Mies

Mä ihmettelin joskus, että jos kerran sä olet täällä ja mä olen täällä, niin mikset sä halunnut tulla koskaan (todella) tunnistetuksi, koska silloin kaikki olisi lähtenyt helpommin eteenpäin, kun molemmat olisi pyrkineet toisiaan kohti.

Nythän mä olen sen lopulta tajunnut ja itselleni tunnustanut, että syy on tietenkin se, että sä et halunnut siitä oikeasti kehittyvän mitään.
15369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

en ole ehkä tarkoittamasi, mutta omalla kohdallanikävi ilmi, että minut oli tunnistanut ainakin yksi henkilö, jonka ei asiasta olisi pitänyt mitään tietää. Se tarkoittaa sitten myös sitä, että hän puhui siitä muillekin. En halunnut tulla tunnistetuksi heille.

Äänestä
  • Onko sulla sitten jotain hävettävää asian suhteen?

    Äänestä

  • Näinkö? kirjoitti:

    Onko sulla sitten jotain hävettävää asian suhteen?

    eikä ollut, pidän yksityisyydestä, enkä tykkää levitellä asioitani sellaisille, joille ne eivätr kuulu millään tavalla.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    eikä ollut, pidän yksityisyydestä, enkä tykkää levitellä asioitani sellaisille, joille ne eivätr kuulu millään tavalla.

    Ilmeisesti sun yksityisyytesi on sitten pääsijalla, eikä sun elämääsi vierailla olekaan tilaa.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    eikä ollut, pidän yksityisyydestä, enkä tykkää levitellä asioitani sellaisille, joille ne eivätr kuulu millään tavalla.

    Mun nähdäkseni sä hukkaat aikaasi täällä.

    Reilumpaa olisi myös tuoda ilmi sille toiselle tuo, ettei hänkään hukkaisi aikaansa täällä raapustellen sulle kirjoituksia, joihin ei koskaan tule saamaan vastausta.

    Äänestä

Älä mieti mitä hän voisi tehdä vaan mitä itse teet!

Äänestä

Älä puhu palturia. Jos olisit osoittanut vähänkään kiinnostusta niin olisin tietenkin ollut sinuun yhteyksissä muuta kautta myös. Sen takia en ole voinut tunnisteita laitella koska olen halunnut vuoksesi olla varovainen, ymmärrät. Ei ole tunteistani kiinni.

Äänestä
  • Mulla ei ole mitään syitä olla varovainen.

    Äänestä

Kyllähän sä tiedät että haluan sinua.Täytyisi saada jotain viestiä että kiinnostaa. Muuten on vaikeaa.

Äänestä

No en mä kyllä tiedä.

Ei meistä näköjään mitään juttukavereita tule. Jäljelle jää suora aloite pyytää toista jonnekin, mutta kumpikaan ei taida sitä tehdä.

Äänestä
  • Oletko mies vai nainen?

    Äänestä

  • tutun kuuloista kirjoitti:

    Oletko mies vai nainen?

    Nainen.

    Äänestä

Mä en voinut osoittaa sitä kiinnostusta koska en tiennyt että kaipailitko täällä mua vai jotain toista. Kun tajusin että olet musta kiinnostunut olin vahingossa osoittanut kiinnostusta eräälle toiselle joka tahallaan ensiintyi täällä niikuin olisi sinä. Sekavaa. Nyt sitten asiat ovat kunnolla solmussa ja ymmärrän että täällä ne eivät aukea mutta pelkäisin irl. sitä että saan sulta pakit taasen. Mutta niin tai näin mun mielestä on parempi elää tässä hetkessä eikä miettiä kuka teki missä ja milloin ja mitä.Koska ihmiset tekevät virheitä,piste. Mutta nyt on pakko lähteä pois,pois täältä tältä illalta. Joten hyvää yötä jälleen kerran..

Äänestä
  • n?...m?

    Äänestä

mun rakas ei ainakaan saa multa mitään pakkeja koskaan, ei ikuna
rakastan häntä ylikaiken

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näinkö? kirjoitti:

Mä ihmettelin joskus, että jos kerran sä olet täällä ja mä olen täällä, niin mikset sä halunnut tulla koskaan (todella) tunnistetuksi, koska silloin kaikki olisi lähtenyt helpommin eteenpäin, kun molemmat olisi pyrkineet toisiaan kohti.

Nythän mä olen sen lopulta tajunnut ja itselleni tunnustanut, että syy on tietenkin se, että sä et halunnut siitä oikeasti kehittyvän mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu