Mopo autot

rupiaa menemään tuo mopoautoilla ajelu jo vähän liian vaaralliseksi touhuksi kun ajellaan puistoissa pitin nurmikoita,pyöräteillä talojen edestä kun mielipuolet.tarttee vissiinki ruveta kohta ojenteleen kuskeja.kauhulla odotan milloin joku lapsi alle jää.
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jep kohta käy jotain pahaa sillä meno on tolkutonta varsinkin minusta kaksipyöräisillä. Poukkoillaan eteen kolmion takaa, roikutaan puskurissa yms aika häiriintynyttä menoa. Pari likkalasta myös joille ei oikeasti pitäisi antaa mitään fillaria kummempaa kun ei osaa edes liikennesääntöjä.

Äänestä

Mopoautoilla nyt ei muualla maailmassa aja kuin invalidit, ja vanhukset, Suomessa nuoriso.
Liikennettä voisi myös paikallistasolla ohjailla esim. siten, että nämä hitaat ajoneuvot pois niiltä teiltä joilla nopeusrajoitus on 80 , niille teille joissa rajoitus on 60. Eivät tuolloin olisi liikenteen tukkona. Eli mopot ja traktorit Turku- Naaantali välillä vanhalle tielle. Ei olisi mitenkään mahdotonta järjestää ja turvallisempaa mopoille ja mopoautoille.
Ei autolla ajo ole mitään huvia ja itsetarkoitus vaan kyllä autoilijat aika pitkälti pitävät tämän yhteiskunnan rattaita pyörimässä.

Äänestä

http://www.autowiki.fi/index.php/EPA_Traktori

"EPA Traktori on ruotsalainen autoluokka. Autot ovat tavallisista henkilöautoista muunneltuja, niiden huippunopeus saa olla korkeintaan 30 km/h ja tilaa saa olla korkeintaan kahdelle matkustajalle. EPA Traktoreita alettiin valmistaa toisen maailmansodan jälkeen kun Traktoreista tuli Ruotsissa pulaa. Nykyään niitä tehdään sen takia, että Ruotsin lainsäädännössä tälläisellä ajoneuvolla saa ajaa ilman varsinaista ajokorttia. "

Kuulin vuosia sitten väitteen että näitä olisi ainakin josssain määrin vieläkin käytössä. Ja sielläkin tyyliin kuului että rajoittimet on poistettu ja vauhtia riitti lähelle satasta...

Ja totta kyllä se että hitaat mopoautot ovat ihan hemmetin vaarallisia pikateillä ja ne pitäisi saada sieltä pois tavalla tai toisella.

Äänestä

Muutaman mopediauton olen kaatanut kun olen ohi sattunut kulkemaan.
Sinne vaan ojan pohjalle kun ottaa helmasta kiinni...

Äänestä
  • :)

    Äänestä

Eniten ottaa päähän kuin kaikki mopoilla kulkevat, oli sitten auto tai kaksipyöräinen, roikkuu jumalauta 2 metriä puskurista aina. Monta kertaa olen meinannut vetää lukkojarrutuksen ja katsella, kuinka juniori lentää katon yli penkkaan. Vielä on hermot kestänyt, mutta jokupäivä sen teen. Oppii nuoriso kantapään kautta turvallisuudesta ja liikenteen/vakuutus yhtiön vastuusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JJ kirjoitti:

rupiaa menemään tuo mopoautoilla ajelu jo vähän liian vaaralliseksi touhuksi kun ajellaan puistoissa pitin nurmikoita,pyöräteillä talojen edestä kun mielipuolet.tarttee vissiinki ruveta kohta ojenteleen kuskeja.kauhulla odotan milloin joku lapsi alle jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu