vain olla tukena alkuhämmennyksen jälkeen ja sitten tavata ja tutustua ilman sen pidemmälle meneviä ajatuksia. Vaikka tunsin, että halusit pitää yhteyksiä oudolla tavalla, niin alkuun odotin kuitenkin, että olisimme tavanneet ja keskustelleet. Et selittänyt mitään myöhemminkään, vaikka edelleen kirjoittelit.
On yhdestoista hetki, jos emme pysty kohtaamaan siinä "savessa", jolla on oma merkityksensä, minun mielestäni suuri ja oleellinen, en tahdo tätäkään jatkaa. Ymmärrät varmaankin. Kaiken taustalla olevan muun olen ymmärtänyt ja pidän sitä suuressa arvossa ja jos toimintasi taustalla on jokin suurempi tarkoitus, niin kuulisin siitä mielelläni. En kuvittele olevani erityisasemassa. Toivon tapaamista henkilökohtaisesti sen vuoksi, että siellä myös alunperin kohtasimme.
Alunperin halusin
15
411
Vastaukset
- Neuvot tarpeen
Antaisin vastauksen, jos vain osaisin. Mistä saisin ymmärrystä lisää, että en aiheuttaisi harmia ympäristööni ja asiat ratkeaisivat hyvin??
Kaikki nämä tapahtumat ovat olleet itselleni niin käsittämättömiä ja en tiedä pyydänkö kaikkea anteeksi vai olisiko paras mennä jonnekin kauas, pois netin ääreltä mietiskelemään. Kuukausiksi.
Kuitenkin uskon, että kaikessa kummallisuudessaan en olisi tätä kaikkea ikipäivänä itse osannut näin järjestellä, joten sillä on pakko olla joku suurempi tarkoitus.
Sanoja on, mutta niitä ei voi tänne kertoa. Liekö sitten oikeita sanoja? Kai puhuminen olisi tarpeen? ?- Puhuminen olisi
todella tarpeen.
- ****
Elä sie hättäile,kaikki järjestyy.
- Aurinkoista
En tiedä. Olen yrittänyt kirjoittaa, vastailla sinulle, siis sinulle varmaan. Täällä ei koskaan tiedä varmasti sitä, kuka kirjoittaa ja kenelle.
Täytyisi olla tunnisteita.
Voisimme puhua. - Milloin
ja missä Siellä?
- tulen liekkinä...
Kerro jotain tarkempaa itsestäsi ensin.
- Kumpa selviäisi
Olen yrittänyt tunnistella tekstejä, mutta täällä ei ole koskaan mitään varmaa. Arvelen joskus osuneenikin tunnistamaan. .olenhan näihin aikoihin koneella yleensä hetken.
Tuo kirjoitus nostaa tunteeni pintaan, en kykene puhumaan mitään, olo on niin surullinen ja ymmällä. Olen miettinyt niin paljon ja pyöritellyt päässäni asioita myös muiden kuin itseni kannalta. Vaikka lämpimät tunteet ovat auttaneet jaksamaan suurten vaikeuksien yli , tämä mietintä on sen vastapuoli.
Olen kiitollinen että olet olemassa, vaikka itkettää.- minä.
Kuulostat tutulta, hyvin tutulta. Luulen, että olet tuo ihminen, joka on kirjoitellut minulle tunteistaan minua kohtaan. Olin sinun suhteesi alussa aivan ymmälläni ja hämmentynyt, sitten opin tuntemaan sinua ja pitämään sinusta.
Lopulta tuli kaikenlaisia sekaannuksia.
Jos kirjoitat minulle vielä, niin vastaan aivan varmasti sinulle.
Kuivaa silmäsi.
Olet minulle yhä tärkeä.
- meren rannalle?
minäkin olen yrittänyt "tunnistaa" täältä olisiko rakkaani täällä
hänelläkin kyllä fese, olisi kiva osua sinne samaan aikaan - plaa plaa plaa
Mitä helvettiä?Olet hämmentynyt?Sitä sattuu.Ehkä sinulle enemmän olemme kenties erilaiset siinä, pidät mua outona:kiitosta vain.Ota yhteyttä jos tahdot, keinot on olemassa.Ei muuta.
- ???
Noinko ilkeästi taas vastasit?
- minä.
Arvelen, että kirjoitat taas jollekin Esme........, et minulle .
Luulet minua häneksi. Onko kenties Esmer.... saanut sinut luulemaan, että hän on minä???
En ole kuitenkaan hän.
Minulla ei ole tuon ihmisen elkeitä, ei alkuunkaan.
Voin olla iloinen, mutta se on vain perusluonteeni, joka kirjoittaessani tulee esiin. Tavallisessa elämässäni suhtaudun asioihin harkiten.
En halveksi sinua millään tavoin. Minähän pidän sinua ihmisenä suuressa arvossa, vakavana, samalla vakaana ja se sinussa ehkä ensimmäisenä on kiehtonut minua.
Jos ymmärrät lopultakin, etten ole hän, niin voisin ehkä tavata sinut.
. - Katse puhunut
Periaatteeni vastaamiseen on se, että en useinkaan ole varma, kuka on kirjoittaja. Aavistelen ja kirjoitan.
Kuitenkin aiheet ovat niin useita ihmisiä koskettavia, ja kuvittelen ehkä sinisilmäisyyttäni, että tunnistat kuitenkin kirjoitukseni ja otat mielipiteesi itsellesi. Ei näiden kirjoitusten perusteella voi tehdä vakavia päätelmiä, ne olen tehnyt kohdatessa. Niihin luotan täysin. - minä.
Tunnemme toisemme toisaalta. Hän tuntee minut melko hyvin, oikeastaan erittäin hyvin, minä en tunne häntä muuten, kuin eräältä toiselta foorumilta, jossa hän vahvuudellaan pysäytti minut ajattelemaan ja näkemään ympäröivän maailmani toisenlaisena.
Annan hänelle pallon - ,,,,,,,,,,,,,,,
Tunteiden silppuri, sitä nämä sivut ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451