Kannattiko ostaa? (Pyhäniemi 2+4hlö 7200€ RCI-pisteitä 52000)

pähkäilevä ostaja

Viikko on siis meidän alueen hiihtolomaviikko.

Tehtiin nyt ehkä hiukan "hätäinen" kauppa kun esittelyssä kaikki kuulosti kovin hyvältä. Kyllähän se edelleen kuulostaa hyvältä, ainakin teoriassa (tuo vaihtosysteemi ulkomaille ja Holiday Clubin lisäedut, mm. lisäviikot ja kylpyläpaketit).
Mietityttää nyt siis kannattaako tämä osake pitää vai peruuttaa kaupat (siinähän on se peruuttamisoikeus ilman selityksiä ja kuluja)?

Asiahan on niin että näihin vuosiin asti emme ole kovin paljon matkustelleet haluista huolimatta. Suurin syy tähän on yksinkertaisesti ollut raha. Perheeseemme kuuluu 7 henkeä joten reissuun lähteminen kyllä maksaa, otti sitten reppureissun tai pakettimatkan.
Rahatilanne on muutaman seuraavan vuoden kuluessa parantumassa huomattavasti jolloin olisi tarkoitus myös alkaa matkustella ulkomailla enemmän, mielellään koko perheen voimin.

Kulujahan tuosta on joka vuosi joka tapauksessa (n. 340€ tällä hetkellä, mukaanlukien RCI:n jäsenmaksu ja vastike) vaikka ei ulkomaille lähtisikään, toisaalta voisimme hyvin todennäköisesti käyttää aina vähintään sen oman viikon kun on kerran lasten hiihtolomaviikko. Matkaa kotoa kertyisi n. 3t ajomatkan verran eli ei liian paha. Pyhäniemi paikkana ei kyllä ehkä ole kaikkein eniten aktiviteetteja tarjoava, tosin kukaan meistä ei esim. laskettelua harrasta tällä hetkellä.

Lomaosake-systeemissä houkuttelee pääosin siis mahdollisuus saada isoja ja tasokkaista huoneistoja jonne koko perhe mahtuisi (2h hotellihuoneet ei niin innosta) edulliseen hintaan (esim. 2 viikkoa yhdellä vaihtomaksulla koko perheeltä)

Mietityttää lähinnä mahdolliset lisävastikkeet, kuinka suuria ne voivat olla (satoja vai tuhansia euroja?) Sitoudummeko vuosiksi osakkeeseen josta ei pääse eroon ja josta tulee vain jatkuvasti suhteettoman suuria lisäkuluja? Omaloma.netin mukaan Pyhäniemen vko 8 viitteelliset jälleenmyyntihintojen keskiarvot ovat n. 3000-4000€ (HC:n kautta RCI-systeemiin liittyminen ilmeisesti maksaa yli 3000€ joten jos ostaisimme "käytettynä" tämän saman viikon niin hinta ei olisi rci:hin liittymisen jälkeen ilmeisesti kovinkaan paljon halvempi kuin nyt suoraan HC:lta ostettuna?)

Lisäksi mietityttää kuinka vaikeaa sitten on löytää sopivia kohteita ja saada niitä varattua ja sen lisäksi vielä löytää halvat lennot kohteeseen. Omatoimisuutta ilmeisesti vaatii aika paljon, tosin tähän astikin on lomat tehty itse räätälöimällä kun pakettimatkoja ei olla raaskittu käyttää.

Tulisiko joku interhome kuitenkin halvemmaksi ja mukavammaksi tavaksi lomailla?

Mielipiteitä kaivataan, erityisesti niiltä joilla on kokemusta suuren perheen kannalta lomaosakkeista mutta tietysti muiltakin lomaosakkeen omistavilta/omistaneilta :)

17

2625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -asd8f

      Perhekokonne tulee tuottamaan ongelmia. Esimerkiksi Kanariansaarilta, Espanjastja jne... on saatavilla runsaasti 2 makuuhuoneen huoneistoja kuudelle hengelle, mutta sitä isompia onkin sitten jo erittäin vähän. Useat kohteet (Espanjassa ainakin käyännössä kaikki) eivät anna maksimimajoittujamäärää ylittää vaikka kyse olisi kuinka pienistä lapsista.

      Toki noita joitain huoneistoja löytyy esim. 8-10 hengelle, mutta ovat todella harvassa.

    • Sissanen

      Yli kuuden hengen huoneistot ovat tosiaan suhteellisen harvinaisia Euroopassa, mutta kyllä niitäkin löytyy. Olimme toukokuussa Mallorcalla 3 makuuhuoneen huvilassa, joka osoittautui viehättäväksi paikaksi - tosin hyvin mäkiseksi sellaiseksi. Pisteitä viikko söi vaivaiset 25000, joten ei paha.

      Ostimme ensimmäisen osakkeemme 1996 ja nykyään meillä on jo kolme osaketta, joista yksi on Pyhäniemestä. Ekasta osakkeestamme (Lapinniemessä) on kerran kerätty lisävastike. Pyhäniemestä, jonka olemme omistaneet vuodesta 2005, samoin kerran (80 €). Pyhäniemessä vastikkeetkaan eivät ole nouseet vuosien varella kuin vajaat neljäkymppiä, mikä ei mielestäni ole paljon. Pyhäniemestä on puhuttu niin paljon pahaa, että ostaessamme hieman mietimme, kannattaako. Negatiivisa yllätyksiä ei siis kuitenkaan ole tullut.

      Meille järjestelmä on kaiken kaikkiaan sopinut hyvin ja olemme todella tyytyväisiä lomaosakkeen omistajia. Vaikka nykyään reissaamme paljon kaksinkin, systeemi kannattaa edelleen, koska matkustamme todella paljon- keskimäärin 5 -7 viikkoa/vuosi.

      Teille suosittelisin erityisesti USA:ta lomamaaksi, koska sieltä on helppo löytää isoja huoneistoja. Lentolippuja saa lähes samalla hintaa kuin välimerelle. Ainoa negatiivinen asia on tietysti tylsän pitkät lentomatkat. Auto on jenkkikohteissa myös lähes aina välttämätön, mutta meitä sekään ei haittaa, kun joka tapuksessa vuokraamme aina auton koko lomamme ajaksi.

      http://lomaosakematkailijat.multiply.com/
      osoitteesta löytyy kuvaust tuosta mainitsemastani Mallorcan kohteesta ja paljon muutakin asiaa lomaosakkeita käyttävien kokemuksista.Tervetuloa kurkkimaan!

      • f879sda0j

        Toki noita yli 6 hengen huoneistojakin löytyy, mutta tosiaan niin vähä että se rajoittaa vaihtoehtoja jo todella rajusti. RCI:n sivuilta kun esim. käy asian toteamassa, niin aika heikosti niitä on vapaana. Jenkeistä sitten taas löytyy vaikka kuinka paljon isoja huoneistoja, etenkin Floridan suunnalta.

        Eli miten sen nyt sanoisi, isoja huoneistoja kyllä on olemassa, mutta niiden saatavuus rajoittaa 7 hengen perheen lomailua todella paljon. Jos perheelle kelpaavat ne kohteet joista RCI:n kautta saa noita isoja huoneistoja, niin todennäköisimmin pisteillä lomailu tulee teille halvemmaksi juuri tuon perheen koon johdosta (varausmaksu ja pisteet aina per huoneisto, ei per henkilö).


    • palkkinen

      Peru kauppa löytyy kyllä halvemmallakin tuolla rahalla saa jo yli satatuhatta pistettä

    • meitä on moneksi

      Mitä järkee ostaa melkein 8000 €:n viikon kun lomaosakkeeseen kyllästyneiltä saa muutamalla tonnilla saman viikon.
      Äly älä jätä.

      • Tiedoton sälli

        Taas joku joka ei tiedä mitään.


      • Perustele puheesi
        Tiedoton sälli kirjoitti:

        Taas joku joka ei tiedä mitään.

        Eikö noita loma-osakkeita voi ostaa todella halvalla jälkimarkkinoilta? Siltä ainakin näyttää, kun selailee huuto.netiä tai keltaista pörssiä? Jos tiedät muuta, niin perustele paremmin.


    • syrt14

      älä kuuntele meitä.täällä on osa kateellisia ja tahallaan pahaa kirjoittavia ihmisiä.ja sitten meitä osa tyytyväisiä osakeen omistajia.onhan esim isoja laskettelukeskuksia ruotsissa joissa on isoja huoneistoja.miehen perhe heillä on viisi lasta ja kaksi aikuista,ostivat pääsiäisviikon katinkullan hiekkaniemestä.sillä pistemäärällä 120 tuhatta pistettä.ovat lomaileet suomessa ja ulkomailla. 2mh huoneistoonkin mahtuu,kun yksi on junnupatjalla.silloin kun olette ulkomaille suunnitelemassa lähtöä,soitto rci-oppaalle,niin se näkee heti missä isot huoneistot ovat vapaana tai sitten kaksi viereistä huoneistoa,yksi aikuinen molemissa,tai jos isompia lapsia niin keskenään.esim 15 kesänen.jos sinä olet puolisosi kanssa oastokseen,niin pitäkää ja lomailkaa ja nautikaa osakeesta,mutta jos et tai tuntuu niin vaihda kohdetta,mutta niinkuin sydäntekee,silloin asiat ovat hyvin.meillä ainaskin.nytkin olemme juhannusviikolla kalajoelle menossa tuolaiseen osakeesee rci:n kautta.se on lisäloma viikko ja makso vain 245,.meitä on tosin vain 4 niin me mahdutaan vaikka mihin.mutta miehen sisko törmäsi siihen aina,että olisi hotellissa pitänyt ottaa sviitti,jotta ne olisi majoitaneet ne ja kaikkihan tietää mitä sviitti maksaa yön?eikun hyviä lomailuja sinulle

      • yli 20v tyytyväisenä

        Hyvä syrt, näinhän se on, lisälomille ei pääse muut kuin jäsenet. Tietenkin kaverin vieraskosrtilla on mahdollista. viikko sitten päättyi lisälomatarjous, 99/vko erikokoisia huoneistoja oli tarjolla ympäri maalimaa. On kaksi tai enemmän menijöitä, niin pienellä vaivannäollä onnistuu. Malagaan lento ja pari huoneistoa yhteensä 9 hlölle. lennot 1600€, vieraskortti 50, vaihtomaksut 280€. Pisteitä Pyhäniemen 180€ vastikkeen verran. Kokonaisuus aika edullinen;-)


    • jurpolanjurpo

      Sinällään edullinen ostos, koska rci:n pisteisiin liittäminen maksaa 3400 euroa. 52000 pistettä vaan ei ole kovinkaan paljoa, jos lomailette sesonkiaikaan ja vähintään 2 mh:n kämpissä.

      Suosittelisin ostamaan isompipisteisen kohteen, mutta kannattaa laskea pisteiden hinta.

    • empä usko

      Toi on kakka puhetta ei lisälomalla kalajoelle viikkoosakkeeseen mennä juhannukseksi ei aivan varmasti.

      • syrt15

        hei vaan syrt14 tuli kalajoelta juurituosta lisäloma mökistä pois.kivaa oli,mutta sateella ei kalajoella ole tekemistä.niinpä mentiin ylivieskaan kärkkäisee kauppakeskukseen,johan aika kulu.nyt loppuajasta ihan kivat ilmat.lohilaakso mainio paikka onkia tuore lohi pöytään


    • pähkäilevä ostaja

      Päätettiin sitten lopulta että ei ole tämä osake meitä varten, ainakaan tällä hetkellä.

      Kotona kun itse olen nyt laskeskellut ja vertaillut hintoja ja mahdollisuuksia niin kyllä siellä kauppatilaisuudessa osattiin antaa aika erilaiset laskelmat mitä todellisuus tuntuu olevan. Vaikka niinhän ne tietysti aina tekee vaikka mitä myisi.

      Lomaillaan siis nyt ainakin toistaiseksi itse matkat etsien ja järjestäen. Osakkeen ostamista ei vielä lopullisesti olla päätetty laittaa jäihin, kyllä se edelleen isolle perheelle ja paljon lomailevalle ihan järkevältäkin kuulostaa. Jospa vain jälleenmyynti tarpeen sattuessa olisi helpompaa niin uskaltaisi paremmin sellaisen ottaakin.

      Oli muuten yllättävän vaikeaa kohteliaana ihmisenä saada purku hoidetuksi kun ei meinannut millään päästä puhelimessa myyjästä eroon joka yritti vakuutella että kyllä se nyt kuitenkin kannattaisi. Ja hieman paha maku jäi suuhun tympeästä käyttäytymisestä lopulta, syyllistämisestä ja liiallisesta itsepintaisuudesta.

      Lomaosaketta harkitseville suosittelisin itse tekemään tarkat laskelmat siitä kuinka paljon todellisuudessa lomailee ja minkä tasoisissa paikoissa. Isolle porukalle ja paljon matkustavalle tosiaan voi olla ihan ok juttukin jos itse osake on kohtuu hintainen verrattuna siitä saataviin pisteisiin ja vastike on pieni. Tärkeänä pitäisin kuitenkin lopulta myös sitä että tarpeen vaatiessa voi osakkeessa lomailla itsekin omalla viikolla vaikka myyjä yrittääkin väittää että jos pääasiassa vain vaihtaa pisteitä niin ei ole väliä missä kohde on ja millä viikolla. Ihan jälleenmyyntiäkin ajatellen loma-ajan viikko voi olla edes jonkin verran helpompi saada eteenpäin kuin joku muu tai ainakin sitä voisi olla helpompi vuokrata eteenpäin. Siihen en kuitenkaan lähtisi luottamaan vaan varautuisin siihen että tarpeen vaatiessa osakkeen saattaa joutua antamaan hyvin halvallakin pois vain jotta pääsee eroon maksuista.

      • Erittäin tyytyväinen

        Tervehdys täältä Unkarista, Balaton-järven rannalta! Olemme täällä viikon lomailleet kivassa hotellissa RCI-tarjouksella 99e/vko. Lennot oli Oulusta 245 e/hlö edestakaisin.
        Teemme 3-5 ulkomaanmatkaa vuodessa (vähintään), ja olemme pitkään hankkineet hotellihuoneemme eri välittäjien (hostels, booking jne) kautta, mutta tulimme siihen tulokseen, että haluamme tällä iällä (50 ) asua laadukkaasti ja siksi valintamme oli HC RCI. Viikkomme on Lapin lomakohteessa, mutta emme käytä sitä, vaan niillä pisteillä saamme aikuisten lastemme kanssa olla 2 viikkoa isossa huoneistossa aikuisten lastemme kanssa. Lisäksi käytämme erilaisia tarjouksia, kuten tämäkin 99e/vko.
        On totta, että HC RCI ei lyö leiville, jos ei halua matkustella ja nauttia laadukkaista hotellihuoneista. Ostimme osakkeemme meidän aikuisten ja täysi-ikäsiten lastemme nimiin yhteiseksi (kuluista vastaamme me vanhemmat), joten lapset voivat kavereineen käyttää pisteitä omiinkin reissuihin.
        Maksoimme lomaosakkeestamme 6000e ja jo parissa vuodessa olemme säästäneet sen hinnasta yli puolet. Pidän tarkkaa kirjaa menoista, joten olen koko ajan kärryllä, missä mennään. Tämänkin hotrllin , jossa nyt ollaan,vastaava huoneisto oli myynnissä Booking.comissa 85e/yö, joten kyllä tältäkin reissulta kivat netot tulevat, koska saimme tämän yhdellä puhelinsoitolla RCI:lle hintaan 99e/vko.
        Mutta jos ei matkusta eikä käytä pisteitä, niin silloin on todellakin turha lomaosaketta hankkia. Jos käyttää viikon omassa kohteessaan, niin silloinhan ei pisteitä enää jää käytettäväksi muualla.
        Äkkilähdöt ja muut tarjoukset ovat oikeasti hyviä. Olemme vain vielä työelämässä emmekä pääse aina lähtemään, kun olisi hyvä kohde halvalla saatavana. Mutta olemme pitäneet tavoitteena 2 vko Floridassa 1-2 vkloa Euroopassa, ja siihen pisteet riittävät, kun tarkkana on.


    • Yksi kusetettu lisää

      Voi PYHÄ SYLVI .oletko Sokea Reetta,et sitten sattunut huomaamaan,ilmoitus tauluilla ja kansioissa niitä satoja myynti ilmoituksia joissa osakkeen omistajat myyvät epätoivoissaan osakkeitaan Halvalla jos SULO VILEN eläisi ostaisi kaikki pois.

    • rhdst

      Myy

    • yrpä

      nynnyjen lomailua nämä lomaosakkeet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe