psykologia

siinä oli täydentävä vastaus.
Olisin vielä halunnut kysellä hiukan pääsykokeista, että mistä ne koostuu psykologiassa? Onko pelkkä teoria-osuus, vai onko myös joku haastattelu?
Tuntuu hölmöltä, jos tällaselle alalle, on ainoastaan koe, jossa laitetaan rastia ruuutuun!

nanna kirjoitti:

siinä oli täydentävä vastaus.
Olisin vielä halunnut kysellä hiukan pääsykokeista, että mistä ne koostuu psykologiassa? Onko pelkkä teoria-osuus, vai onko myös joku haastattelu?
Tuntuu hölmöltä, jos tällaselle alalle, on ainoastaan koe, jossa laitetaan rastia ruuutuun!

Lue lisää

Valitettavasit minä en tuohon osaa vastata, kun en opiskele psykologiaa itse enkä ole koskaan pyrkinyt psykaan. Kannatta kysy yliopistolta josko sieltä saisi tarkempaa tietoa kokeesta. Myös hakuoppaassa voi olla selitetty millaine koe on - hakuopas löytynee yliopiston kotisivuilta, www.uta.fi

nanna kirjoitti:

siinä oli täydentävä vastaus.
Olisin vielä halunnut kysellä hiukan pääsykokeista, että mistä ne koostuu psykologiassa? Onko pelkkä teoria-osuus, vai onko myös joku haastattelu?
Tuntuu hölmöltä, jos tällaselle alalle, on ainoastaan koe, jossa laitetaan rastia ruuutuun!

Lue lisää

Tämä vaihtelee... Ainakin pari vuotta sitten, kun itse pääsin lukemaan psykologiaa, haastattelut sun muut soveltuvuusarvioinnit pidettiin (muistaakseni!) vain Jyväskylässä ja Turussa. Eli siis ainakaan Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa ei ollut muuta kuin kirjallinen koe. Tilanne on saattanut tästä muuttuakin - ja ainakin itse toivon, että on!

Ja ihan vinkkinä vielä: jos aiot hakea lukemaan psykologiaa yliopistoon, kannattaa etukäteen tutustua eri laitosten painotusalueisiin. Eli toisin kuin useimmissa muissa akateemisissa oppiaineissa, eri yliopistojen psykologian laitokset painottavat hieman eri asioita. Esimerkiksi Jyväskylässä painottaa paljon kliinistä työtä (esim. psykoterapia), Helsingissä taas esimerkiksi fysiologista psykologiaa jne.

Aivan saman psykologin pätevyyden saa kyllä joka laitokselta.

Eli, ymmärtääkseni psykiatriksi vaaditaan peruslääkis erikoistuminen sen jälkeen.

halua panostaa enemmän psyykkiseen, kuin lääketieteelliseen puoleen...silloin yliopistoon lukemaan psykologiaa ja sieltä erikoistuminen.

nanna kirjoitti:

halua panostaa enemmän psyykkiseen, kuin lääketieteelliseen puoleen...silloin yliopistoon lukemaan psykologiaa ja sieltä erikoistuminen.

onko muka mahdollista valmistua lastenpsykiatriks ilman että käy lääkiksen...vaaditaanko lääkikseen sisäänpääsemiseks muuten pitkä matikka ja fysiikka ja mitä kaikkee sitä lukios nyt onkaan..??

tietämätön kirjoitti:

onko muka mahdollista valmistua lastenpsykiatriks ilman että käy lääkiksen...vaaditaanko lääkikseen sisäänpääsemiseks muuten pitkä matikka ja fysiikka ja mitä kaikkee sitä lukios nyt onkaan..??

Lue lisää

lastenpsykologiksi...psykiatri on eri asia. Siihen täytyy käydä lääkis, psykologiksi taas luetaan psykologiaa yliopistossa.
Lääkiksessä pitkä matikka ja fysiikka tärkeitä.
Molempiin vaikea päästä.

nanna kirjoitti:

lastenpsykologiksi...psykiatri on eri asia. Siihen täytyy käydä lääkis, psykologiksi taas luetaan psykologiaa yliopistossa.
Lääkiksessä pitkä matikka ja fysiikka tärkeitä.
Molempiin vaikea päästä.

Lue lisää

kiitos! voisitkos vielä valistaa hieman, että mikä ero on lastenpsykologil ja psykiatril...onks se niin että psykologin kans keskustellaan mut se ei saa määrätä lääkkeitä..vai??

tietämätön kirjoitti:

kiitos! voisitkos vielä valistaa hieman, että mikä ero on lastenpsykologil ja psykiatril...onks se niin että psykologin kans keskustellaan mut se ei saa määrätä lääkkeitä..vai??

Lue lisää

Kirjoitin tänään aivan samasta aiheesta tekstiä vastaukseksi viestiin "psyka -> psykiatri". Laitanpa tähän ihan suoran lainauksen kyseisestä vastauksestani:

Psykologit ja psykiatrit ovat eri ammattikuntia, joihin kumpaankin on oma koulutustiensä. Psykiatrit ovat, kuten edellä jo kirjoitettiinkin, psykiatrian erikoislääkäreitä ja he kouluttautuvat siis yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Psykologit sen sijaan ovat suorittaneet maisterintutkinnon pääaineenaan psykologia (kehitys-, kasvatus-, sosiaali- tms. psykologia ei riitä).

Myös näiden kahden ammattikunnan työnkuvat eroavat toisistaan: Psykiatrit saavat lääkäreinä määrätä lääkkeitä, mihin psykologeilla ei ole lupaa. Toisaalta ainoastaan psykologeilla on Suomen lainkin mukaan oikeus ja riittävä pätevyys psykologin tutkimuksien, kuten esimerkiksi persoonallisuus-, älykkyys- yms. testien, tekemiseen. Psykiatri ei siis saa toimia psykologina tai päinvastoin... Toisaalta sekä psykiatrit että psykologit voivat jatkokouluttautua psykoterapeuteiksi, mikä puolestaan on ammatillista täydennyskoulutusta.

Psyk. yo kirjoitti:

Kirjoitin tänään aivan samasta aiheesta tekstiä vastaukseksi viestiin "psyka -> psykiatri". Laitanpa tähän ihan suoran lainauksen kyseisestä vastauksestani:

Psykologit ja psykiatrit ovat eri ammattikuntia, joihin kumpaankin on oma koulutustiensä. Psykiatrit ovat, kuten edellä jo kirjoitettiinkin, psykiatrian erikoislääkäreitä ja he kouluttautuvat siis yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Psykologit sen sijaan ovat suorittaneet maisterintutkinnon pääaineenaan psykologia (kehitys-, kasvatus-, sosiaali- tms. psykologia ei riitä).

Myös näiden kahden ammattikunnan työnkuvat eroavat toisistaan: Psykiatrit saavat lääkäreinä määrätä lääkkeitä, mihin psykologeilla ei ole lupaa. Toisaalta ainoastaan psykologeilla on Suomen lainkin mukaan oikeus ja riittävä pätevyys psykologin tutkimuksien, kuten esimerkiksi persoonallisuus-, älykkyys- yms. testien, tekemiseen. Psykiatri ei siis saa toimia psykologina tai päinvastoin... Toisaalta sekä psykiatrit että psykologit voivat jatkokouluttautua psykoterapeuteiksi, mikä puolestaan on ammatillista täydennyskoulutusta.

Lue lisää

Tuossa edellä siis kirjoitin psykologien ja psykiatrien yleisestä erosta... Tietenkin molempien toimenkuvat vaihtelevat sen mukaan, missä he työskentelevät. Lasten parissa työskenteleviä psykologeja toimii esimerkiksi koulupsykologeina, perheneuvolapsykologeina, lastenpsykiatristen osastojen ja poliklinikoiden psykologeina, lapsipsykoterapeutteina sekä kehityspsykologian tutkijoina.

tietämätön kirjoitti:

kiitos! voisitkos vielä valistaa hieman, että mikä ero on lastenpsykologil ja psykiatril...onks se niin että psykologin kans keskustellaan mut se ei saa määrätä lääkkeitä..vai??

Lue lisää

Vähän niin kuin vinkiksi sinulle ja kaikille, jotka harkitsevat psykologin tai psykiatrin ammattia:

Jos olet kiinnostunut laajemminkin ihmisen terveydestä ja sairaudesta etkä vain mielenterveydestä, hae toki lääkikseen. Psykiatriksi tai lastenpsykiatriksi ei voi opiskella suoraan vaan ensin täytyy opiskella yleislääkäriksi ja siksi olisi hyvä olla kiinnostunut muustakin terveydestä kuin mielenterveydestä. Voi olla vähän tuskaa opiskella noin seitsemän vuotta syöpäsairauksia, tukielimistön rakennetta jne, jos ainoat itseä kiinnostavat sairaudet ovat mielisairauksia...

Psykologiksi aikovan puolestaan olisi mielenterveyden ja sen häiriöiden lisäksi hyvä olla kiinnostunut myös muusta ihmisen käyttäytymisestä. Mielenterveyden häiriöiden ja niiden hoidon lisäksi tulevat psykologit nimittäin opiskelevat myös mm. kehityspsykologiaa, sosiaalipsykologiaa, persoonallisuuspsykologiaa, neuropsykologiaa, kognitiivista psykologiaa, työpsykologiaa (esim. työympäristön parantaminen, henkilöstövalinnat, työssä jaksamisen edistäminen...), kriisipsykologiaa ja psykologian tutkimusmenetelmiä. Näin laaja-alaisen ihmisen käyttäytymiseen perehtymisen etuna on se, että psykologian maisterin tutkinnon suorittanut voi työskennellä melkeinpä missä tahansa psykologin tehtävässä, esim. poliisipsykologina, vankilapsykologina, koulupsykologina, aikuispsykiatriassa, nuorisopsykiatriassa, lastenpsykiatriassa, työ- tai opiskelupaikan hakijoiden soveltuvuusarvioinneissa... On siis helppoa siirtyä työhön vaikka kokonaan toiselle sektorille (esim. lastenpsykiatriasta aikuispsykiatriaan) ilman tarvetta lisäkoulutukseen...

Tässä siis minun näkemyksiäni asiasta... Lääkiksen koulutuksesta en valitettavasti osaa kovinkaan paljoa sanoa, koska siltä puolelta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, tuttavia kylläkin. Ehkäpä joku lääkisläinen voisi jakaa omia ajatuksiaan...?

Psyk. yo kirjoitti:

Vähän niin kuin vinkiksi sinulle ja kaikille, jotka harkitsevat psykologin tai psykiatrin ammattia:

Jos olet kiinnostunut laajemminkin ihmisen terveydestä ja sairaudesta etkä vain mielenterveydestä, hae toki lääkikseen. Psykiatriksi tai lastenpsykiatriksi ei voi opiskella suoraan vaan ensin täytyy opiskella yleislääkäriksi ja siksi olisi hyvä olla kiinnostunut muustakin terveydestä kuin mielenterveydestä. Voi olla vähän tuskaa opiskella noin seitsemän vuotta syöpäsairauksia, tukielimistön rakennetta jne, jos ainoat itseä kiinnostavat sairaudet ovat mielisairauksia...

Psykologiksi aikovan puolestaan olisi mielenterveyden ja sen häiriöiden lisäksi hyvä olla kiinnostunut myös muusta ihmisen käyttäytymisestä. Mielenterveyden häiriöiden ja niiden hoidon lisäksi tulevat psykologit nimittäin opiskelevat myös mm. kehityspsykologiaa, sosiaalipsykologiaa, persoonallisuuspsykologiaa, neuropsykologiaa, kognitiivista psykologiaa, työpsykologiaa (esim. työympäristön parantaminen, henkilöstövalinnat, työssä jaksamisen edistäminen...), kriisipsykologiaa ja psykologian tutkimusmenetelmiä. Näin laaja-alaisen ihmisen käyttäytymiseen perehtymisen etuna on se, että psykologian maisterin tutkinnon suorittanut voi työskennellä melkeinpä missä tahansa psykologin tehtävässä, esim. poliisipsykologina, vankilapsykologina, koulupsykologina, aikuispsykiatriassa, nuorisopsykiatriassa, lastenpsykiatriassa, työ- tai opiskelupaikan hakijoiden soveltuvuusarvioinneissa... On siis helppoa siirtyä työhön vaikka kokonaan toiselle sektorille (esim. lastenpsykiatriasta aikuispsykiatriaan) ilman tarvetta lisäkoulutukseen...

Tässä siis minun näkemyksiäni asiasta... Lääkiksen koulutuksesta en valitettavasti osaa kovinkaan paljoa sanoa, koska siltä puolelta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, tuttavia kylläkin. Ehkäpä joku lääkisläinen voisi jakaa omia ajatuksiaan...?

Lue lisää

kiitos erittäin paljon neuvoistasi, jotka ovat todella auttaneet minua! kiitos!!

tietämätön kirjoitti:

kiitos erittäin paljon neuvoistasi, jotka ovat todella auttaneet minua! kiitos!!

Kiitos kiitoksista. *kumartaa* :) Mielelläänhän sitä aina omasta alastaan ja itselleen rakkaasta aiheesta kertoilee ja siinä sivussa auttelee muita samasta asiasta kiinnostuneita.

Ja oikein mielelläni kertoilen enemmänkin, jos vain kysyttävää yhtään mistään asiaa sivuavasta ilmaantuu. :) Opintojen rakenteesta, sisällöstä, työmarkkinoista, mistä vaan! Eli ei tarvitse epäröidä kysyä - vastaan kyllä, jos suinkin osaan.

Psyk. yo kirjoitti:

Kiitos kiitoksista. *kumartaa* :) Mielelläänhän sitä aina omasta alastaan ja itselleen rakkaasta aiheesta kertoilee ja siinä sivussa auttelee muita samasta asiasta kiinnostuneita.

Ja oikein mielelläni kertoilen enemmänkin, jos vain kysyttävää yhtään mistään asiaa sivuavasta ilmaantuu. :) Opintojen rakenteesta, sisällöstä, työmarkkinoista, mistä vaan! Eli ei tarvitse epäröidä kysyä - vastaan kyllä, jos suinkin osaan.

Lue lisää

(Ja edellisellähän tarkoitin tietenkin psykologian opiskeluista kertomista, koska lääketieteen opiskeluista ei minulla omakohtaista kokemusta ole - siitä siis joku toinen osannee kertoa enemmän. Erityisesti juuri tästä aiemmin mainitusta lapsipsykologiasta mielelläni jutustelen, koska olen itse ainakin näillä näkymin suuntautumassa etupäässä lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. Vaitiolovelvollisuuteni takia en tietenkään ihan kaikkea opintojen aikana tapahtunutta voi kertoa - mm. asiakastilanteet ja psykologisten testien sisältö kun ovat salaissa pidettävää tietoa - mutta pääasioita kuitenkin...)

Psyk. yo kirjoitti:

(Ja edellisellähän tarkoitin tietenkin psykologian opiskeluista kertomista, koska lääketieteen opiskeluista ei minulla omakohtaista kokemusta ole - siitä siis joku toinen osannee kertoa enemmän. Erityisesti juuri tästä aiemmin mainitusta lapsipsykologiasta mielelläni jutustelen, koska olen itse ainakin näillä näkymin suuntautumassa etupäässä lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. Vaitiolovelvollisuuteni takia en tietenkään ihan kaikkea opintojen aikana tapahtunutta voi kertoa - mm. asiakastilanteet ja psykologisten testien sisältö kun ovat salaissa pidettävää tietoa - mutta pääasioita kuitenkin...)

Lue lisää

Olen erittäin kiinnostunut psykologian opiskelusta ja jos ikinä sisälle pääsisin, niin haluaisin erikoistua juuri erityisesti lapsiin. Ensi vuonna olen ajatellut helsinkiin pyrkiä, mutta.. Kannattaako mennä valmennuskurssille, vai pärjääkö ilman sitäkin? Onkohan kirjat samat kuin tänä vuonna (galenos ja tilastolliset menetelmät)? Miten paljon sinä luit? Kannattaisiko aloittaa jo nyt selailemaan kirjoja? Haluaisin todella opiskelemaan helsingin psykalle, motivaatiosta ei ainakaan ole puutetta.

Alice kirjoitti:

Olen erittäin kiinnostunut psykologian opiskelusta ja jos ikinä sisälle pääsisin, niin haluaisin erikoistua juuri erityisesti lapsiin. Ensi vuonna olen ajatellut helsinkiin pyrkiä, mutta.. Kannattaako mennä valmennuskurssille, vai pärjääkö ilman sitäkin? Onkohan kirjat samat kuin tänä vuonna (galenos ja tilastolliset menetelmät)? Miten paljon sinä luit? Kannattaisiko aloittaa jo nyt selailemaan kirjoja? Haluaisin todella opiskelemaan helsingin psykalle, motivaatiosta ei ainakaan ole puutetta.

Lue lisää

Heti alkuun nyt on sanottava, etten itse opiskele Helsingissä enkä itse ole koskaan sinne hakenutkaan, joten en ihan varmasti voi mennä takuuseen "paikallisista erityispiirteistä", mutta yritän vastailla parhaan tietoni mukaan...

Mutta, mutta... Motivaatiosi on kunnossa... Hienoa! Se onkin tärkeintä. Kaikki muu oikeastaan riippuu suurimmalti osalti siitä, kuinka juuri Sinä opit - ja juuri Sinä tiedät sen parhaimmin.

Esimerkiksi valmennuskurssi... Jos opit paremmin kuuntelemalla opetusta tai keskustelemalla kuin lukemalla kirjoja eikä sinulla ole psykaa lukemaan pyrkivää kaveria, jonka kanssa pänttäillä... silloin valmennuskurssista voi olla hyötyä. Itse kävin aikoinani valmennuskurssin ja koin siitä olleen minulle hyötyä, koska sain siellä selittää asioita muille... Itse opin parhaimmin niin.

Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin ahkera lukeminen. Itse hain psykaa lukemaan suoraan lukiosta ja aloitin lukemisen viikko ylppäreiden jälkeen. Loppukevään luinkin 10-12 tuntia päivässä. Kun lukeminen alkoi puuduttaa, lähdin tunnin juoksulenkille ja sitten jaksoi taas keskittyä kirjaankin. Välillä lukeminen tuskastutti ja väsytti, mutta olin laatinut itselleni joka päiväksi tarkan lukusuunnitelman ja kun olin lukenut päivän lukualueeni, lähdin ulkoilemaan tai tapaamaan kavereita.

Pääsykoekirjoistani luin jokaisen läpi ehkä 4-5 kertaa. Alleviivailin, mutta en kummemmin tehnyt muistiinpanoja. Edelleen - tämä tekniikka toimi minulla, mutta Sinä itse olet oman oppimisesi paras asiantuntija. Nykyisistä opiskelukavereistani moni pääsi läpi vähemmälläkin lukemisella, mutta halusin ottaa varman päälle. Opiskelupaikka irtosikin ensimmäisellä yrittämällä.

Kirjojen pysyvyydestä en uskalla mennä sanomaan mitään... Melko usein kirjoissa tapahtuu vaihtelua ainakin parin vuoden välein. Kuitenkaan esimerkiksi tilastotiede ei varmasti katoa pääsyvaatimuksista mihinkään ja tilastotiede esitetään kaikissa kirjoissa melko samalla tavalla. Lisäksi tilastotiede on myös monelle pyrkijälle melkoinen kompastuskivi. Kehottaisinkin lueskelemaan ainakin sitä jo nyt. Ja eihän muukaan selailu koskaan pahasta ole, vaikka pääsykoekirjat muuttuisivatkin. Onpahan sitten ainakin jo valmiiksi pohjatietoja tulevia opintoja varten.

Tulevia pääsykoekirjoja voi EHKÄ vähän ennakoida laitoksen painopistealueiden kautta... Suomen psykologian laitokset kun ovat painottuneet tietyille osa-alueille. Esim. Helsingissä painotetaan paljon fysiologista psykologiaa, minkä uskon vaikuttaneen Galenoksen valintaan pääsykoekirjaksi. Jyväskylässä puolestaan painotetaan paljon kliinistä psykologiaa ja jossain määrin myös neuropsykologiaa, joten sinne pääsykoekirjana on jo parina vuonna ollut "Kliininen neuropsykologia". Välillä olen tosin huomannut laitosten vähän yllättäneenkin pääsykoekirjavalinnoillaan...

Laitosten painopistealueista on ainakin takavuosina ollut tietoa Opetushallituksen "Yliopistojen valintaopas" -läpyskässä. Myös laitosten kotisivuilla usein kerrotaan laitoksen painotuksista. Laitosten kotisivuja kannattaa tutkiskella myös siksi, että sieltä saattaa löytyä vanhoja pääsykoekysymyksiä tms.

Sinä vaikutat jo hyvin varmalta hakeutumisestasi juuri Helsinkiin, mutta muita psykologiasta kiinnostuneita voisin kehottaa tutustumaan ihan kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin. Esimerkiksi pääsykoekirjallisuudessa ja itse pääsykokeissa on melkoisen paljon eroja. Minusta ei esimerkiksi olisi Helsinkiin pyrkijäksi, sillä olen lukenut vain lyhyen matikan ja minimikurssit kemiaa sekä fysiikkaa ja Galenos nyt on... no, aika tiukkaa luonnontieteellistä tavaraa. Muiden yliopistojen pääsykoekirjat eivät edellytä tietoja fysiikasta ja kemiasta kuten Galenos, mutta ne sitten painottavat jotain muuta... Esimerkiksi ainakin Jyväskylään ja Joensuuhun pitää lukea (tieteen)filosofiaa. Jyväskylän pääsykokeissa taas ei tarvitse laskea yhtään mitään, kuten ainakin useimpien muiden psykologian laitosten pääsykokeissa. Soveltuvuuskokeita puolestaan on ainakin ennen pidetty (muistaakseni) vain Turussa ja Jyväskylässä. Vaihtelu pääsyvaatimusten on niin suurta, että jotkut varmasti kokevat joidenkin laitosten pääsykoekirjat ja -vaatimukset itselleen sopivammaksi kuin muiden.

Myös niihin jo mainitsemiini painotusalueisiin kannattaa perehtyä... Jos psykoterapeuttinen työ kiinnostaa, Jyväskylässä on tietääkseni laajin tarjonta siltä alalta. Joensuussa painotetaan muistaakseni ainakin työ- ja organisaatiopsykologiaa, joten yrityskonsultoinnista ja soveltuvuusarvioinneista kiinnostuneille se lienee sopiva paikka. Ja niin edelleen. Nämä ovat kuitenkin vain painotusalueita: kaikissa laitoksissa saa kyllä opetusta kaikilta aloilta ja saman psykologin pätevyyden saa joka laitokselta.

Vastasinkohan jo kaikkeen kysymääsi...? Toivottavasti tästä vastauksestani on edes jotain hyötyä Sinulle ja mielellään tietysti myös muille psykologin ammatista kiinnostuneille. Ehkä tärkein neuvo, jonka Sinulle haluaisin antaa on: Sinä itse olet itsesi ja oman oppimisesi paras asiantuntija! Hyödynnä tietoa, joka sinulla on omista oppimisstrategioistasi! Jos opit kuulon perusteella, nauhoita vaikka pääsykoekirjoja kasetille ja kuuntele niitä, kun laitat ruokaa, ulkoilet, ajat autoa tms. Jos opit näköaistin avulla, piirtele kaaviokuvia aivojen rakenteesta. Jos sinua auttaa asioista keskustelu, hakeudu vaikka sinne valmennuskurssille tai etsi muita hakijoita, joiden kanssa keskustella asioista. Alleviivaa, tee muistiinpanoja tai mind mapeja, jos se sinua auttaa. Jos tunnet siitä olevan apua, tee itsellesi lukusuunnitelma, jossa sivun tarkkuudella päätät päivittäisen lukualueesi. Lukemisen lomassa urheile, tapaa kavereita, rentoudu...

Mutta miten ikinä opiskeletkin: usko itseesi. Sinulla on motivaatio kunnossa ja se on tärkeintä. Se on jo suuri askel kohti opiskelupaikkaa.

Lisäkysymyksiä saapi esittää! Ja esittäkää ihmeessä, jos jokin askarruttaa! Turha pohdiskella itsekseen, jos on joku, jolta kysyä... Ja minä mielelläni vastailen. :)

Psyk. yo kirjoitti:

Heti alkuun nyt on sanottava, etten itse opiskele Helsingissä enkä itse ole koskaan sinne hakenutkaan, joten en ihan varmasti voi mennä takuuseen "paikallisista erityispiirteistä", mutta yritän vastailla parhaan tietoni mukaan...

Mutta, mutta... Motivaatiosi on kunnossa... Hienoa! Se onkin tärkeintä. Kaikki muu oikeastaan riippuu suurimmalti osalti siitä, kuinka juuri Sinä opit - ja juuri Sinä tiedät sen parhaimmin.

Esimerkiksi valmennuskurssi... Jos opit paremmin kuuntelemalla opetusta tai keskustelemalla kuin lukemalla kirjoja eikä sinulla ole psykaa lukemaan pyrkivää kaveria, jonka kanssa pänttäillä... silloin valmennuskurssista voi olla hyötyä. Itse kävin aikoinani valmennuskurssin ja koin siitä olleen minulle hyötyä, koska sain siellä selittää asioita muille... Itse opin parhaimmin niin.

Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin ahkera lukeminen. Itse hain psykaa lukemaan suoraan lukiosta ja aloitin lukemisen viikko ylppäreiden jälkeen. Loppukevään luinkin 10-12 tuntia päivässä. Kun lukeminen alkoi puuduttaa, lähdin tunnin juoksulenkille ja sitten jaksoi taas keskittyä kirjaankin. Välillä lukeminen tuskastutti ja väsytti, mutta olin laatinut itselleni joka päiväksi tarkan lukusuunnitelman ja kun olin lukenut päivän lukualueeni, lähdin ulkoilemaan tai tapaamaan kavereita.

Pääsykoekirjoistani luin jokaisen läpi ehkä 4-5 kertaa. Alleviivailin, mutta en kummemmin tehnyt muistiinpanoja. Edelleen - tämä tekniikka toimi minulla, mutta Sinä itse olet oman oppimisesi paras asiantuntija. Nykyisistä opiskelukavereistani moni pääsi läpi vähemmälläkin lukemisella, mutta halusin ottaa varman päälle. Opiskelupaikka irtosikin ensimmäisellä yrittämällä.

Kirjojen pysyvyydestä en uskalla mennä sanomaan mitään... Melko usein kirjoissa tapahtuu vaihtelua ainakin parin vuoden välein. Kuitenkaan esimerkiksi tilastotiede ei varmasti katoa pääsyvaatimuksista mihinkään ja tilastotiede esitetään kaikissa kirjoissa melko samalla tavalla. Lisäksi tilastotiede on myös monelle pyrkijälle melkoinen kompastuskivi. Kehottaisinkin lueskelemaan ainakin sitä jo nyt. Ja eihän muukaan selailu koskaan pahasta ole, vaikka pääsykoekirjat muuttuisivatkin. Onpahan sitten ainakin jo valmiiksi pohjatietoja tulevia opintoja varten.

Tulevia pääsykoekirjoja voi EHKÄ vähän ennakoida laitoksen painopistealueiden kautta... Suomen psykologian laitokset kun ovat painottuneet tietyille osa-alueille. Esim. Helsingissä painotetaan paljon fysiologista psykologiaa, minkä uskon vaikuttaneen Galenoksen valintaan pääsykoekirjaksi. Jyväskylässä puolestaan painotetaan paljon kliinistä psykologiaa ja jossain määrin myös neuropsykologiaa, joten sinne pääsykoekirjana on jo parina vuonna ollut "Kliininen neuropsykologia". Välillä olen tosin huomannut laitosten vähän yllättäneenkin pääsykoekirjavalinnoillaan...

Laitosten painopistealueista on ainakin takavuosina ollut tietoa Opetushallituksen "Yliopistojen valintaopas" -läpyskässä. Myös laitosten kotisivuilla usein kerrotaan laitoksen painotuksista. Laitosten kotisivuja kannattaa tutkiskella myös siksi, että sieltä saattaa löytyä vanhoja pääsykoekysymyksiä tms.

Sinä vaikutat jo hyvin varmalta hakeutumisestasi juuri Helsinkiin, mutta muita psykologiasta kiinnostuneita voisin kehottaa tutustumaan ihan kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin. Esimerkiksi pääsykoekirjallisuudessa ja itse pääsykokeissa on melkoisen paljon eroja. Minusta ei esimerkiksi olisi Helsinkiin pyrkijäksi, sillä olen lukenut vain lyhyen matikan ja minimikurssit kemiaa sekä fysiikkaa ja Galenos nyt on... no, aika tiukkaa luonnontieteellistä tavaraa. Muiden yliopistojen pääsykoekirjat eivät edellytä tietoja fysiikasta ja kemiasta kuten Galenos, mutta ne sitten painottavat jotain muuta... Esimerkiksi ainakin Jyväskylään ja Joensuuhun pitää lukea (tieteen)filosofiaa. Jyväskylän pääsykokeissa taas ei tarvitse laskea yhtään mitään, kuten ainakin useimpien muiden psykologian laitosten pääsykokeissa. Soveltuvuuskokeita puolestaan on ainakin ennen pidetty (muistaakseni) vain Turussa ja Jyväskylässä. Vaihtelu pääsyvaatimusten on niin suurta, että jotkut varmasti kokevat joidenkin laitosten pääsykoekirjat ja -vaatimukset itselleen sopivammaksi kuin muiden.

Myös niihin jo mainitsemiini painotusalueisiin kannattaa perehtyä... Jos psykoterapeuttinen työ kiinnostaa, Jyväskylässä on tietääkseni laajin tarjonta siltä alalta. Joensuussa painotetaan muistaakseni ainakin työ- ja organisaatiopsykologiaa, joten yrityskonsultoinnista ja soveltuvuusarvioinneista kiinnostuneille se lienee sopiva paikka. Ja niin edelleen. Nämä ovat kuitenkin vain painotusalueita: kaikissa laitoksissa saa kyllä opetusta kaikilta aloilta ja saman psykologin pätevyyden saa joka laitokselta.

Vastasinkohan jo kaikkeen kysymääsi...? Toivottavasti tästä vastauksestani on edes jotain hyötyä Sinulle ja mielellään tietysti myös muille psykologin ammatista kiinnostuneille. Ehkä tärkein neuvo, jonka Sinulle haluaisin antaa on: Sinä itse olet itsesi ja oman oppimisesi paras asiantuntija! Hyödynnä tietoa, joka sinulla on omista oppimisstrategioistasi! Jos opit kuulon perusteella, nauhoita vaikka pääsykoekirjoja kasetille ja kuuntele niitä, kun laitat ruokaa, ulkoilet, ajat autoa tms. Jos opit näköaistin avulla, piirtele kaaviokuvia aivojen rakenteesta. Jos sinua auttaa asioista keskustelu, hakeudu vaikka sinne valmennuskurssille tai etsi muita hakijoita, joiden kanssa keskustella asioista. Alleviivaa, tee muistiinpanoja tai mind mapeja, jos se sinua auttaa. Jos tunnet siitä olevan apua, tee itsellesi lukusuunnitelma, jossa sivun tarkkuudella päätät päivittäisen lukualueesi. Lukemisen lomassa urheile, tapaa kavereita, rentoudu...

Mutta miten ikinä opiskeletkin: usko itseesi. Sinulla on motivaatio kunnossa ja se on tärkeintä. Se on jo suuri askel kohti opiskelupaikkaa.

Lisäkysymyksiä saapi esittää! Ja esittäkää ihmeessä, jos jokin askarruttaa! Turha pohdiskella itsekseen, jos on joku, jolta kysyä... Ja minä mielelläni vastailen. :)

Lue lisää

Tuhannet kiitokset! oletkohan enkeli..

Psyk. yo kirjoitti:

Kiitos kiitoksista. *kumartaa* :) Mielelläänhän sitä aina omasta alastaan ja itselleen rakkaasta aiheesta kertoilee ja siinä sivussa auttelee muita samasta asiasta kiinnostuneita.

Ja oikein mielelläni kertoilen enemmänkin, jos vain kysyttävää yhtään mistään asiaa sivuavasta ilmaantuu. :) Opintojen rakenteesta, sisällöstä, työmarkkinoista, mistä vaan! Eli ei tarvitse epäröidä kysyä - vastaan kyllä, jos suinkin osaan.

Lue lisää

joo eli mielellään otan vielä vastaan lisätietoakin kun kerran vaikutat halukkaalta sitä antamaan..eli jos vaikka kertoisit pääsykokeista, missä kaupungissa kannattais opiskella, millasta opiskelu on?? ja voithan siinä sivussa kertoa myös alan työllisyystilanteesta ja siitä, millaista työ käytännössä on...

Alice kirjoitti:

Tuhannet kiitokset! oletkohan enkeli..

*virn* Joku muukin on joskus kysynyt samaa, mutta lähinnä hiusteni takia. :) Joka tapauksessa... Todella hienoa ja upeaa, jos pystyin jotenkin olemaan avuksi. Ilo on minun puolellani. :) Kysymysten heräillessä yhteyttä sopii ottaa joko näin tai sitten mailitse.

tietämätön kirjoitti:

joo eli mielellään otan vielä vastaan lisätietoakin kun kerran vaikutat halukkaalta sitä antamaan..eli jos vaikka kertoisit pääsykokeista, missä kaupungissa kannattais opiskella, millasta opiskelu on?? ja voithan siinä sivussa kertoa myös alan työllisyystilanteesta ja siitä, millaista työ käytännössä on...

Lue lisää

Hui, tässähän riittääkin sitten kirjoiteltavaa loppukesäksi... :) No, oikein mielellänihän minä näitä kirjoittelen, joten aloitetaanpa sitten...

Jos kuitenkin tekisin niin, että välttääkseni tolkuttoman pitkiä viestejä vastaan kuhunkin kysymykseesi erillisellä viestillä, jotka sitten otsikoin viestin aihepiirin mukaan. Eli tässä viestissäni esimerkiksi kerron jotain pääsykokeista ja seuraavassa jostain muusta. Toivottavasti tämä sopii. Näin minä voin vastailla vähän pätkittäin ja näiden viestien luettavuuskin kai paranee.

Hyvä, itse asiaan... Eli, eli. Kuten tuossa Alicelle jo kirjoittelinkin, psykologian pääsykokeet vaihtelevat hyvin paljon eri laitosten välillä. Kannattaakin tutustua kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin, jotta löytäisi ne, jotka itsestä tuntuvat helpoimmin lähestyttäviltä. Itse en esimerkiksi lähtisi Helsinkiin pääsykokeisiin, koska Helsingin laitoksen toinen pääsykoekirja (Galenos, siis sama kuin lääkikseen) edellyttää aivan liikaa matematiikan ja fysiikan osaamista kaltaiselleni lyhyen matikan lukeneelle. Ainakin Jyväskylässä ja Joensuussa puolestaan pitää lukea filosofiaa jne. Soveltuvuuskokeita pidettiin ainakin takavuosina Jyväskylässä ja Turussa - en ole selvittänyt, onko nykyään muuallakin.

Oikeastaan ainoa eri laitosten pääsykokeita yhdistävä asia on tilastotiede. Psykologin koulutukseen kuuluu pakollisena pikkuisen tilastotiedettä (syistä, jotka itse ymmärsin vasta yo-opiskelujen myötä) ja tilastotiedettä pitää lukea myös kaikkien laitosten pääsykokeisiin. Ainakaan Jyväskylässä ei kuitenkaan tarvitse laskea mitään vaan ainakin minun aikanani tilastotieteen käsitteistöstä kysyttiin monivalintakysymyksillä ja lisäksi piti kirjoittaa pieni tilastotieteellinen essee - esseestäkin on (kai) nykyään luovuttu? En ole ihan varma...

Mutta, mutta... Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että opiskelen itse Jyväskylässä enkä ole muualle hakenut, joten oman käden tietoa pääsykokeista ei minulla ole kuin Jyväskylästä. Muiden laitosten pääsykokeista en minä tiedä enempää kuin kyseisten laitosten nettisivut, kannattaa siis tutustua niihin. Voin kuitenkin vähän kertoilla siitä, millaisia kokeet ovat (tai ainakin tähän asti ovat olleet) täällä Jyväskylässä.

Elikäs... Psykologian pääsykokeet Jyväskylän yliopistossa on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen vaihe on monivalintakoe, jossa kysellään hyyyvin nippelitietoja pääsykoekirjoista. Kannattaa siis opetella ne prosenttiluvutkin ulkoa! Ensimmäisessä vaiheessa kirjoitettiin minun aikoinani myös pari esseetä, mutta nykyään siihen taitaa (kai?) kuulua vain soveltuvuuskokeen kirjallinen tehtävä. Kokeista on haluttu saada nopeasti tarkastettavat, sillä hakijoita on vuosittain suunnilleen 700.

Monivalintakokeen pistemäärän perusteella toiseen vaiheeseen valitaan 50 hakijaa ja monivalintakokeen sekä yo-todistuspisteiden perusteella toiset 50. Toinen vaihe koostuu soveltuvuuskokeesta, joka käsittää haastattelun, ryhmäkeskustelun sekä kirjallisia tehtäviä. Paljon tarkemmin en valitettavasti saa soveltuvuuskokeiden sisällöstä kertoa... Psykologin etiikka, ymmärrätte varmaan.

Kahtena tai kolmena edellisenä vuonna Jyväskylän pääsykoekirjoina on ollut "Kliininen neuropsykologia", "Johdatus tieteelliseen ajatteluun" sekä tilastotieteen opus. Kaikki varsin turhauttavia opuksia, joita päntätessä kyllä varmasti välillä hermot kiristyvät - etenkin jos tietää, kuinka nippelitietoja kirjoista kysytään. Lohdutukseksi voin kuitenkin sanoa, että kaikki muutkin ovat näiden kirjojen suhteen samalla viivalla, joten... sisulla siitä selviää! Melko lailla motivaatiomittareiksi ne on varmaan tarkoitettukin. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minulla olisi välillä mennyt hermot lukemisen suhteen tai etten minä olisi välillä menettänyt tyystin toivoani... Mutta niin vain sitä ensimmäisellä yrittämällä päästiin sisään!

Noin tiivistyksenä pääsykokeista voisin antaa ohjeeksi tämän: Tutustukaa kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin ja etsikää itsellenne sopivin! Niissä on todella paljon eroa! Ja lukekaa ne kirjat todella tarkkaan! Tilastotiede on monelle kova paikka, sitäkin kannattaa petrailla.

Lisää kysyttävää pääsykokeista? Voi olla, etten ole aivan kaikkeen huomannut vastailla... Jos on jotain, mitä vielä haluttaisi tietää, sopii kysyä.

tietämätön kirjoitti:

joo eli mielellään otan vielä vastaan lisätietoakin kun kerran vaikutat halukkaalta sitä antamaan..eli jos vaikka kertoisit pääsykokeista, missä kaupungissa kannattais opiskella, millasta opiskelu on?? ja voithan siinä sivussa kertoa myös alan työllisyystilanteesta ja siitä, millaista työ käytännössä on...

Lue lisää

Selvä... Pääsykokeista jo tuossa vähän kirjoittelin, kirjoittelenpa nyt sitten vähän eri psykologian laitoksista ja psykologian opinnoista...

Eli, Suomessahan voi lukea psykologiaa pääaineena kuudessa eri yliopistossa - Turun-, Tampereen-, Jyväskylän-, Helsingin- ja Joensuun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Lisäksi esim. Kuopion ja Oulun yliopistoissa voi lukea pääaineena sosiaalipsykologiaa, kasvatuspsykologiaa tms, mutta (HUOM!) NÄITÄ OPPIAINEITA LUKEMALLA EI SAA PSYKOLOGIN PÄTEVYYTTÄ EIKÄ SAA TEHDÄ PSYKOLOGIN TÖITÄ. Psykologin ammattinimikettä saa käyttää ja psykologin töitä tehdä vain henkilö, joka on lukenut psykologian maisterin tutkinnon pääaineenaan psykologia. Piste.

Kaikissa edellä mainitsemistani kuudesta yliopistosta voi suorittaa psykologian maisterin tutkinnon ja siis saada saman psykologin pätevyyden. Mutta kuten olen parissa viestissäni jo maininnut, eri psykologian laitokset painottavat vähän eri asioita, mikä näkyy mm. valinnaisten kurssien määrässä. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä psykologiaa, kehityspsykologiaa, neuropsykologiaa ja persoonallisuuspsykologiaa. Näistä voisin mututuntumalla sanoa painotettavan eniten ehkä kliinistä- ja kehityspsykologiaa. Meillä on siis melkoisen paljon valinnaisia kursseja esimerkiksi psykoterapiasta, neuvonnasta, psyykenlääkkeistä, mielenterveyden häiriöistä jne. Muillakin laitoksilla on omat erikoistumisalueensa, esim. Joensuussa työ- ja organisaatiopsykologia, psykologinen naistutkimus, elämänkaarinäkökulma yms. Tarkempia tietoja löytyy kunkin laitoksen kotisivuilta ja ainakin takavuosina myös Opetushallituksen "Yliopistojen valintaopas" -kirjasesta.

Kuten jo aiemmin sanoin, opiskelen itse Jyväskylässä eikä minulla ole omakohtaista kokemusta muista yliopistoista. Voinen kuitenkin vähän kertoa opiskelusta täällä Jyväskylässä. Muistakaa kuitenkin, että kaikki mitä kirjoitan, on jyväskyläläisen opiskelijan näkemystä. Muiden laitosten opiskelijat ovat varmastikin jostain eri mieltä ja se on ymmärrettävää: oma laitos on varmasti rakkain laitos, myös minulle.

Itse valitsin Jyväskylän, koska olen aikeissa suuntautua lasten tai nuorten terapiatyöhön ja koska Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä- ja kehityspsykologiaa, koin sen olevan minulle oikea paikka.

Itse olen nauttinut hyvin paljon psykologian opiskeluistani... Jyväskylässä on Suomen vanhin ja suurin psykologian laitos (viime vuosina noin 65 uutta opiskelijaa vuosittain), mikä näkyy muun muuassa täällä tehtävän tutkimuksen paljoudessa ja kurssien määrässä. Jyväskylän yliopiston kirjasto on myös Suomen psykologian alan pääkirjasto, joten kirjallisuuttakin on helppo löytää. Jyväskylässä toimii myös psykologian alan huippututkimusyksikkö, mikä osaltaan näkyy opiskelussa täällä. Laitoksen suuruudesta kertoo jotain myös se, että viidestä erikoispsykologikoulutusohjelmasta Jyväskylä on vastuuyliopisto kolmessa.

Mutta edelleen... Minulla ei ole omakohtaista kokemusta muista laitoksista ja varmasti niiltäkin löytyy paljon hienouksia, joita meillä ei ole. Esimerkiksi itse toivon, että tulevina vuosina meillä Jyväskylässäkin pidettäisiin oikeuspsykologian kursseja, joita ainakin Joensuussa on ollut jo jonkin aikaa...

Koska psykologia on eräs niistä harvoista yliopistollisista oppiaineista, joista valmistutaan johonkin ammattiin, koulutus on alusta asti varsin käytännönläheistä - ainakin on täällä meillä ollut. Alusta asti ovat persoonallisuustestit sekä haastattelu- ja havainnointimenetelmät tulleet tutuiksi. Lisäksi aineopintojen vaiheessa (yleensä toisena opiskeluvuonna) pääsee avustamaan jossain tutkimusprojektissa ja tekemään jotain ihan oikeita käytännön töitä - ensi vuonna esimerkiksi arvioimaan lasten esikielellistä kommunikaatiota neuvoloihin, osallistumaan aivokuvaustutkimuksiin, tekemään haastatteluja jne. jne. Erilaisia projektivaihtoehtoja taitaa olla parisen kymmentä tai vähän päälle.

Tällaiset käytännön tehtävät tuovat kummasti sisältöä tenttikirjojen lukemiseen, mitä (ikävä kyllä) kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna tehdään melko paljon. Ensimmäisinä opiskeluvuosina rakennetaan se teoriapohja, jonka päälle sitten muodostetaan psykologin käytännön osaaminen. Eli harjoituksista huolimatta, kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna opetus on aika teoriapainotteista - paljon luennoilla istumista ja kirjojen lukemista.

Oikeastaan siinä toisen ja kolmannen opiskeluvuoden vaihteen kieppeillä - syventävien opintojen alkaessa - alkavat kaikki hauskimmat jutut: ammattikäytännön opetus. Tässä vaiheessa opitaan suurin osa psykologisten tutkimusmenetelmien käytöstä. Esimerkiksi haastattelukurssit, havainnointikurssit sekä monet testikurssit kuuluvat asiaan. Persoonallisuustestien, älykkyystestien yms. käyttöä harjoitellaan paljon ja myös itsetuntemuksen lisäämiseen tähtääviä kursseja on.

Ammattikäytännön opetus huipentuu 3.-4. opiskeluvuoden aikoihin (useimmiten) pidettävään pakolliseen viiden kuukauden harjoitteluun, jonka aikana ollaan ihan oikeissa psykologin töissä jossain päin Suomea. Harjoittelupaikan saa hankkia itse oman kiinnostuksen mukaiselta alalta. Esimerkiksi eräs hyvä ystäväni on parhaillaan harjoittelussa eräällä nuorisopsykiatrisella polilla.

