Mieheni on mustasukkainen eikä hän sitä sanoin ole kertonut, kuin kerran kun hän esti minua lähtemästä yksin reissuun ilman lapsia ja kyse oli silloin sukulaiseni lapsen näkeminen. Aiemmin hän on päästänyt minut menemään vain itsensä kanssa viihteelle tai muualle reissuun. Hän on usein kiukkuinen eikä suostu puhumaan, että miksi. Hän haukkuu ystäviäni. Töistä tullessaan hän joskus haukkuu minut mikäli asunto ei ole tip top. Hän moittii vaatteitani ja haluaisi valita itselleni vaatteet sekä hiusten laiton. Meikkiä minulla on yleensä aina liikaa viihteelle mentäessä. Tässäpä jotain asioita. Itse olen lasten kanssa kotona, huolehdin kodin ylläpidosta ja lapsista 24h/vrk pääsääntöisesti yksin. Olen pulassa, en pääse irti miehestäni. Olemme asumuserossa, mutta silti hän ei jätä minua rauhaan ja itselläni on vaikea pysyä hänestä erossa. Olen toistuvasti sanonut suhteemme olevan loppu, mutta hän ei luovuta, aina on jokin syy tulla käymään.
Vastaukset 1
- Hae apua !
voi hyvä isä millaisen tollon kanssa olet naimisissa, EI PÄÄSTÄNYT oletko aikuinen , kun pitää lupa kysyä joltain joka luulee omistavansa sinut, jätä ajoissa, ei se ole rakkautta kun kieltää toiselta elämisen, se on sadistista kiusaamista ihmiseltä jolla ei ole paljon pääkopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062225- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561