Woodlandin kylässä joka yö kuuluu auton moottorin hurinaa muistuttava ääni, jonka syy on täysi mysteeri.
Se on kuulunut joka yö keskiyöstä aamuneljään jo parin kuukauden ajan. Joskus ääni on niin voimakas, että se jopa ravistelee asukkaiden vuoteita.
Syrjäinen 300 asukkaan maalaispitäjä koostuu yhdestä pääkadusta ja sitä ympäröivistä viljelysmaista.
Lähellä ei ole voimajohtoja, tehtaita tai vilkkaita maanteitä, jotka voisivat selittää äänen.
Kuuluisin esimerkki humina ("the hum") -nimellä tunnetusta ilmiöstä on Bristolista 1970-luvulla. Yli tuhat ihmistä valitti tuolloin, kuinka mysteeriääni aiheutti unettomuutta, päänsärkyä ja nenäverenvuotoja. Ääni katosi yhtä salaperäisesti kuin oli alkanutkin, eikä sille koskaan löytynyt selitystä.
Suomessakin tätä on ollut mm. viime kesänä P-Hämeessä. Ääni oli kuin auto-kolonna olisi ajanut siltarumpujen yli ja dieslemoottorien armaaja olisi murissut kaukaisuudessa.
Mistähän lienee kyse?
Woodland
21
215
Vastaukset
- Stinky
Historioitsija Maurice Fellsin mukaan äänestä raportoitiin Bristolissa jo 1940-luvulla ja jotkut kuulevat sen edelleen. Haastattelu kuuneltavissa bbc:n sivulta. Huminalle on mahdollisesti löytynyt myös selitys, joidenkin ihmisten kuulo on vain yliherkkä..ehkä se sitten on niin, mutta aika aluettain ja ajoittain tämä herkistyminen tapahtuu.
http://news.bbc.co.uk/local/bristol/hi/people_and_places/newsid_8055000/8055907.stm
http://www.thisisbristol.co.uk/Bristol-s-mystery-hum-solved/story-11277492-detail/story.html - rtyhujiopå
Uset sadat herkistyy yhtä-aikaa samalle äänelle, lieneekö kyse "tähtien hyminästä ja maapallon akselin jyminästä"?
- strangerage
Kumma kun tälle ei ole saatu selitystä, vaikka asiaa on tutkittu melkoisen kattavasti.
Sanoisin, että kyse on sähkömagneettisesta huminasta, joka tulee maan magneettikentän voimakkuuden vaihdellessa alueittain.
Korkeat mäet ja kukkulat toimivat ns. kaikukoppana tai pikemminkin äänen siepparina ilmiölle. Juuri siksi kyseessä on paikallinen ilmiö.
Miksi sitten sisätiloissa eikä ulkona? Sisällä lattia, seinät ja katto vahvistaa ilmiön akustiikkaa, jossa ääniaallot liikkuvat maaperässä ja mistä ne sitten kulkeutuvat ihmisten kuultavaksi. Ilmeisesti ilmiö vaatii juuri tietynlaisen maa-aineksen missä ääniaallot pääsevät kulkeutumaan paikallisesti.
Miksi sitten kaikki eivät kuule ääntä? Siksi koska joillain on yksinkertaisesti vain huonompi kuulo kuin toisilla.- ertyukijhg
Ihan hyvä teoria ja selitys.
- nimimerkki blogilta
äänet o melko vaikea juttu koska ovat realiajassa manipuloitavissa koska ihmiset rekisteröivät hitaasti kuultavia ääniä ja moni ulottuvuus toimii huomattavasti nopeammi. koska äänet o elektromagneettista värähtelyä joka iha peruselementtejä ympäröivässä maailmassa nii äänet saattaa olla rinnakkaistodellisuudesta tai päällekkäisyydesta tai muullatavoi kuultavia mutta äänet eivät välttämättä alkuunkaa totta koska myös manipuloitavissa.
kerra maalla asuttaessa kuulosti kui talo päällä olisi ollu valtava alus ja samaa aikaa näki pikkuhahmoja jotka kulki rappusia ylös ja alas josta syntyi alkelte ääniä. varmaa oli ainoastaa äänet jotka syntyi rappuista ja hahmoista koska en menny ulos katsomaa mikä jylisevä ääni oli. tapahtuma jälkee meneti tajuntani ja herätessä oli valtavia kipuja jollaista ei koskaa ennemmi ollu tuntenu ja kävelemää ei meinannu kyetä.
jotku äänet oon todennu täysi tekaistuksi ja osa o ollu pelkkiä henkilökohtaisia vitsejä ja osa syntyny henkilö tai laittee tai eläime aiheuttamana riippumatta ulottuvuudesta. nähtävä ei oo iha nii helpolla manipuloitavissa kui o äänet.
youtubessa oli nauhoitettua ääntä vnäläiste tiedemieste ottamana tiibetiläisestä luolasta joka oli melkoista meteliä. mitä huomas ku muunneltuna ulottuvuuksissa matkusti että linnulaulu oli nii korkeata että korvia särki ja äänimaailma korvautui aina uudella ja monissa paikoissa äänet oli suppeat tarkoittaa että saatto kuulua pelkkää ylikorostuvaa linnulaulua vieressä istuva henkilö puhee lisäksi mutta ympärillä vallitsi tuuleto tila muultaosi äänetö tai eleetö.
myös ufo havainnot ovat usei "äänettömissä" ja "tuulettomissa" olotiloissa. tuo johtuu voimmakkaasta elektromagneettisesta kentästä joka ympäröi ufoja joka taittaa kupla tavoi avaruutta tai tilaa ympärillä.- rtyu09876
"koska äänet o elektromagneettista värähtelyä joka iha peruselementtejä ympäröivässä maailmassa nii äänet saattaa olla rinnakkaistodellisuudesta tai päällekkäisyydesta tai muullatavoi kuultavia mutta äänet eivät välttämättä alkuunkaa totta koska myös manipuloitavissa."
Eivät ole. Äänet ovat ilman- tai muun väliaineen paineen vaihtelua. Ei elektromagneettista säteilyä kukaan kuule. - Synestesiaako
rtyu09876 kirjoitti:
"koska äänet o elektromagneettista värähtelyä joka iha peruselementtejä ympäröivässä maailmassa nii äänet saattaa olla rinnakkaistodellisuudesta tai päällekkäisyydesta tai muullatavoi kuultavia mutta äänet eivät välttämättä alkuunkaa totta koska myös manipuloitavissa."
Eivät ole. Äänet ovat ilman- tai muun väliaineen paineen vaihtelua. Ei elektromagneettista säteilyä kukaan kuule." Ei elektromagneettista säteilyä kukaan kuule. "
Laajennetaan vähän synestesian käsitettä niin johan saattaa alkaa kuulumaan. Mm. Vincent van Gogh kuuli maalauksensa värit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synestesia
- nimimerkki blogilta
jotku äänet jotka tuotettii olivat myös suoraa pelottelua. ihmiset eivät ymmärrä kuinka helpolla äänet ovat manipuloitavissa eivätkä ymmärrä mitä ja mistä äänet ovat ja kuinka henkilö voi kuulla ääniä ulottuvuuskerrostumie läpi.
usei ihmiset kumartaa ääniä jos kuulee tai uskovat ääniä tai pelkäävät ääniä mutta äänet muodostuvat tai äänet muodostetaa. syntyvät toiminnasta tai äänet lavastetaa mutta koska äänet eivät oo suora vaikutus vaa epäsuora nii äänet eivät oo vaarallista kui vaa uskoville ja henkilön pitäisi tietää enemmä kui vaa äänet ymmärtääksee myös äänet.
moni ihmine o äänte manipuloima mutta nii heikko ei henkilön pitäisi olla. ääni voi olla myös puhetta mutta ihmisillä o pallo hukassa ku kuulee ääniä tai ääntä jota ei pysty paikallistamaa.
lyhyesti älä usko ääniä mikäli ovat puhetta koska kyse ei oo uskosta. kyseelaista ja katso mitä tapahtuu ja mikäli ääni o muuta häiritsevää ääntä nii koeta paikallistaa ääni.
kummittelevat henget aiheuttavat myös ääniä. lapsi joka istuu tyhjässä luokassa yksi mielellää heittää lyijykynää lattiaa turhautuneena josta syntyy ääntä ja yllättävä moni henki toimii samoi.
ihmisillä oo vaa rajoittunu kokemus ja ymmärrys nii että moni normaali seikka o liikaa käsiteltäväksi koska kokemusta ei oo eikä havaintoa. älkää antako ihmiste rajallisuude olla rajana ymmärtää todellisuutta nii kui todellisuus o.
ny teille o kerrottu äänistä joita ette ehkä oo havainnu mutta ääniä o koska ympärillä o älyllistä elämää vaikka eivät aina järkeä. mikäli ette oo havainnu nii muistakaa että yllättävä moni o ja suurempi riski o että jotku elää suppealla todellisuude tajulla kui että jos kaikki ymmärtäis laajemma kuva eikä vaa ihmettelisi. - nimimerkki blogilta
elektromagneettine värähtely aiheuttaa myös painemuutoksiai (vaikuttaa väliaineesee). avaruus o täynnä "mustaa materiialia joka täyttää koko avaruude" nii että väliainetta riittää.
- dfghjkolpöåä¨'
Elektromagneettinen värähtely ei aiheuta ilmassa paineenvaihtelua. Usko nyt jo.
Juttusi on sekavaa kuin salaman raiskaama uuniluuta.
- nimimerkki blogilta
säteilystä en kirjoittanu. "ääni on mekaanista aaltoliikettä" joka värähtelyä. en tiedä mistä revit säteilyä. värähtely on liikettä keskuksen ympärillä. säteily on keskuksesta ympäristöö mutta elektromagneettisuudella o muoto jotta värähtelyä eikä säteilyä.
- nimimerkki blogilta
ääni kulkee myös plamassa ja elektromagneettisella kentällä o plasma muoto. plasma on aineeto olomuoto.
- nimimerkki blogilta
wikipediassa lukee "plasmaliike luo sähkömagneettisia kenttiä" mutta miellän omie kokemuksie kautta että plama ja elektromagnetismi o sama. ovat kuitenki paita ja peppu yhdessä.
en oo tiedemies mutta ei tiedemieskää mu kokemuksilla olisi enää tiedemies vaa entine tiedemies :) ei kannata pilkkua viilata jos tietää mistä puhuu ja iha sama voidaa ymmärtää täysi käsitteittä tai kuvaavlla käsitteillä eikä kielikää tarvi olla sama.- fghji98765
"säteilystä en kirjoittanu... en tiedä mistä revit säteilyä."
Elektromagnetismi on säteilyä. Siitä revin sen säteilyn.
"mutta miellän omie kokemuksie kautta että plama ja elektromagnetismi o sama. ovat kuitenki paita ja peppu yhdessä."
Taas meni kokonaan metsikköön. Plasma on aineen neljäs olomuoto, siis massaa ja elektromagnetismi on energiaa, jota fotonit välittävät.
"plasma on aineeto olomuoto. "
Plasma on nimenomaan ainetta.
Eikö kannattaisi lukea vähän aiheesta ennen kuin kommentoi pöpöjä?
- blogin nimimerkki
opettelisit nimimerkki blogilta kirjoittamaan, ei noita sun viestejä enää viitsi edes alkaa lukemaan kun on sellasta soppaanoppaa sun kirjotukset
- nimerkki blogilta
no lukekaa vaikka fhjkdhdj456789 kirjoituksia jos ette ENÄÄ lue mu kirjoittelua (vaikka en oo kiinnostunu kartoittamaa kuka lukee ja kuka ei koska ei oo pointtini). ei tuo mua haittaa.
..
joillekki elektromagnetismi o säteilyä mutta mikä aiheuttaa elektromagnetismia ei oo säteilyä vaa plasmaa jotta samassa liemessä. pelkkä säteily ei synny plasmatta (aineetta) jotta säteily säteilynä o pelkkä prosessituote jotta hyvä puhua tai pitää yhdessä nii ei säteile ainoastaa.
..
nii prosessituote jota plasma aiheuttaa ulottuvuude materiaalina tai tilamateriaalina.
..
mikäli ei tee eroa tai ymmärrä eroa näkyvää aineesee ja näkymättömää aineesee nii kuvittelee elävänsä jo 4 ulottuvuudessa vaikka hyväksyy vasta 3 ulottuvuutta.
yhtälailla aineeto kui ainee olomuoto. riippue elätkö todella todeksi 3 ulottuvuutta vai 4 ulottuvuutta omalta kohdaltasi. herää kysymys mitä täällä teet jos käsitteesi ovat 4 ulottuvuude käsitteitä. ootko jumissa ?
käsitteillä o hyvä olla henkilökohtaine sisältä ja ymmärrys ellet oo vaa osa yhteisöllisyyttä jossa kaikki jauhaa samaa paskaa eikä kukaa eikä mikää muutu. en ollu lukenu plasmasta enkä elektromagneettisuudesta mutta en ollu väärinkää kösittäny vaa samana niikui ovat ellei halua pilkkua nussia tai arvailla kumpi ensi muna vai kana ku ei ymmärrä ettei merkitystä eritellä ja väitellä jo ymmärretttäviä asioita. jos ei kiinnosta keskustella vaa viisastella kirjatiedolla nii pidä läskis :)
- jakinboas11
Onko alueelta löytynyt jotain luonnonrikkautta? ja nyt kylä halutaan häätää, ihan normimeininkiä! ufot ja humanoidit ovat hyvä aluepolitiikan työkalu koska lohikäärmeet ei enää peloita, voi että äänien tuottaminen on helppoa.
- koejärjestely
Huminan saisi varmaan vangittua nauhalle laittamalla yön hiljaisuuteen hyvin mataliin taajuuksiin kykenevän mikrofonin yhdistettynä varsin tehokkaaseen nauhuriin, joka äänittää äärimmäisen matalalle saakka ulottuviin taajuuksiin ääntä.
Huminan tiedetään olevan 40hz taajuudella, siis ihmiskorvan kuulokyvyn rajoilla ja tasoltaan samat 40 desibeliä (noin). Jos tämä äänialue saadaan vangittua nauhalle useamman tunnin jakson ajan, niin huminan olemassaolo on jo sillä todistettu. Jollain rockbändillä varmaan on vehkeet äänityksen tekemiseen kokeellisesti myös Suomen oloissa yöaikaan ulkona.
Sama humina nyt todennäköisesti kuuluu kaikkialla maapallolla noin lopulta, kyse on vain siitä, että moniako ihmisiä ääni kiusaa yöllä. Tämä siis jos kyse on maapallon oman magneettikentän äänestä.
Sisätiloissa sopivalla paikalla humina pitäisi olla helposti äänitettävissä jos katto, lattiat ja seinät tehostavat huminan kuulumista kaikukopan tavoin. Oikein sijoitettu mikki vangitsee äänen silloin.
Voin yrittää äänittää yöaikaan useamman tunnin jakson omalla mp3-nauhurillani, mutta en oikein usko, että siinä riitttää potkua poimia mahdollinen humina ympäristöstä. Valitettavasti en omista parempaa äänityslaitetta. lisätään pottiin vielä oma kokemus 70-luvulta. Keskellä yöunieni "heräsin" todella matalaan surinaan, ääni oli niin matalaa että keho tärisi ja oikeastaan kaikki ympärilläkin tärisi, ei kuitenkaan hirveän voimakasta desibeliltään. Koko huone oli ns. mustavalkoinen ja harmahtava huoneeseen tuli kolme neljä harmaata ihan ihmisen näköistä olentoa jotka käsiään ylläni pitäen kuitenkaan koskematta siirsivät minua sängystä läpi seinän ,joka siinä vaiheessa muistutti kiveä. Läpi mentiin harmaan kiven ihan kuin ei mitään olisi ollutkaan.Seuraava muistikuva oli siitä kun istuin sängylläni keskellä kirkasta kesäaamua ja ihmettelin että mitä mä ihmettelin.Tarina on tosi ja vastaavia kokemuksia on muitakin ,mutta niistä sitten lisää jossain muussa yhteydessä.
- ystävällisesti kii
Ono tämä arki jotain unta vai mitä tämä on jos tuollaista on todellisuus?
- nimimerkki blogilta
ystävällisesti kii kirjoitti:
Ono tämä arki jotain unta vai mitä tämä on jos tuollaista on todellisuus?
arki o epätosi tai epätotuutta mitä ihmine tietämättä tai ymmärtämättä sallii tapahtuva ku ei ymmärrä että mikäli tahto o muuta kui arki nii kukaa eikä mikää voi pysäyttää. ihmine ei hyvöksy että o negatiivisuude pauloissa joka päivä vaa haluaa nähdä positiivisenä tavalla tai toisella eikä halua kuulla totuutta että kaikki o päi helvettiä.
ainut mitä ihmine säilyttää ainaki osaaikaa elämästä o tunne että "jotai o pielessä mutta ei tiedä mitä" mutta usei tuo tunne tapetaa tai kuolee jollo henkilö o jo lähes zombi (tahdoto ja kyvytö ja voimmato). ihmine ei ymmärrä että riittää ku katsoo maailma pahuutta nii paljo että ymmärtää nii ei tarvi muuttua pahaksi mutta mikäli sulkee silmänsä nii ei nää eikä ymmärrä mikä o paha ja mikä ei nii että o altis koko aja pahalle.
ei tarvi olla hyvä eikä paha mutta kasoa ympärille ja todeta ettei oo omaa sisintä mitä ympärilä o. ellei katso ja totea nii haaveilee ja uskoo ja luotaa mutta ei ymmärrä eikä tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965