VIII luku

Kirja on ylenpalttinen ja luen sitä sekaisin. Tai sikinsokin :) Aika paljon sait ajatuksia jo yhden luvun myötä!! Kirja on siksi hauska, että tuo ylläoleva luku on jossakin päin kirjaa myöhemmin kuin luku kertojan isän mielenlaadusta ja suhtautumisen perusteista etunimiin ja nimenantoon, sekä ylenpalttisesta tuntemastaan inhosta nimeä Tristram kohtaan, joka kuitenkin taitaa olla kirjan kertojan etunimi... Siihen tietoon en ole vielä törmännyt, että onko Tristram väännös pohtimastaan nimestä Trismegistus :)

Tristram kuitenkin satutti nenänsä synnytyksessä isänsä jääräpäisyyden tähden.

Anima ja animuskin liittyvät synnytykseen, joka isän jääräpäisyyden takia aiheuttaa jonkinasteista päänvaivaa ja ongelmia ratkaistavaksi. Kun vaimo ei pääse avioehdon mukaisesti Lontooseen synnyttämään, isukki tahtoo tehdä parhaansa synnytyksen sujumiseksi, koska hän on tietoinen siitä, että syy lankeaisi hänen niskoilleen ja vieläpä oikeutetusti jos jotakin sattuisi.

"Isäni lähtökohta oli, että kaikki sielut olivat luonnostaan yhtäläisiä, - ja että se suuri ero, joka vallitsee säihkyvimmän ja sameimman ymmärryksen välillä, - ei ollut seurausta mistään ajatteluaineen alkuperäisestä terävyydestä tai tylppyydestä, - vaan johtui pelkästään ruumiin kokoonpanon onnistuneisuudesta siinä osassa, jossa sielu pääasiallisesti piti majaa, - ja siksi hän oli ottanut tutkimustensa aiheeksi määritellä, missä se paikka täsmälleen oli.

Parhaista esityksistä, mitä isäni oli onnistunut hankkimaan aiheesta, hän tuli siihen tulokseen, että paikka ei voinut olla siellä, mihin Descartes sen sijoitti, nimittäin aivojen käpyrauhasen yläpuolella; joka filosofin sanojen mukaan muodosti sielulle herneenkokoisen tyynyn; - vaikka totta puhuen, koska niin monet hermot päättyivät tuohon nimenomaiseen paikkaan, - se ei ollut hassummin arvattu; - ja isäni olisi toden totta horjahtanut tuon suuren filosofin mukana päistikkaa suohon ilman Toby-setääni, joka pelasti hänet sieltä kertomalla hänelle tarinan vallooni-upseerista, jolta musketinammus vei Landenin taistelussa osan aivoista, - ja toisen osan vei ranskalainen kirurgi taistelun jälkeen; ja joka toipui ja suoritti velvollisuutensa vallan mainiosti ilman.

Jos kuolema, sanoi isäni, tuumaillen itsekseen, on yhtä kuin sielun erkaantuminen ruumiista; - ja jos on totta, että ihmiset voivat kävellä ja toimittaa asioitaan ilman aivoja, - silloin sielu ei todellakaan asu siellä, M.O.T.

Mitä Tulee siihen ohueen, hienoon ja tuoksuvaan nesteeseen, jonka Coglionissimo Borri, suuri milanolainen lääkäri, vahvistaa kirjeessään Bartholinelle löytäneensä pikkuaivojen oksipitaalisen osan pienistä kennoista, ja jonka hän samaten vahvistaa olevan rationaalisen sielun tyyssija (sillä tokihan te tiedätte, että näinä myöhempinä ja edistyneinä aikoina jokaisessa elävässä ihmisessä on kaksi sielua, - joista toisen nimi suuren Methegliniuksen mukaan on animus ja toisen anima); - mitä tähän Borrin kantaan tulee, sanon vain, - että isäni ei koskaan missään mielessä voinut allekirjoittaa sitä; ajatuskin, että niin jalo, niin hienostunut, niin aineeton ja niin ylevä olento kuin anima tai edes animus asuisi ja polskuttelisi kuin sammakonpoika kaiken päivää, kesät talvet, lätäkössä, - tai minkäännäköisessä nesteessä, oli se miten paksua tai ohutta tahansa, sanoi hän, loukkasi perin juurin hänen mielikuvitustaan; hän ei kallistanut korvaansa sellaiselle opille.

Vähiten vastalauseita keräsi lopulta se näkemys, että sielun tärkein sensorium tahi päämaja, paikka, johon kaikki älyllinen toiminta palautui ja josta se oli peräisin, - sijaitsi pikkuaivoissa tahi niiden tuntumassa, - tai pikemminkin jossakin medulla oblongatan tienoilla, jonne hollantilaisten anatomistien keskuudessa vallitsevan käsityksen mukaan kaikki pienet hermot seitsemän aistin eri elimistä kerääntyivät kuin kadut ja mutkittelevat kujat aukiolle.

Tähän saakka isäni käsityksissä ei ollut mitään ainutlaatuista, - parhaat eri aikoja ja eri ilmanaloja edustavat filosofit olivat hänen seuranaan tällä tiellä. - Mutta tässä kohden hän poikkesi omalle polulleen ja rakensi jälleen yhden shandilaisen hypoteesin niiden kulmakivien varaan, jotka he olivat häntä varten laskeneet; - mikä sanottu hypoteesi piti yhtä lailla kutinsa, mikäli sielun herkkyys ja hienosäätö riippui mainitun nesteen lämpötilasta ja kirkkaudesta, tai jos sen perustana oli pikkuaivojen itsensä hieno verkosto ja rakenne; minkä jälkimmäisen näkemyksen kannalle isäni kallistui.

Hän väitti, että tärkeydessä heti sen huolen jälkeen, jolla jokainen yksilö on pantava alulle ja joka vaati täydellistä paneutumista, koska se loi perustan sille ihmeelliselle kudokselle, josta äly, muisti, haaveet, kaunopuheisuus ja kaikki se, mitä yleensä tarkoitetaan luontaisilla kyvyillä, koostuu; - että heti sen ja ihmisen etunimen jälkeen, jotka olivat vaikuttavista tekijöistä alkuperäisimmät ja vaikuttavimmat; - tuli kolmas tekijä, tai pikemminnkin causa sine quâ non, ehdoton edellytys, kuten loogikot sanovat, jota ilman vaivannäkö meni hukkaan, - ja se oli tämän hienon ja aran kudelman varjeleminen siltä hullunmyllyltä, jonka kohteeksi pää tuppasi joutumaan siinä rajussa puristuksessa ja ahtaudessa, jonka syynä on täysin mieletön metodi synnyttää lapset maailmaan se ruumiinosa edellä.

- Tämä vaatii selityksen."

animus ja anima Tristram Shandyssä..

Joo, eipä kehtaa enempiä lainailla, kaipa noihinkin on jotkut julkaisulait ja säädökset olemassa.. (8'}

M.B. kirjoitti:

Kirja on ylenpalttinen ja luen sitä sekaisin. Tai sikinsokin :) Aika paljon sait ajatuksia jo yhden luvun myötä!! Kirja on siksi hauska, että tuo ylläoleva luku on jossakin päin kirjaa myöhemmin kuin luku kertojan isän mielenlaadusta ja suhtautumisen perusteista etunimiin ja nimenantoon, sekä ylenpalttisesta tuntemastaan inhosta nimeä Tristram kohtaan, joka kuitenkin taitaa olla kirjan kertojan etunimi... Siihen tietoon en ole vielä törmännyt, että onko Tristram väännös pohtimastaan nimestä Trismegistus :)

Tristram kuitenkin satutti nenänsä synnytyksessä isänsä jääräpäisyyden tähden.

Anima ja animuskin liittyvät synnytykseen, joka isän jääräpäisyyden takia aiheuttaa jonkinasteista päänvaivaa ja ongelmia ratkaistavaksi. Kun vaimo ei pääse avioehdon mukaisesti Lontooseen synnyttämään, isukki tahtoo tehdä parhaansa synnytyksen sujumiseksi, koska hän on tietoinen siitä, että syy lankeaisi hänen niskoilleen ja vieläpä oikeutetusti jos jotakin sattuisi.

Lue lisää

Miten ihminen pystyy ottamaan vastaan kohtaamaansa pahaa? Tämä on se kiehtova ilmiö, joka minulle herää tuosta aloitustekstistäsi.

Kehon, mielen ja sielun joustavuus? Suhtautuminen sallivasti ja suvaitsevasti ympäristöön? Hankkimalla kokemuksia ja oppimasta niitä? Käsittelemällä tilanteiden aiheuttamia tunnemyrskyjä? Kanavoimalla tunnetilat taiteeseen, luovuuteen, tai ja kohdentaen elolliseen ympäristöön? Jakamalla kokemuksensa?

Mikä ja mitkä seikat opettivat tai tekivät meistä - itse kustakin - vahvoja?

M.B. kirjoitti:

"Isäni lähtökohta oli, että kaikki sielut olivat luonnostaan yhtäläisiä, - ja että se suuri ero, joka vallitsee säihkyvimmän ja sameimman ymmärryksen välillä, - ei ollut seurausta mistään ajatteluaineen alkuperäisestä terävyydestä tai tylppyydestä, - vaan johtui pelkästään ruumiin kokoonpanon onnistuneisuudesta siinä osassa, jossa sielu pääasiallisesti piti majaa, - ja siksi hän oli ottanut tutkimustensa aiheeksi määritellä, missä se paikka täsmälleen oli.

Parhaista esityksistä, mitä isäni oli onnistunut hankkimaan aiheesta, hän tuli siihen tulokseen, että paikka ei voinut olla siellä, mihin Descartes sen sijoitti, nimittäin aivojen käpyrauhasen yläpuolella; joka filosofin sanojen mukaan muodosti sielulle herneenkokoisen tyynyn; - vaikka totta puhuen, koska niin monet hermot päättyivät tuohon nimenomaiseen paikkaan, - se ei ollut hassummin arvattu; - ja isäni olisi toden totta horjahtanut tuon suuren filosofin mukana päistikkaa suohon ilman Toby-setääni, joka pelasti hänet sieltä kertomalla hänelle tarinan vallooni-upseerista, jolta musketinammus vei Landenin taistelussa osan aivoista, - ja toisen osan vei ranskalainen kirurgi taistelun jälkeen; ja joka toipui ja suoritti velvollisuutensa vallan mainiosti ilman.

Jos kuolema, sanoi isäni, tuumaillen itsekseen, on yhtä kuin sielun erkaantuminen ruumiista; - ja jos on totta, että ihmiset voivat kävellä ja toimittaa asioitaan ilman aivoja, - silloin sielu ei todellakaan asu siellä, M.O.T.

Mitä Tulee siihen ohueen, hienoon ja tuoksuvaan nesteeseen, jonka Coglionissimo Borri, suuri milanolainen lääkäri, vahvistaa kirjeessään Bartholinelle löytäneensä pikkuaivojen oksipitaalisen osan pienistä kennoista, ja jonka hän samaten vahvistaa olevan rationaalisen sielun tyyssija (sillä tokihan te tiedätte, että näinä myöhempinä ja edistyneinä aikoina jokaisessa elävässä ihmisessä on kaksi sielua, - joista toisen nimi suuren Methegliniuksen mukaan on animus ja toisen anima); - mitä tähän Borrin kantaan tulee, sanon vain, - että isäni ei koskaan missään mielessä voinut allekirjoittaa sitä; ajatuskin, että niin jalo, niin hienostunut, niin aineeton ja niin ylevä olento kuin anima tai edes animus asuisi ja polskuttelisi kuin sammakonpoika kaiken päivää, kesät talvet, lätäkössä, - tai minkäännäköisessä nesteessä, oli se miten paksua tai ohutta tahansa, sanoi hän, loukkasi perin juurin hänen mielikuvitustaan; hän ei kallistanut korvaansa sellaiselle opille.

Vähiten vastalauseita keräsi lopulta se näkemys, että sielun tärkein sensorium tahi päämaja, paikka, johon kaikki älyllinen toiminta palautui ja josta se oli peräisin, - sijaitsi pikkuaivoissa tahi niiden tuntumassa, - tai pikemminkin jossakin medulla oblongatan tienoilla, jonne hollantilaisten anatomistien keskuudessa vallitsevan käsityksen mukaan kaikki pienet hermot seitsemän aistin eri elimistä kerääntyivät kuin kadut ja mutkittelevat kujat aukiolle.

Tähän saakka isäni käsityksissä ei ollut mitään ainutlaatuista, - parhaat eri aikoja ja eri ilmanaloja edustavat filosofit olivat hänen seuranaan tällä tiellä. - Mutta tässä kohden hän poikkesi omalle polulleen ja rakensi jälleen yhden shandilaisen hypoteesin niiden kulmakivien varaan, jotka he olivat häntä varten laskeneet; - mikä sanottu hypoteesi piti yhtä lailla kutinsa, mikäli sielun herkkyys ja hienosäätö riippui mainitun nesteen lämpötilasta ja kirkkaudesta, tai jos sen perustana oli pikkuaivojen itsensä hieno verkosto ja rakenne; minkä jälkimmäisen näkemyksen kannalle isäni kallistui.

Hän väitti, että tärkeydessä heti sen huolen jälkeen, jolla jokainen yksilö on pantava alulle ja joka vaati täydellistä paneutumista, koska se loi perustan sille ihmeelliselle kudokselle, josta äly, muisti, haaveet, kaunopuheisuus ja kaikki se, mitä yleensä tarkoitetaan luontaisilla kyvyillä, koostuu; - että heti sen ja ihmisen etunimen jälkeen, jotka olivat vaikuttavista tekijöistä alkuperäisimmät ja vaikuttavimmat; - tuli kolmas tekijä, tai pikemminnkin causa sine quâ non, ehdoton edellytys, kuten loogikot sanovat, jota ilman vaivannäkö meni hukkaan, - ja se oli tämän hienon ja aran kudelman varjeleminen siltä hullunmyllyltä, jonka kohteeksi pää tuppasi joutumaan siinä rajussa puristuksessa ja ahtaudessa, jonka syynä on täysin mieletön metodi synnyttää lapset maailmaan se ruumiinosa edellä.

- Tämä vaatii selityksen."

animus ja anima Tristram Shandyssä..

Joo, eipä kehtaa enempiä lainailla, kaipa noihinkin on jotkut julkaisulait ja säädökset olemassa.. (8'}

Lue lisää

Eipä tartte laittaa enempiä lainauksia kirjasta, lukasen sen sieltä Gutenbergistä. Mielenkiintoista tekstiä. Todellakin rönsyilemisen mestari.

temppuilija kirjoitti:

Eipä tartte laittaa enempiä lainauksia kirjasta, lukasen sen sieltä Gutenbergistä. Mielenkiintoista tekstiä. Todellakin rönsyilemisen mestari.

Sielunelämästä ...

siis animasta ja animuksesta vielä sen verran, että ne voidaan molemmat nähdä kaksijakoisina. Niissä on lohkottuna 'paha' ja 'hyvä' tai pitäisi oikeastaan käyttää 'vähempiarvoisten ominaisuuksien kokoelma' ja 'arvokkaampien ominaisuuksien kokoelma'. Tietoisessa elämässä ne ovat keskinäisessä vuorovaikutukesessa ja vaikuttavat persoonaan. Paitsi, jos kärsii sivupersoonahäiriöstä, jonka voisi luokitella sielullisiin vammoihin, kuten narsisminkin ;)

elisakettu kirjoitti:

Miten ihminen pystyy ottamaan vastaan kohtaamaansa pahaa? Tämä on se kiehtova ilmiö, joka minulle herää tuosta aloitustekstistäsi.

Kehon, mielen ja sielun joustavuus? Suhtautuminen sallivasti ja suvaitsevasti ympäristöön? Hankkimalla kokemuksia ja oppimasta niitä? Käsittelemällä tilanteiden aiheuttamia tunnemyrskyjä? Kanavoimalla tunnetilat taiteeseen, luovuuteen, tai ja kohdentaen elolliseen ympäristöön? Jakamalla kokemuksensa?

Mikä ja mitkä seikat opettivat tai tekivät meistä - itse kustakin - vahvoja?

Lue lisää

"Miten ihminen pystyy ottamaan vastaan kohtaamaansa pahaa? "

Niin... tämähän on se vaikein osuus. Hyväksyä se, että elämää ei voi hallita ja ottaa se vastaan sellaisena kuin se tulee. Hyvineen ja pahoineen.
Eläimille se on ilmiselvää mutta ihmismieli pistää vastaan. Siis luontoa vastaan. Niin vain käy ja se on vaikeata mutta mahdollista hyväksyä.

Se ei tarkoita sitä, että "paha" olisi okei, mutta siitä ei vain eroon pääse. Aina sattuu jotain. Toiselle se maailmanloppu on lempibändin hajoaminen tai avioero ja jollekin ei edes esim vuosikausia kestänyt insesti. Epäreilua mutta totuus silti=(

Tämän ilmiön näkee hyvin "toisessa maailmassa". He ottavat elämän vastaan sellaisena kuin se on, kärsimyksistä huolimatta. Mielenkiintoista on, että heidän yhteiskuntansa toimii jollain tasolla kuitenkin aina paremmin kuin meidän "länkkäreiden" ja he ovat keskimääräisesti onnellisempia.
Meiltä on hävinnyt touch.

lynett kirjoitti:

"Miten ihminen pystyy ottamaan vastaan kohtaamaansa pahaa? "

Niin... tämähän on se vaikein osuus. Hyväksyä se, että elämää ei voi hallita ja ottaa se vastaan sellaisena kuin se tulee. Hyvineen ja pahoineen.
Eläimille se on ilmiselvää mutta ihmismieli pistää vastaan. Siis luontoa vastaan. Niin vain käy ja se on vaikeata mutta mahdollista hyväksyä.

Se ei tarkoita sitä, että "paha" olisi okei, mutta siitä ei vain eroon pääse. Aina sattuu jotain. Toiselle se maailmanloppu on lempibändin hajoaminen tai avioero ja jollekin ei edes esim vuosikausia kestänyt insesti. Epäreilua mutta totuus silti=(

Tämän ilmiön näkee hyvin "toisessa maailmassa". He ottavat elämän vastaan sellaisena kuin se on, kärsimyksistä huolimatta. Mielenkiintoista on, että heidän yhteiskuntansa toimii jollain tasolla kuitenkin aina paremmin kuin meidän "länkkäreiden" ja he ovat keskimääräisesti onnellisempia.
Meiltä on hävinnyt touch.

Lue lisää

Mikä vie meiltä tuon kosketuksen?