Tein jotain niin tyhmää..

YOUANDME1

nyt hävettää ja tekis mieli repii pää irti. seurusteltiin mun exän kanssa neljä vuotta, molemmille suhde oli ensimmäinen. suhde päättyi reilu vuosi sitten "kunnolla", mutta jatkui vielä syksyyn asti vääntönä, koska molempien oli vaikea päästää irti... Yhteydenpitomme loppui siihen kun hän alkoi seurustelemaan toisen tytön kanssa.

Suhteen päättymisen syy oli se, että exäni kohteli minua väärin. kävi ilmi, että hän oli pettänyt minua, myös valehteli monista jutuista. lopulta hän heitti minut yhteisestä kämpästämme ulos viime kesänä ja toi sinne asumaan jonkun uuden heilansa, joka tarvitsi majapaikkaa kunnes löytää oman kämpänsä suomesta. vittu että sattui ja kovaa. tämä mies, jonka olin tuntenut koko nuoruuteni käänsi täysin minulle selkäänsä, mitään sellaista en ollut edes ansainnut. muuta selitystä en ikinä saanut, kun että hän oli kyllästynyt minuun.

olen joutunut käymään psykologillakin juttelemassa asiasta, koska ero ja se miten se tapahtui otti niin hirveän koville. ryvin omassa säälittävyydessäni enkä päässyt pois siitä vihasta, joka johtui siitä, etten voinut ikinä ymmärtää miten hän pystyi tekemään minulle niin. yhtäkkiä hän vaan muuttui.

Noh, emme ole tuon syksyn jälkeen pitänyt yhteyttä ollenkaan. eräs ilta ollessani koneella tuli mieleeni, että muistaisinkohan vielä exäni salasanan fb:n ja sähköpostiin. no muistinhan minä. toisaalta se oli todella huono juttu, sillä tuntui etten koskaan pääse hänestä kokonaan irti. toisaalta taas, haudoin kostoa kaikesta paskasta jota hän minulle teki.
ja niinhän mä sitten toimin... tutkin kaikkea mitä siellä oli ja huomatessani että exäni oli sillä hetkellä laivalla päädyin laittamaan parisuhdetilanteen sinkuksi ja lisäämään tuntemattomia naisia hänen fb:hsä. kyllä, säälittävä katkera olen. lisäksi tein vielä feikkiprofiilin, jolla laitoin viestiä hänen nykyiselle tyttöystävälleen, että exäni pettää häntä.

tiedän, että tuo on todella säälittävää, ja rangaistava teko myöskin. ei se kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä hän pisti mut kokemaan. what goes around, comes around, ei ole tässä suhteessa toiminut vaan se on mennyt niin, että hän on jatkanut elämäänsä onnellisena, kun taas mun elämä ei ole jatkunut mihinkään, pelkkää samaa paskaa vaan ja katkeruutta. koskaan en ole kunnon anteeksipyyntöä häneltä saanut päin naamaa.

nyt sitten olimme ystävieni kanssa baarissa viikonloppuna ja olin sitten sen verran kännissä, että päätin ottaa yhteyttä exääni. HUONOIN IDEA IKINÄ. ja sanoi minulle tosi tylysti ja sulki puhelimen. ja jäin kiinni. nyt exän tyttöystävä on laittanut mulle viestiä, että olen todella säälittävä. hän ei todellakaan tiedä mitä meidän suhteessa kävi, ja miten hänen nykyinen poikaystävänsä teki mulle. myöskin exäni tekstaili minulle eilen, että hän tekee rikosilmoituksen jos en myönnä, ja ettei olisi uskonut minusta, että vajoan noin alas. en todellakaan myöntänyt. hävettää niin saatanasti. kerroin olevani onnellinen nyt ja etten haaskaisi tollaiseen aikaani, mutta ei hän uskonut vaan sanoi tekevänsä rikosilmoituksen.

se ei mua oikeastaan pelota. harmi ettei henkisestä väkivallasta voi tehdä rikosilmoituksia... mutta se,että maineeni meni. kaikki varmasti pitää minua hulluna exänä, joka haikailee nyt hänen peräänsä ja yrittää pilaa hänen suhteensa. tuskin edes niin moni tietää, mitä suhteessamme oikeasti kävi. nyt MÄ olenkin se paha tyyppi. tuntuu niin turpaan saaneelta. emmä enää tiedä miten jatkaisin tästä, tekis vaan mieli lyödä päätä seinään. hän voitti jälleen.

toivoisin et tää kaikki olis vaan unta...

6

1290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adjasodjwe9iruewrwer

      Hmmm.. kosto ei yleensä toimi... yritä vain jatkaa eteenpäin.

    • se on rankkaa

      Alat nyt vaan toteuttamaan ja tekemään kaikkee kivaa ja mielenkiintoista ja uutta, mikä ei liity siihen ihmiseen ja entiseen millään tavalla.

    • IO

      Asiasta pitää vaan päästä yli ajan kanssa.

      Sen voin myös sanoa ettei tossa ole minkäänlaista perustetta rikosilmoitukselle (mailien lukeminen lasketaan ehkä kirjesalaisuudeksi, josta lähinnä työnantaja saattaisi narahtaa). Ei vakavia lakiasyytteitä tartte pelätä josset muuta tehnyt.

      Erot katkeroittaa helposti, myös "hyvin" menneet erot. Yksi tapa päästä asian yli on pistää vahinko kiertämään, eli bongaamaan uhri jolle voi olla ilkeä (= jättää tahallisen tylysti). Näin jotkut ihmiset valitettavasti tekee jopa ihan oman egon pönkittämiseksi, ja eihän sitä mikään laki kiellä.

      Parempi olisi jos pystyy korjaamaan oman itsetuntonsa jollain muulla tavalla, loukkaamatta ketään. Eniten se vaatii vaan uskoa omaan itseensä. Siltojakaan ei ole pakko polttaa vaikka toinen olisi kohdellut väärin (tosin toi eksä ei varmaan ole enää ystävyyttäsi ansainnut).

      Vastoinkäymiset voi (ja pitää!) aina kääntää ajan myötä voitoksi. Parempi kärsiä pahimmat jutut nuorena, oppia ja kehittyä siitä, ja sitten "elää onnellisena" loppuelämänsä :)

      • ..............

        Tietomurto, kunnianloukkaus ja viestintäsalaisuuden loukkaus näin ensialkuun.


    • NainenJokaTökkiiNeul

      Älä välitä!
      Mä tein mun exästä voodoo-nuken ja pistelen sitä muniin ja otsaan joka ilta...
      Koeta jotenkin luikerrella tosta irti. On hyvä että sulla on näyttöä siitä, että olet kärsinyt ja hakenut apua. Jos joku ilmoitus tehdään ja asia menee pidemmälle, niin voit vedota siihen että olet käynyt hakemassa ammattiapuakin asiaan. Ettet ole ollut ihan kunnossa, kun exäxi sai sinut niin tolaltaan.

      Eihän se kosto oikein ole, mutta minä ainakin ymmärrän sua täysin.
      En voi tässä alkaa kertomaan omaa tarinaani, mutta tiedän tunteen, kun toinen ihminen osoittaa sen ettet ole kissanpaskakan arvoinen. Se sattuu.

      Halit sulle täältä! Kyllä se jonakin päivänä helpottaa..

    • HJKGJDTYJ

      SITÄ SE SITTEN ON KUN MENNÄÄN AVOSUHTEESEEN, MIEHET KYLLÄSTYY JA ETSII TAAS UUDEN,NAISET EIVÄT YMMÄRRÄ ETTÄ OLETTE VAIN KERTAKÄYTTÖTAVARAA.KUNNON NAISET MENEVÄT NAIMISIIN JA SITTEN VASTA SUHTEESEEN.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      206
      2804
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      961
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      114
      932
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      916
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      889
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      310
      886
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      501
      834
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe