Isän lapsuudenkokemukset

Joo siis tuota kerron nyt isäni kokemista kummituskokemuksista:


Mun isähän asui nuorena kummitustalossa (silloin elettiin 70-lukua), ja kummitus oli mun isopappa, eli isänisänisä. Ne saatto yöllä herätä kun ikkunaan koputettiin ja ku ne meni katsomaan niin ei näkyny ketään. Pappani eli isänisäni sanoki yhen kerran sille aaveelle, että "Olet kuollut mene pois!", se ei auttanu mitään. Sitten yläkerrasta kuulu monesti kävelemisen ääniä, (talossahan asui isäni, isänisä, isäni äiti, kaksi siskoa, pari sukulaista ja koira.), niin he tiesivät, että sinne yläkertaan ei kukaan halunnut mennä. Koira oli ainut, joka yhden ainoan kerran kävi yöllä katsomassa siellä yläkerrassa, että mikä siellä jystää. Se palasi sieltä vintiltä ulisten ja häntä koipien välissä. Eikä se toista kertaa enää uskaltanu mennä sinne yläkertaan. Pappa ja isäni oli vissiin vilaukselta nähneet sen hahmon siellä yläkerrassa, se oli ollu semmonen lakanan näköinen. Ja sitten eräs tapaus varmaan kymmentä vuotta myöhemmin, kun isäni oli jo aikuisiässä, niin isä ja pappa oli istuneet talon keittiössä juttelemassa, niin yhtäkkiä ulko-ovi oli pamahtanut auki (ulkona ei sillo tuullut). Ja ne oli miettineet, että miten se aave sai pamautettua sen oven auki, vaikka se oli tiukasti säpissä. Ja kerran ku serkkupoika oli ollut merillä laivalla, niin se oli sille ilmestynyt ja nauranut ja kadonnut pois. Tätä kummittelua oli kestänyt lähemmäs kolmekymmentä vuotta, kunnes se viimein loppu. Syy tähän kummitteluun oli vissiin joku kauna ennen sen isopapan kuolemaa, joka sitten jäi selvittämättä. Mutta silloin ku se kummittelu loppu, niin siellä talon tontilla oli ollu sellanen painostava ilmapiiri, liekö ollu paikalla siellä silloin.



Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia?