Niin monta surullista tarinaa näillä palstoilla, eikä aina edes ihmisten kertomina, vaan heidän teoissaan. Tämä paikka sekoittaa helposti pään, kun tunteet ottavat vallan. Tiedän koska olen itse sen käynyt lävitse. Etsin häntä kuumeisesti täältä ja kuvittelin kerran jo löytäneenikin, ja nämä rivit veivät mukanaan. Hukuin Suomi24 suohon, kun menetin otteen omaan elämääni.
Nyt myöhemmin häpeän joitakin asioita, jotka olen kirjoittanut, toisia vaalin yhä mielessäni ja mitä niillä on saavutettu? No, tuskin mitään. Muutamia muistorikkaita lauseita, jotka lämmittävät mieltä taituuruudellaan. Ja ironia piilee siinä, että kyseinen syy tänne eksymiseeni seisoo usein vain kädenmitan päässä minusta. Miksi sitten kirjoittaa tänne? Vaikea, monimutkainen, solmuinen tilanne vaati veronsa.
Kuluneen vuoden aikana kirjoittamisesta oli myös apua. Tänne saattoi vuodattaa kaiken sen, jota ei halunnut tai voinut puhua muualla - edes ystävilleen. Oli terapeuttista edes jollain tapaa myöntää kaikki ääneen ja kohdata sen kautta myös omat virheensä sekä puutteensa. Toisaalta olen myös tottuneempi kirjoittamaan siitä mitä ajattelen ja tunnen kuin puhumaan. Yksi selkeä, korjattava puute minussa.
Nykyään luen lähinnä ajankuluksi ja mielenkiinnosta. Kirjoitan vähemmän, sillä en halua enää menettää otettani todellisuuteen. Liian rikas ja vilkas mielikuvitus on joskus vaarallinen ase, ja saattaa kääntyä itseään vastaan. Kaikella on aina tarkoituksensa ja aikansa, ja ehkä silläkin että kerran googletin tieni tänne.
Olkaa varovaisia, älkää liikaa laittako näiden palstojen varaan, sillä todellisuus on se missä niiden tekojen ja sanojen tulee puhua. Nämä palstat voivat toimia hyvänä varaventtiilinä, mutta että löytäisi sen oikean, sen kaivatun... Lieneekö niin koskaan käynyt ja jos on, niin oliko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Maailma odottaa tuolla ulkopuolella. Hyvät hetket sekä myös pettymykset, ja vaikka se joskus onkin aika pelottava paikka, niin vain siellä asiat ja sanat voivat muuttua todeksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Karua tekstiä mutta niin totta. Kävellään ohi kun tavataan.
En minä ainakaan kävele. Enkä unohda, en hylkää, enkä käännä selkää.
Erään tarinan päätös täällä, toisen alku.
Kirjoituksesi oli hyvä ja sun opettavainen tarina varmaan avaa silmiä toisiltakin
kiitos viestistä ja viisaista ajatuksistasi .