Mikä on sinun kielesi?

Tahdon nähdä usein, olen ystävällinen ja iloinen hänen seurassaan, kutsun ehkä joskus kauniilla sanoilla häntä kuten muru, ihana jne. Toisaalta sitä on ehkä vaikea erottaa normaalista ystävyydestä??? En ole tullut vielä koskaan vakuuttuneeksi, että minusta välitetään erityisen paljon, siksi en itsekään tuon selkeämmin uskalla itseäni ilmaista. Koskaan en esim. halaa vaikka kuinka mieli tekisi. (Humalassa asia erikseen).

Vakuuttuneeksi tulisin, jos minuakin kutsuttaisiin sanoilla kulta, muru, ihana, toinen tahtoisi nähdä mahd. usein ja olisi aina luottamuksen arvoinen. Kaikkein upeinta olisi jos saisin joskus halin tai muun kosketuksen osakseni, ja hän vielä sanoin kertoisi suoraan välittävänsä/tykkäävänsä/rakastavansa. Muuten riski jäädä epävarmaksi on suuren suuri!!

Joskus olen loukkaantunut, kun tunnenkin olevani "toissijainen" tai suorastaan pelkkä "varakaveri", silloin omakin suhtautuminen on aika nuivaa ja kylmää. Silloin aina päätän, että hän ei ole arvoiseni ollenkaan ja yritän olla viis veisaamatta koko ihmisestä. Vielä tässä vaiheessa yritän päästä kärryille, mikä homman nimi on??? Olenko toissijainen/kaveri/ystävä/ihastuksen kohde vai mitä ihmettä.... sen verran epäselvää/ristiriitaista "kieltä" minulle puhutaan, ja tulkintavirheitäkin varmasti on tapahtunut.

ihan kuin mun suusta:)

Haluaisin puhua enemmän "kosketuksen kieltä", mutta se on mulle vaikeaa. Helpompaa on kirjoittaa viestejä tai sanoa jotain, minkä olisi tarkoitus kuulostaa kauniilta myös vastaanottajan mielestä. Yritän myös ilahduttaa tai tehdä jotain toisen hyväksi, jos sellaiseen tarjoutuu mahdollisuus. Koskettaminen on vaikeaa siksi, kun en tiedä, haluaako toinen sitä!

Itse en odota kovin ihmeellisiä sanoja tai tekoja. Pienet, spontaanit jutut saavat leijumaan... Mun huoneentaulussa lukee: Se, mikä tulee sydämestä, päätyy sydämeen. Siihen uskon.