Miten muilla narsistin kanssa seurustelleilla on oma suhde häpeään?
Tajusin juuri, että melkein koko suhdettani narsistimieheen on leimannut kaikista eniten jatkuva häpeän tunne. En edes osaa tarkalleen sanoa, mitä kaikkea olen oikein hävennyt, ehkä ylipäänsä koko miehen tuntemista.
Toisin kuin yleensä kirjoitetaan, tuo mies ei koskaan sanonut minua tyhmäksi tms. Päinvastoin oli kovastikin kannustava. Häpeä johtui jostakin muusta, sellaisista pienistä nöyryytyksistä, jotka aina siedin, ja siksi häpesin itseäni. Ehkä uskoin kaikkien muiden ihmisten tajunneen myös. Ehkä kuvittelin mielessäni, että he kaikki halveksivat ja säälivät puolestaan minua, että olin niin tyhmä, että rupesin ko. miehen kanssa ylipäänsä suhteeseen.
Pahinta on, että kohtaan hänet ohimennen aina tasaisin väliajoin, luultavasti lopun elämääni, ja aina kaikki palautuu uudestaan mieleen. Täällä todella monet syyttävät narsistia ja pitävät häntä hirviönä. Itse näen kaiken selvästi, mutta en silti osaa inhota miestä, melkein päinvastoin pelkään, että en voisi hallita itseäni ja tilaisuuden tullen sallisin kaiken tapahtua uudelleen. Melkein suorastaan fantasioin, että niin kävisi, mikä on aivan järjenvastaista.
Jätin miehen lopulta itse, kun tajusin tilanteen, mutta hän vaivaa ajatuksiani vielä ihan suhteettomasti yhä edelleen. Tiedän hyvin, että kyse ei ole rakkaudesta vaan jonkin sortin riippuvuudesta. Onkohan minulla jokin oma ongelma, kun en ole päässyt hänestä henkisesti eroon? Ehkä olen itse masokisti, ihan kuin haluaisin kärsiä yhä uudelleen ja uudelleen, etten ole pystynyt irrottautumaan hänestä. Lisäksi pelkään, että ehkä olen itse narsisti. Onko yleistä, että narsistin uhri on itse narsisti, vai onko se harvinaista? Eikö tuo häpeän tunne ole vaikea juuri narsistin kohdata?
Uskomattominta on, että vielä näin vuosien päästä tuo häpeä jotenkin pitää minua vallassaan niin, etten edes kehtaa tunnustaa kenellekään, että edes tunnen kyseisen henkilön! On mennyt monta vuotta, etten ole kehdannut sanoa hänen nimeään ääneen. Monet tuttavistani tuntevat hänet myös, ja ko. henkilö on kuin jatkuvasti läsnä oleva ns. virtahepo, jota ei koskaan mainita.
Minun on tosi vaikea eritellä tunteitani selvästi hänen suhteensa, se on kuin joku musta aukko, joka vaan vetää puoleensa, vaikka tiedän sen olevan vaarallinen. Ehken ole päässyt hänestä kunnolla ylitse, en ole pystynyt solmimaan muita miessuhteita sen jälkeen. Kaikki normaalit ihmiset tuntuvat kunnon narsistin jälkeen laimeilta. Varmasti minussa itsessänikin on siis jokin piirre, joka teki minusta "uhrin".
Anteeksi nyt tämä tilitys, mutta taidan olla vielä aika hukassa tämän asian kanssa, ja yritän hahmottaa sitä itselleni. Olen itse asiassa viime aikoina saanut seurata kyseisen miehen romansseja parin muun naisen kanssa. Väillä olen ollut, käsittämättömästi, mustasukkainen, välillä puhtaassti säälinyt tyttöä.
Ehkä tämä ulkopuolisen tarkkailijan asetelma on aikaansaanut, että olen alkanut hamottaa hänen toimintatapojaan selvemmin. Siis tunnistan mitä hän tekee nykyisellekin kumppanilleen, ja ihan selvästi alistamismielessä. Välillä epäilen, että kukaan muu ei näe mitä hän tekee, kuin ehkä hänen entiset tyttöystävänsä, jotka taas eivät puhu.
Ovatko nämä tunteet yleisiä muille narsistin tunteville? Ennen kaikkea, miten olette päässeet niistä ylitse? Onko se edes mahdollista ilman terapiaa? En ole kovin innostunut sellaiseen menemisestä, haluaisin selvitä itse. Sitä paitsi - ja tässä kohtaa saa nauraa - minusta olisi liian noloa ylipäänsä kertoa kenellekään psykiatrille, että olen ollut suhteessa ko. mieheen.
Narsistin uhri ja häpeä
59
1795
Vastaukset
- Häpeän tunne
Luin toista viestiketjua ja huomasin yhden tutun asian. Eli että ilmeisesti narsisti ei koskaan kunnolla lopeta suhdetta vaan toinen jää roikkumaan.
Juuri niin meilläkin on käynyt, ja jatkunut vuosia. Välillä hän on ollut yhteydessä, välillä olemme törmenneet uudestaan. Tuo on alkanut loppua oikeastaan vasta sen jälkeen, kun aloin ihastua uudestaan ja hän taisi huomata, että olen taas lieassa. Ehkä se, että jätin hänet, oli vain haaste, joka piti saada kumottua.
On todella outoa olla tekemisissä narsistin kanssa. Pitäisi muistaa se joka hetki ja tulkita hänen käytöstään aina siitä näkökulmasta. Se on vaikeaa, kun narsisti näyttää ihan "oikealta ihmiseltä", ja välillä asia unohtuu. Hän osaa olla myös ääsimmäisen hurmaava ja on todella karismaattinen persoona.
Te jotka olette päässeet narsistista ylitse - oletteko oppineet olemaan näkemättä hänet hurmaavana jossakin vaiheessa? Kiitos aloituksestasi Häpeän tunne.
Kirjoituksessasi oli huomattavasti samaa kuin kokemuksissani. Häpeä toisesta ja häpeä itsestä. Kykenemättömyys puhua toisille.
Mutta jostain on aloitettava. Jos häpeän kätkee, se on este, tavallaan muuri muiden tunteiden kokemisille sekä narsistisen suhteen ymmärtämiselle. Miksi ymmärtäminen ja tunteiden kokeminen on tärkeää? Koska eheytyminen edellyttää kokemista, piilottelu aiheuttaa panssarointia, ja panssaroinnin pahimpana skenaariona on muuttuminen. Muuttuminen kovaksi ja välinpitämättömäksi, tunteettomaksi.
Häpeä, syyllisyys, viha, rakkaus ovat tunteita. Tunteita kannetaan. Niin kauan kuin on tarpeen. Sitten kun tunteesta on valmis päästämään irti, lasketaan se maahan. Tämä vaatii anteeksiantoa. Ensin itselleen, sitten toiselle ja vielä kerran itselleen. Aloittamalla matkan lähdet polulle, jossa tulet kohtaamaan paljon asioita. Kipeitä,. vaikeita asioita. Mutta aikanaan vapauttavia, ymmärtäviä. Ja se saa sinut vapaaksi tunteista, joita et halua enää kantaa.
Kun kannat esimerkiksi häpeän tunnetta, se on kiinni sinuun. Narsisti on sidoksissa sinuun. Se tarkoittaa että et ole valmis luopumaan vielä, hän pitää sinua niin kauan otteessaan kun kannat niitä tunteita. Mutta tunteita ei voi väkisin haudata, vaan ne täytyy kokea ja käydä läpi. Mutta vain omalla suostumuksella. Oletko valmis matkalle?
Henkilökohtaisesti jouduin käymään asioitani läpi useassakin paikassa. Vertaistukea olen saanut myös usealta taholta. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole tarpeen toiselle. Nämä ovat subjektiivisia kokemuksia. N-palstakin voi olla eräs hyvä keino oppia tuntemaan itseään ja kokemuksiaan. Mutta taustatietoa narsismista se hieman vaatii. Kollektiivisesti monet kirjoittajat pyrkivät avustamaan matkan teossa, tarjoamaan väsyneelle kävelykeppiä, mutta täytyy ottaa huomioon myös se, että kirjoittajia ja näkemyksiä on monenlaisia.
Psykososiaalinen verkosto, psyykkinen ammattiapu, vertaistukiverkosto IRL ja bitti, narsistien uhrit -sivusto, narsismipalstat, kirjallinen tuotanto. Valitse mieleisesi. Mikään ei ole hävettävää. Muista että olemme ihmisiä, inhimmillisiä oikeita ihmisiä. Tarvitset tietoa. Ja saadessasi sitä, opit aiheesta, ihmisista ja myös itsestäsi. Ja aikanaan annat itsestäsi myös muille, jotka ovat samojen kysymysten äärellä :-)- onni ja ilo
Häpeä poistuu tai ainakin hälvenee siitä puhumalla. Voin kertoa että siitäkin pääsee yli kuten kaikista muistakin tunteista. En enää kunnolla muista edes miltä tuntuu tuntea kun olen muuttunut lähestulkoon tunteettomaksi. Mutta tunnen kyllä vielä ajoittain ja hetkittäin kiukkua, pelkoa ja surua. Nuokin tunteet tulevat ja menevät nopeasti. Sen sijaan tilalle on tullut ilo ja se on sellaista sisäistä iloa, joka tulee joskus esiin kun tapaa toisen sisäisesti iloisen ihmisen. En tarkoita sellaista häpeänpoistoiloa vaan ihan aitoa iloa. Jos ymmärrät mitä tarkoitan?
"Te jotka olette päässeet narsistista ylitse - oletteko oppineet olemaan näkemättä hänet hurmaavana jossakin vaiheessa?"
Kyllä näen hänet edelleen hurmaavana ja valloittavana persoonana, mutta ikäänkuin kauempaa katsoen. En ole siinä koukussa enää, varsinkaan sen jälkeen kun omin silmin näin miten hurmaa niitä muita naisia ihan siinä vieressä täysin häpeämättömästi eikä ollenkaan ymmärtänyt miksi loukkaannuin. Enemmän taisin loukkaantua niille naisille kuin itse narsistihurmurille. Hänen mukaansa se oli vain kohteliaisuutta. No joo :)
Kyllä sä pääset yli hänestä, se on vaan aluksi sellaista vuoristorataa. Hetkessä se ei tapahdu. Ole armollinen itsellesi. Ei sinussa ole vikaa jos osaat tuntea. Vähitellen ne ikävät tunteet vaihtuu positiivisempiin. - alicia'
En pystynyt miestä esittelemään kaikkein lähimmälle tukiverkolleni 1.5 yhteiselomme aikana. Kavereitani hän kyllä tapasi, muttei lähisukuani. Siloittelin hänen työttömyyttään, tapaansa asua (ikäänkuin omaishoitaja iäkkäille vanhemmilleen, todellisuudessa kuppaa heiltä rahaa ja ruokaa niin paljon kuin irti saa).
Kun yhdessä olimme ulkona alitajunnassani liikkui kuinka moni baarissa olevista hänet tuntee kauempaa (olen itse liikkunut paikallisissa pari vuotta eroni jälkeen, hän koko ikänsä), ja säälii minua -joka sentään on/oli fiksu ja kaikinpuolin arvostettu perheenäiti.
Entäpä nyt kun kaikille sanon että olemme eronneet? Sen sijaan että yrittäisin koota edes jotain ylpeyden rippeitä? Tänään taas neljä tekstaria miehelle, kepeää, hauskaa, kunnes lopulta en viesti enää -älykkyyttä. Mies ei tietenkään vastaa yhteenkään. Voihan v.. miten koukussa sitä onkin vielä. - 29
"Te jotka olette päässeet narsistista ylitse - oletteko oppineet olemaan näkemättä hänet hurmaavana jossakin vaiheessa?"
En ole vielä päässyt narsistin ylitse, mutta aika hyvästi olen jo edennyt polullani. Mutta olen nähnyt ja näin jo suhteeni aikana hänet ei-hurmaavana, oikeastaan näin hänet aika usein hyvin säälittävänä ja toisaalta näin hänet myös paholaisena. Sivusta usein seurasin kuinka naisilta melkein kuola valui kun he tuijottivat ja ahmivat häntä silmillään, puhui hän sitten mitä paskaa tahansa, siis selitti asioita, jotka minä tiesin olevan täysin toisin, mutta siinä vieressä olin ja katselin. En ymmärtänyt silloin, miksi naiset kuolasivat, nyt ymmärrän, koska tämä narskuni osasi sen taidon, hurmata naisia. Tuolloin säälin noita naisia ja samoin narskua jonka piti tuolla tavoin itseään korostaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en pitänyt häntä hurmaavana enää alkuhurmani jälkeen, koska sen jälkeen hänen pelinsä alkoi, en voinut selittää itselleni mikä hänessä viehätti. Säälin häntä monta kertaa ja toivoin hänen onnistuvan mitä hulluimmissa asioissa. Ja monta kertaa myös häpesin hänen puolestaan hänen yliystävällistä käyttäytymistään ja tärkeiden ihmisten nuoleskelua. Nyt en sääli häntä, olen onnellinen siitä, että pystyn näin kovasti vihaamaan häntä. "Te jotka olette päässeet narsistista ylitse - oletteko oppineet olemaan näkemättä hänet hurmaavana jossakin vaiheessa?"
En ole nähnyt hurmaavana enää aikoihin. Ajallisesti suhteen jälkeen se eikestänyt enää pitkään, koukkuvaiheen yli päästyä en nähnyt enää mitään vetoavaa. Tavallisena ihmisenä kipuineen ja kaikkineen. En mene väittämään, että osaisin olla täysin tunteeton. Mutta heräilevät tunteet ovat paremminkin viileitä.Hae tietoa sukupolvien jakamasta häpeätunteesta. Se siirtyy aina eikä syyllisiä lopulta enää edes ole. Ihmisen on vain itse käsiteltävä se omalla kohdallaan. Huolimatta siitä mitä MUUT tekee.
Narsisti on häpeän vallassa (kuulemma) ja toimii sitä kautta. Uhri toimii häpeän vallassa mutta he vain käsittelevät asian eri tavoin.
Häpeä on vaikea tunnistaa, en osaa sitä itsekään mutta tunnistan sen jotenkin lukiessani siitä. Sen voi poistaa itsestään monin eri keinoin, esim ulkoistamalla, ylihäpeämättömyydellä tai hakemalla hyväksyntää.
Se, miten ihminen valitsee häpeänkantokykynsä ei ole pershäiriön merkki vaan "tapa". Mikä sen määrittää, en tiedä koska se perheenkin sisällä vaihtelee niin paljon.
Häpeä sitoo ihmisen. Niin narsistin kuin uhrinkin. Vakka ja kansi.Oliko sulla Lyne linkki siihen sukupolvien jakamasta häpeäntunteesta? Mainitsit sen toisessakin ketjussa ja kai aiemminkin, haluaisin laittaa kirjanmerkkeihini.
- 15+14=29
elisakettu kirjoitti:
Oliko sulla Lyne linkki siihen sukupolvien jakamasta häpeäntunteesta? Mainitsit sen toisessakin ketjussa ja kai aiemminkin, haluaisin laittaa kirjanmerkkeihini.
"Oliko sulla Lyne linkki siihen sukupolvien jakamasta häpeäntunteesta? Mainitsit sen toisessakin ketjussa ja kai aiemminkin, haluaisin laittaa kirjanmerkkeihini"
Niin tämä ketju on aloitettu ja kysymyskin esitetty jo puolitoista vuotta sitten...mutta vastaan kuitenkin tähän, koska uusiakin lukijoita on varmasti tullut...joita aihe voisi kiinnostaa...että aiheesta on varmaan kirjoitettu kirjojakin...ja löysin aiheeseen liittyen...sukupolvien häpeä...tämmösen artikkelin, jossa manitaan myös kirjan nimi...Vihan ja rakkauden liekit...
"Kysymys voi olla sanallistetusta perinnöstä: ”meidän suku tunnetaan tästä”, ”meille käy aina näin” tai sanattomasta perinnöstä; siitä mikä on ilmassa, siitä mikä täytyy ymmärtää sanoitta, siitä mistä ei saa puhua mutta joka sykkii ajettuneena, kipeänä.
Se, mistä vaietaan, voi olla kaikkien nähtävillä ja kaikille ilmiselvä, niin lähipiirille kuin ulkopuolisillekin. Siitä huolimatta siitä ei saa puhua. Häpeä kahlitsee sukupolven toisensa jälkeen."
http://www.uef.fi/uef/kahkonen
- Var det en dröm
Minun narsistikokemukseni ei ole seurustelusuhteesta, mutta olen tehnyt läheistä yhteistyötä työelämässä ihmisen kanssa, joka vähitellen paremmin tutustuttaessa paljastui narsistiseksi. Arvostin ja ihailin tätä ihmistä ennen suunnattomasti, aivan kuten kaikki muutkin hänet pinnallisesti tuntevat. Sittemmin satutin itseni häneen pahanpäiväisesti.
Kun nyt asiat ovat loksahtaneet paikoilleen ja näen, mistä kaikki hänen käytöksessään kumpuaa, olen silti välillä huomannut ikävöiväni - mutta ketä? Todellisuudessa kaipaan sitä ihmistä joksi hänet kuvittelin, siis sitä jota ei ollut olemassakaan. Ehkä tässä on kysymys sinunkin kohdallasi? Helposti luomme ihmisistä kokonaisvaltaisen kuvan kun vasta tunnemme hyvin ohuesti, ja vaikka tämä kuva vähitellen täydentyisi alkuperäistä vastaamattomilla kokemuksilla, haluamme sitkeästi takertua ensivaikutelmaan. Siinähän menettää jotakin itsestään kun totena pidetty romahtaa, joten emme haluaisi suostua luopumiseen, joka kuitenkin on väistämättä edessä. Niin vaikeaa kuin se onkin, kannattaa ikävän hetkellä muistuttaa itseään siitä, että se ihana ihminen oli mielikuvituksen tuotetta. Se ei tarkoita, että narsisti on pelkkä hirviö - kyllä heissä voi olla hyvääkin, mutta kannattaa suojata itseään eikä langeta samaan ansaan kahta kertaa. Se mikä minuakin niin surettaa, on se että narsisti ei parane, vaikka minä rakastaisin häntä kuinka. Toivotan voimia ja päättäväisyyttä!Narsistisuhteen ei tarvitse olla parisuhde. Se voi olla mikä tahansa suhde, mutta narsistisuhde on aina narsistisuhde. Hienoa kun toit esille kokemuksesi. Ja hieno kirjoitus.
- neljännesosahullu
Häpeän tunne tuli kyllä, ehkä minulle taas erilaisempana. Häpesin eron tullessa sitä, että olin elänyt tuon ihmisen kanssa ja tutustunut hänen perheeseensä, lapsiin ja sukuun ja sitten en kuitenkaan ns. kelvannut, en ollutkaan tarpeeksi hyvä. Tavallaan tuli tunne, että kaikki muut tiesivät, ettei suhteesta tule mitään, vain minä olin niin tyhmä, että leikin leikkiä side silmillä ja muut seurasivat vierestä. Vaikka en asiaa ajattelisikaan kielteisesti, voin kuvitella ne kysymykset, miksi suhteemme yhtäkkisesti loppui. Säälittävää ehkä vielä se, että tunnen myös myötähäpeää miehen puolesta, koska hän jälleen suorittaa samaa näyttelykierrosta uuden ystävänsä kanssa ja kuinka monta kertaa hän on nämä näyttelykierroksensa jo suorittanut aiemmin, ennen minua. En osaa kuvitella, tosin ei minun tarvisekaan, mutta mitä miettii hänen äitinsä ja muu suku. Kyseessä on kuitenkin jo täysin aikuinen mies. Itselle tuli tunne, ettei hänellä itsellään ole mitään häpeän tunnetta, tai tarvinneeko sellaista ollakaan.
- "samaa kokemut"
Hei vain! Paula Salomaa on kirjoittanut kirjan "narsismin tiedostaminen". Siinä on kuvattu hyvin sitä mahdollisuutta että suhteessa ei ole koskaan yksi, vaan kaksi narsistia. Riippumatta että toinen olisi "uhri". Hänen viestinsä mukaan sisäinen ydin on sama, vaikkakin ulospäin saattaa vaikuttaa toiselta. Toinen hänen sanomansa on, että narsismin ei tarvitse olla 100% vaan jo vähäisempikin narsismi aiheuttaa ongelmia. Kolmas joka itseäni puhutteli oli se, että toisen uhriutuminen, joka tosin on vallitseva käsitys että niin käy, on oman voiman poisluovuttamista ja mahdollisesti syyttämisen muodossa Mutta jos aihe puhuttelee, niin kannatttaa lainata tai ostaa kyseinen kirja!
kaikke Hyvää!- 19+14=33
Niin...mielenkiintoinen ketju tämäkin....
josku harmittaakin kun en saa lueskeltua näitä vanhoja...ennen minun tuloani tänne aloitettuja...joskus yrittänyt, mutta hyvin usein törmännyt vain niihin kiihkeisiin väittelyihin...kuka kirjoittajista on narsisti tyyppisiin juttuihin...niin jotenkin ajatellu etten ole jää mitään paitsi vaikka en vanhoja luekkaan...
Mutta tämä viestiketju on ikäänkuin lajia, poikkeus vahvistaa säännön...on pysytty aiheessa...
En ny tässä jää sen kummemmin pohtimaan omaa häpeän tunnettani, joka syntyi Ännä suhteeni loppumetreillä ja sen jälkeen...ja vaikka "kaikesta" on jo reilu vuosi...sitä häpeää on osin vieläkin jäljellä...aiheuttaa joskus pohdintaa...miten minä saatoin, mistä syystä jne...
Mutta komppaan kyllä tuosta viimeistä kirjoittajaa...että suhteessa on aina kaksi osapuolta ja jos kokee että vain toinen on väärinekijä/syyllinen...siihen, että minä voin huonosti/minun elämässäni kaikki on huonosti...niin on kyllä syytä katsoa peiliin...kysyä itseltään...kuka minut ja elämäni määrittää...kenen vallassa se on...millaista se on...
Tuo että suhteessa on kaksi narsistia...pitänee hyvinkin paikkansa...jos vain toinen koetaan syypäksi kaikkeen/omaan pahaan oloon...jopa vielä vuosien jälkeenkin...
Mutta joo...ehkä luen tuon kirjankin...jos se on lajia..jokainen ihminen katsokoon itseensä...tiedostaakseen sen oman narsiminsa...
Kun joskus tuntuu, että useinkin he, jotka kehuskelevat olevansa narsismin asiantuntijoita...näkevät/tunnistavat narsismin vain toisessa...mutta eivät itsessään...ovat joko sokeita itselleen tai eivät halua/uskalla katsoa itseään...
Kun loppuviimeksi voimme puhua vain itsestämme...sen toisen ajatus/tunne maailmasta meillä ei ole tietoa...kaikki faktana esitetty tieto siitä toisen "pään sisäisestä elämästä" perustuu vain olettamuksiin.... - pelkkää paskaa
19+14=33 kirjoitti:
Niin...mielenkiintoinen ketju tämäkin....
josku harmittaakin kun en saa lueskeltua näitä vanhoja...ennen minun tuloani tänne aloitettuja...joskus yrittänyt, mutta hyvin usein törmännyt vain niihin kiihkeisiin väittelyihin...kuka kirjoittajista on narsisti tyyppisiin juttuihin...niin jotenkin ajatellu etten ole jää mitään paitsi vaikka en vanhoja luekkaan...
Mutta tämä viestiketju on ikäänkuin lajia, poikkeus vahvistaa säännön...on pysytty aiheessa...
En ny tässä jää sen kummemmin pohtimaan omaa häpeän tunnettani, joka syntyi Ännä suhteeni loppumetreillä ja sen jälkeen...ja vaikka "kaikesta" on jo reilu vuosi...sitä häpeää on osin vieläkin jäljellä...aiheuttaa joskus pohdintaa...miten minä saatoin, mistä syystä jne...
Mutta komppaan kyllä tuosta viimeistä kirjoittajaa...että suhteessa on aina kaksi osapuolta ja jos kokee että vain toinen on väärinekijä/syyllinen...siihen, että minä voin huonosti/minun elämässäni kaikki on huonosti...niin on kyllä syytä katsoa peiliin...kysyä itseltään...kuka minut ja elämäni määrittää...kenen vallassa se on...millaista se on...
Tuo että suhteessa on kaksi narsistia...pitänee hyvinkin paikkansa...jos vain toinen koetaan syypäksi kaikkeen/omaan pahaan oloon...jopa vielä vuosien jälkeenkin...
Mutta joo...ehkä luen tuon kirjankin...jos se on lajia..jokainen ihminen katsokoon itseensä...tiedostaakseen sen oman narsiminsa...
Kun joskus tuntuu, että useinkin he, jotka kehuskelevat olevansa narsismin asiantuntijoita...näkevät/tunnistavat narsismin vain toisessa...mutta eivät itsessään...ovat joko sokeita itselleen tai eivät halua/uskalla katsoa itseään...
Kun loppuviimeksi voimme puhua vain itsestämme...sen toisen ajatus/tunne maailmasta meillä ei ole tietoa...kaikki faktana esitetty tieto siitä toisen "pään sisäisestä elämästä" perustuu vain olettamuksiin....Aivan. miten henkilö joka ei ole ollut narsistin uhrina voi käsittää mistä se syntyy. Uhrien tarinat kertovat muuta. Ne kertovat sitä kuinka helposti narsisti kääntelee nappuloitaan saadakseen uhrin alistettua ja hyvitykseksi nostetaan taivaisiin. Hyvin moni terve ja normaali ihminenkin on sokeutunut rakkauden edessä. Narsistia halutaan joko hoitaa tai häntä säälitään, riippuvuus syntyy kuin itsestään tässä sairaassa kuviossa.
Riittää se että toisesta tykkää ja että tuho on jo alkanut, ei toisen tarvitse olla narsisti.
On tervettä myös tunnistaa silkka pahuus eikä syyttää itseään uhriutumisesta, ellei kyseessä ole muiden kuten lasten terveys ja henki. - 6+2=8
pelkkää paskaa kirjoitti:
Aivan. miten henkilö joka ei ole ollut narsistin uhrina voi käsittää mistä se syntyy. Uhrien tarinat kertovat muuta. Ne kertovat sitä kuinka helposti narsisti kääntelee nappuloitaan saadakseen uhrin alistettua ja hyvitykseksi nostetaan taivaisiin. Hyvin moni terve ja normaali ihminenkin on sokeutunut rakkauden edessä. Narsistia halutaan joko hoitaa tai häntä säälitään, riippuvuus syntyy kuin itsestään tässä sairaassa kuviossa.
Riittää se että toisesta tykkää ja että tuho on jo alkanut, ei toisen tarvitse olla narsisti.
On tervettä myös tunnistaa silkka pahuus eikä syyttää itseään uhriutumisesta, ellei kyseessä ole muiden kuten lasten terveys ja henki."Ne kertovat sitä kuinka helposti narsisti kääntelee nappuloitaan saadakseen uhrin alistettua ja hyvitykseksi nostetaan taivaisiin. Hyvin moni terve ja normaali ihminenkin on sokeutunut rakkauden edessä"
niin en tiedä kenelle tuo pelkkää paskaa oli tarkoitettu...ja millainen on oikea uhri...mutta narsistia ei liioin kannata nostaa jalustalle sillä tavoin että hän kykenee tekemään mitä tahansa uhrille...kunhan vain kääntelee nappuloitaan...että hänkö joka on sallinut tuon...nousematta minkäänlaiseen vastarintaan...on oikea uhri..oikea uhriko ei voi narsistille mitään...
mielestäni vastuu tapahtuneesta on myös uhrilla...tyyliin "jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"...miksi uhrit sallivat sen kaltoinkohtelun...on asia jota monetkin häpeävät jälkeenpäin...
joku syy siihenkin on miksi uhri kerta toisensa jälkeen...lankeaa tuohon taivaisiin nostamisen harhaan....vai onko se lankeaminenkin ylistyksiin...jotain jolle ei voi itse mitään...
"Narsistia halutaan joko hoitaa tai häntä säälitään"
Tuohon vastaan, että suhteessa ollessa ehkä...mutta loppupeleissä...kukaan ei halua hoitaa narsistia, eikä sääliä häntä....vaan haluaa päästä hänestä eroon...
"On tervettä myös tunnistaa silkka pahuus eikä syyttää itseään uhriutumisesta,"
niin on toki tervettä tunnistaa silkka pahuus...mutta entä sitten...kenen on vastuu...jos vielä senkin jälkeen...antaa kohdella itseään kaltoin...ottaa turpaansa...vain siitä syystä että tykkää/rakastaa kaltoinkohtelijaansa...eikä halua erota... "suhteessa ei ole koskaan yksi, vaan kaksi narsistia."
Kahden narsistin feenix-lintu tanssi. Häviäjä palaa tuhkaksi ja parantuu lukuisten oivallusten myötä.
Btw..riidoissa ei pitäisi etsiä syyllisiä vaan ratkaisuja..- 5+12=17
yxex kirjoitti:
"suhteessa ei ole koskaan yksi, vaan kaksi narsistia."
Kahden narsistin feenix-lintu tanssi. Häviäjä palaa tuhkaksi ja parantuu lukuisten oivallusten myötä.
Btw..riidoissa ei pitäisi etsiä syyllisiä vaan ratkaisuja.."Kahden narsistin feenix-lintu tanssi. Häviäjä palaa tuhkaksi ja parantuu lukuisten oivallusten myötä"
Hmm...onko suhteessa pakko olla aina joko häviäjä tai voittaja...
Tuon sinun mallisi mukaan...kaiketi uhri on sitten se hävinnyt osapuoli...koska hänellä on ns. mahdollisuus parantua...nousta sieltä tuhkasta entistä ehompana... 5+12=17 kirjoitti:
"Kahden narsistin feenix-lintu tanssi. Häviäjä palaa tuhkaksi ja parantuu lukuisten oivallusten myötä"
Hmm...onko suhteessa pakko olla aina joko häviäjä tai voittaja...
Tuon sinun mallisi mukaan...kaiketi uhri on sitten se hävinnyt osapuoli...koska hänellä on ns. mahdollisuus parantua...nousta sieltä tuhkasta entistä ehompana...Hyvässä suhteessa ei käydä kauppaa eikä käytetä valtaa. Hyvä suhde perustuu vuorovaikutukseen ja vastavuoroisuuteen. Luottamukseen. Uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Aina ei käy niin hyvin, vaan saattaa ajautua pahan olon suhteeseen, jossa joutuu alistetuksi, mitätöidyksi ja hyväksikäytetyksi. Kun siitä pääsee eroon, ja syntyy uudelleen, on yleensä arvomaailmakin muuttunut. Hyvyydelle on muotoutunut pahuuden läpi koettu arvokas arvo.
Eli, hävinnyt on voittanut tässä tapauksessa. :)- 10+9=19
yxex kirjoitti:
Hyvässä suhteessa ei käydä kauppaa eikä käytetä valtaa. Hyvä suhde perustuu vuorovaikutukseen ja vastavuoroisuuteen. Luottamukseen. Uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Aina ei käy niin hyvin, vaan saattaa ajautua pahan olon suhteeseen, jossa joutuu alistetuksi, mitätöidyksi ja hyväksikäytetyksi. Kun siitä pääsee eroon, ja syntyy uudelleen, on yleensä arvomaailmakin muuttunut. Hyvyydelle on muotoutunut pahuuden läpi koettu arvokas arvo.
Eli, hävinnyt on voittanut tässä tapauksessa. :)"Eli, hävinnyt on voittanut tässä tapauksessa. :)"
Niin, minun ajatusmaailmani mukaan...hän on käynyt kamppailunsa vain itsensä kanssa ja voittanut vain itsensä...
Mutta edelleen hänessäkin on nuo molemmat osapuolet...hyvyys ja pahuus...ja tietyllä joutuu olemaan ns. valppaana aina...kumpiko ohjaa niitä valintoja...
Tuhkasta saattaa nousta myös joskus kostonenkeli...joka kokee olevansa oikeutettu hakemaan hyvitystä kohtaamalleen pahuudelle...syyllistyen huomaamattaan siihen itsekin... - lottamari<3
Tämä on taas näitä narsitishabotaasi juttuja, kun naristin ja luonnehäiriöisen uhristakin täytyy väkisin vääntää narsisti tai joku mielenvikainen tai läheisriippuvainen tms. Eikö tämä koskaan mene kaaliin ja jakeluun, että tunnekylmällä ihmisellä on tunteeton sielu ja sitä ei muuksi muutettua saa vaikka kuinka väkisin yritettäisiin näitä juttuja kääntään uhrin omankin pään syyksi.
Tuollaiset kirjat pitäisi polttaa roviolla ja lakata rääkkäämästä jo rääkättyjä uhreja, jotka ovat kaikkensa antaneet ja itsensä uhranneet narsistin uhrialttarille. Näitä peevelin narsistispekuloija -kirjoittajia on ihan pilvin pimein, jotka eivät tajua luonnehäiröistä mitään, eivätkä välttämättä ole päivääkään eläneet luonnehäiriöisen kanssa. Luonnehäiriöisen maailma on kuin toiselta planeelta ja täysin normaalin ihmisen käsittelykyvyn ulottumattomissa. On turha leipoa uhrista syyllistä luonnehäiriön puuttuvaan tunneälyyn, siitä ei uhri ole vastuussa.
Tuollaiset kirjat saavat koko narsistisen luonnehäiriön ja muutkin luonnehäiriöt näyttämään pikkujutulta ja tekevät uhrista osa syyllisen naristien käytökseen.
Narsisti ja uhri kamppailevat eri leireissä, eikä heitä saisi mielestäni alkaa sovittamaan yhteiseen leiriin, silloinhan ei mitään narsistin uhreja olekaan, jos uhristakin väkisin täytyy vääntää narsisti.
Uhri pysyy uhrina ja narsisti narsistina. - 6+8=14
lottamari<3 kirjoitti:
Tämä on taas näitä narsitishabotaasi juttuja, kun naristin ja luonnehäiriöisen uhristakin täytyy väkisin vääntää narsisti tai joku mielenvikainen tai läheisriippuvainen tms. Eikö tämä koskaan mene kaaliin ja jakeluun, että tunnekylmällä ihmisellä on tunteeton sielu ja sitä ei muuksi muutettua saa vaikka kuinka väkisin yritettäisiin näitä juttuja kääntään uhrin omankin pään syyksi.
Tuollaiset kirjat pitäisi polttaa roviolla ja lakata rääkkäämästä jo rääkättyjä uhreja, jotka ovat kaikkensa antaneet ja itsensä uhranneet narsistin uhrialttarille. Näitä peevelin narsistispekuloija -kirjoittajia on ihan pilvin pimein, jotka eivät tajua luonnehäiröistä mitään, eivätkä välttämättä ole päivääkään eläneet luonnehäiriöisen kanssa. Luonnehäiriöisen maailma on kuin toiselta planeelta ja täysin normaalin ihmisen käsittelykyvyn ulottumattomissa. On turha leipoa uhrista syyllistä luonnehäiriön puuttuvaan tunneälyyn, siitä ei uhri ole vastuussa.
Tuollaiset kirjat saavat koko narsistisen luonnehäiriön ja muutkin luonnehäiriöt näyttämään pikkujutulta ja tekevät uhrista osa syyllisen naristien käytökseen.
Narsisti ja uhri kamppailevat eri leireissä, eikä heitä saisi mielestäni alkaa sovittamaan yhteiseen leiriin, silloinhan ei mitään narsistin uhreja olekaan, jos uhristakin väkisin täytyy vääntää narsisti.
Uhri pysyy uhrina ja narsisti narsistina."Uhri pysyy uhrina ja narsisti narsistina."
Noh...ihan en ole samaa mieltä kanssasi...ei se ihan niin mene, että elämäämme tupsahtaa ilkeä narsisti joka tekee elämästä hlvettiä...ilman että itse voisimme vaikuttaa asiaan millään tavoin...
Käsittääkseni ns. hyvä itsetuntoinen ei edes kovin helposti narsistin kelkkaan lähde, että siitä syystä narsisti valitseekin monesti uhreikseen juurikin heikkoja ja haavoitettuja, mahdollisesti jo valmiiksi uhrituneita...
ja myös tuosta lopusta olen kanssasi erimieltä...ilmeisesti narsistisesta persoonaallishäiriöstä ei voi täysin parantua...mutta uhriudesta voi kyllä...
Vaikka jossain vaiheessa elämää on joutunut uhrin roolin...ei tarkoita että uhri pitäisi olla lopun elämää...aina on valinnan mahdollisuus, itsensä ja oman elämänsä suhteen... - lottamari<3
6+8=14 kirjoitti:
"Uhri pysyy uhrina ja narsisti narsistina."
Noh...ihan en ole samaa mieltä kanssasi...ei se ihan niin mene, että elämäämme tupsahtaa ilkeä narsisti joka tekee elämästä hlvettiä...ilman että itse voisimme vaikuttaa asiaan millään tavoin...
Käsittääkseni ns. hyvä itsetuntoinen ei edes kovin helposti narsistin kelkkaan lähde, että siitä syystä narsisti valitseekin monesti uhreikseen juurikin heikkoja ja haavoitettuja, mahdollisesti jo valmiiksi uhrituneita...
ja myös tuosta lopusta olen kanssasi erimieltä...ilmeisesti narsistisesta persoonaallishäiriöstä ei voi täysin parantua...mutta uhriudesta voi kyllä...
Vaikka jossain vaiheessa elämää on joutunut uhrin roolin...ei tarkoita että uhri pitäisi olla lopun elämää...aina on valinnan mahdollisuus, itsensä ja oman elämänsä suhteen...Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus!
Ja, kerrohan minulle kuinka moni meistä on sillä tavalla "normaali", että ei mitään valmiiksi heikkouksia olisi olemassa tai olisi haavoitettu ja uhri monella tapaa. Et tiedä asiasta varmastikaan mitään, koska mielestäsi uhrin pitää parantumalla parantua kaikesta ja kaikista traumoistaan ja narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina.
Uhri on todellakin vastuussa omasta elämästään, mutta se ei tarkoita sitä, että uhrin pitää syyllistyä vielä olemaan itsekin narsisti ja narsistin uhriudesta vapaudutaan, kun narsisti tällä tapaa saa synnin päästön, kun ei mitään naristin uhria ei ollutkaan vaan molemmat ovatkin narisisteja ja yhdessä vastuussa kaikesta naristin järjettömästä mielivaltaisuudesta.
Ei uppoa tuollainen järjettömyys minuun. - 12+1=13
lottamari<3 kirjoitti:
Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus!
Ja, kerrohan minulle kuinka moni meistä on sillä tavalla "normaali", että ei mitään valmiiksi heikkouksia olisi olemassa tai olisi haavoitettu ja uhri monella tapaa. Et tiedä asiasta varmastikaan mitään, koska mielestäsi uhrin pitää parantumalla parantua kaikesta ja kaikista traumoistaan ja narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina.
Uhri on todellakin vastuussa omasta elämästään, mutta se ei tarkoita sitä, että uhrin pitää syyllistyä vielä olemaan itsekin narsisti ja narsistin uhriudesta vapaudutaan, kun narsisti tällä tapaa saa synnin päästön, kun ei mitään naristin uhria ei ollutkaan vaan molemmat ovatkin narisisteja ja yhdessä vastuussa kaikesta naristin järjettömästä mielivaltaisuudesta.
Ei uppoa tuollainen järjettömyys minuun."Et tiedä asiasta varmastikaan mitään, koska mielestäsi uhrin pitää parantumalla parantua kaikesta ja kaikista traumoistaan ja narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina"
Noh...voi sen noinkin ymmärtää...on uhreja jotka tutkiskelevat myös itseään ja löytävät syitä uhritumiseensa myös itsestään...ja kykenevät jopa luopumaan siitä uhriudestaan...
kuin on myös uhreja...jotka syyttävät vain sitä toista...luettelevat hänen vikojaan/kauheita tekojaan ja tekemättä jättämisiään...
Tiedä sitten kumpiko on ns. oikeampi uhri...
Mitä taas tuohon tulee..." narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina"...niin en ole täällä antamassa ns. siunausta kenellekkään...narsisti on sellainen on kuin on...ei ole minun vallassani muuttaa häntä miksikään...
mutta joo...voin kyllä hieman ajatella niin...että jos uhri ei näe itsellään olleen minkäänlaista osaa eikä arpaa yleensä suhteessa olemiseen ja suhteessa tapahtuneisiin asioihin...vaan näkee syyllisen vain ja ainoastaan siinä toisessa...niin vaikuttaa se toki hyvin narsistiselta...
Tiedä sitten voiko ko. uhritunutta henkilöä nimittää narsistiksi...joka näkee vian/syyn olevan vain toisessa pelkästään siitä syystä...ainakin se on narsistille ominainen tapa...
Mutta ehkä voisikin sitten puhua enemmänkin oman elämänsä uhreista...oli ny kyseessä narsisti tai oikea tai väärä uhri...
"Ei uppoa tuollainen järjettömyys minuun."
Ei sen ole tarkoitus upotakkaan...ollaan vaan erimieltä...vaihdetaan mielipiteitä...omien kokemuksiemme/näkemyksiemme/ajatustemme pohjalta...keskustellaan ei sen kummempaa...sitä vartenhan nämä palstat ovat... - lottamari<3
12+1=13 kirjoitti:
"Et tiedä asiasta varmastikaan mitään, koska mielestäsi uhrin pitää parantumalla parantua kaikesta ja kaikista traumoistaan ja narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina"
Noh...voi sen noinkin ymmärtää...on uhreja jotka tutkiskelevat myös itseään ja löytävät syitä uhritumiseensa myös itsestään...ja kykenevät jopa luopumaan siitä uhriudestaan...
kuin on myös uhreja...jotka syyttävät vain sitä toista...luettelevat hänen vikojaan/kauheita tekojaan ja tekemättä jättämisiään...
Tiedä sitten kumpiko on ns. oikeampi uhri...
Mitä taas tuohon tulee..." narsitille annat vain siunaukseksi olla uhrin uhrina"...niin en ole täällä antamassa ns. siunausta kenellekkään...narsisti on sellainen on kuin on...ei ole minun vallassani muuttaa häntä miksikään...
mutta joo...voin kyllä hieman ajatella niin...että jos uhri ei näe itsellään olleen minkäänlaista osaa eikä arpaa yleensä suhteessa olemiseen ja suhteessa tapahtuneisiin asioihin...vaan näkee syyllisen vain ja ainoastaan siinä toisessa...niin vaikuttaa se toki hyvin narsistiselta...
Tiedä sitten voiko ko. uhritunutta henkilöä nimittää narsistiksi...joka näkee vian/syyn olevan vain toisessa pelkästään siitä syystä...ainakin se on narsistille ominainen tapa...
Mutta ehkä voisikin sitten puhua enemmänkin oman elämänsä uhreista...oli ny kyseessä narsisti tai oikea tai väärä uhri...
"Ei uppoa tuollainen järjettömyys minuun."
Ei sen ole tarkoitus upotakkaan...ollaan vaan erimieltä...vaihdetaan mielipiteitä...omien kokemuksiemme/näkemyksiemme/ajatustemme pohjalta...keskustellaan ei sen kummempaa...sitä vartenhan nämä palstat ovat...Tiedätkö, aina löytyy syy tutkia itseään ja syyttää itseään kaikesta, jos sille tielle lähtee. Yksi mikä on varma on se, että uhri, olipa hän heikko, vastustuskyvyttömässä tilassa, hellyyden ja rakkauden kipeä tai muuta, niin hän ei edelleenkään ole sitä mitä narsisti on ja edustaa. On ymmärrettävä, että narsisti on täysin tunneköyhä pelkästään itseään ja omaa etuaan ajava empaatiton ihminen, joka silloinkin kun näyttäisi välittävän osaa vaan taitavasti sitä esittää.
Uhrin ei olet tarkoitus alkaa itseään tutkimaan ja hutkimaan sen tähden, että on joutunut naristin kus.......ttamaksi ja häntä on käytetty täysin hyväksi. Uhrin tarkoitus tässä dilemassa on ymmärtää miten päästä eroon ja pysyä kaukana narsistin ulottumattomissa, niin että pääsisi palaamaan ja palautumaan takaisin elämään ja ennalleen niin paljon kuin se suinkin kunkin tilanteessa on mahdollista.
Uhri voi syyttää itseään loputtomasti narsistin kaikesta hänelle aiheutuneista tapahtumista, mutta se ei uhrin kannalta ole mitenkään tervehdyttävää ottaa syytä omalle hartioilleen, joihin narsisti on täysin syypää.
Me ihmiset olemme erilaisia, mutta en usko siihen ajatukseen, että kaksi täysin narsistia olisi kimpassa ja vain toinen kokisi olevansa sillä tavalla uhri, että tajuaisi tilanteen johtuvan narsismista.
En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia. - 12+19=31
lottamari<3 kirjoitti:
Tiedätkö, aina löytyy syy tutkia itseään ja syyttää itseään kaikesta, jos sille tielle lähtee. Yksi mikä on varma on se, että uhri, olipa hän heikko, vastustuskyvyttömässä tilassa, hellyyden ja rakkauden kipeä tai muuta, niin hän ei edelleenkään ole sitä mitä narsisti on ja edustaa. On ymmärrettävä, että narsisti on täysin tunneköyhä pelkästään itseään ja omaa etuaan ajava empaatiton ihminen, joka silloinkin kun näyttäisi välittävän osaa vaan taitavasti sitä esittää.
Uhrin ei olet tarkoitus alkaa itseään tutkimaan ja hutkimaan sen tähden, että on joutunut naristin kus.......ttamaksi ja häntä on käytetty täysin hyväksi. Uhrin tarkoitus tässä dilemassa on ymmärtää miten päästä eroon ja pysyä kaukana narsistin ulottumattomissa, niin että pääsisi palaamaan ja palautumaan takaisin elämään ja ennalleen niin paljon kuin se suinkin kunkin tilanteessa on mahdollista.
Uhri voi syyttää itseään loputtomasti narsistin kaikesta hänelle aiheutuneista tapahtumista, mutta se ei uhrin kannalta ole mitenkään tervehdyttävää ottaa syytä omalle hartioilleen, joihin narsisti on täysin syypää.
Me ihmiset olemme erilaisia, mutta en usko siihen ajatukseen, että kaksi täysin narsistia olisi kimpassa ja vain toinen kokisi olevansa sillä tavalla uhri, että tajuaisi tilanteen johtuvan narsismista.
En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Niin yhtäältä olet sitä mieltä että uhri on täysin viaton osapuoli...siten ettei hänessä itsessään ole mitään sellaista ongelmaa"...joka saa hänet ryhtymään suhteeseen narsistin kanssa...
Mutta kohta jo taas kumoatkin väitteen tähän tyyliin...
"miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Että joo uhri itse onkin syypää koko tragediaan...hän on saanut sen aikaan...
Noh...oli kuinka oli...loppupeleissä voimme puhua vain itsestämme...eikä meidän omat ajatuksemme/mielipiteemme ole mitään faktaa...ihan sitä mutu tuntumaa...niin sinun kuin minunkin...kuten myös tuon Rissasen...
ihan sitä miltä itsestä on tuntunut...emmekä voi mennä toisen nahkoihin, toisen elämään väittämään hänen tuntemuksiaan, elämäänsä vääräksi vain sen perusteella että oma kokemuksemme on toisenlainen...
Että edelleen en väitä sinunkaan kokemustasi vääräksi...jos sinulla on kokemus, että narsisti oli vain ainoastaan syyllinen kaikkeen...
Toisilla vaan on toisenlaiset kokemukset/ajatukset ja näkemykset...eroon pääseminenkin ja ns. toipuminenkin tapahtuvat yksilöllisesti...
jonkun verran toki on löydettävissä ihan faktatietoakin siitä, että myös uhrilla on oma osuutensa oman elämän kulkuunsa...kuten kaikilla ihmisellä on...
ihan en usko että se kauhea narsisti täysin tuntemattoman ihmisen elämään väkisin ykskaks tunkee...kyllä hän saa siihen luvan...
Kun elämä on...niitä valintoja...
ja uskon kyllä että ihminen voi vaikuttaa omaan elämäänsä...jos nyt puhutaan normi aikuisista ns. vapaassa maassa...
valitettavasti meitä tyhmiä ihmisiä tuntuu riittävän jotka lentävät narsitin lankaan kukin omista syistään...ja pyristelevät irti kukin omilla tavoillaan... lottamari<3 kirjoitti:
Tiedätkö, aina löytyy syy tutkia itseään ja syyttää itseään kaikesta, jos sille tielle lähtee. Yksi mikä on varma on se, että uhri, olipa hän heikko, vastustuskyvyttömässä tilassa, hellyyden ja rakkauden kipeä tai muuta, niin hän ei edelleenkään ole sitä mitä narsisti on ja edustaa. On ymmärrettävä, että narsisti on täysin tunneköyhä pelkästään itseään ja omaa etuaan ajava empaatiton ihminen, joka silloinkin kun näyttäisi välittävän osaa vaan taitavasti sitä esittää.
Uhrin ei olet tarkoitus alkaa itseään tutkimaan ja hutkimaan sen tähden, että on joutunut naristin kus.......ttamaksi ja häntä on käytetty täysin hyväksi. Uhrin tarkoitus tässä dilemassa on ymmärtää miten päästä eroon ja pysyä kaukana narsistin ulottumattomissa, niin että pääsisi palaamaan ja palautumaan takaisin elämään ja ennalleen niin paljon kuin se suinkin kunkin tilanteessa on mahdollista.
Uhri voi syyttää itseään loputtomasti narsistin kaikesta hänelle aiheutuneista tapahtumista, mutta se ei uhrin kannalta ole mitenkään tervehdyttävää ottaa syytä omalle hartioilleen, joihin narsisti on täysin syypää.
Me ihmiset olemme erilaisia, mutta en usko siihen ajatukseen, että kaksi täysin narsistia olisi kimpassa ja vain toinen kokisi olevansa sillä tavalla uhri, että tajuaisi tilanteen johtuvan narsismista.
En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia.Ei syyllisyyttä pidä jää kantamaan, vaikka tutustuisikin itseensä uhriutumisen kautta. Syyllisyydellä on se vahingoittava puoli, että tehokkaasti oppineena/kantavana osaa käyttää sitä aseena muitakin vastaan. Mikä hyvä puoli - sanoisin vapauttava - syyllisyyden löytämisessä itsessään on, saattaa olla se, että se erottaa itsensä täysin tunnekylmästä ihmisestä. Moni on juuri tämän puolen nähnyt kaltoinkohtelijassaan, siinä ääripäässä, joka on täysin välinpitämätön tunteisiisi ja kokemuksiisi ja antaa oikeutuksen teolleen välittämättä seurauksista - koskaan syytä tuntematta.
Tälläisen ihmisen kohdattuaan uhri saattaa olla niin peloissaan, ettei osaa enää luottaa kehenkään. Kaltoinkohtelijoita saattaa näkyä kaikkialla ja vainoharhat (ymmärrettäviä) ovat todellisia. Päästessään ajan mittaan pinnalle takaisin elämään tuo kokemus ei kuitenkaan poista sitä, että ihminen pohjimaltaan kaipaa - tuntee tarvetta - rakkautta, läheisyyttä, turvallisuutta ja hyväksymistä. Mutta mistä löytyy ihminen, joka todella näkee ja hyväksyy sinut kokonaisena ja itsenäsi - pyrkimättä hyötymään, muokkaamaan, tekemään itsestäsi nukkea. Tai kuinka estää omien epäluulojen tuhoamasta ihmissuhteita, koska pelko (syvimmälle jää aina pelko) estää luottamasta kehenkään?
Itsetuntemus ja sitä kautta saatu tieto - hyvästä ja pahasta - auttaa ymmärtämään ihmisen kokonaisluonnetta, joka ei ole stabiili. Kaikissa on hyvää ja pahaa, ja käyttäydymme myös itsekkäästi suhteessa muihin. Kaikki kohtaamme itsekkyys ei ole tarkoituksellista kaltoinkohtelua. Tämän oivaltamiseen tarvitsemme sen itsetuntemuksen polun.
Itse yritän soutaa kovaa ja kauas (henkisessä, emotionaalisessa ja fyysisessä olomuodossa) siitä epäluulosta, katkeruudesta, vihasta, häpeästä, syyllisyydestä ja ties mistä etten jämähdä niihin tuhoten itseäni ja kostamalla kokemiani epäluuloja - projisoimalla tunteita muihin. Syyllisyys on vain yksi, jonka kanssa saa tehdä hillittömästi hommia ettei jää elämään siinä uskossa, että on aiheuttanut sen ja sen tapahtuman. Ja se on niin helppoa siirtää toisen kantamaksi, jotta oma kuorma helpottaisi.
Asioiden ymmärtämisellä on tarkoitus päästä näistä haitallisista tunteista eroon, eikä suinkaan re-oppimaan ja kantamaan niitä. Mielestäni se itseopiskelu tarkoittaa jotain tämän kaltaista. En sanoisi että se olisi helppoa. Tänäkin päivänä olen yrittänyt kamppailla katkeruuden tunnetta vastaan, joka elää juuri syyttämällä erästä henkilöä tehdyistä ja tekemättömistä asioista. Se ei tee minua eheäksi, vaan se tekee minut h*lvetin väsyneeksi, vihaiseksi ja kulahtaneeksi uhriutuneeksi, joka ei saavuta mitään sen parempaa. Oloni ja vireystasoni olisi ilman noita tunteita/ajatuksia kuitenkin parempi ja aikaansaisin jotain muuta rakentavaa, vaikka toisessa yhteydessä.
Syyllisyydestä luopumiseen tarvitaan paljon anteeksiantoa. Itselle, toiselle ja vielä kerran itselle. Se tarkoittaa monesti myös hyväksymistä kipeissäkin asioissa. Jot et ole valmis antamaan anteeksi toiselle, et pysty antamaan sitä itsellesikään. Ja syyllisyyden tunne jää elämään. Ellet sitten ole tunnekuollut jo siltä osin.- - -
12+19=31 kirjoitti:
"En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Niin yhtäältä olet sitä mieltä että uhri on täysin viaton osapuoli...siten ettei hänessä itsessään ole mitään sellaista ongelmaa"...joka saa hänet ryhtymään suhteeseen narsistin kanssa...
Mutta kohta jo taas kumoatkin väitteen tähän tyyliin...
"miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Että joo uhri itse onkin syypää koko tragediaan...hän on saanut sen aikaan...
Noh...oli kuinka oli...loppupeleissä voimme puhua vain itsestämme...eikä meidän omat ajatuksemme/mielipiteemme ole mitään faktaa...ihan sitä mutu tuntumaa...niin sinun kuin minunkin...kuten myös tuon Rissasen...
ihan sitä miltä itsestä on tuntunut...emmekä voi mennä toisen nahkoihin, toisen elämään väittämään hänen tuntemuksiaan, elämäänsä vääräksi vain sen perusteella että oma kokemuksemme on toisenlainen...
Että edelleen en väitä sinunkaan kokemustasi vääräksi...jos sinulla on kokemus, että narsisti oli vain ainoastaan syyllinen kaikkeen...
Toisilla vaan on toisenlaiset kokemukset/ajatukset ja näkemykset...eroon pääseminenkin ja ns. toipuminenkin tapahtuvat yksilöllisesti...
jonkun verran toki on löydettävissä ihan faktatietoakin siitä, että myös uhrilla on oma osuutensa oman elämän kulkuunsa...kuten kaikilla ihmisellä on...
ihan en usko että se kauhea narsisti täysin tuntemattoman ihmisen elämään väkisin ykskaks tunkee...kyllä hän saa siihen luvan...
Kun elämä on...niitä valintoja...
ja uskon kyllä että ihminen voi vaikuttaa omaan elämäänsä...jos nyt puhutaan normi aikuisista ns. vapaassa maassa...
valitettavasti meitä tyhmiä ihmisiä tuntuu riittävän jotka lentävät narsitin lankaan kukin omista syistään...ja pyristelevät irti kukin omilla tavoillaan...Niin siis lottis ilmeisesti tarkoitti sitä, että kirja on pelkkää spekulaatiota siihen suuntaan, että miten uhri voi olla niin tyhmä, että on suhteessa tajuamatta sit. että siitä ikään kuin sitä kautta tulee se "oma syy ja oma vika" - tilanne, vaikka se oikeasti onkin niin, että vaikeahan sitä on tajuta, kun ne todellisuudet ovat toisistaan niin poikkeavat??
Että vaikka uhrilla nyt onkin se oma kulkunsa elämässä ja omilla valinnoillaan vaikuttaa siihenkin, että ajautuu suhteeseen narsistin kanssa, se ei tee hänestä epäuhria kuitenkaan, eikä aina auttamattomasti läheisriippuvaista, ohutnahkaista tai muutakaan sen kummempaa...
Vaikka itse olen sitä mieltä, että koko uhri sana on jo itsessään lisää uhriuttava sillä negatiivisella tavalla. Mutta totta tuokin, että sosiaalinen pakkonormitus taas omalla tavallaan pakottaa sen uhrin ns. parantumaan omasta uhriudestaan ja että siitäkin huolimatta uhri on samalla tavalla aina uhri kuin kerran alkoholisti on ikuinen alkoholisti ja kerran narsisti on ikuinen narsisti.
Uhri joka oikeasti paranee, mikä uhri se sellainen on ja narsisti, joka tekee parannuksen, niin sehän tarkoittaa sitä, että ei se mikään oikea narsisti ollutkaan. Tosiaankin dilemma. Oikein paradoksi. - lottamari<3
12+19=31 kirjoitti:
"En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Niin yhtäältä olet sitä mieltä että uhri on täysin viaton osapuoli...siten ettei hänessä itsessään ole mitään sellaista ongelmaa"...joka saa hänet ryhtymään suhteeseen narsistin kanssa...
Mutta kohta jo taas kumoatkin väitteen tähän tyyliin...
"miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."
Että joo uhri itse onkin syypää koko tragediaan...hän on saanut sen aikaan...
Noh...oli kuinka oli...loppupeleissä voimme puhua vain itsestämme...eikä meidän omat ajatuksemme/mielipiteemme ole mitään faktaa...ihan sitä mutu tuntumaa...niin sinun kuin minunkin...kuten myös tuon Rissasen...
ihan sitä miltä itsestä on tuntunut...emmekä voi mennä toisen nahkoihin, toisen elämään väittämään hänen tuntemuksiaan, elämäänsä vääräksi vain sen perusteella että oma kokemuksemme on toisenlainen...
Että edelleen en väitä sinunkaan kokemustasi vääräksi...jos sinulla on kokemus, että narsisti oli vain ainoastaan syyllinen kaikkeen...
Toisilla vaan on toisenlaiset kokemukset/ajatukset ja näkemykset...eroon pääseminenkin ja ns. toipuminenkin tapahtuvat yksilöllisesti...
jonkun verran toki on löydettävissä ihan faktatietoakin siitä, että myös uhrilla on oma osuutensa oman elämän kulkuunsa...kuten kaikilla ihmisellä on...
ihan en usko että se kauhea narsisti täysin tuntemattoman ihmisen elämään väkisin ykskaks tunkee...kyllä hän saa siihen luvan...
Kun elämä on...niitä valintoja...
ja uskon kyllä että ihminen voi vaikuttaa omaan elämäänsä...jos nyt puhutaan normi aikuisista ns. vapaassa maassa...
valitettavasti meitä tyhmiä ihmisiä tuntuu riittävän jotka lentävät narsitin lankaan kukin omista syistään...ja pyristelevät irti kukin omilla tavoillaan...Siis siinä määrin uhri on viaton, kun ei ole mitenkään vastuussa narsistin käytöksestä ja ei ole pystynyt vaikuttamaan siihen olemalla niin tai näin niin aina uhri on jää uhriksi uhrin asemaan vailla mitään puolustus mahdollisuutta.
En tarkoita nyt sitä mitä sinä ajat takaa, että narsisti väkisin tunkee ja tulee uhrin elämään vaikka uhri niin ei tahdo. Kysymys ei olekaan tästä vaan siitä kaikesta taitavasta manipuloinnista, joka on naamioitu hyvään käytökseen ja minkä läpi ei kukaan taitavinkaan terapeutti, psykologi, ihmistuntija voi nähdä..saati sitten kokematon nuori, jolla ei kokemusta vielä kovinkaan paljoa ihmissuhteista ole.
Kyllä, minulla on kokemus siitä millainen luonnehäiriöinen naristinen ihminen kaikessa kylmyydessään, välinpitämättömyydessään ja säälimättömyydessään on. Häneen ei uhri voi mitenkään vaikuttaa, hän ei kuuntele, ei neuvottele, ei tunne sääliä, ei anna tuumaakaan periksi ja on kuin vuori edessäsi, niin että ahdistuksesi nousee tuon vuoren korkuiseksi.
Uskon, että ne ihmiset, jotka eivät ole eläneet luonnehäiriöisen kanssa elämän pituista elämää, nähneet hänen outoa käytöstään, josta puuttuu kaikki normaalin ihmisen tunne-elämä ja empaattinen käytös on korvautunut jäykällä kaavamaisella armeijan järkikäyttäytymisellä, he eivät osaa koskaan kuvitella kuinka hankalaa ja painajaismaista ja uneomaista tuollaisen ihmisen kanssa eläminen on.
Se ei tee uhrista narsistia tai syyllistä, että hän alkaa suhteeseen narsistin kanssa, jos sitä meinasit. Jokaisella on oma tahto tietenkin ja sen mukaan ratkaisuja tehdään, mutta ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja, mutta kaikki tämä on inhimillistä käytöstä, ei narstista luonnehäiriötä.
Täytyy muistaa, että nyt puhutaan naristisesta luonnehäiriöstä, jossa tunneäly on vakavasti häiriintynyt ja vajavainen. Uhri ei tajua aluksi tätä tilaa, eikä voi ymmärtää, että joltakin ihmiseltä saattaa puuttua kyky kokonaan tuntea rakkaudellisia, empaattisia, myötäelämisen tunteita, jotka normaalisti ovat hänelle olleet ihan jokapäiväisiä mm. omassa lapsuudenkodissaan. On täysin kohtuutonta vaatia ketään alistumaan narsistisen ihmisen mielivallalle ja sitten sanoa hänelle, että oma vikasi ja syysi, koska sinustakin löytyy naristinen luonne.
Se on totuus, että olemme kaikki tavalla tai tosella narsistisia ja se tulee esille silloin, kun haluamme oikeutetusti tulla oikein kohdelluksi ja huomioiduksi, mutta se on tervettä ja kuuluu ihmisen perusluonteeseen puolustaa tarvittaessa oikeuksiaan, jos huomaa siihen tarvetta. - 1+19=20
lottamari<3 kirjoitti:
Siis siinä määrin uhri on viaton, kun ei ole mitenkään vastuussa narsistin käytöksestä ja ei ole pystynyt vaikuttamaan siihen olemalla niin tai näin niin aina uhri on jää uhriksi uhrin asemaan vailla mitään puolustus mahdollisuutta.
En tarkoita nyt sitä mitä sinä ajat takaa, että narsisti väkisin tunkee ja tulee uhrin elämään vaikka uhri niin ei tahdo. Kysymys ei olekaan tästä vaan siitä kaikesta taitavasta manipuloinnista, joka on naamioitu hyvään käytökseen ja minkä läpi ei kukaan taitavinkaan terapeutti, psykologi, ihmistuntija voi nähdä..saati sitten kokematon nuori, jolla ei kokemusta vielä kovinkaan paljoa ihmissuhteista ole.
Kyllä, minulla on kokemus siitä millainen luonnehäiriöinen naristinen ihminen kaikessa kylmyydessään, välinpitämättömyydessään ja säälimättömyydessään on. Häneen ei uhri voi mitenkään vaikuttaa, hän ei kuuntele, ei neuvottele, ei tunne sääliä, ei anna tuumaakaan periksi ja on kuin vuori edessäsi, niin että ahdistuksesi nousee tuon vuoren korkuiseksi.
Uskon, että ne ihmiset, jotka eivät ole eläneet luonnehäiriöisen kanssa elämän pituista elämää, nähneet hänen outoa käytöstään, josta puuttuu kaikki normaalin ihmisen tunne-elämä ja empaattinen käytös on korvautunut jäykällä kaavamaisella armeijan järkikäyttäytymisellä, he eivät osaa koskaan kuvitella kuinka hankalaa ja painajaismaista ja uneomaista tuollaisen ihmisen kanssa eläminen on.
Se ei tee uhrista narsistia tai syyllistä, että hän alkaa suhteeseen narsistin kanssa, jos sitä meinasit. Jokaisella on oma tahto tietenkin ja sen mukaan ratkaisuja tehdään, mutta ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja, mutta kaikki tämä on inhimillistä käytöstä, ei narstista luonnehäiriötä.
Täytyy muistaa, että nyt puhutaan naristisesta luonnehäiriöstä, jossa tunneäly on vakavasti häiriintynyt ja vajavainen. Uhri ei tajua aluksi tätä tilaa, eikä voi ymmärtää, että joltakin ihmiseltä saattaa puuttua kyky kokonaan tuntea rakkaudellisia, empaattisia, myötäelämisen tunteita, jotka normaalisti ovat hänelle olleet ihan jokapäiväisiä mm. omassa lapsuudenkodissaan. On täysin kohtuutonta vaatia ketään alistumaan narsistisen ihmisen mielivallalle ja sitten sanoa hänelle, että oma vikasi ja syysi, koska sinustakin löytyy naristinen luonne.
Se on totuus, että olemme kaikki tavalla tai tosella narsistisia ja se tulee esille silloin, kun haluamme oikeutetusti tulla oikein kohdelluksi ja huomioiduksi, mutta se on tervettä ja kuuluu ihmisen perusluonteeseen puolustaa tarvittaessa oikeuksiaan, jos huomaa siihen tarvetta."Jokaisella on oma tahto tietenkin ja sen mukaan ratkaisuja tehdään, mutta ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja, mutta kaikki tämä on inhimillistä käytöstä, ei narstista luonnehäiriötä"
Niin...ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja jne...tuo kaikki koskee myös ns. uhria...niin eikö uhrilla silloin ole myös syynsä pohtia miksi hän on tehnyt noita päättömiä ratkaisuja...
Itseäni ajatellen olen ainakin Ännä suhteeseeni liittyen pohtinut paljonkin sitäkin...miksi minä "jouduin" tuohon suhteeseen...
ja syiksi löysin hyvinkin mm. että olin altis imartelulle...joka taas johti pohdintaan, että en ollut koskaan kokenut tuollaista kehumista joten en ymmärtänyt sen valheellisuutta...joka edelleen johti pohdintaan siitä, että olenko minä ns. itsetunnoltani siltä osin vajaa...että minuun voi vaikuttaa tuolla tapaa...
Pelkäksi imarteluksi tuon kehumisen ymmärsin vasta siinä vaiheessa, kun sitä mitätöintiä alkoi tulla hyvinkin kierolla tavalla...saatettiin kehua ja mitätöidä samassakin lauseessa...tyyliin olet ihana, haluan olla kanssasi, mutta muut naiset ovat parempia kuin sinä, mutta ei ne merkitse mitään, ihan samoin kuin et sinäkään...
Noh...jäin hetkeksi mietteisiin ja ajatuskin tais katketa...mutta kuitenkin tarkoitus kertoa, että uskon kyllä...että tuo pohdinta sysistä ja sepistä myös itseen liittyen auttaa ns. uhria...lankeamasta enää samaan ansaan...
Käsittääkseni terapiassakin puhutaan uhrista...siitä millainen hän itse on, millaisia heikkouksia, vahvuuksia hänellä on, miten hän voisi ns. "parantua"...kuin pelkästään siitä millainen se toinen/narsisti on... - 19+14=33
elisakettu kirjoitti:
Ei syyllisyyttä pidä jää kantamaan, vaikka tutustuisikin itseensä uhriutumisen kautta. Syyllisyydellä on se vahingoittava puoli, että tehokkaasti oppineena/kantavana osaa käyttää sitä aseena muitakin vastaan. Mikä hyvä puoli - sanoisin vapauttava - syyllisyyden löytämisessä itsessään on, saattaa olla se, että se erottaa itsensä täysin tunnekylmästä ihmisestä. Moni on juuri tämän puolen nähnyt kaltoinkohtelijassaan, siinä ääripäässä, joka on täysin välinpitämätön tunteisiisi ja kokemuksiisi ja antaa oikeutuksen teolleen välittämättä seurauksista - koskaan syytä tuntematta.
Tälläisen ihmisen kohdattuaan uhri saattaa olla niin peloissaan, ettei osaa enää luottaa kehenkään. Kaltoinkohtelijoita saattaa näkyä kaikkialla ja vainoharhat (ymmärrettäviä) ovat todellisia. Päästessään ajan mittaan pinnalle takaisin elämään tuo kokemus ei kuitenkaan poista sitä, että ihminen pohjimaltaan kaipaa - tuntee tarvetta - rakkautta, läheisyyttä, turvallisuutta ja hyväksymistä. Mutta mistä löytyy ihminen, joka todella näkee ja hyväksyy sinut kokonaisena ja itsenäsi - pyrkimättä hyötymään, muokkaamaan, tekemään itsestäsi nukkea. Tai kuinka estää omien epäluulojen tuhoamasta ihmissuhteita, koska pelko (syvimmälle jää aina pelko) estää luottamasta kehenkään?
Itsetuntemus ja sitä kautta saatu tieto - hyvästä ja pahasta - auttaa ymmärtämään ihmisen kokonaisluonnetta, joka ei ole stabiili. Kaikissa on hyvää ja pahaa, ja käyttäydymme myös itsekkäästi suhteessa muihin. Kaikki kohtaamme itsekkyys ei ole tarkoituksellista kaltoinkohtelua. Tämän oivaltamiseen tarvitsemme sen itsetuntemuksen polun.
Itse yritän soutaa kovaa ja kauas (henkisessä, emotionaalisessa ja fyysisessä olomuodossa) siitä epäluulosta, katkeruudesta, vihasta, häpeästä, syyllisyydestä ja ties mistä etten jämähdä niihin tuhoten itseäni ja kostamalla kokemiani epäluuloja - projisoimalla tunteita muihin. Syyllisyys on vain yksi, jonka kanssa saa tehdä hillittömästi hommia ettei jää elämään siinä uskossa, että on aiheuttanut sen ja sen tapahtuman. Ja se on niin helppoa siirtää toisen kantamaksi, jotta oma kuorma helpottaisi.
Asioiden ymmärtämisellä on tarkoitus päästä näistä haitallisista tunteista eroon, eikä suinkaan re-oppimaan ja kantamaan niitä. Mielestäni se itseopiskelu tarkoittaa jotain tämän kaltaista. En sanoisi että se olisi helppoa. Tänäkin päivänä olen yrittänyt kamppailla katkeruuden tunnetta vastaan, joka elää juuri syyttämällä erästä henkilöä tehdyistä ja tekemättömistä asioista. Se ei tee minua eheäksi, vaan se tekee minut h*lvetin väsyneeksi, vihaiseksi ja kulahtaneeksi uhriutuneeksi, joka ei saavuta mitään sen parempaa. Oloni ja vireystasoni olisi ilman noita tunteita/ajatuksia kuitenkin parempi ja aikaansaisin jotain muuta rakentavaa, vaikka toisessa yhteydessä.
Syyllisyydestä luopumiseen tarvitaan paljon anteeksiantoa. Itselle, toiselle ja vielä kerran itselle. Se tarkoittaa monesti myös hyväksymistä kipeissäkin asioissa. Jot et ole valmis antamaan anteeksi toiselle, et pysty antamaan sitä itsellesikään. Ja syyllisyyden tunne jää elämään. Ellet sitten ole tunnekuollut jo siltä osin."Ja syyllisyyden tunne jää elämään."
Niin syyllisyys on myös hyvä ja tarpeellinen tunne...
"Jos syyllisyys herää siitä, että on toiminut väärin jotain toista tai itseä kohtaan, se on silloin oikeutettu tunne. Ilman sitä ei synny todellista kokemusta siitä, että on toiminut väärin. "
Aiheeseen liittyen...ajattelisin, että uhrikin tarvitsee tunteen siitä omastakin syyllisyydestään...siihen, että tavallaan on toiminut itsekin väärin ITSEÄÄN kohtaan...antaessaan kohdella itseään huonosti...
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/syyllisyys/ - 7+18=25
lottamari<3 kirjoitti:
Tiedätkö, aina löytyy syy tutkia itseään ja syyttää itseään kaikesta, jos sille tielle lähtee. Yksi mikä on varma on se, että uhri, olipa hän heikko, vastustuskyvyttömässä tilassa, hellyyden ja rakkauden kipeä tai muuta, niin hän ei edelleenkään ole sitä mitä narsisti on ja edustaa. On ymmärrettävä, että narsisti on täysin tunneköyhä pelkästään itseään ja omaa etuaan ajava empaatiton ihminen, joka silloinkin kun näyttäisi välittävän osaa vaan taitavasti sitä esittää.
Uhrin ei olet tarkoitus alkaa itseään tutkimaan ja hutkimaan sen tähden, että on joutunut naristin kus.......ttamaksi ja häntä on käytetty täysin hyväksi. Uhrin tarkoitus tässä dilemassa on ymmärtää miten päästä eroon ja pysyä kaukana narsistin ulottumattomissa, niin että pääsisi palaamaan ja palautumaan takaisin elämään ja ennalleen niin paljon kuin se suinkin kunkin tilanteessa on mahdollista.
Uhri voi syyttää itseään loputtomasti narsistin kaikesta hänelle aiheutuneista tapahtumista, mutta se ei uhrin kannalta ole mitenkään tervehdyttävää ottaa syytä omalle hartioilleen, joihin narsisti on täysin syypää.
Me ihmiset olemme erilaisia, mutta en usko siihen ajatukseen, että kaksi täysin narsistia olisi kimpassa ja vain toinen kokisi olevansa sillä tavalla uhri, että tajuaisi tilanteen johtuvan narsismista.
En ole lukenut kirjaa, mutta arvelen sen olevan vain pelkkiä olettamuksia ja mutu- tuntumaa ja arvailuja siitä miten joku voi olla niin tyhmä, että joutuu narsistin pelinappulaksi tajuamatta sitä ja siksi hänen täytyy olla jotenkin itse syypää ja koko homma onkin sitten itsensä uhrin aikaansaama trakedia."Uhrin ei olet tarkoitus alkaa itseään tutkimaan ja hutkimaan sen tähden, että on joutunut naristin kus.......ttamaksi ja häntä on käytetty täysin hyväksi."
Palaan vielä tähän kohtaan...josta olen eri mieltä...syystä, että käsittääkseni niin narsistilla kuin uhrillakin on vajavaisuuksia itsetuntonsa suhteen...
ajattelisin, että jos ihminen kokee, että häntä käytetty täysin hyväksi toisen ihmisen toimesta...niin joko hän ei ole puolustanut rajojaan tai on tyystin luopunut ns. omasta voimastaan vaikuttaa elämäänsä...
Että pidän kyllä tuota oman itsen pohdintaa hyvin tärkeänä...vaikka se toinen olisikin narsisti ja tavallaan "syypää" kaikkeen...
Ei se itsetuntemus ja oma pohdinta tarkoita sitä, että olisi itse syyllinen kaikkeen...mutta ehkä noiden asioiden äärellä kuitenkin ymmärtää paremmin miksi kävi niinkuin kävi...sen itseen liittyvän osuudenkin, että antoi kävellä ylitseen...
"Suhde itseen on elämän ”pisin ihmissuhde”. Ihminen elää itsensä seurassa jokaisen elämänsä hetken, pidempään kuin kenenkään toisen seurassa. Siksi jokainen on itselleen tärkeä ihmissuhde."
"Toimiva suhde itseen tarkoittaa muun muassa sitä, että hyväksyy itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen tunnistaa omia tunteita
kykenee ilmaisemaan tunteita ja säätelemään niitä
huolehtii hyvinvoinnistaan
on jämäkkä ja tuntee rajansa
kykenee ilmaisemaan itsensä toisille
ymmärtää menneisyyttään ja nykyisyyttään
tietää mihin suuntaan haluaa kulkea
"Itsetuntemus tarkoittaa muun muassa ymmärrystä itsestä ja kykyä havainnoida itseä. Sillä on kauaskantoisia vaikutuksia elämään ja ihmissuhteisiin. Se lisää voimavaroja ja mahdollisuuksia. "
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/mina/ - lottamari<3
1+19=20 kirjoitti:
"Jokaisella on oma tahto tietenkin ja sen mukaan ratkaisuja tehdään, mutta ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja, mutta kaikki tämä on inhimillistä käytöstä, ei narstista luonnehäiriötä"
Niin...ihmiset erehtyvät, tekevät päättömiä ratkaisuja, tyhmiä tekoja jne...tuo kaikki koskee myös ns. uhria...niin eikö uhrilla silloin ole myös syynsä pohtia miksi hän on tehnyt noita päättömiä ratkaisuja...
Itseäni ajatellen olen ainakin Ännä suhteeseeni liittyen pohtinut paljonkin sitäkin...miksi minä "jouduin" tuohon suhteeseen...
ja syiksi löysin hyvinkin mm. että olin altis imartelulle...joka taas johti pohdintaan, että en ollut koskaan kokenut tuollaista kehumista joten en ymmärtänyt sen valheellisuutta...joka edelleen johti pohdintaan siitä, että olenko minä ns. itsetunnoltani siltä osin vajaa...että minuun voi vaikuttaa tuolla tapaa...
Pelkäksi imarteluksi tuon kehumisen ymmärsin vasta siinä vaiheessa, kun sitä mitätöintiä alkoi tulla hyvinkin kierolla tavalla...saatettiin kehua ja mitätöidä samassakin lauseessa...tyyliin olet ihana, haluan olla kanssasi, mutta muut naiset ovat parempia kuin sinä, mutta ei ne merkitse mitään, ihan samoin kuin et sinäkään...
Noh...jäin hetkeksi mietteisiin ja ajatuskin tais katketa...mutta kuitenkin tarkoitus kertoa, että uskon kyllä...että tuo pohdinta sysistä ja sepistä myös itseen liittyen auttaa ns. uhria...lankeamasta enää samaan ansaan...
Käsittääkseni terapiassakin puhutaan uhrista...siitä millainen hän itse on, millaisia heikkouksia, vahvuuksia hänellä on, miten hän voisi ns. "parantua"...kuin pelkästään siitä millainen se toinen/narsisti on...Minusta ihminen voi ja hänen pitääkin elämänsä aikana arvioida itseään ja tehtyjä ratkaisujaan, että tietää syyt omaan käytökseensä ja oppii tuntemaan itsensä. Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut.
Minusta uhrin tärkein asia on ymmärtää se, että jokainen ihminen jolla on normaali tunneäly, hänen kanssaan voi asioista keskustella, hänen kanssaan vastavuoroisuus toimii ja hänen kanssaan koet tulevasi ymmärretyksi. Näin ei ole luonnehäiriöisen kanssa. Voit joutua samaa asiaa toistamaan ja toistamaan ja silti tuntuu, että toinen ei sitä sisäistä, ei ymmärrä mitä puhut, et saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Kommunikointi jää pinnalliseksi koska siitä puuttuu ihmisille tärkeä elemementti tunteiden kautta asioiden käsittäminen. Tunteet ovat tärkeä tekijä keskustelussa, kun halutaan ymmärtää toista ihmistä ja päästä selville miltä hänestä tuntuu ja miten hän asiat kokee.
Uhri voi terapiassa puhua itsestään, omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, mutta hänen on tärkeä puhua myös siitä miten loukkaavana on kokenut narsistin kohtelun ja kuinka ihminen, joka ei osaa välittää ja rakastaa vaikeissakaan elämäntilanteissa, ei näe toista, ei tunne sääliä, ei anna turvaa ei suojaa, on kuin kylmää kiveä voi aikaan saada paljon pahaa.
Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin. - 18+10=28
lottamari<3 kirjoitti:
Minusta ihminen voi ja hänen pitääkin elämänsä aikana arvioida itseään ja tehtyjä ratkaisujaan, että tietää syyt omaan käytökseensä ja oppii tuntemaan itsensä. Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut.
Minusta uhrin tärkein asia on ymmärtää se, että jokainen ihminen jolla on normaali tunneäly, hänen kanssaan voi asioista keskustella, hänen kanssaan vastavuoroisuus toimii ja hänen kanssaan koet tulevasi ymmärretyksi. Näin ei ole luonnehäiriöisen kanssa. Voit joutua samaa asiaa toistamaan ja toistamaan ja silti tuntuu, että toinen ei sitä sisäistä, ei ymmärrä mitä puhut, et saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Kommunikointi jää pinnalliseksi koska siitä puuttuu ihmisille tärkeä elemementti tunteiden kautta asioiden käsittäminen. Tunteet ovat tärkeä tekijä keskustelussa, kun halutaan ymmärtää toista ihmistä ja päästä selville miltä hänestä tuntuu ja miten hän asiat kokee.
Uhri voi terapiassa puhua itsestään, omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, mutta hänen on tärkeä puhua myös siitä miten loukkaavana on kokenut narsistin kohtelun ja kuinka ihminen, joka ei osaa välittää ja rakastaa vaikeissakaan elämäntilanteissa, ei näe toista, ei tunne sääliä, ei anna turvaa ei suojaa, on kuin kylmää kiveä voi aikaan saada paljon pahaa.
Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin."joka ei osaa välittää ja rakastaa vaikeissakaan elämäntilanteissa, ei näe toista, ei tunne sääliä, ei anna turvaa ei suojaa, on kuin kylmää kiveä voi aikaan saada paljon pahaa"
Niin silloin kun uhri ei vielä tiedä millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä...vaan luulee, että toinen on ns. normaali...niin hän toki odottaa normaalia käytöstä myös tunnetasolla...
Mutta sitähän varten narsismista tietoa haetaankin, että ymmärtäisi tämänkin...
"Narsisti ei vihaa mitään niin paljon kuin lausetta "Minä rakastan sinua". Se herättää hänessä lähes alkukantaisia reaktioita. Se provosoi hänen silmittömään raivoon."
"Rakastettuna oleminen merkitsee intiimisti tunnettuna olemista. Narsisti ajattelee mielellään olevansa niin ainutlaatuinen ja syvällinen, että häntä ei voida koskaan käsittää. Narsisti uskoo että hän on inhimillisen ymmärryksen ja empatian yläpuolella, että hän on ainutlaatuinen. Se, että hänelle sanotaan "minä rakastan sinua", romuttaa tämän tunteen, vetää hänet suurimpaan yhteiseen nimittäjään ja uhkaa hänen ainutlaatuisuutensa kokemusta. Kaiken kaikkiaan, jokainen kykenee rakastamaan, ja jokainen halpamaisinkin ihminen rakastuu. Narsistin mielestä rakastaminen on eläimellistä ja patologista käyttäytymistä - aivan samoin kuin seksi."
Kuin myös tämän...
"jos sanoo rakastavansa narsistia...Narsisti tietää olevansa huijari, petkuttaja, taidokas valhe, näytelmän käsikirjoittaja, tyhjä ja oikeasti ilman olemassaoloa. Se joka väittää rakastavansa häntä, joko valehtelee (mitä narsistissa muka on rakastettavaa?) - tai on itseään petkuttava, takertuva ja epäkypsä läheisriippuva. Narsisti ei voi sietää ajatusta, että hän olisi valinnut puolisokseen valehtelijan tai idiootin. Puolison rakkauden vakuutukset ovat narsistin oman harkintakyvyn tuhoisaa arvostelua."
Tuon kun jotenkin ymmärtää...niin ei enää tarvitse taistella sen asian kanssa...miksi hän... ".Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut"
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html
Niin en minäkään syyllistä uhreja narsistin käytöksestä...oli uhri millainen tahansa niin lopputulos lie sama...
Mutta kuitenkin...on uhrillakin osuutensa...
"Tuollaiset kirjat pitäisi polttaa roviolla ja lakata rääkkäämästä jo rääkättyjä uhreja, jotka ovat kaikkensa antaneet ja itsensä uhranneet narsistin uhrialttarille."
Kerros mikä saa uhrin suostumaan rääkättäväksi, antamaan kaikkensa narsitille ja uhraamaan itsensä narsistin alttarille...
Pakottaa joku hänet siihen...narsistiko? rakkausko?, mikä?, joku hänen ulkopuolelllaan oleva tekijäkö, vaiko uhrin oma ominaaisuus/tarve?
Täälläkin on joitakin jotka kertovat tietävänsä että kumppani on narsisti...silloin he myös tietävät ettei narsisti kykene rakastamaan...
mutta siltikin pysyvät suhteissa...miksi? saadakseen rakkautta /tullakseen rakastetuiksi...ja suostuvat sen vuoksi rääkättäväksikin...vaiko kuvittelevatko he kenties parantavansa narsistin...saavansa palkinnon kaikesta kärsimisestään...
Ps...ush, inhottavan kuuloinen sana tuo rääkättty ja itsensä uhraaminen narsitille...toivottavasti ei kovin monen tuontapainen suhde...ole kestänyt kovin kauaa...jotensakin ajatuksena kauhea jos joku antaa rääkätä itseään loputtomiin eikä lähde...
tuli mieleen joku taannoinen kirjoittaja joka sanoi saavansa ahdistus/paniikkikohtauksen aina kun narsisti soittaa...pelkäävänsä niin kovasti sitä ihmistä, mutta silti hän kertoi rakastavansa häntä... - 6+2=8
lottamari<3 kirjoitti:
Minusta ihminen voi ja hänen pitääkin elämänsä aikana arvioida itseään ja tehtyjä ratkaisujaan, että tietää syyt omaan käytökseensä ja oppii tuntemaan itsensä. Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut.
Minusta uhrin tärkein asia on ymmärtää se, että jokainen ihminen jolla on normaali tunneäly, hänen kanssaan voi asioista keskustella, hänen kanssaan vastavuoroisuus toimii ja hänen kanssaan koet tulevasi ymmärretyksi. Näin ei ole luonnehäiriöisen kanssa. Voit joutua samaa asiaa toistamaan ja toistamaan ja silti tuntuu, että toinen ei sitä sisäistä, ei ymmärrä mitä puhut, et saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Kommunikointi jää pinnalliseksi koska siitä puuttuu ihmisille tärkeä elemementti tunteiden kautta asioiden käsittäminen. Tunteet ovat tärkeä tekijä keskustelussa, kun halutaan ymmärtää toista ihmistä ja päästä selville miltä hänestä tuntuu ja miten hän asiat kokee.
Uhri voi terapiassa puhua itsestään, omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, mutta hänen on tärkeä puhua myös siitä miten loukkaavana on kokenut narsistin kohtelun ja kuinka ihminen, joka ei osaa välittää ja rakastaa vaikeissakaan elämäntilanteissa, ei näe toista, ei tunne sääliä, ei anna turvaa ei suojaa, on kuin kylmää kiveä voi aikaan saada paljon pahaa.
Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin."Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin."
Niin voi olla viaton suhteessa narsistiin...jos niin haluaa ajatella...
Mutta onko hän viaton suhteessa itseensä...
jos antaa kohdella itseään kaltoin vuodesta toiseen...
hän/uhri on myös itse itselleen se ihminen, jota hänen pitäisi arvostaa ja rakastaa, kohdella hyvin...
Kohteleeko hän hyvin itseään jos suostuu rääkättäväksi ja uhraa itsensä narsistin alttarille...
Kenellä on vastuu siitä, mitä me itse olemme, mitä teemme, mitä valitsemme...kuka meidän/uhrin elämää elää...kuka siitä päättää...onko uhri omassa elämässään vain viaton sivustakatsoja...joka ei voi mitenkään vaikuttaa omaan elämäänsä... - 3+15=18
lottamari<3 kirjoitti:
Minusta ihminen voi ja hänen pitääkin elämänsä aikana arvioida itseään ja tehtyjä ratkaisujaan, että tietää syyt omaan käytökseensä ja oppii tuntemaan itsensä. Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut.
Minusta uhrin tärkein asia on ymmärtää se, että jokainen ihminen jolla on normaali tunneäly, hänen kanssaan voi asioista keskustella, hänen kanssaan vastavuoroisuus toimii ja hänen kanssaan koet tulevasi ymmärretyksi. Näin ei ole luonnehäiriöisen kanssa. Voit joutua samaa asiaa toistamaan ja toistamaan ja silti tuntuu, että toinen ei sitä sisäistä, ei ymmärrä mitä puhut, et saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Kommunikointi jää pinnalliseksi koska siitä puuttuu ihmisille tärkeä elemementti tunteiden kautta asioiden käsittäminen. Tunteet ovat tärkeä tekijä keskustelussa, kun halutaan ymmärtää toista ihmistä ja päästä selville miltä hänestä tuntuu ja miten hän asiat kokee.
Uhri voi terapiassa puhua itsestään, omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, mutta hänen on tärkeä puhua myös siitä miten loukkaavana on kokenut narsistin kohtelun ja kuinka ihminen, joka ei osaa välittää ja rakastaa vaikeissakaan elämäntilanteissa, ei näe toista, ei tunne sääliä, ei anna turvaa ei suojaa, on kuin kylmää kiveä voi aikaan saada paljon pahaa.
Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin."Silti uhrin on mielestäni hyvä ymmärtää se asia, että olipa hänellä heikkouksia ja vahvuuksia millaisia tahansa, niin ne eivät ole olleet lopultakaan vaikuttamassa siihen miten luonnehäiriöinen häntä on kohdellut"
Niin en tiedä...voiko noin olla, ettei ihmisen/uhrin omalla persoonalla/toiminnalla ole minkäänlaista osaa eikä arpaa siihen, miten häntä kohdellaan...jos mietin asiaa tuon YE:n monesti laittaman linkin pohjalta...
http://www.skeematerapia.fi/documents/antautuja-jamakka-hyokkaaja.pdf
"Uhri on aina viaton suhteessa narsistiin"
Niin viaton...tuon mukaan tuo antautuja ei koe syyllisyyttä...en ole koskaan ihan täysin osannut/ymmärtänyt/huomannut ajatella asiaa noin...
vaikka nykyään olenkin sitä mieltä, että meillä on vastuu itsestämme ja omasta elämästämme...myös siitä miten annamme itseämme kohdella...
Niin voi olla viaton suhteessa narsistiin...jos niin haluaa ajatella...
Mutta onko hän viaton suhteessa itseensä...
jos antaa kohdella itseään kaltoin vuodesta toiseen..
Lienee kysymys jota itse kunkin on hyvä miettiä...eikä tässä ny ole tarkoitus ole ketään/uhreja sinällään syyllistää...
- vedä rajat
Aloitat vain hiljalleen tapailemaan muita ja opettelet vetämään omia rajoja vaika tiukastikin (vaikka saisit tiukkiksen maineen) se auttaa sua ja poljettua omanarvontuntoasi, sulle tulee tunne että sä määräät, ei kukaan muu!!!
Keinoja pitää omat rajat:
- lähteä pois tilanteista
- kertoa mitä toinen teki väärin
- suunnittelet itse päiväjärjetykset
- aloita ratsaastus tai jokin missä sinä olet ohjaksissa
..pian sinusta alkaa tuntua että olet jälleen oman elämäsi ohjaksissa, ai piru että tekee lopulta hyvää. Sitten hävii myös noi tunteet että menisit samaan takaisin! - oksenna ne ulos
Puhu tai kirjoita jollekin ne kaikki hirveydet kun tajuat niiden tapahtuneen.
- Narsismintappoase
Hieno kirjoitus! Sellaisia ne kusi-munaiset itsekeskeiset paska-perseet ovat!!
- häpeääonilmassa
Se suunnaton häpeä. Suhteen salailu, ettei kukaan saisi tietää, miten tyhmä sitä oikein olikaan. Ehkä luonnollista reagoida häpeämällä, erityisesti silloin, jos tulee kaikkien yleiseen tietoon.
"Ehkä luonnollista reagoida häpeämällä, erityisesti silloin, jos tulee kaikkien yleiseen tietoon"
Kyllä joo syyllisyys ja häpeä kuuluvat ns. normaaliin ihmisen tunnerepertuaarin varsinkin silloin ku itse kokee tehneensä jotain tyhmää/hävettävää. Ei siihen muita ihmisiä, saati julkisuutta tarvita, vaan tunne syntyy spontaanisti omien tekojen kautta.
Mitä taas tulee narsisteihin niin hehän eivät juurikaan syyllisyyttä/häpeää tunne vaan pyrkivät vähintäänkin siirtämään toisen hartioille.
Minun mielestäni juurkin tämä on narsistin keino
"Häpeätutkimuksessa on havaittu kaksi tyypillistä tapaa reagoida häpeään. Häpeä joko hylätään eli yritetään paeta ja piiloutua tai käännetään pöytä nurin ja nöyryytetään toisia. Korpela toteaa, että hylkäämisstrategia on tehokas vain osittain, sillä juosta voi, mutta ei paeta. Toisten nöyryyttäminen voi toimia egoa suojaavana funktiona, mutta se ei poista häpeää."
http://www.anittaoertel.net/toimittaja/reportaasit/3-haepeaen-voi-kaeaentaeae-voimavaraksi
Mutta kuten jo jossain kohtaa äsken lukemassani oli puhetta niin onneksi on olemassa sellainenkin asia kuin anteeksianto ja häpeän voi kääntää voimavaraksi, ettei se ole pelkästään paha tunne, kun siihen tutustuu
Mun elämässäni toisiaan on "paljon vettä virrannut" tuon suhteen jälkeen, et sillain olen sujut tuon asian suhteen. Ei enää hävetä, mennyt on mennyttä.
Tuos kun tätä ketjua lueskelin niin jotenkaan en osaa ajatella, että narsistin uhrina oleminen olisi mikään loppuelämän kestävä tila. En tiedä ehkä se joillekkin sitten on, mut jotenkin ajattelisin, et silloin se elämä menee hukkaan.
Mutta no, mulla on kaikesta syntisyydestäsi huolimatta kristillinen maailmankatsomus, sanassakin sanotaan, " anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" Toisilla sitten taas on oma maailmankatsomuksensa, jossa ehkei anteeksianto ole mahdollista.
Valitettavasti se saattaa johtaa katkeruuteen, mikä on ehkä vielä ikävämpi tunne kuin häpeä, kun se vaikuttaa muihin ihmisiinkin, kun taas häpeä on ihmisen oma hiljainen tunne ja siitä kärsii vain ihminen itse.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katkeruus-syo-ihmista-nain-kay-jos-et-osaa-antaa-anteeksi/3193992- häpeääonilmassa
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Ehkä luonnollista reagoida häpeämällä, erityisesti silloin, jos tulee kaikkien yleiseen tietoon"
Kyllä joo syyllisyys ja häpeä kuuluvat ns. normaaliin ihmisen tunnerepertuaarin varsinkin silloin ku itse kokee tehneensä jotain tyhmää/hävettävää. Ei siihen muita ihmisiä, saati julkisuutta tarvita, vaan tunne syntyy spontaanisti omien tekojen kautta.
Mitä taas tulee narsisteihin niin hehän eivät juurikaan syyllisyyttä/häpeää tunne vaan pyrkivät vähintäänkin siirtämään toisen hartioille.
Minun mielestäni juurkin tämä on narsistin keino
"Häpeätutkimuksessa on havaittu kaksi tyypillistä tapaa reagoida häpeään. Häpeä joko hylätään eli yritetään paeta ja piiloutua tai käännetään pöytä nurin ja nöyryytetään toisia. Korpela toteaa, että hylkäämisstrategia on tehokas vain osittain, sillä juosta voi, mutta ei paeta. Toisten nöyryyttäminen voi toimia egoa suojaavana funktiona, mutta se ei poista häpeää."
http://www.anittaoertel.net/toimittaja/reportaasit/3-haepeaen-voi-kaeaentaeae-voimavaraksi
Mutta kuten jo jossain kohtaa äsken lukemassani oli puhetta niin onneksi on olemassa sellainenkin asia kuin anteeksianto ja häpeän voi kääntää voimavaraksi, ettei se ole pelkästään paha tunne, kun siihen tutustuu
Mun elämässäni toisiaan on "paljon vettä virrannut" tuon suhteen jälkeen, et sillain olen sujut tuon asian suhteen. Ei enää hävetä, mennyt on mennyttä.
Tuos kun tätä ketjua lueskelin niin jotenkaan en osaa ajatella, että narsistin uhrina oleminen olisi mikään loppuelämän kestävä tila. En tiedä ehkä se joillekkin sitten on, mut jotenkin ajattelisin, et silloin se elämä menee hukkaan.
Mutta no, mulla on kaikesta syntisyydestäsi huolimatta kristillinen maailmankatsomus, sanassakin sanotaan, " anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" Toisilla sitten taas on oma maailmankatsomuksensa, jossa ehkei anteeksianto ole mahdollista.
Valitettavasti se saattaa johtaa katkeruuteen, mikä on ehkä vielä ikävämpi tunne kuin häpeä, kun se vaikuttaa muihin ihmisiinkin, kun taas häpeä on ihmisen oma hiljainen tunne ja siitä kärsii vain ihminen itse.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katkeruus-syo-ihmista-nain-kay-jos-et-osaa-antaa-anteeksi/3193992Ei saata , eikä pitäiskään olla loppuelämän kestävä tila, mutta voi se joillekin selainen ollakin. Ei heitä pidä kohdella kuitenkaan siitä lähtökohdasta, että ovat syypäitä omaan tilaansa kun eivät lähde siitä pois. Ei lähteminen ole helppoa, eikä uuden elämän järjestäminen. Tiedän, että joku pakenee turvaan lapsuutensa kotiin, mutta ei se ole kaikille mahdollista sekään, vaikka siellä avosylin vaastaanotto olisikin. Itse en ainakaan kestäisi täällä tyypillistä ilmiötä kateutta ja selkäänpuukottamista sanoin, vikinää ja marinaa. Eteenpäin ja pystypäin pitäisi uskaltaa mennä ja olla ilman taustapönkitystä ja yksin tietenkin.
En koe olevani syntinen, jos sitä tarkoitit, vaan uskon. Siinä kohtaa, kun narsisti on oikein raadellut lukuisilla naissuhteillaan, menin kirkkoon. Kuin johdatuksena sattui aivan ihana ja kuin minulle suunnattu saarnateksti ja se antoi todella paljon. Sain sitä vahvuutta hengen sanasta, jota en edes mennyt hakemaan, sillä menin vain hiljentymään. Silloin selvisi, miksi toinen nainen tahtoo rikkoa toisen kodin, jossa kuitenkin on vallinnut ja vallitsee yhä edelleen rakkaus. Tiellemme asetetaan esteitä, jotta oppisimme niin toisista kuin itsestämmekin yhä enemmän. Mitä sitten tulee anteeksiantoon, olen antanut anteeksi, sillä eihän elämää muuten pystyisi edes jatkamaan eteenpäin. - Jotain_täll
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Ehkä luonnollista reagoida häpeämällä, erityisesti silloin, jos tulee kaikkien yleiseen tietoon"
Kyllä joo syyllisyys ja häpeä kuuluvat ns. normaaliin ihmisen tunnerepertuaarin varsinkin silloin ku itse kokee tehneensä jotain tyhmää/hävettävää. Ei siihen muita ihmisiä, saati julkisuutta tarvita, vaan tunne syntyy spontaanisti omien tekojen kautta.
Mitä taas tulee narsisteihin niin hehän eivät juurikaan syyllisyyttä/häpeää tunne vaan pyrkivät vähintäänkin siirtämään toisen hartioille.
Minun mielestäni juurkin tämä on narsistin keino
"Häpeätutkimuksessa on havaittu kaksi tyypillistä tapaa reagoida häpeään. Häpeä joko hylätään eli yritetään paeta ja piiloutua tai käännetään pöytä nurin ja nöyryytetään toisia. Korpela toteaa, että hylkäämisstrategia on tehokas vain osittain, sillä juosta voi, mutta ei paeta. Toisten nöyryyttäminen voi toimia egoa suojaavana funktiona, mutta se ei poista häpeää."
http://www.anittaoertel.net/toimittaja/reportaasit/3-haepeaen-voi-kaeaentaeae-voimavaraksi
Mutta kuten jo jossain kohtaa äsken lukemassani oli puhetta niin onneksi on olemassa sellainenkin asia kuin anteeksianto ja häpeän voi kääntää voimavaraksi, ettei se ole pelkästään paha tunne, kun siihen tutustuu
Mun elämässäni toisiaan on "paljon vettä virrannut" tuon suhteen jälkeen, et sillain olen sujut tuon asian suhteen. Ei enää hävetä, mennyt on mennyttä.
Tuos kun tätä ketjua lueskelin niin jotenkaan en osaa ajatella, että narsistin uhrina oleminen olisi mikään loppuelämän kestävä tila. En tiedä ehkä se joillekkin sitten on, mut jotenkin ajattelisin, et silloin se elämä menee hukkaan.
Mutta no, mulla on kaikesta syntisyydestäsi huolimatta kristillinen maailmankatsomus, sanassakin sanotaan, " anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" Toisilla sitten taas on oma maailmankatsomuksensa, jossa ehkei anteeksianto ole mahdollista.
Valitettavasti se saattaa johtaa katkeruuteen, mikä on ehkä vielä ikävämpi tunne kuin häpeä, kun se vaikuttaa muihin ihmisiinkin, kun taas häpeä on ihmisen oma hiljainen tunne ja siitä kärsii vain ihminen itse.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katkeruus-syo-ihmista-nain-kay-jos-et-osaa-antaa-anteeksi/3193992"Kyllä joo syyllisyys ja häpeä kuuluvat ns. normaaliin ihmisen tunnerepertuaarin varsinkin silloin ku itse kokee tehneensä jotain tyhmää/hävettävää. Ei siihen muita ihmisiä, saati julkisuutta tarvita, vaan tunne syntyy spontaanisti omien tekojen kautta."
Jotain tällaista... Siis ihminen iällä ja tekee tyhmiä ja hävettäviä asioita...? Selvinpäinkö? Täydessä ymmärryksessä? Niinkuin miksi? Miksi niitä sitten tekee? Ymmärtäähän aikuinen jo etukäteen sentään asiat? Miksi niitä hölmöyksiä menee tekemään? Tunteeko tarvetta hölmöyksien tekoon? Miksi ihmeessä?
Nyt kun puhutaan noista hiilijalanjäljistä ja että yksittäisten ihmisten olisi tehtävä ekotekoja, niin en nyt ihan ymmärrä pitäisikö esim. tuosta jokaisen yksilön tuntea joukkohäpeää että esim. menee henkilautolla pitkää työmatkaa. En nyt ole ollut jumalanpaleveluksessa toviin, joten en tiedä onko esim. saarnojen aiheena ollut. Mutta jotenkin kätevä ajatus ihmisillä että esim. sunnuntaiaamuna mennään kirkkoon häpeämään viikon tuotokset hetkeksi, pyydetään anteeksi ja se on sitten siinä. Anteeksi joko saadaan tai ei. Jos ei saa anteeksi niin ehkä sitten kärventyy siellä h:ssä... Mutta se siitäkin sitten. Sille sitten enää mitään voi. Edelleen asiat pitäisi aikuisen etukäteen pohtia.
Voi hyvät höppänät sentään...
Päihteiden käyttöön liittyy tuota varmasti paljon. Päihdekäyttäjä sitten selvinpäin pohdikelee mitä tuli tehtyä. Mutta onko siinäkään mitään järkeä. Kaksi kertaa menee aika ja terveys haaskuun. Ensin kun tekee niitä hölmöyksiä ja toisen kerran kun niitä läpi selvinpäin ja häpeää. Kun sitten taas käyttää ja show alkaa alusta. Olisi edes häpeämättä jo minun puolestani ja myöntäisi kerralla että hölmöyksien tekoon nyt vain tuntee tarvetta niin voisi tehdä niitä sitten vapaasti selvinpäinkin... Jotain_täll kirjoitti:
"Kyllä joo syyllisyys ja häpeä kuuluvat ns. normaaliin ihmisen tunnerepertuaarin varsinkin silloin ku itse kokee tehneensä jotain tyhmää/hävettävää. Ei siihen muita ihmisiä, saati julkisuutta tarvita, vaan tunne syntyy spontaanisti omien tekojen kautta."
Jotain tällaista... Siis ihminen iällä ja tekee tyhmiä ja hävettäviä asioita...? Selvinpäinkö? Täydessä ymmärryksessä? Niinkuin miksi? Miksi niitä sitten tekee? Ymmärtäähän aikuinen jo etukäteen sentään asiat? Miksi niitä hölmöyksiä menee tekemään? Tunteeko tarvetta hölmöyksien tekoon? Miksi ihmeessä?
Nyt kun puhutaan noista hiilijalanjäljistä ja että yksittäisten ihmisten olisi tehtävä ekotekoja, niin en nyt ihan ymmärrä pitäisikö esim. tuosta jokaisen yksilön tuntea joukkohäpeää että esim. menee henkilautolla pitkää työmatkaa. En nyt ole ollut jumalanpaleveluksessa toviin, joten en tiedä onko esim. saarnojen aiheena ollut. Mutta jotenkin kätevä ajatus ihmisillä että esim. sunnuntaiaamuna mennään kirkkoon häpeämään viikon tuotokset hetkeksi, pyydetään anteeksi ja se on sitten siinä. Anteeksi joko saadaan tai ei. Jos ei saa anteeksi niin ehkä sitten kärventyy siellä h:ssä... Mutta se siitäkin sitten. Sille sitten enää mitään voi. Edelleen asiat pitäisi aikuisen etukäteen pohtia.
Voi hyvät höppänät sentään...
Päihteiden käyttöön liittyy tuota varmasti paljon. Päihdekäyttäjä sitten selvinpäin pohdikelee mitä tuli tehtyä. Mutta onko siinäkään mitään järkeä. Kaksi kertaa menee aika ja terveys haaskuun. Ensin kun tekee niitä hölmöyksiä ja toisen kerran kun niitä läpi selvinpäin ja häpeää. Kun sitten taas käyttää ja show alkaa alusta. Olisi edes häpeämättä jo minun puolestani ja myöntäisi kerralla että hölmöyksien tekoon nyt vain tuntee tarvetta niin voisi tehdä niitä sitten vapaasti selvinpäinkin...Niin, elämässä sattuu ja tapahtuu ja toisinaan tulee tehtyä valintoja ns. mututuntumalla, joskus hetken mielijohteesta, ilman sen perusteellisempia etukäteispohdintoja, jolloin tapahtumat alkavat vyörymään ja yksi asia johtaa toiseen jne...
Toisinaan sitten valinnat vasta ajan kanssa sitten osoitttuvat vääriksi, joskus jopa vaarallisiksi, hyvänä esimerkkinä esim. et joku tapaa ravintolassa ihmisen jonka kanssa tuntuu viihtyvän pidempäänkin, kutsuu kotiinsa ja sitten luetaan lehdistä kuin on käyny. Tunteillakin on merkittävä rooli näissä asoissa, monet tapotkin tehdään pikaistuksissa.
Sellaistahan sattuu elämässä niin isommissa kuin pienimmissäkin asioissa ja sen seuraukset ny joutuu sitte kantamaan. Tehtyä ei saa enää tekemättömäksi.
Uskoisin, että useimmat narsistitkin uhritkin toivovat etteivät olisi koskaan ko. ihmiseen edes tutustuneetkaan. Mutta kun ei alun alkaen tiennyt moisesta sen kummemmin, niin ei ne kuuluisat hälytyskellot varoittaneetkaan. Toki voi olla heitäkin jotka tietoisesti hakeutuvat narsistien seuraan syystä tai toisesta.
Mutta pääsääntöisesti elämä ny vaan on sellaista epävarmaa, alati muuttuvaa, mutta uskoisin, että näissä narsisti jutuissa varsinkin, moni kokee tehneensä sen väärän valinnan ja kyllä monet häpeävät sitä narsistiaan, sen käytöstä, epäsopivia puheita yms.
Omalta osaltaan peittelevät mustia silmiään aurinkolaseillaan, valehtelevat, selittelevät, laittavat omaan piikkiin, kun olen niin kömpelö, eivät tuo julki mitä siellä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu. Toivotaan, ettei vaan kukaan vaan saisi tietää millaisessa alennustilassa ihminen joutuu elämään.
Jotenkaan, en usko sellaiseen etukäteispohtimiseen/suunitelmaan varsinkaan jos asiaan liittyy tinen/muita ihmisiä. Pitäisi sitten vähintäänkin olla se kuluisa kristallipallo jolla näkisi tulevaisuuden tai vaihtoehtoisesti löytää ihminen joka toimisi prikullleen toisen laatiman käsikirjoituksen mukaan.
Toki me ihmiset teemme suunnitelmia elämämme suhteen, mutta on eri asia toteutuvatko ne . Elämä kun itsessään on kovin arvaamaton, muuttuvia tekijöitä on paljon, kun ei se elämä, eikä muut ihmiset toimi aina minun suunnitelmieni , saati tahtoni mukaan.- En_ole_
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
Niin, elämässä sattuu ja tapahtuu ja toisinaan tulee tehtyä valintoja ns. mututuntumalla, joskus hetken mielijohteesta, ilman sen perusteellisempia etukäteispohdintoja, jolloin tapahtumat alkavat vyörymään ja yksi asia johtaa toiseen jne...
Toisinaan sitten valinnat vasta ajan kanssa sitten osoitttuvat vääriksi, joskus jopa vaarallisiksi, hyvänä esimerkkinä esim. et joku tapaa ravintolassa ihmisen jonka kanssa tuntuu viihtyvän pidempäänkin, kutsuu kotiinsa ja sitten luetaan lehdistä kuin on käyny. Tunteillakin on merkittävä rooli näissä asoissa, monet tapotkin tehdään pikaistuksissa.
Sellaistahan sattuu elämässä niin isommissa kuin pienimmissäkin asioissa ja sen seuraukset ny joutuu sitte kantamaan. Tehtyä ei saa enää tekemättömäksi.
Uskoisin, että useimmat narsistitkin uhritkin toivovat etteivät olisi koskaan ko. ihmiseen edes tutustuneetkaan. Mutta kun ei alun alkaen tiennyt moisesta sen kummemmin, niin ei ne kuuluisat hälytyskellot varoittaneetkaan. Toki voi olla heitäkin jotka tietoisesti hakeutuvat narsistien seuraan syystä tai toisesta.
Mutta pääsääntöisesti elämä ny vaan on sellaista epävarmaa, alati muuttuvaa, mutta uskoisin, että näissä narsisti jutuissa varsinkin, moni kokee tehneensä sen väärän valinnan ja kyllä monet häpeävät sitä narsistiaan, sen käytöstä, epäsopivia puheita yms.
Omalta osaltaan peittelevät mustia silmiään aurinkolaseillaan, valehtelevat, selittelevät, laittavat omaan piikkiin, kun olen niin kömpelö, eivät tuo julki mitä siellä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu. Toivotaan, ettei vaan kukaan vaan saisi tietää millaisessa alennustilassa ihminen joutuu elämään.
Jotenkaan, en usko sellaiseen etukäteispohtimiseen/suunitelmaan varsinkaan jos asiaan liittyy tinen/muita ihmisiä. Pitäisi sitten vähintäänkin olla se kuluisa kristallipallo jolla näkisi tulevaisuuden tai vaihtoehtoisesti löytää ihminen joka toimisi prikullleen toisen laatiman käsikirjoituksen mukaan.
Toki me ihmiset teemme suunnitelmia elämämme suhteen, mutta on eri asia toteutuvatko ne . Elämä kun itsessään on kovin arvaamaton, muuttuvia tekijöitä on paljon, kun ei se elämä, eikä muut ihmiset toimi aina minun suunnitelmieni , saati tahtoni mukaan."Mutta pääsääntöisesti elämä ny vaan on sellaista epävarmaa, alati muuttuvaa, mutta uskoisin, että näissä narsisti jutuissa varsinkin, moni kokee tehneensä sen väärän valinnan ja kyllä monet häpeävät sitä narsistiaan, sen käytöstä, epäsopivia puheita yms. "
En ole edes lukenut häpeästä mitään sellaista mitä olisin oikeastaan oivaltanut ja ymmärtänyt muuta kuin ehkä ihan lapsuuteen liittyvää...
Mutta erottelen mielessäni myötähäpeän ja aitohäpeän.
Mitä tulee häpeän tunteeseen jonkun toisen puolesta, niin toki se on tuttua. Kyse kuitenkin silloin myötähäpeästä...ei siis aidosta häpeästä. Ehkä myötähäpeäänkin liittyy kuitenkin jotain yleistä häpeäntunnetta yleisemmästä ihmisenä olemisesta, ihmiskuntaan kuulumisesta joka seikka kytkee minutkin siihen alunperin häpeäntunteen aiheuttajaan... Puhumattakaan nyt siitä että jos minä vielä olin hänen seurassaan niin tunne nousee potenssiin.
Mutta:
Kun sitä kristallipalloa ei nyt kuitenkaan ole ollut, niin eikö asia ole ihan järjellä ajateltavissa, että EN MITENKÄÄN VOINUT TIETÄÄ. PISTE. Miksi ihmeessä sellaista häpeämään? Et kai sinäkään häpeä jos tulee maanjäristys ja tekee laajaa tuhoa? Eikö häpeä nyt ole liian lievää ja passiivista silloin kun on toiminnan paikka. Ja sitä myöden kun ei pysty tomintaan, niin tarvitseekin sitten sitä kipeämmin apua eikä edes ajattele pitäisikö siinä nyt käydä siihen passiiviseen mitään hyödyttämättömään häpeään...?
Nämä nyt vain minun heittojani. En_ole_ kirjoitti:
"Mutta pääsääntöisesti elämä ny vaan on sellaista epävarmaa, alati muuttuvaa, mutta uskoisin, että näissä narsisti jutuissa varsinkin, moni kokee tehneensä sen väärän valinnan ja kyllä monet häpeävät sitä narsistiaan, sen käytöstä, epäsopivia puheita yms. "
En ole edes lukenut häpeästä mitään sellaista mitä olisin oikeastaan oivaltanut ja ymmärtänyt muuta kuin ehkä ihan lapsuuteen liittyvää...
Mutta erottelen mielessäni myötähäpeän ja aitohäpeän.
Mitä tulee häpeän tunteeseen jonkun toisen puolesta, niin toki se on tuttua. Kyse kuitenkin silloin myötähäpeästä...ei siis aidosta häpeästä. Ehkä myötähäpeäänkin liittyy kuitenkin jotain yleistä häpeäntunnetta yleisemmästä ihmisenä olemisesta, ihmiskuntaan kuulumisesta joka seikka kytkee minutkin siihen alunperin häpeäntunteen aiheuttajaan... Puhumattakaan nyt siitä että jos minä vielä olin hänen seurassaan niin tunne nousee potenssiin.
Mutta:
Kun sitä kristallipalloa ei nyt kuitenkaan ole ollut, niin eikö asia ole ihan järjellä ajateltavissa, että EN MITENKÄÄN VOINUT TIETÄÄ. PISTE. Miksi ihmeessä sellaista häpeämään? Et kai sinäkään häpeä jos tulee maanjäristys ja tekee laajaa tuhoa? Eikö häpeä nyt ole liian lievää ja passiivista silloin kun on toiminnan paikka. Ja sitä myöden kun ei pysty tomintaan, niin tarvitseekin sitten sitä kipeämmin apua eikä edes ajattele pitäisikö siinä nyt käydä siihen passiiviseen mitään hyödyttämättömään häpeään...?
Nämä nyt vain minun heittojani.No toisille ihmisille häpeä on tuttu tunne ja viriää helpommin kun taas moisesta tunteesta eivät kärsi, me ihmiset ollaan erilaisia.
Häpeähän on lamaannuttava tunne ja varsinkin narsistisuhteissa vielä se toinen kaataa oman häpeänsä toisen niskaan. Syyttää omista teoistaan toista.
Mikä useinkin on taustalla, ettei pysty edes kertomaan kenellekkään mitä siellä suhteessa tapahtuu. Tilanne kun kestää vuosia, niin siittä on vaikea nousta. Monestihan se häpeä saattaa olla lähtöisin jo lapsuudesta ja nuoruudesta.
Häpeä myös ilmenee narsisteilla useinkin täysin päinvastaisesti.
Toisin sanoen hän pelkää häpeää niin paljon, että luo sen valheellisen mielikuvan itsestään, missä hän on kaikkitietävä, älykäs, kaunis jne.
Pitääkseen tuota ylläkuvaa itsestään hän tarvitsee sen ihalijajouokon, kuin myös sen toisen, johon kaataa häpeänsä, ts. häpeää ei tunnisteta vaan se piilottltu häpeä saattaa näyttätyä muilla tavoilla.
Häpeä kuuluu oleellisena osana tosiaan myös narsistiseen persoonallisuushäiriöön, siksi se aina silloin tällöin täälläkin on puheen aiheeksi tullut.
Sandy Hotchkiss:n mukaan nämä ovat:
1. Häpeämättömyys
-Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse.
2. Maaginen ajattelu
-Tarve välttää häpeää hinnalla millä hyvänsä tuottaa jatkuvia ongelmia narsistille, koska elämässä tulee tämän tästä eteen nöyryyttäviä kokemuksia, joita ei voi kohdata tyynesti. Aina joku on parempi, älykkäämpi, kauniimpi, menestyvämpi, mitä milloinkin. Narsistia ei kuitenkaan lohduta se, ettei kukaan ole täydellinen, koska hän näkee itsensä poikkeuksena tästä luonnonlaista. Hänen täytyy löytää keino pönkittää itsetuntoaan pitääkseen karut tosiasiat loitolla. Tähän tarvitaan usein aimo annos vääristelyä ja ja harhakuvitelmia, ts. maagista ajattelua.
3.Ylimielisyys
-Ylimielisyyden naamion taakse kätkeytyy kuitenkin hauras itsetunto, joka ei koskaan tyydy olemaan hyvä tai edes erittäin hyvä – jos narsisti ei ole parempi kuin, hän on arvoton. Jos jonkun toisen osakkeet nousevat, narsistille se merkitsee aina sitä, että hänen osakkeensa laskevat. Ja kääntäen, jos hänen itsetuntonsa horjuu, hän voi vahvistaa sitä vähättelemällä, halventamalla tai nöyryyttämällä jotakuta toista.
https://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/
Harva varmaan tulee ajatelleeksi, et sen loputtoman itsekehun ja öykkäröinnin taustalla saattaakin olla häpeä tunne.- Joo_Ehkä
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
No toisille ihmisille häpeä on tuttu tunne ja viriää helpommin kun taas moisesta tunteesta eivät kärsi, me ihmiset ollaan erilaisia.
Häpeähän on lamaannuttava tunne ja varsinkin narsistisuhteissa vielä se toinen kaataa oman häpeänsä toisen niskaan. Syyttää omista teoistaan toista.
Mikä useinkin on taustalla, ettei pysty edes kertomaan kenellekkään mitä siellä suhteessa tapahtuu. Tilanne kun kestää vuosia, niin siittä on vaikea nousta. Monestihan se häpeä saattaa olla lähtöisin jo lapsuudesta ja nuoruudesta.
Häpeä myös ilmenee narsisteilla useinkin täysin päinvastaisesti.
Toisin sanoen hän pelkää häpeää niin paljon, että luo sen valheellisen mielikuvan itsestään, missä hän on kaikkitietävä, älykäs, kaunis jne.
Pitääkseen tuota ylläkuvaa itsestään hän tarvitsee sen ihalijajouokon, kuin myös sen toisen, johon kaataa häpeänsä, ts. häpeää ei tunnisteta vaan se piilottltu häpeä saattaa näyttätyä muilla tavoilla.
Häpeä kuuluu oleellisena osana tosiaan myös narsistiseen persoonallisuushäiriöön, siksi se aina silloin tällöin täälläkin on puheen aiheeksi tullut.
Sandy Hotchkiss:n mukaan nämä ovat:
1. Häpeämättömyys
-Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse.
2. Maaginen ajattelu
-Tarve välttää häpeää hinnalla millä hyvänsä tuottaa jatkuvia ongelmia narsistille, koska elämässä tulee tämän tästä eteen nöyryyttäviä kokemuksia, joita ei voi kohdata tyynesti. Aina joku on parempi, älykkäämpi, kauniimpi, menestyvämpi, mitä milloinkin. Narsistia ei kuitenkaan lohduta se, ettei kukaan ole täydellinen, koska hän näkee itsensä poikkeuksena tästä luonnonlaista. Hänen täytyy löytää keino pönkittää itsetuntoaan pitääkseen karut tosiasiat loitolla. Tähän tarvitaan usein aimo annos vääristelyä ja ja harhakuvitelmia, ts. maagista ajattelua.
3.Ylimielisyys
-Ylimielisyyden naamion taakse kätkeytyy kuitenkin hauras itsetunto, joka ei koskaan tyydy olemaan hyvä tai edes erittäin hyvä – jos narsisti ei ole parempi kuin, hän on arvoton. Jos jonkun toisen osakkeet nousevat, narsistille se merkitsee aina sitä, että hänen osakkeensa laskevat. Ja kääntäen, jos hänen itsetuntonsa horjuu, hän voi vahvistaa sitä vähättelemällä, halventamalla tai nöyryyttämällä jotakuta toista.
https://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/
Harva varmaan tulee ajatelleeksi, et sen loputtoman itsekehun ja öykkäröinnin taustalla saattaakin olla häpeä tunne.Joo. Ehkä ei kannattaisikaan sekoittaa (omista sekoituksistani puhun siis) keskenään narsistin vammautunutta persoonaa ja omaansa. Jos ns. normi ei ole häpeään sen kummemmin takertunut oikein missään enään aikuisena, ei varmaan ole kyse tuosta samasta kuin mitä narsistit puuhaavat...
Eli kohta yksi.
Tuosta nyt nousee esiin että narsisti tietää tekevänsä väärin. Tietää toheloineensa kunnolla. Ohittaa sen häpeän mitä moisista velmuiluista kuuluisi tuntea.
-Sensijaan ns. normi ei sellaisia kammottavia velmuiluja tee, ja jos jonkun mielestä on tehnyt (vaikka esim. pettänyt) niin motiivit, tekojen aikaiset tuntemukset ja seuraukset eivät ole sitä mitä narsisti teoillaan hakee ja saa. Eli asioita ei voi niputtaa. On olemassa pettureita ja pettureita...
Kohta kaksi.
Se että joku on parempi, älykkäämpi, kauniimpi, menestyvämpi, mitä milloinkin, on ns. nomaalille ihmiselle aikas normaalia elämää, ei suinkaan ylitsepääsemätön nöyryytys... Ainakin toivottavasti. Kun on se positiivinen tunnearsenaali tallella niin voi nauttia elämästä vaikka se ei kaikkien mielestä täyttäisikään objektiivisesti korkeatasoisia kriteerejä. Tuosta meillä narsistin kanssa ensimmäiset repeämiset juuri tulivat kun narsistin piti esittää ihan muuta maailmalle kuin todellisuudessa on. En mitenkään voinut lähteä mukaan siihen touhuun ollenkaan. Se oli niin älytöntä. Ja narsisti miettimään mitä minä himmaan.
Kohta kolme.
Osakkeitteni laskusta minä olen yleensä mielissäni, en ole julkisuuden henkilö enkä hamua vuoden turhimmaksi julkkikseksi. On tosi epätervettä haluta olla otikoissa ilman mitään syytä.
Tällaisia pohdintoja herätti nyt häpeä ja narsismi. Ehkä etsin jossain vaiheessa ja häpeätiedotteita. Tuossakin nyt vielä jotenkaan ei velvoiteta mielestäni ns. tavallisia ihmisiä tuntemaan häpeää erityisesti, vaan kerrotaan häpeäinfåt liittyvät saumattomasti narsistin hirvittäviin touhuihin joita normaalijärkinen ei todellakaan tee. Eli voi noudattaa kaavaa: Ei touhuja - ei häpeää. Niin hyvin menee. Se että ei touhua hulluja on ihan jo paitsi kasvatuksen tulosta niin myös mielestäni järjellä ajateltavissa.
- Min_en
Min en ymmärrä edes oikeen kunnolla mitä häpeä on. Kas kun liitän moisen tunteen vähän enemmän lapsuuteen ja kasvukoettelemuksiin. Häpeää voi toki aiheutua tietenkin vielä aikuisenakin ehkä tehdyistä virheistä mutta mielestäni aikuisuuteen kuuluu taito selviytyä myös häpeästä nopeasti... Häpeähän on täysin hyödytön tunne pidemmän päälle. Lyhyellä aikavälillä sillä saattaa tietenkin olla joku herättelevä vaikutus...
