minulle se on sitä, että vielä kahdenkin vuoden kohdalla yritän tehdä silloin tällöin vaikutuksen häneen. Ajattelen kaiken hänen kauttaan, mitä hän olisi asioista mieltä, sopisiko jokin, pitäisikö jostain vai suuttuisiko hän. Lisäksi kokemani intohimo ei ole laantunut, päinvastoin. Ajan myötä minulla on ministi turvallisempi olo, kun taistelut ovat hälventyneet ja huomaan, miten kunnioittavasti hän suhtautuu minuun. Minulle on normaalia ja tavoiteltavaa viettää kaikki mahdollinen aika yhdessä, ilman häntä en ole muillekaan läsnä.
Mitä on rakkaus?
mari <3
7246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hieno homma. Rakkaus on juuri kaikkea tuota, suvaitsevaisuutta, nöyrää mieltä ja toisen kunnioittamista. Rakkaudesta saa voiman elämiseen. Kuolema on rakkaudettomuus ja vain rakkaus voi voittaa kuolemankin. Ajattele mikä voima!
Onnellinen se joka omistaa rakkauden..
Kiitos! Sinulla onkin kokemusta samasta asiasta. Olet tai olet saanut olla onnellinen, kaikkea hyvää sinulle!
rakkautta!!!!!!! Vaan orjailua, jos menetät itsesi tyyliin " Ajattelen kaiken hänen kauttaan" niin voi kamalaa koska silloin menetät oman persoonallisuutesi!!
Rakkaus on myös suvaitsevaisuutta erillaisuuteen ja erillisyyteen vaikka "olemme kuin yhtä".
Rakkaus on kolmas aspekti kahden itsenäisen ihmisen välillä ja kolmesta tulee "yksi" eikä niin että minä menetän itseni ja sulaudun toiseen.
Rakkaudessa ei tarvitse nöyristellä eikä tehdä vaikutusta koska "rakkaus on" ja mitkään teot eivät sitä muuta.
Teot sinällään ja yleensä sisältävät rakkaustekoja kun ihminen on rakastunut, mutta oikeasti ei niitäkän aina tarvita ja ne ovat vain mukavia lisämausteita suhteessa.
lauseesi;" ilman häntä en ole muillekaan läsnä" siinä on jo huolestuttava piirre
ja aivan hirveä ajatus ja on pakko miettiä sitä onko kirjoittaja jotenkin läheisriippuvainen tai pakkomielteinen?!
Me elämme maailmassa jossa on ihmisiä ja rakkaus ei häviä vaika olisimme toisillemme läsnä ja rakastaisimme myös läheisiämme (no se rakkaus on erillaista) koska rakastava ihminen saa elämästän irti paljon enemmän ;))))
heheh, voin ollakin läheisriippuvainen ja tossun alla eräiden mielestä, mutta totuus on, että kaipaan vain hänen seuraansa (hänen poissa ollessaan)ja hänen kanssaan haluan kokea ja tehdä asioita, mukaan lukien myös muiden ihmisten tapaamiset. Toisen kautta ajatteleminen tarkoittaa, että pyrin ottamaan huomioon hänet, oikeastaan se tulee luonnostaan ihan. Kyllä minulla omia mielipiteitä ja tahtomisia riittää silti, pääsemme useimmiten molempia tyydyttävään kompromissiin. Ei minun siinä mielessä vaikutusta tarvinne (enää) tehdä mutta haluan, että hän pitää minua mielenkiintoisena ja huomaa arvostukseni.
Toivon että suhteenne kestää...jos ei niin koet saman kamalan pudotuksen kuin minä :( entistä miestäni rakastin juuri kuvailemallasi tavalla..
Ja nyt kun olen erosta eteenpäin päässyt (3vuotta meni toipua...) olen sitä mieltä ettei tuollaisessa rakkaudessa ole järkeä eikä se ole tervettä. Rakkaus on jotain ihan muuta, en tiedä vielä mitä.
Niin, tämä on nyt tätä elämää ja tämä kokemus, katsotaan mihin se johtaa. Aina on olemassa pelko, että tulee todella putoamaan korkealta..mutta on myös se valoisampi vaihtoehto. Toivon, että löydät sinulle sopivan ja oikean rakkauden.
Rakkaus antaa ja ottaa, rakkautta on myös antaa toisen mennä, jos hän uskoo parempaan mahdollisuuteen. Rakkautta on ajatella hänen parastaan ...
...se sattuu, mutta kuitenkin tietää, että näin sen täytyy mennä.
Rakkaus on pyyteetöntä.