Kulttuuriero

Elämässä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, koko ajan. Useimmat ideologiat unohtavat näistä yhden, kaksi tai kolme.

Freudilaisuus on vapauden ja toivon riistoa, itämaistyyppinen meditaatio lähinnä itsen jumalaksi asettamista ja epäoikeudenmukaisuutta. Muodikkaalla tehohyötypsykologialla myös omat ongelmansa. Pahoittelen suoria sanoja.

Menneisyyttä pitää vähän tonkia jos haluaa kuuppansa kasaan. Se että aasiassa kasvatetaan alusta lähtien niin, että olet maailman napa jne on vähän eri asia, kun Suomessa, jossa kasvatetaan lapsesta pitäen siihen, että pyydä anteeksi olemassa oloasi ja et teet kaiken kuitenkin päin persettä.

Pari esimerkkiä:

Lasta käytetään hyväks vaikka 5-8 vuotiaana. Aikuisena masentuu kun ei ole käsitellyt tätä tragediaa. Psykiatri sanoo et älä ny vanhoja ala itkee, puhutaan sun tulevaisuudesta.

Vanhemmat on ylistänyt 2 lastaan mutta se kolmas on haukuttu ja vittuiltu pilalle. Lapsi on nuoresta pitäen kasvanut täysin kieroon. Psykiatri sanoo että anna menneiden olla, kato tulevaisuuteen.

Minä en lapsena koskaan oppinut käsittelemään paskoja tunteita. Lykkäsin ne suoraan jemmaan ja elin niinkuin niitä ei koskaan olisi käynytkään. Sitten terapiassa selvisi että minä olen kasvanut kieroon, koska minulla ei ole koskaan ollut eväitä oikeaan, terveeseen ajatteluun, minulle normaalit lastenkasvatuskeinot ovatkin sairaita ja julmia ja ääreensä hiottuja henkisiä kidutustapoja... Opin paljon siitä että mikä on normaalia ja mikä ei. Ja monet asiat mitä vanhempani aikanaan minulle teki, ei ole normaalia. No sitten kun tästä vaiheesta mentiin vielä syvemmälle, pääni perukoilta löytyi se jemmapaikka, jossa ne kaikista kamalimmat asiat ovat. Kamalaa edes myöntää, mutta osaa en aiemmin edes muistanut, mutta kun jemma avattiin, kaikki se kielletty tunnehässäkkä tuli ulos. Ikäänkuin ne tilanteet pysäytti osan minusta ja sitten kun ne jutut tulee tietoisuuteen, tavallaan jatkettiin siitä mihin silloin jäätiin. Minusta on tullut tunnevammainen, en osaa rakastaa, en osaa välittää, olen pettäjä koska en koe pahaa omaatuntoa. Tämä vamma on tullut noin 5 vuotta sitten. Se mikä sen aiheutti oli kun rakastamani mies petti minua. En käsitellyt asiaa. Halusin vain unohtaa sen pois, koska se sattui niin kamalasti. No nyt terapiassa se pääsi ulos jemmasta ja se sama, viiltävä tuska iski pintaan. Sitten ymmärsin että en ole tuntenut mitään niin puhdasta tunnetta viiteen vuoteen. Siksi en osaa rakastaa, en vihata, eikä minulla ole omaatuntoa joka kertoisi mikä on oikein ja mikä väärin, koska tukahdutin tunteeni silloin 5 vuotta sitten.

Joten jos terapiassa ei käsitellä näitä asioita, missä olet ottanut askeleen täysin väärään suuntaan, miten voit korjata asian? Joku sanoo että ole positiivinen, ole onnellinen, kasva ihmisenä ja arvosta itseäsi, niin miten ihmeessä se auttaa? Todellakin asia on eri jos nämä opit on iskostettu päähäsi jo lapsena. Mutta kun ei ole.