Harhaluuloisuushäiriön kliiniset muodot

Vainoharhainen paranoia lienee yleisin muoto. Siinä potilas kokee olevansa jonkin ulkopuolisen henkilön tai järjestön tarkkailun ja vainon kohde. Vainoaja on yleensä joku potilaan tuntema tai julkisuudessa tunnettu henkilö, ja järjestöt vaihtelevat yleisen poliittisen ilmaston mukaan (suojelupoliisi, CIA, KGB, kommunistit...). Vainoamisharhainen paranoidikko voi olla vaarallinen näille "vihollisilleen".

Grandioottinen eli suuruusharhainen paranoia ilmenee kuvitelmana, että potilas on joku tärkeä tai tunnettu henkilö, joka tekee suuren keksinnön tai pelastaa ihmiskunnan tuholta. Tämä muoto on melko harvinainen.

Kverulatiivista paranoiaa poteva henkilö uskoo, että hänelle on tehty vääryyttä ja aloittelee jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Lievemmissä tapauksissa nämä henkilöt vain pyrkivät riitelemään esim. taloyhtiössä tehdyistä päätöksistä tai kirjoittelevat lehtien yleisönosastoon erilaisista vääryyksistä, joiden kohteeksi ovat joutuneet.
202443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Harhaluuloisuushäiriön kulku ja ennuste

Harhaluuloisuushäiriön kulku on yleensä krooninen siinä mielessä, että harhoja on vaikea saada pysymään poissa, ja lääkehoito tehoaa kehnosti. Sen sijaan potilas voi oppia tulemaan toimeen sairautensa kanssa ja selvitä sosiaalisesti melko hyvin.

Hyvään ennusteeseen viittaavat naissukupuoli, varhainen alkamisikä, akuutti alku, jossa on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, hyvä aiempi sosiaalinen selviytyminen ja varhainen hoitoon tulo.


http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html

Äänestä

Vainoharhainen paranoia lienee yleisin muoto. Siinä potilas kokee olevansa jonkin ulkopuolisen henkilön tai järjestön tarkkailun ja vainon kohde. Vainoaja on yleensä joku potilaan tuntema tai julkisuudessa tunnettu henkilö, ja järjestöt vaihtelevat yleisen poliittisen ilmaston mukaan (suojelupoliisi, CIA, KGB, kommunistit, Kotkan kaupunki, tiedotusvälineet, oikeuslaitos...).

Äänestä

Haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti, toivottavasti tunnistavat itsensä.

Äänestä

Pystyykö Arto ja Asko tähän

Äänestä
  • Kyllä vaan.

    Äänestä

Tunnistatko kenties foorumin roskaposti ropotit oire yhtymältään. Minä tunnistin.

Äänestä

Ajankohtaista asiaa tänäänkin

Äänestä

Milloin hoitoon

Keski-iässä ja vanhemmalla iällä ilmenevien harhaluulojen taustalla voi olla joku diagnosoimaton fyysinen, erityisesti neurologinen sairaus. Nuoremmalla iällä alkavat harhaluulot voivat olla oire myös psykoottisesta mielialahäiriöstä tai skitsofreniasta. Tämän vuoksi harhaluuloista kärsivän kannattaa periaatteessa aina kääntyä lääkärin puoleen.

Pelkistä harhauskomuksista kärsivä henkilö voi suuresti hyötyä erilaisista psykoterapioista, ensi sijassa kognitiivisesta, kognitiivis-analyyttisestä, psykoanalyyttisesti traumaterapeuttisesti orientoituneesta psykoterapiasta. Itsepäiset ja jäykät uskomukset muodostavat usein kuitenkin esteen psykoterapioihin hakeutumiselle, koska psykoterapiasta saatava hyöty edellyttää valmiutta tarkastella uskomustensa taustoja.

Jotkut harhaluuloisuushäiriöistä kärsivät voivat suurestikin hyötyä joko psykoosien hoitoon tarkoitettujen (antipsykoottisten) tai masennuslääkkeiden käytöstä. Lääkkeet lievittävät taustalla olevia ahdistavia tunnetiloja, jolloin henkilön ei tarvitse hallita ahdistuneisuuttaan itsepäisten harhaluulojen avulla.

Äänestä

Apua kannattaa hakea ajoissa, sillä monet ongelmat ovat kehämäisiä ja saattavat pahentua vuosien kuluessa, jos niiden kanssa jää yksin.


Kverulatiivista paranoiaa poteva henkilö uskoo, että hänelle on tehty vääryyttä ja aloittelee jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Lievemmissä tapauksissa nämä henkilöt vain pyrkivät riitelemään esim. taloyhtiössä tehdyistä päätöksistä tai kirjoittelevat lehtien yleisönosastoon erilaisista vääryyksistä, joiden kohteeksi ovat joutuneet.

Äänestä

Ajankohtaista aamusta yöhön

Äänestä

Ajankohtaista Juhannuksenakin

Äänestä

Tilaa oman elämän tarkastelulle


Loma on Saariston mukaan ennen kaikkea mahdollisuus levätä ja tehdä niitä asioita, joista oikeasti pitää. Tauko työstä ja arjesta luo myös tilaa oman elämän tarkastelulle

. ”Lomalla kannattaa istua rauhassa alas ja pohtia sitä, mitä elämältä haluaa.

Muutokseen ei aina tarvita kriisiä, vaan joskus asioiden rauhassa pohtiminen saattaa olla avain siihen. Tähän loma antaa mahdollisuuden”.


Saariston mukaan lomastressi saattaa kuitenkin toisinaan muodostua todelliseksi ongelmaksi. Tällöin voi olla syytä hakea apua. Saaristo muistuttaa, että Mielenterveysseura tarjoaa matalan kynnyksen apua ja tukea myös kesäkuukausina. Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää koko kesän, samoin osa kriisikeskuksista ympäri maan.


Kesähelteillä moni saattaa etsiä helpotusta lomastressiin myös terasseilta. Alkoholinkäyttöä pahan olon selättämiseksi Saaristo kehottaa kuitenkin välttämään. ”Alkoholi saattaa tuoda hetken helpotuksen, mutta pidemmällä tähtäimellä pahentaa aina asioita”.

Äänestä

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa henkilön todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy usein karkealla tavalla siten, että henkilöllä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta.

Psykoosi voi joskus laueta myös vaikean järkytyksen eli traumaattisen tapahtuman seurauksena (esim. omaisen kuolema) tai elimellisestä syystä. Myös pitkäaikainen unettomuus, päihteen tai lääkeaineen käyttö tai niistä vieroittautuminen voi joskus johtaa psykoosiin.

Suomessa käytetään ICD-10-tautiluokitusta, jossa on määritelty diagnostiset kriteerit eri syistä johtuvalle psykoottiselle oireilulle.

Psykoottisia oireita ja kokemuksia ilmenee monissa psykiatrisissa sairauksissa. Pitkäaikaisista psykoottisista sairauksista tavallisin on skitsofrenia, joka johtaa usein työkyvyttömyyteen. Mielialapsykooseissa mielialaoireet hallitsevat sairaudenkuvaa, ja psykoottiset oireet ovat lyhytkestoisempia ja usein ohimeneviä.

Äänestä

Kun piru riivaa

Eräillä uskonnollisten ilmiöiden piiriin luettavilla ilmiöillä voi olla myös kielteisiä terveysvaikutuksia. Uskomus "persoonallisen Saatanan" osuudesta mielenterveyden häiriöihin elää edelleen, jopa eräissä hoidollisinakin pidetyissä kristillisissä yhteisöissä. Mm. skitsofreniaan, psykoottiseen depressioon, dissosiaatiohäiriöihin, ohimolohkoepilepsiaan, aivohalvaukseen ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin liitetään joskus muitakin uskonnollisia selitysmalleja, jotka voivat olla vakavasti haitaksi sairauden ymmärtämiselle ja asianmukaiselle hoidolle. Kysymyksessä saattavat olla kokemukset rangaistuksesta, ilmestyksistä tai jumalallisten voimien suorasta vaikutuksesta kehoon

Äänestä

Ajattelun ja puheen häiriöt

Ajatustoiminnan häiriöt voivat liittyä ajatusten sisältöön, rakenteeseen tai koko ajatusprosessiin. Häiriöt ilmenevät tyypillisesti erilaisina harhaluuloina eli deluusioina.

