Joo.

olin eilen niin kännissä, että yön pikkutunteina tuntui hyvältä idealta ottaa yhteyttä exääni, jonka kanssa erosimme jo reilu vuosi sitten. laitoin viestiä "mietitkö koskaan meitä?" vastaukseksi tuli "en". tiesin exäni olevan uuden tyttöystävänsä seurassa, mutta eipä se näyttänyt mua haittaavaan, vaan myös soitin perään. exäni pyysi minun olevan soittamatta enää. hävettää.

aamulla herätessäni en edes muistanut koko juttua, kunnes huomasin, että hänen uusi tyttöystävänsä oli laittanut mulle viestiä liittyen eilisyön viestiini ja nauranut päälle. en ole koskaan tavannut häntä.

kaikkein paskinta on se, että olimme toisillemme ensirakkaudet ja seurustelimme 4 vuotta. mä en ole edes tehnyt hänelle mitään pahaa vaan hän petti minua toisen naisen kanssa ja kohteli lopunajan muutenkin kuin sontaa. mä en ole ansainnut mitää tällästä. silti tein itestäni pellen ja näytin etten eteenpäin ainakaan ole päässyt. ja tuolla ne nauraa sen uuden muijan kanssa mulle, se nainen ei edes tiennyt kuinka pahasti tämä mies teki mulle meidän suhteessamme. exäni pitäis olla mulle mukava ja mun hänelle ilkeä, ei todellakaan toisinpäin. mitään en oo tehny ansaitakseni häneltä tota käytöstä. hävettää, nolottaa ja suututtaa. pitäs vaan unohtaa.

VITUTTAA NIIN PALJON.
0113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Glampertti kirjoitti:

olin eilen niin kännissä, että yön pikkutunteina tuntui hyvältä idealta ottaa yhteyttä exääni, jonka kanssa erosimme jo reilu vuosi sitten. laitoin viestiä "mietitkö koskaan meitä?" vastaukseksi tuli "en". tiesin exäni olevan uuden tyttöystävänsä seurassa, mutta eipä se näyttänyt mua haittaavaan, vaan myös soitin perään. exäni pyysi minun olevan soittamatta enää. hävettää.

aamulla herätessäni en edes muistanut koko juttua, kunnes huomasin, että hänen uusi tyttöystävänsä oli laittanut mulle viestiä liittyen eilisyön viestiini ja nauranut päälle. en ole koskaan tavannut häntä.

kaikkein paskinta on se, että olimme toisillemme ensirakkaudet ja seurustelimme 4 vuotta. mä en ole edes tehnyt hänelle mitään pahaa vaan hän petti minua toisen naisen kanssa ja kohteli lopunajan muutenkin kuin sontaa. mä en ole ansainnut mitää tällästä. silti tein itestäni pellen ja näytin etten eteenpäin ainakaan ole päässyt. ja tuolla ne nauraa sen uuden muijan kanssa mulle, se nainen ei edes tiennyt kuinka pahasti tämä mies teki mulle meidän suhteessamme. exäni pitäis olla mulle mukava ja mun hänelle ilkeä, ei todellakaan toisinpäin. mitään en oo tehny ansaitakseni häneltä tota käytöstä. hävettää, nolottaa ja suututtaa. pitäs vaan unohtaa.

VITUTTAA NIIN PALJON.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu