Miksi en voi kadota jo?

Kirjoitin joskus hyvin kauan aikaa pois tänne, jolloin muutin pohjoisesta etelä-suomeen, mutta nyt en enää tiedä minne kuulun. Kaikki alkoi hyvin tietysti, sain vakituisen työpaikan kotihoidosta, mutta nyt... Kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.

Tykkään hyvin paljon työstä, mutta loppupeleissä tämä kotihoito ei ole enää niin palkitsevaa. Työyhteisön ilmapiiri on painostava, kärsin stressistä melkein koko ajan, joka on jo johtanut monen viikonpäänsäky putkeen. Myös osa asiakkaiden omaiset antavan osansa pahimman olon, että kaikki pitää olla niin tarkkaa, että hyvä jos muistan kaikki, mitä pitää tehdä.
Ja palkka on sitä luokkaa, että juuri ja juuri tulen toimeen.

Ja nyt kaupan pääliseksi sain ihanan kesän aattona masennus kohtauksia. Tuntuu, että en jaksa sitä arvostelua terveydenhoitajien silmissä, kun en voi saada yksinkertaisesti vaan lupaa pistää insuliinia, vaikka pistotekniikka on hallussa ja vielä kyseinen Th, joka katsoi näytön, ei voi kertoa missä meni pieleen ja en ole saanut mahdollisuutta tehdä uudelleen. Pomostakaan ei ole apua, olen kertonut hänelle, että haluan lopettaa työni kokonaan ja yrittää edes yötyötä, jossa saan olla rauhassa. Mutta pomo väittää, että minun pitää vielä kehittyä. Miten helvetissä voin kehittyä, jos en saa tietoon, missä helvetissä minulla meni pieleen?! Minä alan epäillä, että tässä on kyseessä pientä kiusaamista TH:lta minua kohtaan. Olen varmaan niin sokea ja idootti, etten edes huomaa kiusaamista. Ja jos teen yhden pienenkin virheen, niin heti ollaan sätimässä...

Vielä pahinta on se, että vaikka olen töissä, niin ns. opiskelevat tuttuni saavat nauttia elämästään paljon enemmän kuin minä, itse olen vain ja ainoastaan kiinni työssäni ja kaupungissa, missä ei ole tuttuja paljoa. Eli tein sen virheen, että muutin Helsinkiin ja masentumaan entisestään.

Miksi minä edes olen vielä hengissä? Miksi en voi vaan hypätä jostain ja kadota, en halua oikeasti enää jaksaa tätä. Ihan hyvä vaan, jos olisi yksi tyhmä suomalainen pois.