Vastatkaapa te, joiden elämään kuuluu romantiikan tarve ja sen hakeminen sekä kaipuu jonnekin ja johonkin. Miten tuo piirre auttaa elämässä ja nimenomaan tässä iässä? Vai onko se vain pakokeino muiden joukossa?
Voisiko olla niin,että kaipuilu ja haikailu liittyy maaseudulla asumiseen? Asuinmiljöö ei tarjoa riittävästi kontakteja eikä vaihtelua? Kysyn asiaa siksi,että en ymmärrä kaihoilua lainkaan.
Moni kertoo harrastavansa runoutta ja näytteistä päätellen myös eriasteista romanttissävyistä kirjoittamista. Kuitenkin kyseinen laji - varsinkin runous - myy Suomessa huonosti, käytännössä ei lainkaan. Missä ostajat, jos kerran kiinnostusta on? Vai onko niin,että jollei teksti ole omaa, se ei kiinnosta sittenkään?
Kohtaako kaihoiluun ja romantiikkaan tukeutuva koskaan elämäänsä ja itseään sellaisina kuin ne ovat, uskaltaako vai onko aina paettava sanoihin ja toisten kokemiin tunteisiin (lyriikka) ? Puhutteko ääneen ikävästänne, romantiikasta ja kaipuusta? Vai voiko sen ilmaista vain nimettömänä, vailla omia kasvoja, jotta turvamuuri ei katoa ? On valtavasti tunnepotentiaalia, joka kohdistuu mieluummin hyvin kauas tai vaikka naapurin koiraan, muttei raadollisiin lähimmäisiin - näinkö on?
Vesa-Mati Loirille sallitaan itku, tunteilu ja paatos, mutta naapurin Kake saa hullun leiman, jos ryhtyy laulamaan selvin päin samalla tunneskaalalla Leinoa. Niin tapahtuu myös Mökin Miinalle. Itkut, äänekkäät naurut ja tunteilut hoidellaan neljän seinän sisällä ja yksin, jos silloinkaan.
Miksi me emme puhu ääneen tunteistamme, miksi ne ovat Suomessa häpeä, kuten itkukin?
Haikailu ja reaalielämä
35
192
Vastaukset
Se kasvatus meistä on tehnyt tämmöisiä, salassa ikijöitä, - toivottavasti tulevat sukupolvet osaavat puhua ja näyttää tunteensakin avoimesti, ne positiivisetkin tunteet.
Haikailu on kai toteutumattomien toiveiden aikaan saama tunnetila...tai sitten vain luonnekysymys..- demeter
Isoja kysymyksiä esität. Yritän vastata pariin - kiinnostusta on useampaankin, aikaa vain ei ole.
Puhut runoudesta ja kysyt, kiinnostaako se vain, jos se on itse tuotettua.
Ehkä ei ihan noin, mutta kyllä minusta takavuosien luovuus-propaganda, jota erilaisten koulutusjärjestöjen avulla markkinoitiin, johti siihen, että kynnys omien tuotosten esittämiseen madaltui. Ei kai siinä mitään pahaa ole, ellei sitten se, että pahimmassa tapauksessa se voi vieroittaa todellisuudesta ja vahvistaa narsististä luonnehäiriötä. Meidän ikäisillä nyt kai vielä on itsekritiikki tallella, mutta mietin meidän nuoria (vrt. Idols-kilpailut).
Edelleen näen suuren eron eri sukupolvien välillä tunneilmaisussa. Kyllä nuoret puhuvat tunteistaan, joskus uuvuksiin saakka, he eivät niitä häpeä silloinkaan kun olisi ehkä syytä.
Mitä tuohon "haikailuun" tulee, kyllä kai se on jotenkin luontaista ainakin hyvin tunneherkille ihmisille. Jokin varaventtiili tarvitaan.
Liisa Laukkarisella on siihen liittyvä runo (sallittanee, kun näitä runoketjuja on "ilmassa"):
Ampuu työkseen hevosia. Aukoo sikojen kauloja,
reijittää nautojen otsaluita.
Mitä hän mahtaa ajatella ?
Runoutta. Musiikkia.
Aina kun hänellä on aikaa
hän etsii vastausta siihen
miten unohtaa
miten löytää lohdutus
ihmisen osaan.Mietiskelin tässä hänen aloitustaan ja tältä se minusta näyttää:
Ei hän runoista ole runoina kiinnostunut eikä idols-kilpailuista.
Hänestä tulee tunne että olisi ihminen jota etoo tunteiden näyttö ja niistä etoamisista hän yritää kertoa esimerkein. Jotain kertoo hänen viittauksensa maaseutuunkin.
Maaseutuviittauksesta tulee mieleen Stadin kovis, tai sellaiseksi itsensä näkevä.
Synkkä Gootti-musiikki myy paljon paremmin kuin ruonous, paitsi jos runous tulee Laitilan suunnalta.
Mutta sieltähän tulee, ei Eloveena- vaan munakokkelityttö.
Aloittaja saattaa olla muna-tyyppinen ihminen, kova kuori mutta sisällä on pehmeä sydän joka kaipaa runotyttöä, poikaa joka ei ihan heti naura hänelle jos jotain pääsee lipsahtamaan.
En kohdista tätä aloittajaan ihmisenä vaan ihmisen ajatuksena.
Olen vähän surullinenkin, maaseutu on erilainen ja siellä ajatukset kulkevat joskus muussakin kuin seksissä ja tisseissä.
Siellä kuljetaan kansantanhuissa, seuroissa ja käsikädessä juhannuskokolla. Ei aina yksiön rupusella vaahtomuovipatjalla.
Oikeastaan, mopojen yleistyminen Stadissa näyttää ihan muinaiselta romantiikalta, harmi vaan että tyttö tarakalla on nykyään ihan laillista, ennen se oli kielletty hedelmä ja joutui "väkisin" ajelemaan pimeitä polkuja.
Lävitse näiden maaseudun- ja romantiikankaipuun valuttamien kyynelten, sain vielä soperreltua tuon laittamasi runon.
Voisin verrata sitä kopiointikielto-runoaloituksessa niin paljon kopioituun E.Leinoon.
Tähkäpäiden yllä loistaa kuu, vain siksi että siellä on elettävä, eikä siellä heinäntekijätyttösten ylväät rinnat keikkuisi ilman kunnon Karjalanpaistia.
Vaikeaa olisi uskoa että pistetyn Possun kaulalta vertavaluttava nuori mies miettisi maidonvalkeata kaulakuoppaa mihin laskea huulensa, tai vertaisi värähteleviä rusohuulia kalpeneviin possunhuuliin.
Eikä metalliverstaan porari hekumoi siitä että poranterä läpäisee neitseellisen sileän pellinpalan. :)
Mikä parasta tässä: Aina voi unelmoida että olen ihan väärässäkin.
H.- demeter
hunksz kirjoitti:
Mietiskelin tässä hänen aloitustaan ja tältä se minusta näyttää:
Ei hän runoista ole runoina kiinnostunut eikä idols-kilpailuista.
Hänestä tulee tunne että olisi ihminen jota etoo tunteiden näyttö ja niistä etoamisista hän yritää kertoa esimerkein. Jotain kertoo hänen viittauksensa maaseutuunkin.
Maaseutuviittauksesta tulee mieleen Stadin kovis, tai sellaiseksi itsensä näkevä.
Synkkä Gootti-musiikki myy paljon paremmin kuin ruonous, paitsi jos runous tulee Laitilan suunnalta.
Mutta sieltähän tulee, ei Eloveena- vaan munakokkelityttö.
Aloittaja saattaa olla muna-tyyppinen ihminen, kova kuori mutta sisällä on pehmeä sydän joka kaipaa runotyttöä, poikaa joka ei ihan heti naura hänelle jos jotain pääsee lipsahtamaan.
En kohdista tätä aloittajaan ihmisenä vaan ihmisen ajatuksena.
Olen vähän surullinenkin, maaseutu on erilainen ja siellä ajatukset kulkevat joskus muussakin kuin seksissä ja tisseissä.
Siellä kuljetaan kansantanhuissa, seuroissa ja käsikädessä juhannuskokolla. Ei aina yksiön rupusella vaahtomuovipatjalla.
Oikeastaan, mopojen yleistyminen Stadissa näyttää ihan muinaiselta romantiikalta, harmi vaan että tyttö tarakalla on nykyään ihan laillista, ennen se oli kielletty hedelmä ja joutui "väkisin" ajelemaan pimeitä polkuja.
Lävitse näiden maaseudun- ja romantiikankaipuun valuttamien kyynelten, sain vielä soperreltua tuon laittamasi runon.
Voisin verrata sitä kopiointikielto-runoaloituksessa niin paljon kopioituun E.Leinoon.
Tähkäpäiden yllä loistaa kuu, vain siksi että siellä on elettävä, eikä siellä heinäntekijätyttösten ylväät rinnat keikkuisi ilman kunnon Karjalanpaistia.
Vaikeaa olisi uskoa että pistetyn Possun kaulalta vertavaluttava nuori mies miettisi maidonvalkeata kaulakuoppaa mihin laskea huulensa, tai vertaisi värähteleviä rusohuulia kalpeneviin possunhuuliin.
Eikä metalliverstaan porari hekumoi siitä että poranterä läpäisee neitseellisen sileän pellinpalan. :)
Mikä parasta tässä: Aina voi unelmoida että olen ihan väärässäkin.
H.Et kai nyt hunksi tosissasi väitä, ettei ruumiillista työtä tekevä voi olla romantikko, ettei hänellä ole tunneherkkyyttä ? - Tai no, vähän tuo teurastajan ajatussisältö tuossa runossa särähti minunkin korvaani, etenkin, kun sanotaan, että työ valitsee ihmisensä...
demeter kirjoitti:
Et kai nyt hunksi tosissasi väitä, ettei ruumiillista työtä tekevä voi olla romantikko, ettei hänellä ole tunneherkkyyttä ? - Tai no, vähän tuo teurastajan ajatussisältö tuossa runossa särähti minunkin korvaani, etenkin, kun sanotaan, että työ valitsee ihmisensä...
En viitannut siihen suuntaankaan!
Viittasin vain tuohon runonpätkän ajatukseen, siihen että S-Marketin Porsaankyljysten tekijä tekee työnsä, käy pesulla ja joviaalina laittaa dödöä kainaloon ja katoaa romantisoimaan, kuten kaikki muutkin.
En usko sitten millään, että työ jotenkin ohjaisi ihmisen tunnepuolta.
Minusta tuo runonpätkä oli "asenteellinen".
Se että itkee kun silittää Minkkiturkkia on aina kaksisuuntainen mielialahäiriö, tai vastaava väkisin väännetty "sairaus", työttömille psykiatreille ja lääketehtaille.
H.
- lejanna
Lukaisin nopeasti kirjoituksesi, päällimmäiseksi jäi tuo arvelu, että kaikki runoja rustaavat olisivat käsi poskella ikkunasta tuijottavia haikailijoita.
Enpä tunne montakaan suurempaa realistia, kuin itse olen, jalkani ovat tukin pituisesti kasvaneet pienestä pitäen maata pitkin.
Itse en omia tekeleitäni pidä minään suurina saavutuksina. Ne tekaisen hetkessä, minulle ne ovat sanailua, olen aina, ja toivottavasti aina tulenkin, leikkimään sanoilla. Enkä keräile niitä edes pöytälaatikkoon.
Emme voi kaikki olla Leinon veljeksiä.
Haikuni, lähes sata, haiuhtuivat kuin pieru Saharaan entisen kokeeni tiltatessa. Niidenkään perään ei kannata itkeä ääneen, saati tirisyttää piilossa katkeran kuumia kyyneliä.
Kotonamme puhumme kaikesta mahdollisesta, mutten ainakaan minä puhuisi naapurin kanssa tunteistani, ainakaan niistä syvimmistä.
. - bessie*
En oikein ymmärrä?
Unohditko tarkastella asiaa ihan tavallisten käytöstapojen noudattamisen näkökulmasta?
Sen verran itsesuojeluvaistoa ja noita käytöstapojakin olisi jokaisella hyvä olla, ettei missä ja kenelle tahansa avaudui kaikista tunteistaan.
Haaveet ja unelmat, toiveet ja odotukset, kaihoisatkin muistelut, utopistiset visiot, rakkauden ja läheisyyden kaipuu jne. eivät välttämättä ole pakoa todellisuudesta tai nykyhetkestä, eivätkä estä järkevää ja onnellistakin jalat maassa elämää, vaan nimenomaan ovat joillekin osa sitä?
Haikailu taas lienee usein niin voimakkaasti persoonallisuudesta johtuvaa menneisyyteen takertumista ja saamattomuutta, etten pahemmin sitä arvostelisi.
Mielestäni Suomessa ei ole mitenkään häpeä puhua ääneen tunteistaan tai näyttää avoimesti tunteitaan, monissa muissa kulttuureissa on.
Enemmänkin olen huomannut joidenkin ihmisten häpeävän ja peittelevän tunnekylmyyttään, turhaa mielestäni sekin. Eiköhän vähän jokaisella ole romantiikan tarvetta ja välillä kaipuuta johonkin ja jonnekin.
Antaahan se pientä piristystä tylsään arkipäivään, äsken kun sipulimaata kitkin, niin ajattelin sitä sun tätä, kunnes tuli lähtö vielä tylsempiin hommiin.
Minä puhun ääneen kaikesta, joskus oikein säälittää hän joka joutuu sitä pulinaa kuuntelemaan.
Itku irto myös, yhtään en pidättele sitäkään.
Eikä täällä maaseudulla ole haikailijoita yhtään sen enempää kuin kaupungissakaan, täällä eletään jalat maassa ja tehdään töitä.
Unelmoidaan sitten illalla aitan hämärässä. :)
Mistä olet tuollaisen käsityksen saanut, jostain vanhasta romaanistako?Viikonlopun aikana huomasin kuinka runoaloitus alkoi levitä tuoden iloa eri palstoille ja saaden mukaan innokkaita kirjoittajia. Iloa pitää jakaa niin se moninkertaistuu. Kirjoittaminen on monelle elämän suola. Uskon, että moni haluaisi kirjoittaa jos vain uskaltaisi, mutta lynkatyksi tuleminen pelottaa.
Moni romantikko kirjoittaa kaipuusta juuri rakkauden iskiessa vastatuulta. Kun elämä tasoittuu ja rakkaus siinä sivussa ajautuu uomiinsa, aiheet muuttuvat realististen asioiden käsittelyksi runojen tai novellien muodossa. Esim. Verta hangella runoni kirjoitin....luettuani uutisen, että perukanmies oli ampunut kotoaan pakenevan vaimonsa hankeen. Käsittelin tuon hirmuisen teon omalla tavallani.
Tarinaketjussani on viehättävä kertomus polkupyörästa jne. Rakkaus vaan nyt on niin soma aihe kirjoittaa se on kiehtonut aina ja tulee aina kiehtomaan.
Ei kyse oli realismin puutteesta vaan harrastuksesta, siinä kuin posliininmaalaus tai pienkoneiden kokoaminen.
Täällä on musiikkiketju ja siellä runsaasti osallistujia. Itsekin heitän sinne silloin tällöin oman suosikkini, mutta suomalaista mollivoittoista iskelmämusiikkia en koskaan kuuntele, ......ihmisen ikävää toisen luo...ei kiitos.
Uskonpa, että maantieteellisiä rajoja ei voi haikuilijoiden asuma-alueiden välille vetää, onhan toki korvessa kaunista luontoa ja heinäpeltoja, mutta heinäseipäitä ei. Valkeita muovikeriä peltojen laidoilla ja näystä on romantiikka hyvin kaukana ; (
Olen usein painottanut teksteissäni, että emme me suomalaiset tunne tasolla kovin poikkeavia ole ; ) olemmepa vain hiukka omituisia.MInun lähtökohtani ilolle ja romantiikalle, runoissani on taas pelkkä kehujen haku.
En minä niihin lähempää analyysiä kaipaa, haukkuvat vielä niitä.
AH! Oh! Ihanaa! Suloista! Olen myyty! Mihin olen laittanutkaan hänen numeronsa? Jne. on tavoitteeni.
Ja siksi en ala niiden tarkoituksia selittelemäänkään.
Useimmiten vaivun hellien viestien odotuksen nirvanaan.
H.- bessie*
Haikailetko?
Näin kaupunkilaisen silmin katsottuna nuo valkoiset muovikerät ovat romanttisia siinä missä sellaiset heinäseipäätkin. Joskus olen nähnyt talveksi seipäille jätettyjä/jääneitä heiniä, silloin ovat ajatukseni yleensä ajautuneet vähemmän romanttisille suunnille. Valkoisten muovipaalien erilaiset sommittelut taas väkisinkin johtavat ajatukseni isossa härvelissään työskentelevään paalien sommittelijaan, ehkä joku romanttinenkin ajatus häivähtää mielessäni. hunksz kirjoitti:
MInun lähtökohtani ilolle ja romantiikalle, runoissani on taas pelkkä kehujen haku.
En minä niihin lähempää analyysiä kaipaa, haukkuvat vielä niitä.
AH! Oh! Ihanaa! Suloista! Olen myyty! Mihin olen laittanutkaan hänen numeronsa? Jne. on tavoitteeni.
Ja siksi en ala niiden tarkoituksia selittelemäänkään.
Useimmiten vaivun hellien viestien odotuksen nirvanaan.
H.Minun mielestäni olet yksinkertaisesti vähän omituinen.
No, toivottavasti saat paljon helliä viestejä, (ainakin viisi)että toiveesi toteutuu ja pääset kunnon nirvanaan. :)Anceli kirjoitti:
Minun mielestäni olet yksinkertaisesti vähän omituinen.
No, toivottavasti saat paljon helliä viestejä, (ainakin viisi)että toiveesi toteutuu ja pääset kunnon nirvanaan. :)Tätä ei kait kannattaisi kertoa, mutta minä pikkuisen kommentoin Korppuseni omia kehuja, vähän piikitellen, etten sanoisi.
H.hunksz kirjoitti:
Tätä ei kait kannattaisi kertoa, mutta minä pikkuisen kommentoin Korppuseni omia kehuja, vähän piikitellen, etten sanoisi.
H.Huomasin, mutta älä kerro hänelle. Viehättävä kertomus. :)
hunksz kirjoitti:
MInun lähtökohtani ilolle ja romantiikalle, runoissani on taas pelkkä kehujen haku.
En minä niihin lähempää analyysiä kaipaa, haukkuvat vielä niitä.
AH! Oh! Ihanaa! Suloista! Olen myyty! Mihin olen laittanutkaan hänen numeronsa? Jne. on tavoitteeni.
Ja siksi en ala niiden tarkoituksia selittelemäänkään.
Useimmiten vaivun hellien viestien odotuksen nirvanaan.
H.Olen hyvin iloinen, että saimme mukavan viikonlopun aloittamassasi ketjussa ja mikä parasta et häirinnyt keskustelujamme eikä peesaajasi..
korpikirjailija kirjoitti:
Olen hyvin iloinen, että saimme mukavan viikonlopun aloittamassasi ketjussa ja mikä parasta et häirinnyt keskustelujamme eikä peesaajasi..
En pysty ottamaan kantaa peesaajiini, en osaa edes tunnistaa heitä tuonlaisella termillä.
Minä saan kaikenlaista kommenttia myönteisesti ja kielteisesti, ihan samoilta nimimerkeiltäkin, jos katsot että antamaani kommentiin liittyvät, joidenkin muiden, häiritsevät kommentit ovat minun syyni, niin olen pahoillani.
MInä en ole mikään häiriköijä, en ainakaan silloin kun pyydän jotain ajattelua vaativaa ja saan hienoa vastausta.
Minulla on omat "ihailijani" ja "inhoajani" ja niin on oleva kaikilla jotka laittavat itsensä likoon omilla ajatuksillaan.
H.
- bibimbap
Minun mielestäni haikailu ja romantiikka kuuluu nuoremmille.
Me vanhemmat tiedämme paremmin, ettei elämä ole ruusuilla tanssimista ja romantiikkaa.
Me tiedämme että elämä on kovaa ja julmaa, jokapäiväistä raatamista.
Missä heikommat sortuvat kun itsekeskeisemmät repivät ja raastavat oman edun tavoittelun verisessä hurmassa.
Varsinkin tyttölapsien pää täytetään jo varhain kaikenlaisella turhalla...Todellisella rakkaudella, ikuisella uskollisuudella, prinsessahäillä ja valkoisilla pitsiunelmilla.
Jos kasvatus ja haaveet olisivat realistisempia, voisivat avioliitotkin kestää paremmin.
Odotukset olisivat arkipäiväisempiä, punainen tupa ja perunamaa, kuninkaanlinnan asemasta.
Se joka elää pää pivissä, tulee ikävä kyllä aika kolahduksella alas ja loukkaa itsensä pahoin.
Miehet kasvatetaan realistiseksi, tyttölapsia ei.Kyllä tällainen vanha maalaisihminenkin voi vielä olla romanttinen, vaikka turhat haikailut ovatkin jo jääneet, jos niitä nyt on ollutkaan.
En allekirjoita myöskään kohdaltani tyttölapsen pään täyttämistä turhalla, ikinä en ole haaveillut prinsessahäistä, valkoisesta morsiuspuvusta, hunnusta ym. Olen aina pitänyt niitä vähän hupaisina, ei sovi minulle.
Avioliitto on kestänyt 31 vuotta ehkä juuri sen takia ettei turhia unelmia ole ollut, tupa ja perunamaa nyt kumminkin on ja iso sipulimaa.
Vaikka olen vähän romanttinen, olen myös realisti.
Raatamisen väliin on kuitenkin mahtunut mukavia ja romanttisia hetkiä.- Pirre*
Ei meijjän tyttöjä ainakaan ole kasvatettu vain ihanaa elämää varten, kumpikaan ei halunnut edes mitään häitä, vaikka ei meillä oisi ollut häitäkään vastaan mitään - sen tiimoilta oisi saanut ostaa uuden mekon :) Toinen on tosin vasta kihloissa ja asuu av.liitossa, eli vielä on toivoa...
Pojan exä vissiin tykkäsi häistä enempi kuin elämästä perheenä. - demeter
En ole kasvattanut tyttölapsia, mutta joissakin kohdin yhdyn bibimbabin mielipiteeseen tyttöjen - ja miksei poikienkin - epärealistisista odotuksista avioliiton kohdalla. En syytä siitä yksin vanhempia vaan tätä aikaa, jossa media ja muut oheiskasvattajat saavat hääriä mielin määrin tyttölasten aivokopassa ja sijoittaa suojaamattomaan maaperään omat mallinsa.
Jos myös kodista puuttuu selkeä yhdessä elämisen malli niin mitä siitä voi muuta seurata kuin suuri kaaos ja hämmennys ?
Luin jostakin, että jos avioliitto aikaisemmin kriisiytyi ensimmäisen kerran seitsemän vuotta kestettyään, nyt tuo aika on lyhentynyt kolmeen vuoteen. Maalla kuulin tutulta valokuvaajalta, että eräät hääkuvat jäivät lunastamatta kun liitto päättyi ennen kuvien valmistumista. Että mitä Tuksu edellä, sitä
"pienet" perässä... Bibimbap
Noinko on huonosti asiasi?
Eipä ole raatamista elämäni, päin vastoin aikaa jää riittämiin vuolla lastuja puupäästäni ; )
Julmaako on elo? Oikeinko raastavat heikommat hengiltä verissä päin? ; )))))
Eikös se niin ollut kuuskytluvulla, että suurin osa tyttösistä nai pakosta kun pääsi vahinko lipsahtamaan.
Kyllähän siinä romantiikka ajan oloon haihtuu kun hartia voimin on maksanut sitä punaista tönöä, joka piti sitten jättää ja lähteä kaupunkiin tehtaalle lankaa kehräämään ; )
Realismia oppivat miehetkin, lapsiluku jäi about kahteen.- meeriamanda
Realistinen olen minäkin ja tukevasti aina seisonut omilla kintuillani. Työtä ja opiskelua lapsenikanssa meni elämässäni pitkään, haaveilut oli joidenkin muiden juttuja.
Silloin se parasta on ollut kun se työtä ja huolta oli! Ei ollut aikaa unelmointiin, kunnianhimo pisti etenemään, joten edelleenkin runot ja tarinat luen joko ostamistani kirjoista, tai kirjastosta lainaamistani.
Minun luonteeseeni ei pellenrooli sovi, asiaaaaaaaan :)) - Korppis*
meeriamanda kirjoitti:
Realistinen olen minäkin ja tukevasti aina seisonut omilla kintuillani. Työtä ja opiskelua lapsenikanssa meni elämässäni pitkään, haaveilut oli joidenkin muiden juttuja.
Silloin se parasta on ollut kun se työtä ja huolta oli! Ei ollut aikaa unelmointiin, kunnianhimo pisti etenemään, joten edelleenkin runot ja tarinat luen joko ostamistani kirjoista, tai kirjastosta lainaamistani.
Minun luonteeseeni ei pellenrooli sovi, asiaaaaaaaan :))Suurin osa taiteilijoista ei saa kunniaa elonsa aikana. Kun kuolo heidät korjaa he nousevat arvoon arvaamattomaan. Se on kuin antiikin keruussa hinta nousee ajan myötä ja ihmiset ovat valmiit maksamaan nimestä.
Kenenkähän päästä Eikka kirjoitti runoja ; ) Sinähän et lue omasta päästä kirjoitettuja, näin olen ymmärtänyt. - bibimbap
demeter kirjoitti:
En ole kasvattanut tyttölapsia, mutta joissakin kohdin yhdyn bibimbabin mielipiteeseen tyttöjen - ja miksei poikienkin - epärealistisista odotuksista avioliiton kohdalla. En syytä siitä yksin vanhempia vaan tätä aikaa, jossa media ja muut oheiskasvattajat saavat hääriä mielin määrin tyttölasten aivokopassa ja sijoittaa suojaamattomaan maaperään omat mallinsa.
Jos myös kodista puuttuu selkeä yhdessä elämisen malli niin mitä siitä voi muuta seurata kuin suuri kaaos ja hämmennys ?
Luin jostakin, että jos avioliitto aikaisemmin kriisiytyi ensimmäisen kerran seitsemän vuotta kestettyään, nyt tuo aika on lyhentynyt kolmeen vuoteen. Maalla kuulin tutulta valokuvaajalta, että eräät hääkuvat jäivät lunastamatta kun liitto päättyi ennen kuvien valmistumista. Että mitä Tuksu edellä, sitä
"pienet" perässä...Lapsille opetetaan, että pitää olla langanlaiha, pukea merkkivaatteet, tulevaisuuteen kuuluu hyväpalkkainen ura ja upea oma asunto.Varakas mies.Kauniit, kiltit lapset
Totuus on että kaikki tuo on raan työn takana, valitettavasti.
monella isin prinsessalla on vaikeuksia sopeutua siihen ettei poikaystävä voi kustantaa samanlaista elämää kuin isä :(
Tuksun otit esimerkiksi, niinminäkin olisin ottanut.
varmasti yksihienoimmista malliesimerkeistä, ettei elämä ole ihan samanlaista kuin unelmat. - ei mikään tuksu
bibimbap kirjoitti:
Lapsille opetetaan, että pitää olla langanlaiha, pukea merkkivaatteet, tulevaisuuteen kuuluu hyväpalkkainen ura ja upea oma asunto.Varakas mies.Kauniit, kiltit lapset
Totuus on että kaikki tuo on raan työn takana, valitettavasti.
monella isin prinsessalla on vaikeuksia sopeutua siihen ettei poikaystävä voi kustantaa samanlaista elämää kuin isä :(
Tuksun otit esimerkiksi, niinminäkin olisin ottanut.
varmasti yksihienoimmista malliesimerkeistä, ettei elämä ole ihan samanlaista kuin unelmat.Ehkä nykyisin on noin, mutta ei kaikissa perheissä eikä minun lapsuudenkodissani.
- bibimbap
ei mikään tuksu kirjoitti:
Ehkä nykyisin on noin, mutta ei kaikissa perheissä eikä minun lapsuudenkodissani.
On mahdoton vastata ihmiselle joka sano, minä minun.En minä voi kiistää kenenkään elämänkokemuksia.Niinhän se varmaan sitten on.
Mukavampi olisi keskustella ilmavammin, enemmän teoriassa.
En myöskään ota kantaa lauseisiin, sinä sinun.
Niissä on jostain kumman syystä aina syyttävä tai alentuva sävy.Ja kuitenkaan kukaan ei istu täällä vieressäni.
Siksii en vastaa niihinkään.
On kuitenkin hyvä, että ihmiset kykenevät relismiinkin :x - ma.ejk...
Korppis* kirjoitti:
Suurin osa taiteilijoista ei saa kunniaa elonsa aikana. Kun kuolo heidät korjaa he nousevat arvoon arvaamattomaan. Se on kuin antiikin keruussa hinta nousee ajan myötä ja ihmiset ovat valmiit maksamaan nimestä.
Kenenkähän päästä Eikka kirjoitti runoja ; ) Sinähän et lue omasta päästä kirjoitettuja, näin olen ymmärtänyt.Antiikista minäkin pidän ja jotain tiedän, runoudesta vaan vähäsen, toki hyllyssäni on muitakin kuin Eino Leinoa, jos ei kolahda...voihan se vika olla minun, kuten sanoin ihailen jos joku osaa , min en. Se ei vain ole mun juttuni.
On mulla jokunen runoseuran kooste, tuttuja siellä - vaan ei aukee, syy on minun jalat maassa olevan luonteeni takia, liekö pohjalaisen kasvatuksenikin? Meillä ei arvostettu joutavuuksia, työnlaitaan heti kun kynnyksen yli älysi mennä.
Ja Eikkaa lainaten : -kerran keväästä minäkin haaveilin, vaan haavehet ne oli hullun...
- Meriläinen
Mulla on monta runokirjaa, erilaisia ajatelmia ja sitten kuuntelen paljon musiikkia missä sanoitukset on usein myös runoja.
Loirin Leinolevyt olen omistanut joskus ja kuuntelin niitä niin paljon etten paljoakaan enää.
Runot on sanoja, ja ajatuksia. Luen täälläkin näitä kirjoituksia jotka on myös sanoja.
Ei se sen kummallisempaa minun kohdallani ole.
Ja se kaipuu jonnekin on mun kohdallani ihan pelkkää levottomuutta.
Aikani paikallani, niin jo sisuksissa joku sanoo, minne nyt?
Meillä on vaan tämä yksi elämä Miksi ei saisi käyttää?
Romantiikka, sekin on niin ihmiskohtaista. Minusta on jo siinä on romantiikkaa kun hieman silmäpeliä pitelen noitten mun työkavereitten kanssa.
Jossain täällä kirjoitettiin prinsessahäistä.
Ei ikinä ole mun haluni ollut sellainen.
Eikä mun "häissäni" ollutkaan kun kolme ihmistä, ja se riitti hyvin.
En ole katsonut yhtään rinsessahäitä, en edes näitä suomen viimekesän häitä joista jossain lehden palstoilla kohistiin.
Ja totakaan ei voi yleistää että emme puhu tunteistamme, se ei ainakaan mun kohdallani pidä paikkaansa. Kyllä niistä puhutaan ja puhuu joku muu tälläkin palstalla. - ma.ejk...
Luen paljon, nuorempana runoja ahmimalla, en mielestäni romantiikannälkään vaan ihailin miten samat sanat joita itse käytin joku toinen osasi laittaa niin kauniisti perätysten. Kertoa muutamalla rivillä pitkän tarinan.
Turhan lässytystä , ei kiitos minulle. Kauneutta löytyy luonnosta senkus vain hakee.
Ympäristönsä voi tehdä kauniiksi, ja nauttia siitä. - 60+-+
Halattu on, "rauta on taottava silloin kun se on kuuma", nyt vain sitä romantiikkaa rakentamaan ja reaalielämää.
On ollut naurua ja itkua, selät eivät tahdo vain kestää. - elämän eliksiiriä
Minä olen kirjoitetellut vihkoon koko ikäni runoja. Ei minulla ole mitään tarvetta julkaista niitä, näyttää niitä kenellekään tai ansaita ylimääräistä. Runojen rustailu on oiva tapa kirjoittaa ajatuksiaan 'ylös' tai vaikka selkiinnyttää omia ajatuksiaan.
Aiheet tulee mieleen ihan 'mistä vain' ja ovat romanttisia, haikailevia, tunteilevia ihan mitä vaan tunneskaalasta onnellinen- onneton, järkeviä-järjetän, toiveikkaita-toivottomia, realistisia- hömppää, jopa tän hetken politiikasta saa aika mehukkaan kronikan.
Ja voi ihminen olla romanttinen, haaveileva, tai haikaileva ja unelmoiva taivaanrannanmaalari vaikka koko elämänsä. Pakolliset elämänkuviot olen hoitanut kunnialla siinä missä muutkin. Opiskelut, työt, perhe ja arava-asunto sekä mökki ja auto, mutta ne on säästetty kituen normityöllä. Mutta aina on hobbyni ollut runoilu ja 'taiteilu'.
(Onhan moni runoilija ja taiteilija pärjännyt myös hyvin ihan eläessään ja rikastunutkin).Tuo mainintasi kirjoittaminen selkiinnyttää asioita oli hyvä. Umpisolmutkin aukeavat kun on itselle rehellinen ja sitähän ihminen on kun kirjoittaa ihan itseään ja "omasta päästään" päiväkirjoja, muistelmia, tarinoita ja runoja.
On myös salaisia kansioita, eikä niitä muille jaeta ; )- päiviä ei voi määräi
ja horoskooppimerkki on,,, jousimies, kenties? Polttaisin mahdollisimman pian ettei jää kenenkään naureskeluksi.
päiviä ei voi määräi kirjoitti:
ja horoskooppimerkki on,,, jousimies, kenties? Polttaisin mahdollisimman pian ettei jää kenenkään naureskeluksi.
Äitini poltti isän ja hänen väliset rakkauskirjeet, että me lapset emme saisi niitä käsiimme.. Yksi oli jäänyt jostain syystä ullakolle ja uponnut sahanpuruihin. Kun möimme kotitalon uusi omistaja löysi tuon unohtuneen rakkauskirjeen se oli isältä äidille jostain rintamalta.
Se on aarteeni, ettäkö olisin nauranut...en itkin..se oli niin kaunis.
- 1943
Jalat maassa kulkeva romantikko lienen. En oikeastaan haikaile minnekään. Nuorena oli noita rakkaussuruja, mutta sen jälkeen ei. Tuolloin kyllä puhuin asioista ystävien kesken, nyt vähemmän. Lähipiirissä on henkilöitä, joihin tunteet voi kohdistaa. Asun maaseudulla ja tämä ympäristö tarjoaa vaihtelua ja ihmiskontakteja ihan tarpeeksi. Mutta auto on minulle melko tärkeä kulkuväline, ilman sitä elämä olisi rajoitetumpaa. Eivät tunteet minusta ole häpeä, kyllä itkenkin ihan julkisesti jos itkettää. Ja halaan, jopa vähän pussailenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944