Minulla on ihan yhtäkkiä ilmestynyt kasvoille hyvin pieniä, punaisia näppylöitä tai finnejä. Ne eivät ole kipeitä tai kutise. Aluksi niitä ilmestyi nenälle ja ovat siinä vieläkin, eivät tahdo lähteä. Olen sairastanut/sairastan aknea, joka on kuitenkin paranemaan päin. Sitten ilmestyivät nämä ihme näpyt. :/
Auringossa en ole hirveästi ollut, sillä olen päivät töissä. Normaalisti en näin kesähelteellä käytä iholla meikkiä, mutta töissä kyllä käytän meikkivoidetta ja puuteria, iho kun ei vieläkään näytä parhaimmalta mahdolliselta. Mitään meikkituotteita tai puhdistusaineita en ole muuttanut, eli samoilla linjoilla mennään kuin ennenkin. Syön e-pillereitä (Yasmin), mutta olen niitäkin jo jonkin aikaa syönyt, eikä ole mitään iho-oireita niistä ilmestynyt.
Voisiko aurinko tai hikoilu aiheuttaa? Äsken toiseen poskeeni ilmestyi näitä näppyjä. Olin nukkumassa ja se poski oli tyynyyn päin. Makuuhuoneessa on tosi kuuma, joten hikikin tuli siinä sivussa.
Pieniä punaisia näppyjä?
22
7699
Vastaukset
- ap
Hetkinen, tuli mieleen, että käytin Nivean syväpuhdistavaa kasvonaamiota muutama päivä sitten. Voiko olla, että naamio pukkaa epäpuhtaudet ensin pintaan?
- kUOLE NÄPPY
SAMA JUTTU MULLA ON NIITÄ VAAN NENÄS JA OTTAS poistakaaa ne jumalauta
- ...........
ruusufinni ?
- Kokemusta on
Sama tuli mullakin mieleen, että ruusufinni kyseessä. Aurinko armas saa ruusufinninkin mukavasti kukkimaan.
- poaiejflksdj
käypä Iholiiton sivuilla katsomassa ohjeita - ilmaista neuvontaa puhelimitse / sähköpostitse / paikanpäällä Hki, Tre ja Roi
- kokemuksen kertomaa
Olin talvella lomamatkalla etelässä ja sain myös itse samanlaisia punaisia näppyjä iholleni, itse asiassa pitkin vartaloa. Näppylät eivät kutisseet eivätkä aiheuttaneet mitään muutakaan vaivaa. Iho tuli yhtäkkiä näppyjen myötä punaiseksi. Kävin paikan päällä lääkärissä, joka totesi itselläni olevan aurinkoihottuman. Määräsi kortisonivoidetta 10 päiväksi käyttöön ja auringonpaisteessa välttämistä. Itselläni on herkkä iho, palan helposti.
On siis täysin mahdollista että myös sinulle on ilmaantunut aurinkoihottuma. - HKL s
Voivat olla hikinäppylöitä, joita voi tulla juuri siten, että hikoilet yöllä ja päivällä.
Voi olla myös aurinkoihottumaa, joka on myös sellaista "syheröä". Aurinkoihottuma voi herkkäihoisilla ja vaaleilla puhjeta yhtäkkiä, jolloin aurinkoihottumaa tulee koko loppukesän aikana herkästi.
Käytä jotakin paikallisvoidetta esim. Basibactia tai muuta apteekkivalmistetta, joka hillitsee tulehdusta ja rauhoittaa ihoa. Apteekissa osaavat neuvoa.
Kolmas vaihtoehto on jonkin lääkkeen tai muun kemiallisen aineen ja elimistösi aiheuttama reaktio. Esim. jos olet juonut tosi paljon aspartaamilla makeutettua limua, kiwi-hedelmää tai jotakin muuta helposti allergiaa aiheuttavaa, niin allerginen reaktiokin on mahdollista.
Odottele n. 5 päivää ja kokeile apteekin voiteita. Jos ei asetu, käy lääkärissä. - ajdlakvdb
Akneiholle harkiten niitä voiteita ilman "asiantuntijalausuntoa"... siis sillä, että jos saadaankin hikinäpyt hoidettua, niin lehahtaako akne takaisin. Eli kysy ainakin apteekissa että uskaltaako akneen taipuvaiselle iholla käyttää.
Itsellä on käsivarret sellaisella pienellä syheröllä, aurinkoihottumaksi sen itse diagnosoin, ja poskiin on ilmaantunut hikoilun ja auringon seurauksena epäpuhtausnäppyjä, ei kuitenkaan mitään puristeltavia tai tulehtuneita finnejä. Sopivan ahkeraa puhdistelua, tavallista kevyempää kasvovoidetta ja kärsivällisyyttä ajattelin itse kokeilla hoidoksi. - Ruusufinni
Minulla oli samat oireet kuin kysyjällä joten kävin ihotauti lääkärillä joka totesi auringon aiheuttamaan ruusufinniksi johon on lääke voide jonka kuurin aloitin sunnuntaina, oireet pitäisi hävitä 2-4vk. joten jään odottelemaan tuloksi.
Koska TIEDÄT sairastavasi aknea, sinun tulee noudattaa lääkärin antamia ohjeita, eikä kuunnella itseoppineiden lääketieteen harrastajien neuvoja!
- TheOriginalJermukka
Ruusufinniksi en menisi äkkiseltään luokittelemaan, sillä siihen kuuluu kyllä yleensä yhtenä oireena näppylöiden kutina. Luultavasti nuo pienet näpyt on ihan kuumuudesta ja lämmöstä johtuvan liikahikoilun ja talintuotannon kiihtymisen seurausta. Itselläni joka kesäinen riesa, vaikka olen aknesta sinänsä jo päässyt eroon. Otsaan tulee pientä näppylää, samoin nenän ympärille, jonkin verran myös suun ympärille. Minulla kasvot hikoilevat aika paljon kesällä. Yritän olla mahdollisimman paljon ilman meikkiä, kun on kovin kuuma.
- JL
Tuttu efekti. Varsinkin alkukesästä. Olen todennut että kortisoonivoide auttaa, tai joku omalle iholle hyvä kosteuttava voide. Itsellä Nivean creme, se mikä on pienessä sinisessä peltipurkissa, oli hyvä.
Muutama tuttu on suositellut myös betakaroteeni-tuotteita. En ole niitä itse kokeillut niin en tiedä sanoa niistä. - n s-l
minulla on aurinkoihottuma ja kutina on aivan kamala!!!käsivarret ja rinta täynnä pienen pieniä näppylöitä,onneksi ei kasvoissa!!
- kortisooni
heippa, auringosta niitä tulee, en tiedä hikoileeko iho sit, mutta sitä sanotaan aurinko ihottumaksi. itselleni tulee joka kevät niskaan, ja ne ei lähde kun kortisoonisalvalla,ja niitä tulee vain suomessa, ulkomailla olen käynyt paljonkin, mutta koskaan ne eivät siellä tule,varmaan hikoilu vielä auttaa niiden muodostumista, vaikka ulkomailla hikoilee vielä enemmän , mutta koskaan tosiaan siellä en sitä rykelmää saa,,,
- Pikkupölli
Mulla oli ilmeisesti suunympärysihottuma, joka on jokin aknen / ruusufinnin alalajeista. Lääkäri totesi sen lieväksi akneksi ja sain siihen antibiootit, joilla se lähti. Kovin nuorilla ei yleensä tule ruusufinnia, joten todennäköisempi on tuo perioraalidermatiitti. Esim. tuolla blogissa on havainnollistava kuva siitä http://pupulandia.indiedays.com/2010/12/21/iho-kriisissa/
Siihen ei välttämättä kuulu nenän ympärystän punoitus, mutta mahdollisesti se tulee mukana. Mulla ne näpyt oli sellaista pientä ja kevyttä punaista pilkutusta, ei perinteisiä aknefinnejä.
Yksi vaihtoehto on myös että olet allerginen jollekin käyttämällesi kosmetiikkatuotteelle. Mulle ainakin on tullut reaktioita niveasta kasvoissa, joskus teini-ikäsenä pystyin käyttämään sitä mutta yhtäkkiä iho rupesi ärtymään.
Suosittelen kyllä hajustamattomia apteekkituotteita, vaikka ne ei tunnu ehkä niin ylellisiltä ja kivoilta, mutta ne vaan on parempia.- Pikkupölli
Niin siis en kyllä tiedä ikääsi tietenkään, ruusufinni voi olla todennäköinen jos olet 30-50 vuotias.
- ssfdgf
uudet silmälasit, aurinkolasit -> allerginen niille tai niissä olevalla esim nikkelille?d
- TheOriginalJermukka
Nikkeli-ihottuma kutisee, ja aloittaja nimenomaan sanoi, että nuo näppylät eivät kutise. Ko. ihottuma myös tulee paikallisesti siihen kohtaan, johon on esimerkiksi ihoa ärsyttävä nikkelipitoinen koru, tai juurikin nuo silmälasinsangat olleet kosketuksissa. Joten jos aloittajalle on näppylöitä tullut poskeenkin, niin sanoisin, että kyse ei ole nikkeliallergiasta.
- 15+6
Minulla oli karvatupentulehdus ,eli outoja näppylöitä. Desinfiointiaine auttoi, muutama viikko nestettä ja voidetta, ja nyt olen taas ihminen.
- näpytön ja foortiton
myy se foortti pois,loppuu näppylät!
- naikkonen22
Roacutan lääke parantaa finnitaudin. Lääke on vahva ja sen reseptin saa ihotautilääkäriltä. Roacutan ei ole enää niin kalliskaan kun on tullut halvempi rinnakkaislääke. Kannattaa tarkastuttaa ihotautilääkärillä, onko kyseessä todellakin akne/finnitauti vai jokin muu ihosairaus.
- Kadotkaa näppylät!!!
Mulla on alkanu tulee jotain ihmenäppylöitä naamaan joista yks on nenässä ja sitten vasemmalla poskella semmonen näppyläparvi! Voisiko joku auttaa nämä ovat tosi ärsyttäviä?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216845Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562333- 1471887
- 871281
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981085Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91981- 72980
- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon159796