Mielestäni vähän sama kuin jos ihminen pelästyy omaa virhettään ja jäisi pelästyneeseen tilaan niin sehän olisi kauheaa ja invalidisoivaakin. Pelästyksestä on hyvä toipua jotta voi kartoittaa ja korjata tilanteen nopeasti mahdollisimman selvällä järjellä... Sama koskee mielestäni häpeää.
En nyt ihan ymmärrä tätä häpeäkokemista enää aikuisena, että pidetäänkö sitä jotenkin hienona että rypee häpeässä mahdollisimman pitkään ettei sitten ikäänkuin skippaa sitä narsistisesti?
Voisiko joku valaista asiaa kun tietoa ja mielipiteitä näkyy olevan. Huomaan toki että aloitus vanha mutta ehkä joku uudemman ajan tietäjä on paikalla.- No_niinpä
No niinpä nyt näköjään tietäjä siinä......
Kukkia pyydetty kastelemaan ja huvikseni tampasin myös pieniä keveitä mattoja...
Että revi siitä. - No_tunnen
No, tunnen nyt vähän myötähäpeää siitä että joku pystyy perceestään vetämään tuollaisia kauheuksia, varsinkin kun joillekin tuollainen on jopa totta...
Livenä tuntisin jotain paljon enemmän. Laittaisin naaman muistiin koska pitäisin tuollaista laukojaa vaarallisena jollain tapaa.
Mitä tämä myötähäpeä nyt sitten voisi edesauttaa? Livenä ehkä tyypin dissaamisen jostain.
Kyse nyt kuitenkin siitä että mitä siis ihmisen oman häpeän tunteminen edesauttaa, miksi sellaisia tunteita ei voi skipata jos niihin ei ole mitään syytä? Eli aikuisena pitäisi jotenki "osata" jo elämä niin ettei nyt joudu enää häpeäkasvamaan... Jotenkin outo juttu minusta. - Jotenkin
Jotenkin ajattelisin, että jos jotain on lapsena hyväksikäytetty, olisi jotenkin sielu enemminkin rikki revitty... Häpeä ehdottomasti liian lievä tunne. Häpeä on minusta kuin lämmin pissa housuissa... Epämiellyttävä mutta puhdistettavissa... Ehdottomasti liian lievää ja poishuuhdottavaa että voisi olla seurausta jostain vakavasta itseen kohdistuneesta rikoksesta, fyysisestä väkivallasta...joka vaatisi hyvitystä...tuomion langettamista.
- nniiiinnnnn
Tuskin sitä häpeäkokemusta niin hienona pidetään, että siinä haluaisi oikein ryveskellä. Hassu ajatus sinänsä. Jotenkin samanlainen kuin haluaisi piehtaroida siinä uhrin roolissa.
Aikuisena jo lapset tehtynä ja ikäkokemustakin omaavana oma häpeäkokemus lävähti päin naamaa toisen pettäessä. Voi olla tietysti kyllä kyse jostakin muusta kuin häpeästä, häpeä nyt vain ensimmäisenä nosti päätään. Häpesin itseäni, että olin ollut niin huono, onneton ja osaamaton, että siksi minua oli pitänyt pettää. Välttelin häpeissäni ihmisten kohtaamista, koska otin syyn tapahtumasta täysin niskoilleni. Elin tuppukylässä, jossa kaikki tietävät kaikkien asiat, niinpä häpesin kaupassa saamiani sääliviä katseita. Lapsia oli koulussa kiusattu tästä aiheesta, joka sitten myöhemmin paljastui ja heitä häpeissäni yritin paikkalla. Todennäköisesti jouduin henkisesti johonkin outoon tilaan, koska muistan vain kuinka konemaisesti ruokin, vaatetin ja hoidin arkea päivällä ja yöllä itkin itseni uneen. En tuntenut nälkää, en janoa ja ainoa tavoite oli pitää huolta lapsista, koska toinen oli aina menossa ja karjui vain sitä, että kaikki rahat menee, että mikään ei riitä. Kun kysyin, että mihin sitä nyt menee, koska itse pienellä ruokabudjetilla hoidin taloutta, niin sain vastaukseksi, että huoran perseeseen. Se kesä oli musta aukko, musta häpeän aukko elämässäni.
Sitten heräsin häpeästäni tai siitä oudosta tilasta. Minut herätti se, että sain puhua luottamuksellisesti samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, joka tunsi lapsuudesta asti puolisoni. Tajusin, ettei minulla ole mitään hävettävää, ei ulkonäön, ei sänkyhommien tai minkään oman osuuteni suhteen. Tajusin, että se syöpynyt ajatus, että pihtaajan puoliso pettää, ei sopinut lainkaan tapaukseemme, koska sitä oli monipuolisesti. Lähdin mukaan jopa seksivälinekauppaan ja muistan, kuinka hekumoissaan ja jännityksissään hän oli. Ymmärsin, että hänen kotiperhemalliin kuului eri asioita kuin omaani, suurimpana kyvyttömyys puhua ongelmista ja niiden hautaamisesta tabujen lailla hiljaisuuteen, sekä sen aikainen elämätapa. Ja kriisin yhteydessä ne kaikki oikein pulpahtivat pinnalle, jos niitä oli aiemmin yrittänyt haudata jonnekin syvyyksiin. Viimeiset häpeän rippeet karisivat, kun sain tietää, että niitä toisia oli useampia samaan aikaan.
Tässä oma häpeän kokenukseni, ei paljon tapahtuma hetkellä naurattanut ja vielä vähemmin nyt, mutta eräänlainen kasvutapahtuma itselle sietää kaikki se esiin tullut moska puolisoa kohdanneessa kriisissä. - suhdearkipäiväistyy
nniiiinnnnn kirjoitti:
Tuskin sitä häpeäkokemusta niin hienona pidetään, että siinä haluaisi oikein ryveskellä. Hassu ajatus sinänsä. Jotenkin samanlainen kuin haluaisi piehtaroida siinä uhrin roolissa.
Aikuisena jo lapset tehtynä ja ikäkokemustakin omaavana oma häpeäkokemus lävähti päin naamaa toisen pettäessä. Voi olla tietysti kyllä kyse jostakin muusta kuin häpeästä, häpeä nyt vain ensimmäisenä nosti päätään. Häpesin itseäni, että olin ollut niin huono, onneton ja osaamaton, että siksi minua oli pitänyt pettää. Välttelin häpeissäni ihmisten kohtaamista, koska otin syyn tapahtumasta täysin niskoilleni. Elin tuppukylässä, jossa kaikki tietävät kaikkien asiat, niinpä häpesin kaupassa saamiani sääliviä katseita. Lapsia oli koulussa kiusattu tästä aiheesta, joka sitten myöhemmin paljastui ja heitä häpeissäni yritin paikkalla. Todennäköisesti jouduin henkisesti johonkin outoon tilaan, koska muistan vain kuinka konemaisesti ruokin, vaatetin ja hoidin arkea päivällä ja yöllä itkin itseni uneen. En tuntenut nälkää, en janoa ja ainoa tavoite oli pitää huolta lapsista, koska toinen oli aina menossa ja karjui vain sitä, että kaikki rahat menee, että mikään ei riitä. Kun kysyin, että mihin sitä nyt menee, koska itse pienellä ruokabudjetilla hoidin taloutta, niin sain vastaukseksi, että huoran perseeseen. Se kesä oli musta aukko, musta häpeän aukko elämässäni.
Sitten heräsin häpeästäni tai siitä oudosta tilasta. Minut herätti se, että sain puhua luottamuksellisesti samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, joka tunsi lapsuudesta asti puolisoni. Tajusin, ettei minulla ole mitään hävettävää, ei ulkonäön, ei sänkyhommien tai minkään oman osuuteni suhteen. Tajusin, että se syöpynyt ajatus, että pihtaajan puoliso pettää, ei sopinut lainkaan tapaukseemme, koska sitä oli monipuolisesti. Lähdin mukaan jopa seksivälinekauppaan ja muistan, kuinka hekumoissaan ja jännityksissään hän oli. Ymmärsin, että hänen kotiperhemalliin kuului eri asioita kuin omaani, suurimpana kyvyttömyys puhua ongelmista ja niiden hautaamisesta tabujen lailla hiljaisuuteen, sekä sen aikainen elämätapa. Ja kriisin yhteydessä ne kaikki oikein pulpahtivat pinnalle, jos niitä oli aiemmin yrittänyt haudata jonnekin syvyyksiin. Viimeiset häpeän rippeet karisivat, kun sain tietää, että niitä toisia oli useampia samaan aikaan.
Tässä oma häpeän kokenukseni, ei paljon tapahtuma hetkellä naurattanut ja vielä vähemmin nyt, mutta eräänlainen kasvutapahtuma itselle sietää kaikki se esiin tullut moska puolisoa kohdanneessa kriisissä.Johan on ollut merkillinen häpeän tuntemus itsestä , kun puoliso pettää. Ennemminkin häpeä tuossa tapauksessa kohdistuu suhteen epäonnistumisen huomioimiseen, kun on pitänyt suhdetta itsestään selvyytenä ja jatkuvana ilman ongelmia.
- Lainatakseni
nniiiinnnnn kirjoitti:
Tuskin sitä häpeäkokemusta niin hienona pidetään, että siinä haluaisi oikein ryveskellä. Hassu ajatus sinänsä. Jotenkin samanlainen kuin haluaisi piehtaroida siinä uhrin roolissa.
Aikuisena jo lapset tehtynä ja ikäkokemustakin omaavana oma häpeäkokemus lävähti päin naamaa toisen pettäessä. Voi olla tietysti kyllä kyse jostakin muusta kuin häpeästä, häpeä nyt vain ensimmäisenä nosti päätään. Häpesin itseäni, että olin ollut niin huono, onneton ja osaamaton, että siksi minua oli pitänyt pettää. Välttelin häpeissäni ihmisten kohtaamista, koska otin syyn tapahtumasta täysin niskoilleni. Elin tuppukylässä, jossa kaikki tietävät kaikkien asiat, niinpä häpesin kaupassa saamiani sääliviä katseita. Lapsia oli koulussa kiusattu tästä aiheesta, joka sitten myöhemmin paljastui ja heitä häpeissäni yritin paikkalla. Todennäköisesti jouduin henkisesti johonkin outoon tilaan, koska muistan vain kuinka konemaisesti ruokin, vaatetin ja hoidin arkea päivällä ja yöllä itkin itseni uneen. En tuntenut nälkää, en janoa ja ainoa tavoite oli pitää huolta lapsista, koska toinen oli aina menossa ja karjui vain sitä, että kaikki rahat menee, että mikään ei riitä. Kun kysyin, että mihin sitä nyt menee, koska itse pienellä ruokabudjetilla hoidin taloutta, niin sain vastaukseksi, että huoran perseeseen. Se kesä oli musta aukko, musta häpeän aukko elämässäni.
Sitten heräsin häpeästäni tai siitä oudosta tilasta. Minut herätti se, että sain puhua luottamuksellisesti samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, joka tunsi lapsuudesta asti puolisoni. Tajusin, ettei minulla ole mitään hävettävää, ei ulkonäön, ei sänkyhommien tai minkään oman osuuteni suhteen. Tajusin, että se syöpynyt ajatus, että pihtaajan puoliso pettää, ei sopinut lainkaan tapaukseemme, koska sitä oli monipuolisesti. Lähdin mukaan jopa seksivälinekauppaan ja muistan, kuinka hekumoissaan ja jännityksissään hän oli. Ymmärsin, että hänen kotiperhemalliin kuului eri asioita kuin omaani, suurimpana kyvyttömyys puhua ongelmista ja niiden hautaamisesta tabujen lailla hiljaisuuteen, sekä sen aikainen elämätapa. Ja kriisin yhteydessä ne kaikki oikein pulpahtivat pinnalle, jos niitä oli aiemmin yrittänyt haudata jonnekin syvyyksiin. Viimeiset häpeän rippeet karisivat, kun sain tietää, että niitä toisia oli useampia samaan aikaan.
Tässä oma häpeän kokenukseni, ei paljon tapahtuma hetkellä naurattanut ja vielä vähemmin nyt, mutta eräänlainen kasvutapahtuma itselle sietää kaikki se esiin tullut moska puolisoa kohdanneessa kriisissä."Tuskin sitä häpeäkokemusta niin hienona pidetään, että siinä haluaisi oikein ryveskellä. Hassu ajatus sinänsä. Jotenkin samanlainen kuin haluaisi piehtaroida siinä uhrin roolissa."
Lainatakseni erästä toista palstailijaa, ni nyt mua jo naurattaa tuo juttu...oikeasti.
Että jos esim. pääsisi pisut housuun niin kannattaisiko niitä märkiä housuja pitää jonnin aikaa ja käydä näyttämässä kadulla muillekin jos joku sattuisi huomaamaan... Että se olisi sitä oikeaa ei torjuttua häpeäkokemusta kun se nyt tiedetään että se narsisti ainakin vaihtaa housut vauhdissa ennenkuin muut näkevät koska se ei sitä häpeää kestä... Että muut sitten toimikoot toisin ainakin todistaakseen että kestävät häpeää...
Kertokaa nyt jotka tiedätte.
Enempää en voisi olla pihalla... Tämä vaivaa minua. - ihanniinkin
Lainatakseni kirjoitti:
"Tuskin sitä häpeäkokemusta niin hienona pidetään, että siinä haluaisi oikein ryveskellä. Hassu ajatus sinänsä. Jotenkin samanlainen kuin haluaisi piehtaroida siinä uhrin roolissa."
Lainatakseni erästä toista palstailijaa, ni nyt mua jo naurattaa tuo juttu...oikeasti.
Että jos esim. pääsisi pisut housuun niin kannattaisiko niitä märkiä housuja pitää jonnin aikaa ja käydä näyttämässä kadulla muillekin jos joku sattuisi huomaamaan... Että se olisi sitä oikeaa ei torjuttua häpeäkokemusta kun se nyt tiedetään että se narsisti ainakin vaihtaa housut vauhdissa ennenkuin muut näkevät koska se ei sitä häpeää kestä... Että muut sitten toimikoot toisin ainakin todistaakseen että kestävät häpeää...
Kertokaa nyt jotka tiedätte.
Enempää en voisi olla pihalla... Tämä vaivaa minua.Aika pihalla tosiaan tunnut olevankin, että lainatakseni myös; ny mua jo naurattaa... Tuu jo sisään, ettet ihan palellu siellä, niin sytetään takkaan tuli ja sen loisteessa hoilataan viltin alla yhdessä.
- susialampaanvaatteissa
suhdearkipäiväistyy kirjoitti:
Johan on ollut merkillinen häpeän tuntemus itsestä , kun puoliso pettää. Ennemminkin häpeä tuossa tapauksessa kohdistuu suhteen epäonnistumisen huomioimiseen, kun on pitänyt suhdetta itsestään selvyytenä ja jatkuvana ilman ongelmia.
Täällä muuten huomaa hyvin sen, että hiukankaan enemmän narsistisuuteen taipuvainen ei edes ymmärrä sanaa häpeä, narsistihan ei häpeää tunne. Taitaa olla tämä palsta juurikin narsistien temmellyskenttä, ei niinkään uhrien tai sikäli uhrien, jos ovat taitavasti naamioituneet uhreiksi. Susia lampaan vaatteissa...
- Alun_tekst
Alun tekstiin liittyen.
"Uskomattominta on, että vielä näin vuosien päästä tuo häpeä jotenkin pitää minua vallassaan niin, etten edes kehtaa tunnustaa kenellekään, että edes tunnen kyseisen henkilön! "
Että ihan samoin en tyyppiä tahdo tuntea ollenkaan. Kyseessä paitsi myötähäpeä tyypin elämäntapaa kohtaan, niin myös käytännön todella vakava syy.
Tyyppi ei kestä päivänvaloa. Minun maineeni ihan käytännössä olisi vakavassa vaarassa hänen seurassaan. Silloin alun alkaen en vain ihan sellaiseksi häntä käsittänyt kun esitti ihan muuta. Esitti ns. muuttunutta miestä. Esitti sitä tavallista jne.- Siis_miel
Siis mieleeni nousee suoranainen kauhu mitä tuollainen suhde voisi tehdä minun elämälleni kun se leviäisi yleiseen tietouteen (varsinkin jos vielä hänen kanssaan olisin). Minun habitukseni perustuu siihen mitä MINÄ olen. Rehellinen ja työtätekevä, hyvään pyrkivä, luotettava.
Jos nyt näillä tiedoilla jatkaisin sen kanssa yhtään mitään, voisin kyllä tuntea hyvällä syyllä häpeää. Mutta en siis tee mitään sellaisia kauheuksia kun tiedän mistä kyse. - Mitä_tulee
Mitä tulee niihin aikoihin kun hänen kanssaan tapailin vielä, niin siihen aikaan liittyi sisäistä asioiden järjestelyä ja jakoa. Jaoin asioita hyviin ja edistyviin asioihin, jotka auttoivat minua eteenpäin elämässä ja sitten niihin mukana vielä roikkuviin hyvää sisältäviin mutta periaatteessa pois heitettäviin asioihin.
Tietyllä tapaa järkeilin asioita, jotka muuten olisivat ilman muuta tuottaneet varmaan sitä häpeääkin sitten. Minusta nyt kuitenkin järjen käyttö on sallittua...vai onko? Olisinko jotenkin armoitetumpi sielu jos olisin heittäytynyt siihen häpeään vain rypemään enkä olisi tehnyt tulevaisuudensuunnitelmia ilman narsistia, jota menetelmää (tulevaisuuden suunnittelua ilman narsistia) olen täällä palstallakin paasannut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37639952Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158442Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315940Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214428Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623835Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta513531Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743091- 322818
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182391Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!182242