanneen rahastamisraon, kehoitti poliisi ottamaan kuntaan yhteyden.
Otettu on, yllätystarkastuksiakin on tehty. (kunnan virkamiehen sanoin)
Se ei sitä muuksi muuta, että yksi ( 1) kissa toukokuussa maksoi 2.281,66 euroa, ei ollut muita raumalaisia kissoja , paitsi yksi kuollut 500:n l:n pakastearkussa.
Nettiin saa kirjoittaa mitä vaan--poliisin mukaan.
Joku kertoi Ehyn puheenjohtajankin vaihtunueen.
Uudeksi olisi valittu Miina Tuominen, onkohan se sama henkilö, joka siellä oli ennen?
Onhan niitä samannimisiä.
Onko entinen pj ollut niin huonossa kunnossa, että hommat on seis hänen kohdaltaan?
Taas näyttää olevan tiedot jälkijunassa.
Eräs ystäväni näki kuolinpesä-ilmoituksen omalla nimellään.
Kaikki nimet samat.
Voin kertoa ystäväni olevan erittäin virkeä kuollut--eli on samanniminen.
On yksi raumalainen rak. mest, joka kuulemma kuoli tsunamissa , on ja hengittää yhä. Hyvin valitettavaa mikäli Pirjo on kuollut. Seurasin mielenkiinnolla hänen kannanottojansa eläinkeskusteluissa ja olen hänen kanssaan samaa mieltä että löytöeläimistä voisivat kunnat kyllä huolehtia halvemmin keinoin mitä nykyään on käytäntönä.
- Kieroilemalla pärjää
ltalehden VV lehdessä oli HESY:stä hieno juttu.
Mm näin: Helsingin eläinsuojeluyhdistyskselle saapuvat kissat rokotetaan ja steriloidaan. Ne syövät matokuurin ja saavat eläinlääkäriltä mikrosirun niskaansa sekä tatuoinnin korvaansa.
Kissoista peritään 50 euron luovutusmaksu. Summa kattaa vain pienen osan eläimen aiheuttamista kuluista.
TUO ON OIKEAA ELÄINSUOJELUA.
Joka paikassa ei rahasteta, vaan ollaan eläinten puolesta , eläinten asialla.
Miten se ei onnistu täällä Satakunnassa eikä etenkään raumalaisten löytöeläinten suhteen?
Niinhän se poliisikin mainitsi eläinsuojelujuttujen olleen raumanseudulla jo entisenkin yrittäjän kohdalla pielessä. ( nyt jatkajana organisoi se 55 v agentti)
EHY ry ei olekaan YRITYS, kuten oli Kirpun eläinkoti, jota monikaan ei edes yritykseksi mieltänyt.
Katsokaa YTJ:stä, niin näette Kirpun eläinkodin olleen koko ajan yritys, kun se oli löytöeläinsopimuksen piirissä.
Sitten 2009 vasta tuli se Eskon eläinkoti ja niissä sopimuksissa Rauman kaupungin kanssa oli allekirjoittajina ihmiset , joilla ei ollut edes allekirjoitus oikeutta ko sopimukseen. Tanja Koski &Tero Järvelä.
Kaikki kelpasi, koska kellään ei ole vastuuta näköjään edes tarkastaa vastapuolella olevan sopijan asiakirjoja.
Tämä nykyinen on Eläinten Hyväksi Yhdistys ry, joka työskentelee löytöeläinten
parissa YRITYKSEN tavoin. Siihenkin on verotuksessa erillinen maininta.
Ei kukaan yritystä pidä, ellei se tuota pitäjälleen voittoa.
Meidän tarkoituksemme oli saada tuo vinksahtanut eläimillä rahastus sellaiselle tolalle, ettei siitä voittoa olisikaan meidän hinnoillamme tullut.
Kirjastonhoitajakin sanoi, ettei tuollaista pientä hintaa voi laittaa, ei ne sitä sellaisella hinnalla teille anna.
Oikeassa oli.
Sanoi Tanjankin rahastaneen jo vuosia, ei sitä halvemmalla kukaan sen rahastuksen jälkeen tee..
Meillä oli ensin mielessämme hinta 700 euroa kk.
Eunukin mielestä ei enempää olisi voinut hinnaksi laittaa, jos eläimiä hiukankin ajattelee.!!
Laitoimme sen 1.000 euroa kk tarjoukseen, josta olisi mennyt 250-300 euroa kk jokaiseen UR:n numeroon laitetusta kissailmoituksesta, mitä milloinkin olisi löytöeläimiä ollut?
Toivottavasti hän nyt saa lainansa lyhennettyä siitä vanhasta kaupasta, ettei kaikki vuokrarahat mene lämmitykseen ja näin helteillä viilentämiseen.
Se yksi ilmalämpöpumppu saa tehdä ympärivorokautista työtä, ettei eläimet niissä tiloissa isojen ikkunoiden takana paistu.
Se toinen ilmalämpöpumppuhan on siellä vuokralaisten puolella, ei se kaupan puolta viilennä.
On siinä asiassa hänelle käynyt hyvin , niinkuin oli alkujaan sen jutun itselleen pedannut.
Ei muuten olisi selitellyt pirkanmaata myöden, tällaista tilaa nyt olevan mahdollisesti käytössä vaikka eläinkodille ? - vain teot merkitsee
Voiko olla totta, että Eurajoen Apteekki on laittanut sivuliikkeen tosiaan sinne Harjavaltaan?
Niin on luettavissa taas kerran Ehyn kotisivulta:Sponsorit ja yhteistyökumppanit.
Kysyin sitä E-joen Apteekista sen ilmoituksen ollessa eka kerran tuolla tavalla.
Ei heillä kertomansa mukaaan mitään Harjavallan toimipistettä silloin ollut.(tuskin nytkään, se oli n 1 kk sitten).
Eikö siellä ole tosiaan ketään muuta kuin se 55:tonen, joka osaisi tehdä ne sivut oikein.
Ei taida antaa sivujen tekemistä muille.
Olivat ne Miinankin sivut niin paljastavia silloin alettaessa.
Tosiaan hänen kirjoitelmistaan arvasi, miten" innokkaita hoitajia" olivat ne vapaaehtoiset, jotka eivät saa samaa työtä tekien ,kuin palkatut henkilöt, mitään korvausta.
Hesystä kerrottiin siinä samaisessa Iltalehden VV:ssä, että tarvittaisiin vanhainkoteja jo 6 vuotiaille kaneille.
Se kylläkin on liian alhainen eläkeikä kaneille.
Teillä siellä Ehyssä ovat nuo Moppe ja Poppe olleet melkein toimintanne ensi kuukausista lähtien.
Ensin omistajan numerolla ja nyt näköjään teidän omia jo, jos olen oikein huomioinut.
Ovat kohta 6-vuotiaita.-Siis eläkeikäisiä.
Lisää tilaa. Laittakaa Jokisimpukan vanhainkodin eläintenosasto sinne Irjanteelle.
Meille on turha sitä ehdottaa, koska sellainen on jo--ollut vuosia.
Puhua voi , mutta - elon päivät
Tua ei sit tainnukka ol kuallu toi ämm, mut se talvikko (eiks ne ol jonkunkaltassi gerbiilei, kualee kyl koht.
Se o ilmoitett syntyneeks 21.02.2010.
Se o ol ehyläiste palstal joksenki sama aja.
Ei niitte elinkaar ol vissin ko 2 vuatt.
Kyl taita kual ennenko pääse uutten kottihi.
O jo koht 1,5 vuatias.
Kiirut näytäis pitävä. - EHY:n SEY:n jäsenyys
Joko minä en ymmärrä kirjoitettua tekstiä, tai sitten joku on lopullisesti seonnut.
Katsokaa EHY:n kotisivuilta kohta historiaa ja hallitus.(kokous oli jo toukokuun lopulla--ei tiedotettavieläkään).
Seuraava siitä historiaa osiosta:
"Pidämme itse jäsenrekisteriä jäsenistöstämme vuoden 2010 lopppuun.
1.1.2011 jäsenrekisterin ylläpito siirtyy SEY.n hoidettavaksi
19.2 2011 pidetyssä hallituksen kokouksessä , YKSIMIELISELLÄ PÄÄTÖKSELLÄ EHY PÄÄTTI EROTA SEY: N JÄSENYYDESTÄ."
Runsas 1.5 kk ja se rekisterin pito loppus kuin Strömmin virtsa.
No kukas sen Tuulan nyt niin suututti?
Eivätkö SEY:ssä tehneetkään sinun mielesi mukaan?
Taisi olla kovempi organisaattori kuin tämä Rauman kaupunki.
Minulle kyllä veikkailtiin, erotettu ne on.
Miettikääpä nyt itse tykönänne, mitä sieltä kotisivuiltanne voisitte poistaa tai korjata?
2010 kohdalla samat eläimet kuin 2011.
Ensin haetaan kauhealla kohulla SEY:n jäseneksi.
Käytetään jopa tarjouskilpailussa sitä hakemusta meriittinä.
Kerrotaan, miten Sey hoitaa jäsenistön jäsenrekisterin.
Jäseniäkin on samat 66 3 3.
Yritä saada niitä nuorisojäseniä lisää.
Niistä kyllä taitaa olla aika paljon vaivaa, jos ei lapsista pidä.
Eläimistä ei nähtävästi ole ainutkaan kuollut, niitä on 94 kpl. Melkoista tuuria, koska kysymyksessä on sentään melkein 100 elukkaa.
Oliko se se joka katkaisi kamelin selän, joska en ole SEY:llä löytänyt elukoita jäseninä ollenkaan?
Kerrottiin hinnat, jotka olivat tuntuvasti suuremmat kuin SEY:llä kuin EHY:llä.
Jos et ymmärrä, nämä ovat niitä tietoja, jotka olisi ollut viisasta poistaa.
Sinä sitävastoin poistat kaikki löydetyt, kodin saaneet muut , mistä olisi teille hyötyä, noin mainonnan kannalta.
Jaa on siellä ne linnut jätetty ja jokunen kani.
Saiko ne kaniveljekset kodin vai piikin=Moppe ja Puppe?
Kiinnitän näihin kotisivuihin suuren huomion, koska teidän piti olla ERITTÄIN OSAAVIA siinä sivujen tekemisessä, tarjouskilpailun perusteella.
Sanoisin kouluarvosanoilla (1-10), ehkä 6-. - kosteakolo
Missä eeron elukoiden sivut oh, häh? niin missä, minä kysyn vaan!
Entä ne vanhoista trukkilavoista tehdyt kissaruttoa levittävät häkit? Onko eurajoella lisääntynyt kissarutto rajähdysmäisesti, näin olen kuullut!
kissoja kuolee turhaan! - Käytä sidettä
Oon kuullu Tanja K:n ja Tuula M:n ystävyyden nyt kukoistavan.
Nyt kun ei kumpikaan kuulu enää yhtyeineen SEY :n "suojelukseen", on niin kuin sellainen syvempi ystävyys ja yhteistyö.
Kysy niistä häkeistä ell Tiina Laitalata, jonka on pakko olla ollut se trukkilava- kertoja, seinien läpi ei kukaan näe.
Ei varsinkaan sellaista , jota siellä ei ole.
Kukaan muu ei ole häkkejä ollut syynäämässä.
Hänhän on Tanjan ystävä, Tuula M tosin ku..tti häntä siis ell Laitalaa, sanoi olevansa tietämätön Irjanteen paikan omistajasta--yksityinen, oli lakooninen vastaus kysymykseen omistajasta.
Ja mistäkö tiedän?
Kerrottiin riemullisesti tarkastuksen jälkeen.
Olisi luullut Tämän Rauman kaupungin tarkastajan ottavan selvää itse, kuka oli paikan omistaja?
Meni hetki ja hänen kolleegansa oli käräjillä tätä Irjanteen paikan omistajaa vastaan.
Näillä asioilla oli yhteys.
Tämä E-joen elli ei uskaltanut edes todistusta kirjoittaa raumalaisen tarkastajan pelossa.
Sitä se Kansanterveystyön Kuntainliitto sai aikaan--pelon.
Sitä liittoa ei tosin silloin enää ollut, mutta pelko vaikuttaa yhä.
Onko se pelko , se paljon Hevosurheilulehdessäkin puhuttu kollegiaalisuus??
Ei hän ainakaan voi kertoa, koska hänen mielestään se ei ollut niinkuin "virallinen käynti".
Miten niin ei ollut?
Mehän teimme tarjouspyynnön, joka oli n 2,5 kertaa pienempi kuin EHY:n.
Sitä varten se katselmus pidettiin, se selvitettiin hänelle jo ennen pyyntöä tulla katsomaan eläinkotia.
Meillä ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta pitää yhtään kotisivua.
Emme ole Rauman kaupungin löytöeläinten hoitajia.
Olisi kyllä vaikka yksikätinen saanut ne yhdet kissat kuukausittain hoidettua, saatika pari eläkeläistä.
Sairaseläkeläinenkin näköjään pystyy.
Siellä l-eläintenhoidon saaja velvoitettiin pitämään sivustoa netissä.
Lue sopimus.
Jokainen yrittäjä päättää siitä itse, pitääkö sivuja vai ei, mainostaako vai ei?
Se on sitä yrittäjän vapautta.
Ehy ei olekaan yritys.
Herra se näkyy olevan herrallakin.
Tiedoksi: Otin jo 2009 selvää kissaruton ilmenneisyydestä näillä seuduin, ei ollut ollut useampaan vuoteen.
Vai kissarutto ne EHYN kissat sitten onkin vienyt, vaikka oli ne rosterihäkitkin.(lahjoitetut ruostumattomat teräkset).
Voi vitsi, sen tähden ette ilmoitakaan kodin saaneista.
Katso nyt piruuttasi vaikka RESY:n sivuja, siellä osataan sivut tehdä.
Vai on sinulla kostea kolo??- T:KK
On juu.
Tottakai teidän tarjous oli 2.5 kertaa halvempi kun säästitte väärissä asioissa. mm. trukkilavahäkit. Onhan rosteri paljon kalliimpaa.
Ei ole velvollisuutta eikä tietotaitoa sen tekemiseen, siis kotisivujen.
Tarinan opetus on se että halvalla ei hyvää saa vaan kissaruton.
- uuslukutaidoton
Tarinan opetus on, kuten sanoitte aiemmin, jossain täällä : Kateus vie kalatkin vedestä ja kissat kertomanne mukaan EHY : ltä.
Tässä ehdotus : Kadehtikaa tulevaa Rauman sairaalaa.
Siten loppuu potilaat siitä uudesta tulevasta sairaalasta, kauheasti, kokopäiväisesti kadehtimalla.
Se on meidän kaikkien etu.
Ainakin ne jotka ovat olleet ja tulevat sairaiksi, hyötyvät.
Jollain ihmeen keinolla eivät sitten enää täytä sen uuden Rauman sairaalan potilassijoja, kun vaan muistetaan kadehtia.
Siinä on taas yksi mutta.
Vuokran nekin joutuvat sen uuden sairaalan puitteissa maksamaan, vaikka kävisi niinkuin EHY:llä---potilaat puuttuvat, niin ja työpalkat sivukuluineen joutuvat kuitenkin maksamaan.
Kun eivät taas tekisi samaa virhettä, kuin Ehyn kanssa.
Pahaa pelkään, johtaja ainakin on sama kuin löytöeläimien jutussa.
Näinhän se kertomanne mukaan toimii, se kateusteema.
Etkö tiedä , missä on Irjanne, siellähän se kissarutto vie niitä eläimiä, itsehän juuri kerroit.
Eurajoella on monta kylää, etkö tiennyt?
Se on vieläkin se sama 12 km:ä Ehyn latoon, meidän ladosta.
Eurajoen keskustan ohikin vielä 6 km , on se matka meiltä Irjanteelle.
"ONHAN ROSTERI PALJON KALLIIMPAA" kerroit tuolla edellä.
Niin on .
Ne oli lahjoituksia ne rosterit.
EHY:n mukaan se oli LAHJOITUS.
LAHJOITUS EI MAKSA MITÄÄN---EIHÄN??
Lehdessä oli samoihin aikoihin tieto rosterivarkaudesta Harjavallassa tai Kokemäellä.
Onkohan se selvinnyt? Missähän ovat?
Olisi kiva tietää, kenellä on tänäpäivänä niin paljon rahaa, ettei myy kallista ruostumatonta terästä, vaan lahjoittaa sen pois--rahanarvoisen tavaran-kissanhäkkeihin.
Sinä voisit opetella sen sisälukutaidon, jos et edellistä viestiä ymmärtänyt?
Jos et sitä sisäistänyt, pyydä joku kertomaan selkokielellä, mitä siinä kirjoituksessa tarkoin luki.
Ilmoita lehtiin myös Raumalla olevan kissaruttoa.
Jompikumpi teistä eläimillä tienaajista voisi sen kertoa, ihan kuvan kanssa.
Saisitte taas julkisuutta.
Mitä sinä tiedät toisten taidoista, kun luetun ymmärtämisesi on tuota tasoa? - pinnapalaa
Riikonen, voitko vastata yhteen yksinkertaseen kysymykseen?
Millon meinaat hyväksyä sen, että sun tarjoukses hylättiin ja sillä siisti? - lisää pillereitä
Rosterien alkuperästä et nytkään AVOIMESTI kerro.
Vääryydellä ja valehtelemisella saatua etua ei koskaan, eikä missään pidä hyväksyä.
Tässä on periaatteessa kysymys siitä, miten kuntaa voi höynäyttää, kun kukaan ei ole perillä asioista.
Riikonen ei tänne kirjoittele, etkö jo usko?
Tämä on se KUOLLUT joka kirjoittaa.
"Huostaan otetuista eläimistämme emme anna tietoja muille kuin viranomaisille"---ja nekö tiedot viranomaisia kiinnostaisi?
Lukekaa Ehyn kotisivuilta Historia eka osio ja verratkaa tuohon, Säännöt 1§, onko jotain ristiriitaisuutta?
Hieno homma.
Mikään muu kunnista ei vaadi nettiin sopimuksissaan tietoja kuin Rauma.
Kaikista muista on tiedot, aika monta eläintä aina, vaan ei Rauman tietoja.
Terävä jo Tanjan käyttämä juttu on sekoittaa kaikkien kuntien eläimet keskenään.
Olisikoko kovin vaikeaa ja yli ymmärryksen menevää ollut, jos olisi Rauman eläimille laittanut ihan oman luettelon?
Olisihan se kirjanpidollekin erinomaisen hyvä todistusaineisto löytyneistä eläimistä, helpottaen omaakin eläimien seurantaanne.
Sattuipa somasti, raumalaisia löytöeläimiä ei yksinkertaisesti ole, ja äkkiseltään listaanne luettuaan ei sitä edes huomaa.
Rauma maksaa viulut.
Muut kunnat yhdessä ei yllä edes puoleen maksamisissaan ja niitä on sentään kymmenkunta.
Aikas hyvin junailtu,Tuula.
Mainostat sitä olematonta rehellisyyttäsi läpi koko Tarjouksen, jonka Rauman kaupungille jätit.
"Yhdistyksen käyttöön tulevat toimitilat (n 180 m2), ovat jatkuvan kunnostuksen alla."
Nyt on jo saatu puolentoista vuoden tahimisen jälkeen koirankoppi Järvenpäänkujan puoleiselle sivulle Irjanteelle.
Liian kuuma paikka.
Sinä on mitä ilmeisemmin virtuaalinen aitauskin, koska aitausta ei ympärillä ole.
"Ulkotarhoja tulemme rakentamaansekä koirille , että kissoille"
Sen kun näkisi!!
"Toimintamme keskittyy ennen kaikkea avoimuuteen, ennaltaehkäisyyn ja rehellisyyteen."
Avointa on tarha asfaltilla.
Ennaltaehkäisty, teille ei kukaan ilmoita raumalaisista eläimistä enää.
Rehellisesti ilmoitatte niistä vähistäkin (kadehtimalla karkoitetuista) eläimistä monta päivää jälkeenpäin.
Rehellisesti ette ilmoittanut syöttävänne eläimille vanhentunutta muonaa.
Tanjakin syötti gourmettia niille eläimille---alaspäin on menty.
Onko joku alkanut pitää sitä kaatopaikkana , sitä Irjanteen kaupan edustaa, vai onko minun ymmärrettävä asia niin, että olette alkaneet koota trukkilavoja?
En käyttäisi vihreäksi lahosuojattuja ainakaan eläimillä.
Kissojen ja koirien jalatkin menevät rikki, niissä raoissa. Hyi teitä.
Etkö vielä 55:teen ikävuoteen mennessä ole oppinut, ettei sellaista asiaa , mikä on itsestään selvää, tarvitse mainostaa,kuten REHELLISYYTTÄ.
Sitaateissa olevat lainaukset ovat suoraan Rauman kaupungille osoitetusta tarjouksesta.
Jos pinnasi palaa,- ...
Kenellehän kuvittelet kirjottavasi? 55:teen ikävuoteen? Et ainakaan mulle.
Ja voin vastata kysymykseeni puolestasi, kun et itse sitä kyennyt tekemään. Et ikinä.
Miks oletat, että kertoisin rosterista yhtään mitään kun en siitä mitään tiedä?
Pimee sä oot. Et vaan taida oikeesti sisäistää sitä ite?
On se vaan hyvä, ettet saanut niitä löytöeläimiä hoteisiisi. Ei sua kiinnosta nytkään kun Rauman elukat. Sulla kun olis kaikki Ehyn alueitten eläimet, niin taitais jäädä aika kasa eläimiä hoitamatta. Vai olikos se niin, että sä hoitaisit kaikki vaikka vasemmalla kädellä? - luule vähemmän
... kirjoitti:
Kenellehän kuvittelet kirjottavasi? 55:teen ikävuoteen? Et ainakaan mulle.
Ja voin vastata kysymykseeni puolestasi, kun et itse sitä kyennyt tekemään. Et ikinä.
Miks oletat, että kertoisin rosterista yhtään mitään kun en siitä mitään tiedä?
Pimee sä oot. Et vaan taida oikeesti sisäistää sitä ite?
On se vaan hyvä, ettet saanut niitä löytöeläimiä hoteisiisi. Ei sua kiinnosta nytkään kun Rauman elukat. Sulla kun olis kaikki Ehyn alueitten eläimet, niin taitais jäädä aika kasa eläimiä hoitamatta. Vai olikos se niin, että sä hoitaisit kaikki vaikka vasemmalla kädellä?Mistä näet ton vastanneen sulle?
Täällä on ollu ne tilastot.
Mä ainakin hoitasin yks kuallu ja yks elävä katti huhti ja toukokuus vaik ottallan.
- helevetin pitkää txt
--
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
--
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
--
-
-
-
--
-
-
-
-
--
-
-
--
-
-
-
-
-
-
--
-
-
-
-
--
-
-
- - kuallu mikä kuallu
Pitäiskö olla?
Tuki läpes.
Sää oot hullu!
Tämä on kivaa.
Meneekö jakeluun paremmin? - Ehy jää toiseksi
UR:ssa tänään 3 kissanpentua myynnissä a`30 euroa.
Toinen ilmoitus kissanpentuja a`10 euroa.
Ei niistä eläimistä sen enempää välitetä , maksaa ne vaikka sen yli satasen, minkä ne Ehyllä maksaa.
Näinhän ehyläiset antavat ymmärtää hinnan olevan tae uuden omistajan kelvollisuudesta.
Ei ihan pientä voi edes steriloida / kastroida., ja ruokahan on sitä ylipäiväistä, vanhentunutta, ilmaiseksi lahjoituksena saatua.
Joten mistä se hinta muodostuu?
Pieni kissa imee emoaan saaden siitä ravinnon.
Jos joku saa eläimestään ns "tarpeekseen" ei se hintaa katso, onko maksanut paljon vai ei?
Kokemus näillä ikävuosilla on jo osoittanut sen.
Kun eläin lykätään jollekin, jonnekin ja saa isot uudet häkitkin aivan ilmaiseksi eläimen / eläinten mukana , ei se eläinten / tarvikkeiden ostohinnasta ole silloin kiinni.
Mikään ei merkitse mitään, kunhan saa pois lykättyä , paikkaan jossa tiedetään eläintä kunnolla hoidettavan.
Asia on ok ja pois omalta tunnolta.
Raha ei tosiaankaan ratkaise.
Hakematta näyttää olevan Ehyltäkin kissanpennut 6 1 ja emä, jotka oli luovutusikäisiä jo melkein pari viikkoa sitten.
Toinen vaihtoehto on : päivitykset mättää vielä enemmän kuin ennen.
Missä ne kesälomansijaiset nyt on?
Hinnoissa - kokemus osoittanut
Älkää nyt hyvät ihmiset ilmoitelko ehyläisten palstoilla vieraan kissan liikkuvan pihapiirissä.
Tottakai ne kissat liikkuu.
Niiden reviiri on mailla jopa 2,5 km.
Tuo Manolaistentiekin on ihan mailla, siis Nihattulan takamaastoa.
Eikö kissat saa muka kulkea enää?
Antakaa sen olla, jos ei pahoja tee, kyllä kissa kotiin löytää.
Välillä kestää jopa kolmekin viikkoa.
Miten kissa mukamas tekee pahempaa jälkeä luonnossa kuin metsästäjä pyssynsä kanssa??
Metsästäjäthän ampuvat esim sorsastus-ja hirvestysaikana jopa toisiaan ?
Onko huomattavissa lievää yliherkkyyttä löytökissojen puuttumisesta? - katso HT nettiin
Katsokaa Hevostalli -seniorit -Sastamalan hevoset, jos teitä ihmetyttää tämä eläimistä kirjoittelu näillä palstoilla.
Siellä siitä 12.6.2009 Tanja Kosken Eskonpäivän riehasta alkanut kirjoittelu on jo poikinut 9.477 kpl kirjoituksia aiheesta huostaanotot ja eläinsuojelutarkastukset.
Saman otsikon alla kaikki.
Taitaisi tulla iso poru jos joku poistattaisi sieltä nyt kirjoituksia, niinkuin täällä tehdään.
Suurin osa koskee Tanjan edesottamuksia eläinlääkäriystäviensä kanssa.
Nämä täällä ovat ymmärtäneet niistä huostaanotetuista pitää päänsä kiinni, syystä varmaan.
Sekin on tosi rahakasta , se huostaanottojen hoivaaminen--valtio maksaa viimekädessä--siis me kaikki.
Tuskin nyt enää mitään niin kahelia ja itsevaltaista toimintaa saataisikaan aikaan?
Manipuloija on samaa luokkaa, muttei varmaan poliisin jälkeläinen. - "Tanjan kootut"
Hae Googlesta : Poni myytiin 55 eurolla.
Että tuokin on onnistunut on poliisien ja eläinlääkäreiden pitänyt laittaa aivonsa narikkaan siksi huostaanoton ja myynnin ajaksi.
Tuossa näette mitä oli "huostaanotto" ja rouvan palkkio.
Hoitokuluista sai jo tuon hinnan, oli ne niin korkeat hoitokulut.
Tiedän sen siitä mummo nimimerkillä HT nettiin kirjoittavan henkilön maksettaviksi laitetuista koiranhoidoista. Se oli muistaakseni 800 euroa, eikä niillä koirilla mitään hätää ollut.
Ellikin oli kysellyt , onko Jack Russelilla paperit?
Mitä hittiä sekään johonkin eläinsuojelutarkastukseen liittyy?
Mummohan kyseli jälkeenpäin HT netissä onko Tanja Koskella terveen paperit, hänellä on?
Tanjahan hoiti hänet Harjavallan mielisairaalaan, josta hän pääsi muutaman päivän jälkeen pois.
Miettikää ihmiset millainen mielivaltainen eläinsuojelu täällä satakunnassa rehoitti.
Kukahan olisi uskaltanut huutaa Tanjan jo itselleen huostaanotossa tarkoittamansa ponin ?
Sastamalasta hän ilmeisesti tarvitsi rahat ja Ben Foxin.
Noin se käy kun sen osaa.
55v ent Tanjan agentti jatkaa rahastusta...ei ehkä juuri niin röyhkeästi, mutta kuitenkin.
Eläkkeellä on aikaa...- ettei unohtuisi
Hyvä hyvä jatka vaan,näitähän on PAJON
- ajatelkaa vähän edes
Vaikka minua täällä on mollattu, mikä ei tosin minua ollenkaan vaivaa, kerron seuraavaa.
En ole ollut tästä sivustosta minkä nyt neuvon teille, ennen tätä iltaa ollut tietoinen.
HT netissä seniorit-Sastamalan hevoset nimim Lukija oli laittanut vinkin.7.7 klo 14:20:31
http://elaintenetu.suntuubi.com/?cat=9.
Sieltä pääsee suoraan napsauttamalla tuota ohjetta sivulle, jos ette tällä onnistu.
On meinaan juttua. Katsokaa etenkin kohta:Vapaaehtoisten eläinsuojeluvalvojan oikeudet.
Kuten luettuanne huomaatte Tanja Koski nimisen eläinsuojeluvalvojan tulisi joutua vastuuseen teoistaan.
Ei noin ole Suomen lakien mukaan saanut menetellä, miten hän on menetellyt.
Hän on toiminut siten, että on omavaltaisesti hakenut eläimiä kodeistaan välittäen niitä eteenpäin.
Siinä on mummut ja paapat olleet peloissaan sen amatsoonin määrätessä, miten heidän eläimilleen käy.
On se pirua jos porukka joka on ollut toiminnassa mukana monta vuotta, EI MUKA TIEDÄ miten siellä toimittiin?
Tuulat, miinat, harrit, terot ja muut hallituksessa ja varajäseninä olleet ovat mahdollistaneet tuon ihmisten ja eläinten piinaamisen.
Ja eläintensuojelu senkun jatkuu samoilla porukoilla. Nyt nimenä on EHY ry.
Ennen KIrpun eläinkoti (yritys).
Sitten Eskon Eläinkoti jota ei virallisesti ollut ollenkaan,Eläinsuojeluyhdistys Esko ry toimii vielä. - Älä usko!
Kaikki kissat samassakaan perheessä eivät sovi keskenään, eivätkä kaikki koirat.
Pitää vain jotenkin sovittaa, eihän eläintä voi poiskaan laittaa, jos sille toinen eläin tulee yht`äkkiä vastenmieliseksi.
Ei eläimenpito ole kuin avoliitto, monot vastakkain ja veks, kun naama lakkaa miellyttämästä.
Kun kerrotaan vaikkapa kaupattavan / kotia etsivän koiran tulevan toimeen kissojen ja lastenkin kanssa, älkää uskoko.
Kotia etsivät-sivulla Ehyllä lukee Pojun-koiran sopivan vaikka minkälaiseen perheeseen, oli sitten kissoja tai koiria.
Silläkin on oikeus olla edes jatkossa samassa kodissa hamaan kuolemaansa saakka.
Ettehän tekään tule toimeen kaikkien ihmisten, koirien ja kissojen kanssa.
Entä kun ei kissa / koira olekaan sitten mieleisenne, laitetaanko se taas kierrätykseen?
Ette te lapsiakaan voi (normaali ihminen) laittaa jollekin toiselle menemään.
Kun eläimen kanssa "tekee töitä" vähän ja antaa se olla eläin, niin saa siitä pitkäaikaisen ystävän.
ÄLÄ OTA ELÄINTÄ HETKEN MIELIJOHTEESTA. - näytille , näytille
Aika jännää kun tänne Ehyn sivuilta kopsaamani tiedot eläimistä menevät paremmin "jakeluun" kuin heidän omilta sivuiltaan.
Oli se kani sieltä Uotilasta. Löytyi omistaja heti sen täällä mainitessani.
4 undulaattiakin saivat heti kodin, (oltuaan jo yli 4 kk heidän kodittomissaan,) mainitessani niistä.
Samoin ne Moppe ja Poppe kanit, olivat ainakin vuoden "kodittomissa".Taas heti löytyi yhteinen koti huomautukseni jälkeen
Nyt on Poju niminen ajokoiran näköinen on koira otettu listoilta pois, mainitsin siitä tuossa edellisessä kirjoituksessa.Toivottavasti sai pysyvän kodin.
Kissanpennuista tuttuni soitti, jos tietäisin?
Kerroin UR:ssä olleista ja annoin puh numerot, ketkä olivat myymässä 10-30 euron hintaan kissanpentujaan.
Laittakaa ne eläimet tänne, kyllä koti löytyy.
Ni-iin mutta ei tänne saakaan myynti-ilmoituksia laittaa.
Mainostakaa niitä kodittomia edes lehdessä tai että Ehy nimisessä eläinmyymälässä Irjanteella niitä eläimiä löytyy.
Niistä tulee hyvä liikevaihto--harmaatako, siitä kun nyt niin puhutaan.
Ei kai intohimonne ole säilöä siellä mahdollisimman kauan eri yksilöitä, että näyttäisi touhukkaalta eläinsuojelulta. Eikä huomattaisi todellista raumalaistenkin löytöeläinten vähyyttä?
Olisitte nyt vain olleet siellä SEY:ssä , niin olisitte ollut ainoa Suomessa ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä tekevä yhdistys. (monotettiinko teidät?")
Yli-Sirniö Seystä valitteli iltapäivälehdessä, ettei ennaltasuojelua tehdä missään.
Kertokaa nyt täällä, miten te sen ennaltasuojelun teette, niin pääsette taas kenties otsikoihin. - stu jatkuu...
Poju koiraa kaupataan vielä Ehyn sivuilla naamakirjassa. Sillä ressukalla on diabeteskin. On taidettu lopettaa...
Tuulallakin on siellä taas naama, eikä koirankuvaa naamansa kohdalla. - on se niin väärin...
Tuo ihminen ei ainakaan vielä kasva horsmaa, mutta tuo Ehyn talvikko jo vissiin kasvaa.
Ei ne elä kuin n v ja sen mittari on täynnä 1/2 vuoden kuluttua.
On se niin kauan jo "listoilla" ollut.
Nyt ottivat pois.
Tais delata.- päivitys?
Katsokaa Ehyn " kotisivu -Kissat -kadonneet/löytyneet.
Siellä on 42 kissaa ympäri maakuntaa kadonnut, eikä yhtään löytynyt.
Himskatti, niitä on pirusti enemmän kuin heidän omia "löytyneitään".
Ne on ihmisten kadonneeksi ilmoittamia kissoja.
Mihin tuollainen määrä kissoja voi kadota noin vain.
Yhtään ei ainakaan ole ilmoitettu ,ilmoituksen jättämisen jälkeen ,löydetyn.
Miettikääpä miksi niitä pidetään yli vuoden ensimmäisiäkin jo 6/6-10 siellä?
On todella surkeaa tulosta palstalla, ilmoittakaa ihmiset ihmeessä muualla, älkääkä tuudittautuko siihen, että kissanne sitä kautta ainakaan "löytyisi".
Eivätkö ehyläiset voisi "päivittää" sitä palstaa?
Soittakaa noihin numeroihin kysyen, josko kissa on löytynyt?
Yhden vanhentuneen ilmaisen ruokapussin hinnalla soitatte jo monta puhelua.
Ilmeisesti yhden uudelleen karanneen kissan emännälle sanoin, leikkauta se kolli. Sen tuntomerkit ja asuinpaikka oli ilmiselvästi juuri siellä, missä näin hänen tuovan taas kerran kadonnutta kissaansa kotiin.
Ilmoitus oli muistaakseni jo viime vuoden kesältä. Siis 2010. - sama/edellä
Korjaus :Ei ne elä kuin n 2 v.
- Kilpikonna löydetty
Tämä taitaa olla pohjanoteeraus Ehyltä.
Kuuluuko teille vain rahastus
Ettekö voi / saa tiedustella eläimen perään?
Eikö teille kenellekään tullut mieleen kysellä lähitaloista, vai onko se kielletty, onko kenelläkään tiedossa, kenen kilpikonna voisi olla?
Naapurit tietää, ainakin lapset, kenen se voisi olla?
Itse Lapijokelaisena tiedän Juolukkatien olevan isolla asuinalueella, taloja vieri vieressä.
EI KILPIKONNA PITKÄLLE KOTOAAN PÖTKI HETKESSÄ.
Tuoko on sitä teidän ns eläinsuojeluanne ? - paikat täynnäkö?
Nyt ne on taas raijjanneet kissan Varhontieltä Eurajoelle.
Sielläkin asukkaat kuin sillit suolassa, vierekkäin rivitalot.
Onko kellään tullut mieleen: Naapuri ilmoittaa kissan ja kissanomistaja lähtee
lomalle.
Hakee sen pois ennenkuin se tulee Ehylle omaksi.
Hoitomaksu halvempi kuin hoitoloissa ja a vot kesälomakuluissa taas säästettiin.
(tässä vinkki,antakaa ruoka mukaan "hyväntekeväisyysantina", ettei kissanne
joudu syömään vanhentenutta ruokaa.
Voihan se tosin olla naapurin vihaama nurkkiin kuseskelijakin, niinkuin taannoin
Taantumuksentieltä Kirpun eläinkotiin oli haettu naapurin kissa. Omat oli häkissä,
Henkilö ei sietänyt irtokissoja.
Maksoi hakijalle muistaakseni 130 euroa.- Hoitoon ohjaava
On se viti, itse tutkii ilmeisesti näitä ehyn sivuja ja kommentoi sitten täällä. Eikö ne läheisesi jo puutu tuohon älyttömään jahtaamiseesi.
Hoitoon voi myös itse hakeutua. - Pallin Kollit
Hoitoon ohjaava kirjoitti:
On se viti, itse tutkii ilmeisesti näitä ehyn sivuja ja kommentoi sitten täällä. Eikö ne läheisesi jo puutu tuohon älyttömään jahtaamiseesi.
Hoitoon voi myös itse hakeutua.Ei sillä ole läheisiä. Jos olisi, tuo olisi jo kuopattu.
- ihminen on hän ei se
Tottakai katson millainen eläinmäärä kulkee Rauman eläimiä Ehyn hoitolan kautta.
On se rahapotti niin komea, kun melkein vain yhtä raumalaista kissaa hoidetaan kuukauden aikana ja aivan viimeisinä päivinä kuukaudesta.(hinta yli 2.200 alv siis kuukaudessa.
Miettikää, Eurajoen kissoista maksettiin 3000 euroa vuodessa.
Nuo muut ovat muitten kuntien kissoja ja muita eläimiä joita Rauman kaupunki näin ollen hyysää maksamisaassaan tiloissaan ja" ammattitaitoisella hoitajalla "hoidattaa. Siis yhtä (1) kissaa kuukaudessa.
Olisitte puuttuneet siihen mitä Tanja harrasti Satakunnan ja Pirkanmaan alueella eläinten kustannuksella, tehden ihmisistä melkein hulluja.
Se saatiin onneksi loppumaan.
Eläinhoitolansa avasi taas, huomaten miten tuottoisaa se ihmisten kusettaminen kaikilla "huostaanotetuilla" eläimillä oli ja miten rahakasta.
Niinhän Eunukki sanoi:Vuoden on hiljaista, sitten Tanja alkaa taas
Kommentoivatko sinun läheisesi sinun tekemisiäsi ja naamakirja juttujasi?
Kysytkö heiltä mitä saat kirjoittaa??
Ota selvää, miten sinne hoitoon pääsee?
Koeta sinä, koska niin auliisti neuvot itseäsi paljon enemmän elämää nähnyttä ihmistä, kuin olet.
Yleensä ehdotatte täällä lääkitystä ja hoitoon menoa sitten kun itseltänne loppuvat "aseet".- Ihmettelen suuresti
Tervehdys kaikille eläinten ystäville! Pitkään olen seurannut tätäkin ketjua ja en voi kyllä kuin ihmetellä tämän ylläkirjoittaneen mietteitä.
Olen ymmärtänyt että hän/he ovat hävinneet jonkun tarjouskilpailun ja on siitä äärimmäisen katkera. Nyt hän yrittää kaikin keinoin sabotoida voittaneen toimintaa.
Mitä tulee tähän hänen parjauskampanjan kohteeseen, niin eikös se ole hyvä että on ottanut elukat pois semmosilta ihmisiltä jotka niitä ei pysty asiallisesti hoitamaan tai muuten kohtelevat huonosti eläimiään. Ja turha täällä on selittää ettei mitään syytä poisottoon ollut/ole ollut.
Ja ei kai sillä ole mitään väliä vaikka hoitaisivat vain yhtä kissaa kuukaudessa kun sopimus on kerran tehty ja se maksaa sen minkä maksaa! Ihmisellä täytyy mennä todella huonosti jos käyttää tarmoaan tuon kaltaiseen toimintaan toista kohti. toivoisin että tämä parjauksen kohteeksi joutunut henkilö vie tämän parjaajan kirjoitukset eteenpäin, täytyyhän tuohon loppu tulla joskus jos ei itse sitä ymmärrä. - Tanjahan se siinä
Ihmettelen suuresti kirjoitti:
Tervehdys kaikille eläinten ystäville! Pitkään olen seurannut tätäkin ketjua ja en voi kyllä kuin ihmetellä tämän ylläkirjoittaneen mietteitä.
Olen ymmärtänyt että hän/he ovat hävinneet jonkun tarjouskilpailun ja on siitä äärimmäisen katkera. Nyt hän yrittää kaikin keinoin sabotoida voittaneen toimintaa.
Mitä tulee tähän hänen parjauskampanjan kohteeseen, niin eikös se ole hyvä että on ottanut elukat pois semmosilta ihmisiltä jotka niitä ei pysty asiallisesti hoitamaan tai muuten kohtelevat huonosti eläimiään. Ja turha täällä on selittää ettei mitään syytä poisottoon ollut/ole ollut.
Ja ei kai sillä ole mitään väliä vaikka hoitaisivat vain yhtä kissaa kuukaudessa kun sopimus on kerran tehty ja se maksaa sen minkä maksaa! Ihmisellä täytyy mennä todella huonosti jos käyttää tarmoaan tuon kaltaiseen toimintaan toista kohti. toivoisin että tämä parjauksen kohteeksi joutunut henkilö vie tämän parjaajan kirjoitukset eteenpäin, täytyyhän tuohon loppu tulla joskus jos ei itse sitä ymmärrä.Kirjoitustaidosta päätellen.
- Totta joka sana
Kyllä juuri näin. Tarjouskilpailun hävinnyt osapuoli on läpeensä katkeroitunut kun hänen ylihintainen ja ahne "tarjouksensa" ei kelvannut kenellekkään muulle kuin hänelle itselleen.
- Pissaa päässä
SINÄ AINAKAAN ET TIEDÄ, MISTÄ ON KYSE.?
Oletko peruskoulusi käynyt siten, että esim matematiikassa opetus on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Tämän kirjoituksesi perusteella on koko peruskoulu jäänyt käymättä.
Oliko tarjous ylihintainen?
Laskutaitosi on pyöreä 0?
Toinen mahdollisuus on provosointi, että saisit tänne ESILLE, miten kilpaileva tarjous oli 1.000 euroa alv ja "voittaneen" tarjous 2.281euroa alv.
Tuon suuremman summan saa EHY nyt, me tarjosimme pienemmän summan.
Kallion laskuopin mukaan tajouksemme oli yli 2 kertaa vaatimattomampi---SIIS TOSI AHNE!
Hinnat Ehyllä myös n. kaksinkertaiset eläinten hoidossa ja matkaa Raumalle n. 12 km enemmän yhteen suuntaan, se merkitsee eläimiä noudettaessa (km rahat).
Tämä oli todella hyvä kommentti, ja TOTTA kuten edeltä tekstistä näet, niinhän sinä sinä väitit! - Omaise hätiin
Pissaa päässä kirjoitti:
SINÄ AINAKAAN ET TIEDÄ, MISTÄ ON KYSE.?
Oletko peruskoulusi käynyt siten, että esim matematiikassa opetus on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Tämän kirjoituksesi perusteella on koko peruskoulu jäänyt käymättä.
Oliko tarjous ylihintainen?
Laskutaitosi on pyöreä 0?
Toinen mahdollisuus on provosointi, että saisit tänne ESILLE, miten kilpaileva tarjous oli 1.000 euroa alv ja "voittaneen" tarjous 2.281euroa alv.
Tuon suuremman summan saa EHY nyt, me tarjosimme pienemmän summan.
Kallion laskuopin mukaan tajouksemme oli yli 2 kertaa vaatimattomampi---SIIS TOSI AHNE!
Hinnat Ehyllä myös n. kaksinkertaiset eläinten hoidossa ja matkaa Raumalle n. 12 km enemmän yhteen suuntaan, se merkitsee eläimiä noudettaessa (km rahat).
Tämä oli todella hyvä kommentti, ja TOTTA kuten edeltä tekstistä näet, niinhän sinä sinä väitit!Teet itsestäsi ainavain enemmä idiootiksi noilla täysin älyttömillä vastauksillasi! Ottakaa nyt jo joku yhteyttä hänen omaisiin!
- Taivuta sanat oikein
Opettele sinä ensin suomen kieli.
Kirjoituksesi taso ei täytä Pisa-tutkimuksen kriteerejä. - Menkää mustikkaan
Lähipäivinä laitan tänne, miten monta eläintä on taas Raumalta löytynyt heinäkuussa?
Heinäkuuhan on se suomalaisten mieluisin kesälomakuukausi.
Näin alustavasti muistelisin 3kpl.
Viime vuonna oli jossain lehdessä sellaiset luvut kesäkarkureista ,ettei olisi sitä määrää ollut , vaikka olisi raumalaiset kaikki alkuvuodenkin karkurit laskettu yhteen.
Mustikoita on nyt niin kauheasti ja isoja, että - Tietoa enemmän
Ehyläiset, laittakaa sinne löydettyjen kissojen kohdalle, esim onko leikattu kissa, ikä yms.
Kai te suunnilleen sen eläimen iän tiedätte
Tehän olette ammattilaisia.
Toi kilpikonnajuttu oli ihan päätön!!- Päätöntä touhua
Kerrohan ihmeessä, että miten narttukissasta voi päällepäin tietää, että onko se leikattu vai ei? Eikö jo oma järkes sano, että sitä ei nää. Sama kun kissan ikä, pennuista sen voi viellä jotenkin veikata, mutta ei aikuisesta kissasta.
Ehdotuksesi oli ihan päätön!! - Outoja, kissatko?
Päätöntä touhua kirjoitti:
Kerrohan ihmeessä, että miten narttukissasta voi päällepäin tietää, että onko se leikattu vai ei? Eikö jo oma järkes sano, että sitä ei nää. Sama kun kissan ikä, pennuista sen voi viellä jotenkin veikata, mutta ei aikuisesta kissasta.
Ehdotuksesi oli ihan päätön!!Narttukissa steriloidaan leikkaamalla vatsasta.
Arpi jää.
Etkö tiennyt?
Kun kollilta viedään pallit, mistä tiedät onko ollut kolli?
Ettekö ota syliinne niitä kissoja ja tarkasta, vai iljettääkö kissat?
Ette taida pitää niitä kotikissojannekaan niin kauan, että tietäisitte millainen on nuori/vanha kissa?
Tiedätte iän vain silloin kun joku tuo kissansa ja pentunsa teille myytäväksi ja tietää tarkalleen päivän milloin on syntynyt?
Eläinlääkäri ihmetteli n 15 vuotiaan kissamme valkoisia hampaita vuosia sitten kysyen onko ulkona myös?
Sanoin kissan pääsevän myös hiiriä metsästämään.
Elli totesi, siksi sillä on niin valkoiset hampaat.
Eräs jo edesmennyt optikko kertoi alkavansa syömään myös hiiriä, jos sillä saa valkoiset hampaat?
Kokemukset kymmenistä kissoista 50:den vuoden ajalta.
Pistä paremmaksi, jos pystyt? - vittu oot viisas
Outoja, kissatko? kirjoitti:
Narttukissa steriloidaan leikkaamalla vatsasta.
Arpi jää.
Etkö tiennyt?
Kun kollilta viedään pallit, mistä tiedät onko ollut kolli?
Ettekö ota syliinne niitä kissoja ja tarkasta, vai iljettääkö kissat?
Ette taida pitää niitä kotikissojannekaan niin kauan, että tietäisitte millainen on nuori/vanha kissa?
Tiedätte iän vain silloin kun joku tuo kissansa ja pentunsa teille myytäväksi ja tietää tarkalleen päivän milloin on syntynyt?
Eläinlääkäri ihmetteli n 15 vuotiaan kissamme valkoisia hampaita vuosia sitten kysyen onko ulkona myös?
Sanoin kissan pääsevän myös hiiriä metsästämään.
Elli totesi, siksi sillä on niin valkoiset hampaat.
Eräs jo edesmennyt optikko kertoi alkavansa syömään myös hiiriä, jos sillä saa valkoiset hampaat?
Kokemukset kymmenistä kissoista 50:den vuoden ajalta.
Pistä paremmaksi, jos pystyt?Ai ihan vatsasta? Jaa arpi.. Kummallista.. Oletpas nero.
Tottakai siitä arpi jää. Ja turha koittaa väittää, että se arpi on aina näkyvissä kun karvat ajelee pois.
"Kun kollilta viedään pallit, mistä tiedät onko ollut kolli?" Oletko tosiaan tyhmä?
Taidan olla väärä henkilö tosta tarkastamisesta puhumaan.
Eikä oo myöskään kotona katteja näkyny.
Aivan, eipä oltais kattias uskottu 15 kesäseks. Arvioippa siinä sitten jonkun vieraan kissan ikää.
Optikkos olis viti.
- Aina voi valita
Kumpi on parempi?
Omenapuiden juuret myyrä syönyt , vai kissa pihalla listimässä myyriä?
Viimemainittu on tosi luonnonmukainen ratkaisu.
Toimii meillä erittäin hyvin. - Päiväsenkatdulta nyt
Se Varhontien kisuli pääsi vissiin kotiinsa?
Päiväsenkadulta Paronalhosta näyttää taas "löytyneen" kissa 4.8
Miten sekin on väriltään kilpikonna ja paljon valkoista?
Mimmossii kilpikonnii ne on; kun on valkoista?
Onko teidän 66 jäsentänne maksaneet ne jäsenmaksunsa, vai onko "haamuja" niinkuin Eläinsuojeluyhdistys Eskollakin oli mm molemmat puheenjohtajat Tanja ja Tero ainakin.
Hehän olivat 2 vuotta maksamatta jäsenmaksujaan.
Se olisikin ollut paha paikka jos ette olisi eronneet SEY:stä.
Tuskin olisivat huudelleet jäsenmaksujen maksamisten perään.
Niillä oli paljon suuremmat jäsenmaksutkin kuin Ehyllä.
Teillähän se näkyy kai vieläkin tiedotteissanne, ettei vuosikokoukseenne toukokuun loppuun mennessä olleet kaikki maksaneet.
No se on niin pieni tulo muun rinnalla, ettei se mitään haittaa.
Eikö se sähköposti pelaakaan tässä kohdassa, että voisi henk koht muistuttaa?
Kuulin tuossa eräänkin henkilön olleen, ei niin ystävällisin ajatuksin EHYSTÄ ,joutuessaan hakemaan kissansa sieltä Irjanteelta ja maksamaan siitä.
Olivat ihmetelleet, miksei kissa tule kotiin?
Mitäs viette ihmisten kissoja kotinurkistaan? - kuka vittu tämä on?
Kertokaa kuka vittu tämä kyseine henkilö on? :o aina vaa tää aihe tos ykkösen ja ei hajuakaa kyka tää o=?:o
- Levyn pyörittäjä
Haisee vahvasti joltain kylähullulta, joka riitelee yksinään, kun kukaan ei enää viitsi osallistua tuohon sonnan kylvämiseen.
- Eläinten hyväksikö?
Levyn pyörittäjä kirjoitti:
Haisee vahvasti joltain kylähullulta, joka riitelee yksinään, kun kukaan ei enää viitsi osallistua tuohon sonnan kylvämiseen.
Mikä noissa kirjoituksissa on se sonta?
Kerro.
Jos kirjoittaja on kylähullu, millainen on kaupunkihullu?
Sinäkö? - kato ketjun nimi
no voi tää on blogi
- Etkö
Eläinten hyväksikö? kirjoitti:
Mikä noissa kirjoituksissa on se sonta?
Kerro.
Jos kirjoittaja on kylähullu, millainen on kaupunkihullu?
Sinäkö?tunne omia sepustuksiasi?
- Kolli/narttu vai
Tää on hauskaa. Seitsemänkymppinen Lipponen änkee kansan (yli 5 milj) presidentiksi ja täällä Rauman puolessa ei terveet 65 v ikäiset kelvanneet katteja hoitamaan.
Tämä rimpsukin osoittaa, mitä asioista ajattelette?
Terkkuja Tanjalle taas.
HT-netissä hänestä juttua siellä viimeisen Sastamalan hevoset ,(muutettu joksikin Sastamalan /ideologia tai jotain jutuksi)alkupuolella .Tuolla osoitteella seniorit,Sastamalan hevoset aukeaa, ainakin vielä se viimeinen.
Taitaa olla kova sana näille kaikenkaltaisille "sairaille" ja pillereitä sairauksiinsa syöville tuo eläinsuojelu pelastava oljenkorsi?Viittaus HT-netin kirj ja L-S:n Messi lehteen)
Siitä saa mukavasti "harmaata" rahaa, eikä koirat perään hauku.
Päivärahat ei pienene, eikä eläkkeet jos niitä on?
Ei Tanjankaan kuiteissa mitään numeroita ollut. (tallella on )
Tuo on bisnestä läpi vuoden, kun ei ennenkään kukaan tiennyt, miten monta eläintä vuodessa läpi heidän käsiensä kulkee, miten sitten nyt?
Temput on opittu edelliseltä, joka näkyy kiivaasti vielä puolustavan tätä nykyistä, "muka entistä" ystäväänsä.
Älkää lukeko näitä jos ketuttaa nämä kirjoitukset.
En minäkään teidän sananvapauttanne rajoita. - "#%&?&%"
Kirjoitus10/8 klo 17.21
Lue ny villu T-viivojen kanss uudestas mitä sää kirjoitas. ei sekää ny ihan viisat ol.Tairas ite luulla nii. - oppositiossa
Täältä oppositiosta halutaan tietää, mistä eläinlääkäri tietää onko narttukissa steriloitu?
Onko hänen pakko aukaista kissan vatsa ennenkuin tietää, onko steriloitu? - Huomioi naapurisi
Voivatko ihmiset olla tosiaan niin tyhmiä, että laskevat kissansa ulos niinkin taajaan asutulla alueella kuin Vesiniitty on?
Nyt on taas Oravanmarjatieltä Ehyläiset vastaanottaneet kissan.
Kuka kuvittelee tuollaisella alueella toisten ihmisten katselevan mielellään nurkkiin kuseskelevia ja kukkapenkkejä kääntäviä kissoja.
Ei auta vaikka olisit leikauttanut oman kissasi.
Kollit käy nurkissa maillakin, vaikka olisi kissa steriloitu.
Täällä mailla se ei haittaa, mutta tuollaisella asutusalueella Kinno, Paloahde,Vesiniitty ja Mäentausta tontit ovat sitä luokkaa, etteivät ihmiset varmasti pihalleen vieraita kissoja halua.
Leikkauttakaa kissanne tai olkaa leikkaamatta mutta pitäkää kissanne sisätiloissa ja ulkona valjaissa tai häkissä.
Sinä, joka kaupunkialueella lasket kissasi ulos vapaasti mieti, ettet ole ollenkaan sopiva kissan omistajaksi.
Ethän sinä siitä todella välitä jos päästät sen kaupungin kaikkille vaaroille alttiiksi.
Pitää olla tarkkana ikkunoiden ja ovien kanssa, etteivät pääse livahtamaan ulos.
Kyllä kissa sisällä viihtyy, vaikka ei ikinä ulos pääsisi.
Onhan ihmistenkin, joita ei kukaan ulkoiluta, viihdyttävä sisällä. - eteenpäin sanoi....
Mukavaa, saitte sentään TÄYSIN UUSITUN hallituksenne sivuillenne näkyviin (varajäsenet ainoastaan samat). Kolmen kuukauden viiveellä, jos omiin tiedotteisiinne on uskominen.
Sikses aika hyvin, ei kiirettä ollenkaan--kokoushan oli vasta 29.5.2011.
Puheenjohtaja: Sini Salo
Varapuheenjohtaja : Jarno Intonen
Hallituksen varsinaiset jäsenet
Milla-Roosa Pentikäinen, sihteeri
Essi Leminen
Kati Kulmala
Varajäsenet
Minna Kivimäki
Mari Viitala
Ville Vanne
Tuula jäikin varmaan tutoriksi teille.
Mikähän se kännykkäsekoilukin oli?
Jospa tämä uusi porukka, joka nyt saa määrätä, lukisi omat sääntönne, että toimisitte edes niiden mukaan.
Lukekaa myös sopimukset.
Karkurilaiset.fi sivuilla (sopimuksessa kehuttiin) on ollut alussa 1 ilmoitus teiltä, ei muuta.
Sopimuksessa toisen sivun keskivälin alla.Siinä on muutakin, mikä ei ole pitänyt paikkaansa.
Lukekaa ajatuksella ne Ehyn sivut, sivupalkista"historiaa"
Siellä on oikein punaisella miten liityitte SEY:hin, alussa ensimmäiseksi tosin jo olette eronneet.
Mitä vouhotusta!!
Nyt ei Ehy olekaan enää SEY:ssä, mutta ell Essi Leminen on, hevosten turvakoteineen.
Säännöt ovat tärkeitä siinä sopimuksessa, muuten minulle on yksi hailee, vaikka teillä ei olisi minkään valtakunnan sääntöjä.
Hallitukset vaituu, milloin vaihtuu!!
Miettikääs sitä vastuuta ja tilintarkastuspuolta.
Ettekö saaneetkaan osia niistä Luvian, Harjavallan, Nakkilan ja Ulvilan koirien hakemisesta? Jos saitte, miksette laita sitäkin ilmoitusta sivuillenne.
On sekin jo toimeentulotuen luokkaa suuruudeltaan.
Eikö olisi syytä laittaa näkyviin?
Katsokaa Ehy facebookista, selkeää sieltäkin niitä vanhoja tietoja.
Onko Tuulalla taas uusi haaste edessä ja uusia suojeluyhdistyksiä, niinkuin tuolloin.- hmph
Eksä ole kuullu? Tuula perustaa uudenlaisen hoitokodin. Siellä on tarkotus hoitaa sun mielentereytes kuntoon.
- hmph
hmph kirjoitti:
Eksä ole kuullu? Tuula perustaa uudenlaisen hoitokodin. Siellä on tarkotus hoitaa sun mielentereytes kuntoon.
terveytes*
- 22 piste pilleristi
hmph kirjoitti:
terveytes*
Ette ainakaan Tuulan ystäviä ole.
Teette hallaa näillä tämänlaatuisilla kirjoitteluillanne hänelle.
- osanottoni
Kävikö Tuulalle samoin kuin sille Nokia Mission Koivistolle, vai niinkuin on oletettu käyneen otsakkeessa olevalle henkilölle? Oli kuinka päin vain, saanen ottaa osaa???
- raumraum
No onko?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 666391
- 715838
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1345075- 624035
- 143895
- 383319
- 713093
- 642957
- 802732
- 492037