Äänestä

Anhedonia

Anhedoniaan liittyy kyvyttömyys kokea erilaisia tunnetiloja. Anhedoniasta kärsivät skitsofreniapotilaat eivät pysty tuntemaan mielihyvää. Potilaalla voi esiintyä myös vaikeuksia tuntea ahdistavia ja tuskallisia tunteita.

Äänestä

Skitsofrenian kulku ja ennuste

Psykoosi alkaa yleensä vähäisin, hiipivin ennakko-oirein. Niin sanottu preskitsofreeninen vaihe kestää 1–2 vuotta. Alkuvaiheessa potilas saattaa eristäytyä, muuttua passiiviseksi, kokea outoja ahdistustiloja ja luopua entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa tai työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman ennakko-oireita. Sairaus alkaa tällöin useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä.
Skitsofrenia kroonistuu helpommin silloin, kun sairausjaksot alkavat vähitellen. Tällöin pahenemiseen ei kiinnitetä huomiota eikä merkittäviin hoitotoimenpiteisiin ryhdytä ajoissa.

Äänestä

Mielisairaanhoitajat usein kärsivät tai ovat kärsineet mielenterveysongelmista, myöskin heidän sukulaisillaan on pahoja mielenterveydellisiä sairauksia.
Siksi he ovatkin halunneet lähteä töihin mielenterveysalalle koska ymmärtävät
näin ollen sairaita paremmin. Osaavat samaistua mieleltään järkkyneen tunnetilaan jne.
Sama pätee päihde-ja huumetyöntekijöiksi "pestautunutta" väkeä.
Käydään joku huumetyöntekijän kurssi lähihoitajalinjan ohella, kun ollaan itse käytetty koviakin aineita nuorena.
kaveripiirikin koostuu "narkkareista" joita sitten toisella kädellä ollaan auttavinaan!

Äänestä
  • Olipas taas "totuus",
    "käydään joku huumetyöntekijän kurssi lähihoitajan ohella, kun ollaan itse käytetty koviakin aineita nuorena". Ihmettelen suuresti tätä vähättelevää asennetta päihdetyöntekijöitä kohtaan. Usein kun ihminen turvautuu päihteisiin niin silloin on joku syy tähän käytökseen taustalla, jokin henkinen epätasapano. Perheessä voi olla ongelmia tai jotain ylitsepääsemätöntä tapahtuu elämässä mitä ei kykene käsittelemään muuten kuin turruttamalla itse itsensä. Kaikki eivät osaa hakea apua tai myöntää sitä. Mitä ovat kovat aineet? Kaikki "aineet" millä ihminen turruttaa itseään on huonoksi. Huumeidenkäyttäjät ovat kavatustyön, opetuslaitosten ja terveydenhuollon huonosti hoidetun työn lopputulos. Jokaisen Terveydenalalla työskentelevän pitäisi mielestäni ajatella missä kohtaa on mokattu kun ihminen on päässyt luisumaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja tullut riippuvaiseksi jostain aineesta millä turruttaa tuskaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAIRAANHOITAJILLE kirjoitti:

Vainoharhainen paranoia lienee yleisin muoto. Siinä potilas kokee olevansa jonkin ulkopuolisen henkilön tai järjestön tarkkailun ja vainon kohde. Vainoaja on yleensä joku potilaan tuntema tai julkisuudessa tunnettu henkilö, ja järjestöt vaihtelevat yleisen poliittisen ilmaston mukaan (suojelupoliisi, CIA, KGB, kommunistit...). Vainoamisharhainen paranoidikko voi olla vaarallinen näille "vihollisilleen".

Grandioottinen eli suuruusharhainen paranoia ilmenee kuvitelmana, että potilas on joku tärkeä tai tunnettu henkilö, joka tekee suuren keksinnön tai pelastaa ihmiskunnan tuholta. Tämä muoto on melko harvinainen.

Kverulatiivista paranoiaa poteva henkilö uskoo, että hänelle on tehty vääryyttä ja aloittelee jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Lievemmissä tapauksissa nämä henkilöt vain pyrkivät riitelemään esim. taloyhtiössä tehdyistä päätöksistä tai kirjoittelevat lehtien yleisönosastoon erilaisista vääryyksistä, joiden kohteeksi ovat joutuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu