Arvostelkaa tämä "bullshit"

Tekotaiteellista paskaa.

Mitä on tekotaiteellinen? Tämä on kokoonpantu muutamasta oikeasta unesta. Miten ne olisi voinut esittää, että ei siten olisi tekotaiteellista?

Onks menny yli ... -pisteen käytössä?

Paljon klisee -verbejä ja kielikuvia: "pauhasivat", "taivaan portti", "koditon baglady", "maa oli autio ja tyhjä". Pitäisi olla kielen uudistamista, ei vanhan kertaamista. Ellei sitten ole selkoteksti.

Mun mielestä tekotaiteellisuuden ydin on tässä lauseessa:

"Taivaanisän radiokanava soitti maailman laulun megatähtiä... "

Aika killeri, ellei siis kyseessä ole taidekaunokirjallisuutta parodioiva lause.

Toinen aika paha lause on tässä:

"se on siis hyvä paikka eksyä kuolemaan... ja sinne se oli nyt eksynyt... kuolemaan keskelle katua... "

Eksyä kuolemaan?Aika paha, aika killeri. Kuulostaa Kaija Koon biisiltä... Ja tuo toistava lauseen loppuosa on myös aika karsea, ellei taas ole kysymys satiirisesta irrottelusta.

No kertokaas miten nuo saa pois ja tekstistä tulee parempi! Antakaas joku todellinen esimerkki.

Raakileena teillä on siis kolme unta ja pitäisi saada aikaan teksti, jossa ne kerrotaan. Kertokaa miten saa paremman. Vai heitättekö vaan kohtia, mistä osaatte jotakin murjasta, ilman että on mitään parempaa laittaa tilalle? Tietysti olisi tehty parempi, jos vain olisi osattu. Mutta kun taito ei riitä ja siksihän täällä kirjailijanalutpalstalla pyöritäänkin. Ei täällä mitään valmiita, kiitettävän arvoisia tekstejä arvosteltaviksi ole annettu.

Siis niitä parannusehdotuksia kaivataan! Tässä on viimeisin, kaikki kertova, versio. Varmaan teidän mielestänne vain pahenee. Ja jos K.Koohon viittaatte, niin en tiedä mitään hänen biiseistään.

Siis lisää bullshitiä! Mutta nämä ajatukset / tapahtumat pitäisi tekstiin saada!
______

Näin unta: Aborttibloggari kuoli Hornsgatanilla Tukholmassa

Ja sillä oli valkoiset vaatteet...

Ja se ajatteli, että...

Ja kansa kerääntyi katsomaan sen kuolemaa...

Jo aikoja sitten se oli nähnyt unen, jossa kaivinkone oli repinyt sen koko kodin ja se oli kaivanut ja kaivanut... ja kaivanut ison montun... ja koko maallinen elämä oli tippunut sinne monttuun... ja se oli jo toteutunut... ja sitten siitä tuli koditon baglady ja se katosi, mutta nousi jälleen ... ja nyt Hornsgatanille ei enää saa ajaa autoilla... se on siis hyvä paikka kuolla... ja sinne se oli nyt eksynyt... kuolemaan keskelle katua...

Ja kaikki sen maalaukset siirrettiin taivaaseen... eikä sen tarvinnut enää maalata maan päällä...

Taivaaseen se menisi kaikkien abortoitujen lasten äidiksi... ja kaikkien abortoitujen lasten sielut leijuivat mustissa pilvissä... ja ne pilvet roikkuivat uhkaavasti maiden ja meren yllä... ja eräänä päivänä tuo meri halkeaisi kahtia...

Ja kansa tuli katsomaan sen kuolemaa ja ihmetteli, että onkos täällä tuollainenkin joskus elänyt... ja vasta silloin se sai huomiota...

Ja ihmisten radiot pauhasivat... Taivaanisän radiokanava tunkeutui jokaiselle kanavalle ja soitti maailman laulun megatähtiä... toinen toisensa jälkeen yhä upeampi ääni kuului.. ensin korkeat naisäänet sitten matalat äänet... miehet... viimeisenä kuului Aborttibloggarin ääni... se oli todella matala eikä sitä oltu ennen kuultu... kuitenkin ihmiset tunsivat tuon äänen... ja jokainen ääni keräsi maan päältä omia ihmisiään, jotka halusivat seurata sitä... Ihmiset menivät laulun pauhatessa pitkässä jonossa taivaan portista sisään kunnes maa oli autio ja tyhjä...

Maan päällä käveli enää vain yksinäinen, surullinen nainen ainoastaan turkki asunaan... yht'äkkiä hän kuuli sydämessään miehen hätähuudon.... eikä hän voinut ymmärtää tuota hätähuutoa... eihän hänellä edes ollut miestä... mutta sitten hän kuuli Aatamin äänen toiselta puolelta maapalloa... ja hän ymmärsi... ja maa oli muuten autio ja tyhjä...

Eeva ja Aatami löysivät taas toisensa... heidän sielunsa olivat ajelehtineet niin kovin kauas toisistaan... mutta nyt heillä oli uusi pitkä matka edessään... tässä uudessa, puhtaassa ja autioksi muuttuneessa maailmassa... kun kaikki heidän lapsensa olivat jo taivaassa... ja he ymmärsivät kaikkien olleen murhaajia...

Kauhean kliseinen kristillinen maailmankuva, allegorisuus ei herätä parodiaa, vaikka sitä sen ehkä (vähintään) pitäisi herättää. Kolmen pisteen käyttö on hirvittävän vanhanaikainen tendenssi. Aborttibloggari ei tunnu miekenkiintoiselta persoonalta, miljöö ei elä ja kieli ei vaikuta. Ehkä kannattaisi ottaa kriittisempi ote teologiaan tai aborttiteemaan. Näkökulma on liian vaisu, että se herättäisi halun saada omintakeisen, persoonallisen tekstin. Keinot ovat vanhat, käsittelytapa aivan liian kulunut. Valitan.

Kiitos valituskirjelmästäsi. En kuitenkaan olisi halunnut valituskirjelmiä vaan ehdotuksia miten tästä saisi jotakin kunnollista. Siis olen itsekin sitä mieltä, että ei tämä mitään ole. Tässä on vaan laitettu kasaan kolmen unen sisältö ja nyt tästä tarttis tehdä jotakin. Mutta eikö ole kirjailijanalutpalstalaisilla minkäänlaista taitoa auttaa kehittämään tästä jotakin. Koko jutun saa kirjoittaa uusiksi kunhan tekstissä vaan säilyy se mitä unissa on koettu. Siis miten tämä kirjoitetaan uusiksi?

Ei tähän liity mikään teologia eikä aborttiteema. Nämä ovat vain mitä Aborttibloggari on kokenut. Eivät nämä ole mitään abortti- tai teologiakannanottoja. Olet ihan pihalla Xerxes.

Mitään keinoja ei ole käytetty, koska ei ole mikään kirjallisuuteen perehtynyt ihminen eikä mitään keinoja ole mistään kopioitu. Jos kolme pistettä häirtisee, niin mitä siihen tilalle voisi laittaa? Ajatusviivakaan ei siihen sovi.

Ei ole mitään allegorisuutta vaan tämä on vain kokoonpano kolmesta unesta - siis mitä tarkoitat? Allegoria mistä?

Heität, että näkökulma on liian vaisu, että herättäisi halun auttaa tekemään persoonallinen ja omintakeinen teksti. Ei tässä ole mitään näkökulmaa - tämä on kolmen unen tarina. Siis tarina. Ja tämä tarina pitäisi kertoa jotenkin. Mutta APUA miten?

Sua luultavasti ärsyttää koko persoona ja asia jota ajaa ja hyökkäät vain persoonaa kohti - että EVVK. Onko kovin tavallista, että ihmisillä on tällaisia unia, joista saa ihan tarinan. Minä pidän tuota jotenkin melkein yliluonnolliselta kokemukselta. Sopisi ehkä paremmin jonkun psykoosin kokemiseksi, mutta kun se on uni, joka sisälttä koettuja tapahtumia elämässä ja ennustaa jotakin tapahtuvaksi. Voivatko nuokin ennustukset jotenkin toteutua ja mitä ne sitten olisivat.

Auttakaa nyt kun ei ole kirjoittamisesta oikein mitään kokemusta eikä teoreettista tietoa, mutta tälläinen kuitenkin syntyi ihan itsestään. Ei näitä unia ja niistä syntyvää tarinaa oltu pyydetty! Tuli vain ja oli pakko laittaa paperille.

"Jos kolme pistettä häirtisee, niin mitä siihen tilalle voisi laittaa?"

Yksi piste riittää. Mitä tulee pyyntöön, "miten tästä saisi jotain kunnollista", olen sitä mieltä, että unohda kristillisyys ja Raamattu. Nyt tekotaiteellisuuden takaa paistaa se sama vanha virsi, joka on kuultu jo tuhat vuotta sitten. Joten pää tyynyyn ja uusia unia näkemään ja niistä kirjoittamaan.

Unet ovat materiaalia, ei niitä kannata suoraan pötköön kasata. Tarkoita mitä sanoin: sinulla pitää tekstissä olla näkäökulma, joka herättää uteliaisuuden. Vaikkapa Camus´n Sivullinen -romaani heti alkaa näkökulman kutkuttavuudella.

Mitä tulee henkilökohtaisuuteen henkiloä kohtaan, se ei kiinnostaa millään tasolla. Puhuin tekstistä. Ei se häiritse, se vain sisältää paljon loppuun kuluneita keinoja, joista sinun olisi syytä päästä irti. Taide on uuden etsimistä.

Jos itse sanot kirjoitustasi "häränpaskaksi", niin kuka viitsii sitä lukea?

Hieman itsekunnioitusta pitää olla.
Itse asiassa aika paljon, jos on kehityskelpoinen kirjoittaja,koska lahjakkaita mollataan.

Onhan tässä jonkinlainen apokalyptinen tunnelma:

"Taivaaseen se menisi kaikkien abortoitujen lasten äidiksi... ja kaikkien abortoitujen lasten sielut leijuivat mustissa pilvissä... ja ne pilvet roikkuivat uhkaavasti maiden ja meren yllä... ja eräänä päivänä tuo meri halkeaisi kahtia... "

Mutta mutta, Ilmestyskirja on ollut vahva kokemus alkuseurakuntien kristityille vainojen aikana. Historiallinen Jeesuskin lienee elänyt ja ajatellut, että on lopun ajat edessä ja toiminta & höpinä olivat sitten sen mukaista.

Tässä tekstissä on tietty naiivius, joka ei oikein tunnut herättävän samastumishalua. Jos on taivas, miksi tarvitaan äitiä tai ylipäätään mitään? Eikö taivas ole kristillisessä teologiassa eräänlainen täydellisyyden ja muuttumattomuuden tila? Entropian finaalivaihe?

Ajatus pitäisi siirtyä unesta konkretiaksi: mitä henkilöitä unen eri osaset tarkoittavat ja mitä ne voi laittaa tekemään, tuntemaan, aistimaan? Mikä on heidän päämääränsä? Ja sitten voisi etsiä temaattisia mahdollisuuksia. En näe tätä tarinana, koska tästä puuttuu tarinallinen kaari. Jonkinlainen fragmentti, josta on vaikea saada kiinni, koska kuva on jotenkin kliseinen ja kulunut.

Ehkä äiti-lapsi -akselia pitäisi muuttaa ja kehittää johonkin muuhun suuntaan jos halutaan abortista saada enemmän irti?

Kannattaisi kirjoittaa uni tavalliseksi tilanteeksi, niin ehkä jotakin selkeämpää paljastuisi.

Vihje: henkilöiden suhde synnyttää tilanteita, tilanteet juonellisuutta. Siitä se lähtee, ei sen salaperäisempää. Ei teoriatuntemus ole koskaan pahasta, mutta ei se ole välttämätöntä onnistuneen taideteoksen tekemiselle.

En ymmärrä teitä ollenkaan.

Tällä asialla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden eikä abortin kanssa. Koplatkaa ne ihan pois vain. Se meren halkeaminen liittyi enemmänkin Estonian uppoamiseen. Nähtyäni tämän unen en uskaltanut mennä laivaan. Olin jo ajanut autoni laivaan, mutta tuli niin hirveä olo, että oli päästävä ulos laivasta, että juoksin ulos viime tipassa ennen kuin laiva lähti. Auto sen sijaan meni toiselle rannalle ja henkilökunta ajoi sen ulos laivasta. Siis ei perustu millekään sellaiselle mitä te ajattelette.

Uni, että kaivinkone tuli ja repi koko kotitalon ylös - kaikki omaisuus meni ja faija teki itsemurhan avioeron jälkeen. Nehän sopivat yhteen.

Sairastuin synnytettyäni kuolleen lapsen ja olin jotenkin läkähtyä niin, että tunsin kuolevani. Turha minua oli tuosta elämän jatkoajalle pelastaa. Yhtä hyvin olisin ollut valmis kuolemaan. Mikään maallinen tekeminen ei enää tuntunut mielekkäältä. Maalaaminenkin loppui. Mutta se ei enää ollut tärkeää, koska unen mukaan kaikki maalaukset ja maalaustaito siirrettiin taivaaseen odottamaan. Ja sitten koin kuolevani. Puin valkoiset vaatteet valmiiksi päälleni ja jäin odottamaan viikatemiestä. Sitä ei tekstissä ole, että sytytin kaikki kynttilätkin asunnossani ja nostin ne yhteen huoneeseen - tein kuin kuolinvuoteeni. Tässä taas selitys seuraavaan kohtaan.

Älkää nyt enää puhuko siitä kristillisyydestä ja abortista, vaan kertokaa, että jos sellaista on niin miten saan sen sitten pois. Sanokaa jotain konkreettista.

Henkilö tässä vaan on saman, joka alkoi pitää blogia abortista: Kadun aborttiani, tammikuussa 2009. Näin ollen jos tuo Aborttibloggari häiritsee, niin voisihan keksiä jonkun toisen nimen tarinan henkilölle. Mutta se nimi on jonkinverran kiinni siitä mihin teksti laitetaan. Vai onks se niin huono, että sitä ei kannata minnekään laittaa?

Kirjoittajalla ei myöskään ole mitään kirjailijakoulutusta eikä mitään kirjallisuuden opintoja missään kielessä, joten ei pysty analysoimaan ja keskustelemaan sellaiselta teoriapohjalta. Ihan konkreettisesti pitäisi ohjata ja sanoa esimerkin avulla, että mitä kannattaisi muuttaa ja tehdä.

Kiitos kaikesta avusta tähän saakka.

P.S. Aborttibloggari on syntynyt eräänä helluntaina tasan klo 12. Ja sattumalta tätä tekstiä alettiin muokata nyt helluntaina. Siitä tämä nimimerkki.

Miksi isä teki itsemurhan? Konkurssin vai avioeron takia? Heräsi vain uteliaisuus. Eikö hän nähnyt perheessä tai työssä mielekkyyttä elämän jatkumiseen?

Ei ollut mitään konkurssia. Mistäs sellaisen murjasit? Ei myöskään avioeron takia - oli jo uusi vaimokin, josta olisi seuraavana päivänä päässyt eroon. Mutta kun kuoli ennen kuin avioero astui voimaan. Vähän ihmejuttu kieltämättä. Mutta tämä ei ole oikea paikka keskustella jonkun henkilön asioista ja kuolemasta, ei todellakaan! Eikä sitä nyt tässä storyssä puhuta hänestä ja hänen kuolemastaan, vaan pitäisi saada story kasaan jollakin miellyttävällä tavalla.

No sitä tässä just tuumin, että tarina voisi saada aineistoa isän maailmasta. Ajattelin, että jos talo meni alta, takana oli joku yrityksen konkurssi tms. Ihmissuhdekimurantit ovat myös hyvä pohja tarinan juonelliselle kehittelylle.

Heippa! Tarinan juonellisesta kehittymisestä nyt kyllä viis! Mitään lisämateriaalia ei tähän nyt lisätä. Ei tämä mikään kirja ole - eikä tästä kirjaa tehdä. Tämä on vaan tämmöinen pieni, yhden sivun juttu. Siis ei kerrassaan mitään lisämatskua tähän tuoda. Tuosta minä nyt pidän kiinni. Sen isän tarina ei tähän nyt liity mitenkään. Siitä voi tehdä sitten toisen jutun jos on aihetta. Tämän jutun aiheet ovat nyt ihan tästä unesta vaan.

No jos sä olet kiinnostunut tätä kehittelemään eteenpäin, julkaise tässä muodossa ja katso, mitä lukijat ja kriitikot tuumaavat. Ei kai siinä sen kummempaa. Painotan kuitenkin, että kaunokirjallisuudessa hahmojen luonne, suhteet synnyttävät ehkä enemmän myötäeläytymistä.

Tällä palstalla voisi olla ideaa yrittää kehittää myös arvostelijan kykyjä yhtä hyvin kuin omia kirjallisia.

Tämmöiselle tekstille ei oikein ole tilausta - ei siis ole paikkaa missä julkaista!

En nyt lähde muuttamaan unta mihinkään suuntaan, koska se olisi sama juttu kuin että kirjoittaisin uuden jutun tai maalaisin uuden taulun. Tätä nyt kehitellään näistä aiheista ja sitten kirjoitetaan toinen juttu toisista aiheista. Se on sitten se toinen ja toisenlainen taulu!

Entäs tällainen versio sitten? Onks muka parempi?

__________

Näin unta: Kuolin kadulla Hornsgatanilla Tukholmassa


Minulla oli valkoiset vaatteet päälläni.

Ajattelin, että...

Jo aikoja sitten olin nähnyt unen, jossa kaivinkone oli repinyt koko kotimme ja se oli kaivanut ja kaivanut. Ja kaivanut ison montun. Ja koko maallinen elämäni oli tippunut sinne monttuun. Ja se on jo toteutunut. Ja sitten minusta tuli koditon baglady ja katosin tutuista ympyröistäni, mutta palasin jälleen. Sitten jouduin jotenkin autottomalle Hornsgatanille ja tein siellä kuolemaa, keskellä vilkasta katua. Ja ihmisiä kerääntyi ympärille katsomaan.

Mutta kaikki maalaukseni siirrettiin taivaaseen, eikä minun tarvinnut enää maalata maan päällä. Kaikki maallinen tekeminen ja taito kävi täysin merkityksettömäksi ja turhaksi.

Taivaaseen joutuisin kaikkien abortoitujen lasten äidiksi. Tunsin kuinka kaikkien abortoitujen lasten sielut leijuivat mustissa pilvissä, jotka roikkuivat uhkaavasti maan ja meren yllä. Eräänä päivänä tuo meri tulisi halkeamaan kahtia.

Ja ihmiset kerääntyivät katsomaan kuolemaani ja ihmettelivät, että onkos täällä tuollainenkin joskus elänyt. Vasta silloin minuun kiinnitettiin edes jotakin huomiota. Elämäni olin elänyt näkymättömänä ja ihmisten väheksymänä.

Ja radiot pauhasivat. Joku ihmeellinen, uusi, taivaallinen radiokanava tunkeutui jokaiselle kanavalle ja soitti maailman megatähtiä. Toinen toisensa jälkeen yhä upeampi lauluääni kuului. Ensin kuuluivat korkeat naisäänet, sitten matalammat äänet, sitten miehet. Viimeisenä sain itse laulaa. Ääneni on todella matala eikä sitä oltu ennen kuultu radiossa. Jostakin syystä ihmiset kuitenkin ihmiset tunsivat ääneni. Ja jokainen ääni keräsi maan päältä omia ihmisiään, jotka halusivat seurata sitä. Ihmiset menivät laulun pauhatessa pitkässä jonossa taivaan portista sisään kunnes maa oli täysin tyhjä.

Maan päällä käveli enää vain yksinäinen, surullinen nainen ainoastaan turkki asunaan. Yht'äkkiä hän kuuli sydämessään miehen hätähuudon. Mutta hän ei voinut ymmärtää tuota miehen hätähuutoa. Eihän hänellä edes ollut ollut omaa miestä. Mutta sitten hän kuuli Aatamin äänen toiselta puolelta maapalloa. Ja hän ymmärsi. Hän olikin itse Eeva - ensimmäinen ja viimeinen nainen maan päällä.

Eeva ja Aatami löysivät taas toisensa. Heidän sielunsa olivat ajelehtineet niin kovin kauas toisistaan, mutta nyt heillä oli uusi pitkä, mutta yhteinen matka edessään - tässä uudessa, puhtaassa ja tyhjäksi tulleessa maailmassa. Ja nyt kun kaikki heidän lapsensa olivat jo taivaassa. Ja he ymmärsivät ihmisten olleen murhaajia.

Hmmh... ehkä tämä toimisi parhaimmillaan pakinana. En oikein osaa lopun kappalettaa ottaa traagisena, se ei herätä katharsista, mutta enemmänkin pateettisuudessaan huvittaa. Tarjoa johonkin lehteen kolumnipakinana. Hieman kärjistä hahmojen tapaa nähdä asioita, kyllä se siitä. Minä-muodossa tuntuu toimivan paremmin ja kolmen pisteen vähennys on tietysti plussaa.

Parhaiten tämä toimisi esim. romaanissa jonkun henkilöhahmon kertomuksena toiselle unestaan. Irtonaisena tekstinä se tuntuu juuri liian irtonaiselta; ei kiinnekohtaa oikein mihinkään.

"Olin jo ajanut autoni laivaan, mutta tuli niin hirveä olo, että oli päästävä ulos laivasta, että juoksin ulos viime tipassa ennen kuin laiva lähti. Auto sen sijaan meni toiselle rannalle ja henkilökunta ajoi sen ulos laivasta."

Onko tämä nyt fiktiota?

Siis jos mun pomo sais kuulla työmatkan estymisen syyks etiäisen, saisin kenkää. Vai olitko lomamatkalla?

Entä tämä, onko myös fiktiota:

"Puin valkoiset vaatteet valmiiksi päälleni ja jäin odottamaan viikatemiestä. Sitä ei tekstissä ole, että sytytin kaikki kynttilätkin asunnossani ja nostin ne yhteen huoneeseen - tein kuin kuolinvuoteeni."

Siis tuntuu jotenkin mielikuvitukselliselta ja ylidramaattiselta käytökseltä, joka juuri voisi sopia fiktion henkilöhahmolle, mutta oikeassa elämässä... tuskin. Kenellä on aikaa touhuta aikuisen tämmöisiä? Vai onko henkilöhahmo sairaslomalla synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Miksi hän ei ole hakeutunut terapiaan?

A Pezzi!

Jos kirjoitatte niin kirjoittakaa nyt edes näitä lyhyitä tekstejänne siten että toiset ymmärtää. Ärsyttävää yrittää arvailla mitä te tarkotatte.

Sehän on ihan samantekevää mitä tämä on. Sehän on sanottu jo, että kyseessä on unia! Ettekö lue ennen kuin kommentoitte tai ymmärrä lukemaanne?

Missään ei ole kysytty, että missäs tämä julkaistaisiin. Sillä on sopiva paikka eikä se ole mikään mitä te ajattelette. Siinä nimenomaan eräs kertoo toisille unistaa.

Enpä taida jaksaa tätä juttua enempää teidän kanssanne tällä kertaa.

Kenelläkään ei sitten loppujen lopuksi ollut kirjailijanalutpalstalla mitään kunnollista sanottavaa tasokkaalla suomenkielellä!

Niin, kumpi loppujen lopuksi on lukijalle merkittävää: tekstin uni ja sen taustalla olevat todelliset unet vai tekstin unenomaisuus, sen fiktiivisyysulottuvuus?

Minä tykkäsin, vaikka parannettavaa riittääkin.

Huonoa: liikaa pisteitä, ne kyllä toimivat, jos kirjoittaja osaa käyttää niitä oikein. Kolmen pisteen taikatemppuhan toimii vain kerran per sivu, muuten ne hyppäävät silmiin ja tässä teksti on suorastaan raiskattu niillä. Toiseksi, voisit pidentää lauseitasi, ja se onnistuu jo pelkästään käyttämällä rakastamiani pilkku-merkkejä. Suosittelen myös käyttämään synonyymeja enemmän ja korvaamaan joillakin sanoilla sanan 'se' tai 'hän'. Kolmas asia, mikä minusta puuttui tekstistä, oli omat ajatukset. Nyt olet kirjoittanut tapahtumat ylös, mutta et kerro, mitä mieltä olet. Kun kansa tulee katselemaan kuolemaa, mitä ajattelet, mitä ihmiset ajattelevat, mitkä ovat ympäristön sävyt ja mikä on sen kohtalo. Sukella syvemmälle, niin löydät vastaukset!

Hyvää: Minut teksti tempaisi pikkuhiljaa mukaansa, se on synkkä ja herkkä, mutta on kuin vesimittari järven päällä, pysyy pinnalla ja silti käyttää tilaa niin kamalan vähän. Ongelmasi on varmaan suurimmalla osalla kirjoittajista, eli et kirjoita liian raskaasti ja liikaa, vaan päinvastoin; Se on jo liian kevyttä, noin monimutkaista aihetta kuin uni voi kirjoittaa kyllä yksityiskohtaisemmin ja samalla selventäen. Älä pelkää käyttää haluamiasi sanoja ja lauseita, niitä voi sitten myöhemmin poistaa jos niitä on liikaa. Pidin myös aiheestasi ja tavastasi käyttää metaforia, jätät todella auki tämän tekstin, luulen että se on tässä tapauksessa ihan hyväkin. Ainakin minun tekisi mieleni lukea lisää, jotta saisin tietää, mistä tässä kerrotaan.

Täsmälleen samaa mieltä Rosan kanssa, itsekkin haluaisin lukea lisää.

Hei!

Kiitos viimeiset kirjoittajat! Olen pitkästä aikaa paikalla. Ikävää, että tämä teksti nyt taas pompaa alkuun, vaikka haluaisin, että se pysyisi täällä palstan lopussa, ihan piilossa JO!

En tarkoita tekstejä oikeastaan hyväksi enkä pahaksi. Olen kertonut unista. Paikka jonne ne laitan - tai siis jossa ne ovat jo kauan pyörineet - on olemassa. Ne kertovat vain unia eräästä tekijästä. Joku taisi tulkita ne mielisairaan tekeleeksi - eli jos todella tarttis olla seuraavana päivänä töissä ja auto meni matkojaan. Ja joku mietti, että miten jollakin aikuisella on aikaa sytytellä kynttilöitä. No, näin TÄMÄ juttu vain menee. Eikä voi yhtään mitään. Nyt ei edes kysytä sitä tykkäättekö vai ette vaan sitä, että miten tästä voisi tehdä paremman.
Jokainen saa itse keksiä ne ajatukset. Kirjoittajan päässä ei enempää liiku kuin mitä on tässä paperille laitettu - nämä ulkonaisemmat teot ja tapahtumat. Maalaukset siirrettiin taivaaseen - enää ei tässä maailmassa tartte maalata. (Jos maalaa niin tulee vain kiputiloja tuki- ja liikuntaelinongelmista). Jäsenet menivät kylmiksi - jäi odottamaan kuolemaa. Valmistui kuolemaan sytyttämällä kynttilät - upeaa. Älkää miettikö laisinkaan että tekikö joku tämän kaiken ihan oikeasti. Ehkä tekikin! Mitä väliä?

Jotenkin sekavaa tekstiä, jossa on kyllä tunnelma, mutta vaikeasti löytyy ilmiöitä, joihin tekstissä haluaisin samastua. Ehkä tekstin tarkoituksena on vieraannuttaa, pakottaa pysähtymään, mutta valitettavasti se ei herätä minussa ajatuksia, ei tunteita, ei oikein muuta kuin sen aistittavan ahdistuksen tunnelmana.

En oikein ymmärrä tätä:

"Maalaukset siirrettiin taivaaseen - enää ei tässä maailmassa tartte maalata."

Metafora?

Siirrettiin minne? Stratosfääriin? Näyttely lentokoneille? Vai jokin vanhahtavien uskontojen ylösnousemusajatelma? En pysy mukana...

Tarina käsittelee menetystä, kuolemaa ja kurjuutta unen keinoin. Unenomaisuus on saavutettu poukkoilevilla mielikuvilla, vaihtelevilla kertojilla, passiivisuudella ja etäisyydellä. Ongelmaksi koituu se, että minäkertoja ei tarjoa ainoatakaan tuntemusta tai näkökulmaa kokemalleen. Unella on kuitenkin aina näkijänsä, ja uinuja reagoi uneen kuin se olisi totta. Hän siis tuntee. Tarinasta puuttuu tyystin kertojan tuntemukset ja näkökulmat, aivan kuin häntä ei kiinnostaisi ollenkaan. Lukijana haluan tietää mitä mieltä kertoja on kokemastaan, ettei minun pidä vetää niitä hatusta kuin lukisi tyhjää A-4-arkkia tai kuin katsoisi mustavalkotelkkaria ilman ääniä. Tiedän kyllä lukiessa, että minäkertojan täytyy tuntea menetystä ja tuskaa, mutta miksi hän ei kerro siitä? Asioita tapahtuu, kauheitakin asioita, mutta ketään ei tunnu liikuttavan. Maalatessaan näkymiä ilman kannanottoa minäkertoja sysää eteeni tuon tyhjän paperiarkin tai äänettömän töllöttimen ja odottaa, että minä otan kynän käteen tai painan kaukosäätimen mute-nappulaa ja säädän antenneja. Epämääräisyys ja liika avoimmuus jättää mieleeni kaksi tunnetilaa: irrallisuuden ja melankolisuuden, jotka syntyvät näkökulmien puutteesta. Jos ne olivat haetut tuntemukset unenomaisen asioiden käsittelyn lisäksi, tuntemuksia voisi vahvistaa lisäämällä vastaavia näkökulmia, jotka kuitenkin pitävät lukijan paremmin otteessaan. Jos tavoitteena oli saavuttaa muita tuntemuksia, no, tarinan soisi käsittelevän niitä sitten.

Etäännytys minäkertojasta kolmannen persoonan kautta kaikkitietävään kertojaan tuo tarinaan mielenkiintoisen näkökulman: "Ensin oli tuskani, sitten tuska olikin jonkun muun, ja lopulta tuska kuuluu kaikille ja eikä oikein kenellekään." Mielenkiintoista, mutta kappaleittain vaihtuva kertoja tekee lyhyen tekstin sekavaksi. Toisekseen tuntemusten etäännytystä ei tapahdu, koska minäkertojalla ei ole alun alkaen tuntemuksia, joita kertojavaihdoksilla voidaan etäännyttää. Tuntemusten ja näkökulmien ilmaisu pitäisi tapahtua minäkertojan avulla, sillä kaikkitietävän kertojalla on vaikea tuoda subjektiivisia näkemyksiä ja tuntemuksia.

Mielenkiintoista on huomata, kuinka minäkertoja kuolee mutta tarina jatkuu. Kuka on siis tuo, joka jatkaa ja joka kertoo muttei omaa näkemyksiä? Kuka on tuo joka maalaa puhuttelevia maisemia vaikka minäkertoja on mennyt? Luulen, että olet kirjoittanut unikuvat ulkomuistista, mutta olet unohtanut unessa koetut tuntemukset. Jos haluat tehdä tarinasi eteen vielä jotakin, valitse yksi kerrontatapa ja pitäydy siinä tai kirjoita kaksi viimeistä kappaletta runsassanaisemmin, että lukija ymmärtää tarinan todella kuopanneen minäkertojan ja korvanneen sen toisella. Antaisin lukijalle minäkertojan välityksellä muutaman valmiin näkökulman ja tuntemuksen, joihin lukija voi alussa takertua ja joista hän voi samaistua. Tarina herättää ajatuksia, mutta ajatukset jäävät epämääräisyyden varjoon. Poista liiallinen epämääräisyys menettämättä unenomaisuutta ja tarinasi voi toimia.

Tekstin pitöisi mielestäni olla pitempi, tarinan kaarellinen toiminta viedä kauemmas, jotta syntyisi lukijana samastumisilmiötä. En siis osannut lukea tätä yhtenä kokonaisuutena, vaan osuutena jostain suuremmasta, pitemmästä kertomuksesta.

Kerronnan fokus hajaantuu liian nopeasti, mielestäni perusteettomasti liian laajalle, että lukijana pysyisi tahdissa mukana. Vaikka nämä olisivat unia, on niilläkin oma logiikkansa ja ne johdonmukaisesti liittyvän unen kokijan johonkin tarinaan, joka ei tästä (vielä) avaudu. Siis laajennusta, avaamista.

Musta tää on yksinkertaisesti vaan huono. Ei millään pahalla. Ei vaan kovinkaan tasokasta kielen & sisällön hallintaa. Ehkä tää sopis päiväkirjaan, muttei ostavalle lukijalle.

Ettekö nyt tajua, että tää on selkeä provo. Koko aborttibloggaus on.

Joo, eihän tän tekstin kans kannattaa kauheasti syväanalyysiä harrastaa. Katsotaan jos teksti paranee vuosien myötä, ei ehkä tämä teksti, mutta jokin toinen. Aina on mahdollisuus parantaa, myös tätä Aborttibloggaritekstiä, unta, houretta tai toivetta, mitä se sitten lieneekin tekijälleen. Lukijalle (minulle) se oli kirjallinen sekasotku vailla mieltä ja suuntaa.