Vaikkei tää viesti mulle liene, niin eipä ihan tavallinen taida kaipailuni kohdekkaan olla.:) Meillä taitaa olla molemmilla jalat maassa mutta pää pilvissä.Mua vaivannut parisen päivää yksi outo ajatus, mutta kun se ei mitenkään voi olla mahdollista, ehkä omaan ylivilkkaan mielikuvitusen tuotetta.
0Äänestä
meren rannalle?
mielenkiintoista kerrohan toki mikä yksi outo ajatus?
0Äänestä
Ihana omituinen
Niin olenkin. Etkä tiedä läheskään kaikkea, vielä ihanampaa ja omituisempaa.
0Äänestä
ed
Kerron sen hänelle henkkoht jos joskus saan siihen tilaisuuden, kaikkea ei voi eikä kannatta täällä palstoilla kertoilla.
0Äänestä
meren rannalle?
Just toi on hyvä ratkaisu
0Äänestä
downunder
Uteliaisuuttani kyselemään, mikä se tekee naisesta omituisen ja sinuun "kolahtavan".
0Äänestä
Joku vaan
Kyllä sinä sen tiedät,"omine mielipiteinesi" aina. Sitä mä arvostan ja tietynl."jääräpäisyyttä". Hmn.."muhkea paketti" kokonaisuudessaan. :)
0Äänestä
niin etpä
Olisihan siinä hyvä syy toista haukkua vaikka "epänormaaliksi "
0Äänestä
Niin olen.
Mutta et sinä minua haluaa, hänkään ei haluaa :(
0Äänestä
kyllä.
Mistäkö päättelen, mietippä sitä;)
0Äänestä
kyllä.
En mä viitti antaa mitään vinkkiä ettei toinen loukkaannu, sitä kun ei koskaan tiedä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tiedän =P
No olenko mä sit liian omituinen? ;)
mistäköhän päättelit noin
kellehän mahtoi olla tuo, omituinen nainen?
Vaikkei tää viesti mulle liene, niin eipä ihan tavallinen taida kaipailuni kohdekkaan olla.:) Meillä taitaa olla molemmilla jalat maassa mutta pää pilvissä.Mua vaivannut parisen päivää yksi outo ajatus, mutta kun se ei mitenkään voi olla mahdollista, ehkä omaan ylivilkkaan mielikuvitusen tuotetta.
mielenkiintoista kerrohan toki mikä yksi outo ajatus?
Niin olenkin. Etkä tiedä läheskään kaikkea, vielä ihanampaa ja omituisempaa.
Kerron sen hänelle henkkoht jos joskus saan siihen tilaisuuden, kaikkea ei voi eikä kannatta täällä palstoilla kertoilla.
Just toi on hyvä ratkaisu
Uteliaisuuttani kyselemään, mikä se tekee naisesta omituisen ja sinuun "kolahtavan".
Kyllä sinä sen tiedät,"omine mielipiteinesi" aina. Sitä mä arvostan ja tietynl."jääräpäisyyttä". Hmn.."muhkea paketti" kokonaisuudessaan. :)
Olisihan siinä hyvä syy toista haukkua vaikka "epänormaaliksi "
Mutta et sinä minua haluaa, hänkään ei haluaa :(
Mistäkö päättelen, mietippä sitä;)
En mä viitti antaa mitään vinkkiä ettei toinen loukkaannu, sitä kun ei koskaan tiedä.
Rutistus päivääsi, mitä ikinä se pitää sisällään.
Taas pitää mennä.
Omituinen höpöttäjä :))
olen kyllä
rannalla meren