Kaksi mahdollisuutta

Olipa harvinaisen omahyväinen kirjoitus. "voitin elämän laadussa" ym.

Ja kirjoittaja onkin uskovainen.

Uskovaisten elämän laatu? Onko vihaaminen hyvää elämää?

Kun ateistit ovat oikeassa, niin kaikkia uskovaisia on kusetettu rankasti
uskonnollisten johtajien toimesta joille uskovat ovat syytäneet rahaa mm. arkkipiispa mäkiselle joka vuosi toistasataa tuhatta euroa. En voisi väittää että olisin tyytyväinen jos minua vedettäisiin nenästä.

Jos nyt olisi niin että ateistit ovat väärässä, niin se tarkoittaisi sitä, että koko maailma olisi tuhoon tuomittu koska varmaa on ainaklin se, että kristinusko (tai muutkaan abrahamilaiset uskonnot) ei ole oikeassa, se on synteesi aiemmista uskomuksista.

Ihmiskunnan kannalta lohdullisinta on se, että ateistit ovat oikeassa, vai iloitsetko sinä siitä, että kaikki rakkaasi päätyvät kidutettavaksi ja vain sinä
taivaan iloihin?

Jos Jehova on olemassa, niin kaikki uskovat ovat epäisänmaallisia maanpetoksellisia lajinsa pettureita, kun liittoutuvat verenhimoisen tyrannin kanssa. Teidän ei pitäisi anella armoa kyseiseltä entiteetiltä vaan auttaa ateisteja keksimään keinot tieteensä avulla, jolla ko. entiteetti voitaisiin tuhota.

Tuossa ei otettu ollenkaan huomioon ei-kristillisten uskontojen jumalien olemassaolon mahdollisuutta, tai sitä mahdollisuutta että olisi olemassa joku tuntematon jumala josta ei kerrota missään uskonnossa.

Pidettiin itsestäänselvänä, että jos joku jumala on olemassa, niin sen täytyy olla juuri Raamatun Jumala, ja jos Raamatun Jumalaa ei ole olemassa niin sitten ei ole mitään muutakaan jumalaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascalin_vaaka

Entä jos olisit elänyt paremman elämän ateistina? Entä jos me olemme kaikki väärässä?

"Joten - kannattaa pelata varman päälle ja etsiä Jeesusta!"

Eli pitäisi esittää uskovansa? Niinkö jumaliasi huijataan?
Olen aivan liian rehellinen peliisi ja sitä paitsi mistä tietää mihin jumalaan/jumaliin sitä pitää esittää uskovansa?

Hei, sinä nimimerkki ______________

Luin viestisi siten, että tahdot painottaa sitä, että Jumalaan uskominen ei ainakaan vahingoita ketään.
Olen siinä samaa mieltä, kristinuskon yleinen etiikka antaa hyvät eväät elämää varten eikä kristinusko perustu pelkoon, suoritukseen tai uhraamiseeen kuten monet muut uskonnot.

Mutta haluaisin korostaa, että uskomisessa ei ole kyse oikeassa ja väärässä olemisesta, eikä myöskään siitä, että usko tekisi elämästä jotenkin tasokkaampaa, helpompaa tai onnistuneempaa. Muun muassa Jobin kärsimykset ovat tarina miehestä, johon moni samastuu. Kristityn elämään kuuluvat samat koettelemukset kuin kenen tahansa elämään.

Mielestäni kukaan ei voi olla absoluuttisen oikeassa eikä absoluuttisen väärässä mitä tulee uskonasioihin. Matemaattiset totuudet ovat aivan eri asia. Usko on suhde Jumalaan. Tämä palstakin on siksi täällä 24:ssa kohdassa Suhteet. Kukaan ei voi viime kädessä kertoa olevansa "oikeassa" edes täällä maanpäällisessä elämässä ihmissuhteissaan. Otetaan esimerkki: voin kuvitella olevasi auttavainen henkilö, mutta muut kokevatkin minut päällepäsmärinä. Se, miten suhde muodostuu ei olekaan vain minun määritelmästäni kiinni. Tämä yksinkertaistettu esimerkki kuvaa sitä, miten suhde toiseenkin on aina minimissäänkin kahden "totuuden" kombinaatio.

Suhteessa Jumalaan olemme aina lapsen osassa, saavana osapuolena. Jumala on Isämme, joka on meille koko elämän lahjaksi antanut. Ei siinä ole kyse oikeassa olemisesta, vaan antautumista tähän suhteeseen. Luottamuksesta, kiitollisuudesta, kapinoinnista, epävarmuudesta, turvautumisesta... jumalasuhteeseen mahtuu kaikkea tätä, ihmisen eri kasvu- ja elämänvaiheina. Jumala silti pysyy läsnä.

tällä lailla tätä tänään sanottaisin, mitäs mieltä muut?
diakoni Meiju.

Hei "aika muuttuu"
En tiedä, mihin viittaat tuolla jumalasuhde -sanan käytöstä nuhtelemisella, mutta esimerkiksi tässä Arkkipiispa JUkka Paarman saarnasta otetulla pienellä pätkällä kuvataan tätä jumalasuhdetta näin

"Miksi sitten ihminen on niin arvokas? Ihmisen arvo perustuu siihen, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kristinuskon mukaan ihminen on Jumalan kuva. Tämä vaikeasti ymmärrettävä ilmaisu tarkoittaa ihmisen erikoisasemaa maailmassa. Hänet on luotu vuoropuheluun ja yhteyteen koko maailman Luojan kanssa. Hän on Jumalan keskustelukumppani, hänellä on jumala-suhde. Luojan toverina hän on vastuullinen Jumalan edessä niin luomakunnasta, ympäristöstä ja luonnosta kuin toisista ihmisistä. Siksi ihminen on arvokas ja pyhä. Ihmisarvoa ei saa polkea eikä unohtaa. "

(saarna kokonaisuudessaan linkissä http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/D8CECD67AA9BF534C225718000322DBE?OpenDocument&lang=FI )

jatkaa vielä diakoni Meiju