Kaiken kaikkiaan opinnoista muodostuu 180 opintoviikon kokoinen paketti, joka siis on 20 opintoviikkoa laajempi kuin useimmat muut maisterintutkinnot. Toisaalta opintotukeakin tulee vähän pidemmäksi aikaa kuin muille... Psykologian opintojen lisäksi settiin kuuluu pakollisia kieli- ja yleisopintoja, vapaasti valittavia sivuaineopintoja (ainakin täällä meillä monet lukevat esim. erityispedagogiikkaa, sosiologiaa ja kasvatustieteitä) sekä hiukan pakollista tilastotiedettä. Opintoihin voi sisällyttää myös opettajan pedagogiset opinnot ja vaikka toisen opetettavan aiheen, jolloin saa aineenopettajan pätevyyden.

Vaikka valinnaisia kursseja ja sivuaineopintoja voikin valikoida oman kiinnostuksen mukaan ja myös projektiopintoja, harjoittelupaikkoja ja graduaiheita etsiskelemällä voi suuntautua jollekin psykologian osa-alueelle, kaikilla psykologian maisteriksi valmistuneilla on mahdollisuus toimia lähes kaikissa psykologin työtehtävissä. Eli valmistuttuani minäkin voisin aivan yhtä hyvin hakeutua vankilapsykologiksi kuin koulupsykologiksi ilman sen kummempia pätevöitymiskoulutuksia. Jatkotutkintoina voi suorittaa esimerkiksi erilaisia erikoispsykologin tutkintoja sekä psykoterapeuttikoulutuksia.

Koulutuksen parhaita puolia ovat minun mielestäni sen käytännönläheisyys (etenkin 2. opiskeluvuoden jälkeen) sekä monipuolisuus. Sekä tietenkin se, että täältä valmistuu suoraan ammattiin toisin kuin useimmilta muilta yliopistollisilta oppialoilta. Huonoja puolia... No, ainakin täällä Jyväskylässä haalarien väri (keltainen!!!) :) Pakollinen tilastotiedekään ei kaikille herkkua ole, mutta ymmärrän kyllä, miksi sitä pitää lukea...

Edelleen... Psykologian laitosten nettisivut ovat hyviä lähteitä koulutustarjonnan tutkiskeluun... Minäkin vastailen mielelläni, mikäli jollekin heräsi lisäkysymyksiä. :)

Taidanpa jatkaa huomenissa psykologin ammatista ja työllisyystilanteesta...

Psyk. yo kirjoitti:

Selvä... Pääsykokeista jo tuossa vähän kirjoittelin, kirjoittelenpa nyt sitten vähän eri psykologian laitoksista ja psykologian opinnoista...

Eli, Suomessahan voi lukea psykologiaa pääaineena kuudessa eri yliopistossa - Turun-, Tampereen-, Jyväskylän-, Helsingin- ja Joensuun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Lisäksi esim. Kuopion ja Oulun yliopistoissa voi lukea pääaineena sosiaalipsykologiaa, kasvatuspsykologiaa tms, mutta (HUOM!) NÄITÄ OPPIAINEITA LUKEMALLA EI SAA PSYKOLOGIN PÄTEVYYTTÄ EIKÄ SAA TEHDÄ PSYKOLOGIN TÖITÄ. Psykologin ammattinimikettä saa käyttää ja psykologin töitä tehdä vain henkilö, joka on lukenut psykologian maisterin tutkinnon pääaineenaan psykologia. Piste.

Kaikissa edellä mainitsemistani kuudesta yliopistosta voi suorittaa psykologian maisterin tutkinnon ja siis saada saman psykologin pätevyyden. Mutta kuten olen parissa viestissäni jo maininnut, eri psykologian laitokset painottavat vähän eri asioita, mikä näkyy mm. valinnaisten kurssien määrässä. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä psykologiaa, kehityspsykologiaa, neuropsykologiaa ja persoonallisuuspsykologiaa. Näistä voisin mututuntumalla sanoa painotettavan eniten ehkä kliinistä- ja kehityspsykologiaa. Meillä on siis melkoisen paljon valinnaisia kursseja esimerkiksi psykoterapiasta, neuvonnasta, psyykenlääkkeistä, mielenterveyden häiriöistä jne. Muillakin laitoksilla on omat erikoistumisalueensa, esim. Joensuussa työ- ja organisaatiopsykologia, psykologinen naistutkimus, elämänkaarinäkökulma yms. Tarkempia tietoja löytyy kunkin laitoksen kotisivuilta ja ainakin takavuosina myös Opetushallituksen "Yliopistojen valintaopas" -kirjasesta.

Kuten jo aiemmin sanoin, opiskelen itse Jyväskylässä eikä minulla ole omakohtaista kokemusta muista yliopistoista. Voinen kuitenkin vähän kertoa opiskelusta täällä Jyväskylässä. Muistakaa kuitenkin, että kaikki mitä kirjoitan, on jyväskyläläisen opiskelijan näkemystä. Muiden laitosten opiskelijat ovat varmastikin jostain eri mieltä ja se on ymmärrettävää: oma laitos on varmasti rakkain laitos, myös minulle.

Itse valitsin Jyväskylän, koska olen aikeissa suuntautua lasten tai nuorten terapiatyöhön ja koska Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä- ja kehityspsykologiaa, koin sen olevan minulle oikea paikka.

Itse olen nauttinut hyvin paljon psykologian opiskeluistani... Jyväskylässä on Suomen vanhin ja suurin psykologian laitos (viime vuosina noin 65 uutta opiskelijaa vuosittain), mikä näkyy muun muuassa täällä tehtävän tutkimuksen paljoudessa ja kurssien määrässä. Jyväskylän yliopiston kirjasto on myös Suomen psykologian alan pääkirjasto, joten kirjallisuuttakin on helppo löytää. Jyväskylässä toimii myös psykologian alan huippututkimusyksikkö, mikä osaltaan näkyy opiskelussa täällä. Laitoksen suuruudesta kertoo jotain myös se, että viidestä erikoispsykologikoulutusohjelmasta Jyväskylä on vastuuyliopisto kolmessa.

Mutta edelleen... Minulla ei ole omakohtaista kokemusta muista laitoksista ja varmasti niiltäkin löytyy paljon hienouksia, joita meillä ei ole. Esimerkiksi itse toivon, että tulevina vuosina meillä Jyväskylässäkin pidettäisiin oikeuspsykologian kursseja, joita ainakin Joensuussa on ollut jo jonkin aikaa...

Koska psykologia on eräs niistä harvoista yliopistollisista oppiaineista, joista valmistutaan johonkin ammattiin, koulutus on alusta asti varsin käytännönläheistä - ainakin on täällä meillä ollut. Alusta asti ovat persoonallisuustestit sekä haastattelu- ja havainnointimenetelmät tulleet tutuiksi. Lisäksi aineopintojen vaiheessa (yleensä toisena opiskeluvuonna) pääsee avustamaan jossain tutkimusprojektissa ja tekemään jotain ihan oikeita käytännön töitä - ensi vuonna esimerkiksi arvioimaan lasten esikielellistä kommunikaatiota neuvoloihin, osallistumaan aivokuvaustutkimuksiin, tekemään haastatteluja jne. jne. Erilaisia projektivaihtoehtoja taitaa olla parisen kymmentä tai vähän päälle.

Tällaiset käytännön tehtävät tuovat kummasti sisältöä tenttikirjojen lukemiseen, mitä (ikävä kyllä) kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna tehdään melko paljon. Ensimmäisinä opiskeluvuosina rakennetaan se teoriapohja, jonka päälle sitten muodostetaan psykologin käytännön osaaminen. Eli harjoituksista huolimatta, kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna opetus on aika teoriapainotteista - paljon luennoilla istumista ja kirjojen lukemista.

Oikeastaan siinä toisen ja kolmannen opiskeluvuoden vaihteen kieppeillä - syventävien opintojen alkaessa - alkavat kaikki hauskimmat jutut: ammattikäytännön opetus. Tässä vaiheessa opitaan suurin osa psykologisten tutkimusmenetelmien käytöstä. Esimerkiksi haastattelukurssit, havainnointikurssit sekä monet testikurssit kuuluvat asiaan. Persoonallisuustestien, älykkyystestien yms. käyttöä harjoitellaan paljon ja myös itsetuntemuksen lisäämiseen tähtääviä kursseja on.

Ammattikäytännön opetus huipentuu 3.-4. opiskeluvuoden aikoihin (useimmiten) pidettävään pakolliseen viiden kuukauden harjoitteluun, jonka aikana ollaan ihan oikeissa psykologin töissä jossain päin Suomea. Harjoittelupaikan saa hankkia itse oman kiinnostuksen mukaiselta alalta. Esimerkiksi eräs hyvä ystäväni on parhaillaan harjoittelussa eräällä nuorisopsykiatrisella polilla.

Kaiken kaikkiaan opinnoista muodostuu 180 opintoviikon kokoinen paketti, joka siis on 20 opintoviikkoa laajempi kuin useimmat muut maisterintutkinnot. Toisaalta opintotukeakin tulee vähän pidemmäksi aikaa kuin muille... Psykologian opintojen lisäksi settiin kuuluu pakollisia kieli- ja yleisopintoja, vapaasti valittavia sivuaineopintoja (ainakin täällä meillä monet lukevat esim. erityispedagogiikkaa, sosiologiaa ja kasvatustieteitä) sekä hiukan pakollista tilastotiedettä. Opintoihin voi sisällyttää myös opettajan pedagogiset opinnot ja vaikka toisen opetettavan aiheen, jolloin saa aineenopettajan pätevyyden.

Vaikka valinnaisia kursseja ja sivuaineopintoja voikin valikoida oman kiinnostuksen mukaan ja myös projektiopintoja, harjoittelupaikkoja ja graduaiheita etsiskelemällä voi suuntautua jollekin psykologian osa-alueelle, kaikilla psykologian maisteriksi valmistuneilla on mahdollisuus toimia lähes kaikissa psykologin työtehtävissä. Eli valmistuttuani minäkin voisin aivan yhtä hyvin hakeutua vankilapsykologiksi kuin koulupsykologiksi ilman sen kummempia pätevöitymiskoulutuksia. Jatkotutkintoina voi suorittaa esimerkiksi erilaisia erikoispsykologin tutkintoja sekä psykoterapeuttikoulutuksia.

Koulutuksen parhaita puolia ovat minun mielestäni sen käytännönläheisyys (etenkin 2. opiskeluvuoden jälkeen) sekä monipuolisuus. Sekä tietenkin se, että täältä valmistuu suoraan ammattiin toisin kuin useimmilta muilta yliopistollisilta oppialoilta. Huonoja puolia... No, ainakin täällä Jyväskylässä haalarien väri (keltainen!!!) :) Pakollinen tilastotiedekään ei kaikille herkkua ole, mutta ymmärrän kyllä, miksi sitä pitää lukea...

Edelleen... Psykologian laitosten nettisivut ovat hyviä lähteitä koulutustarjonnan tutkiskeluun... Minäkin vastailen mielelläni, mikäli jollekin heräsi lisäkysymyksiä. :)

Taidanpa jatkaa huomenissa psykologin ammatista ja työllisyystilanteesta...

Lue lisää

että haluat auttaa meitä epätietoisia!
Itselläni ovat pääsykokeet perjantaina. Juuri se tilastomatikka huolestuttaa minua. Itselläni oli myös pelkkä lyhyt matikka ja siinäkin pärjäsin juuri ja juuri. Matikka ei ole koskaan tarjonnut minulle minkäänlaista oppimisen iloa, motivaatio on puuttunut lähes kokonaan.Katselin vielä Tampereen vanhoja pääsykokeita ja niissä oli laskutehtäviä muutama. Hyvä tietää, että siellä Jyväskylässä ei ole niitä!Itselleni tuli heti sellainen olo, kun kävin hakemassa kirjakaupasta sen tilastomatikan pääsykoekirjan, että nyt luulin itsestäni liikoja, ei minusta ole tähän! En voinut kuvitella, että oppisin niitä ilman opettajan ohjausta, yksin pänttäilemällä. Toivottavasti se siellä koulussa on helpompaa, kuin kotona lueskellessa.Luulen, että jos tämä johonkin kaatuu, niin siihen matikkaan.
Aikomus on kuitenkin hakea avoimeen yliopistoon, mikäli tänä vuonna en pääse sisään. Siitä toivoisin olevan apua?!

tietämätön kirjoitti:

joo eli mielellään otan vielä vastaan lisätietoakin kun kerran vaikutat halukkaalta sitä antamaan..eli jos vaikka kertoisit pääsykokeista, missä kaupungissa kannattais opiskella, millasta opiskelu on?? ja voithan siinä sivussa kertoa myös alan työllisyystilanteesta ja siitä, millaista työ käytännössä on...

Lue lisää

Otinpa tuossa äsken tarkemmin selvää eri yliopistojen psykologian laitosten painotuksista. Tässä siis suoraa lainausta Opetushallituksen "Yliopisto-opinnot" -läpyskästä. EI siis "Yliopintojen valintaopas" -läpyskästä, kuten eilen virheellisesti väitin! Kirjanen löytyy kokonaisuudessaan netistä osoitteesta "http://www.oph.fi/koulutusoppaat/yliopisto-opinnot/"

"Maan kuusi psykologian koulutusyksikköä suunnittelevat ja järjestävät koulutuksen verkostoyhteistyönä. Yhteistoimintaperiaatteen mukaisesti opetuksessa on yliopistojen välillä työnjakoa ja tutkinnoissa voidaan yhdistää eri yliopistojen tarjoamia psykologian opintoja.


Psykologian laitosten tutkimusalueiden painotukset heijastuvat varsinkin syventävien opintojen opetukseen. Laitosten opetusta voidaan luonnehtia seuraavasti:


Helsingin yliopisto: Keskeisiä tutkimusaloja ovat kognitiivinen aivotutkimus, neuropsykologia, persoonallisuuden ja hyvinvoinnin yhteydet, havaitsemisen, oppimisen ja muistin psykologia, liikennepsykologia sekä työterveyden psykologia.


Joensuun yliopisto: Laitoksen opetuksessa korostuvat ohjaus ja neuvonta, kommunikaatio, elämänkulkudiagnostiikka ja organisaatiopsykologia. Tutkimuksen painoaloja ovat elämänkulun, ammatinvalinnan ja ohjauksen tutkimus, koulun ja koulutuksen sosiaalipsykologinen tutkimus sekä psykologinen naistutkimus.


Jyväskylän yliopisto: Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät on tutkimuksen painoalue, johon kuuluvat muun muassa persoonallisuuden kehityksen, oppimisvaikeuksien ja vanhenemisen tutkimus. Opetuksessa on näkyvästi esillä kliininen psykologia ja psykoterapia - perheterapia mukaan luettuna - sekä fysiologinen psykologia ja psykofysiologia. Opetuksessa korostuu myös kehitys- , persoonallisuus- ja neuropsykologinen näkökulma.


Tampereen yliopisto: Laitoksella tutkitaan mm. ihmisen tiedonkäsittelyn psykologisia ja aivoissa tapahtuvia mekanismeja, emootioita, terveyttä ja mielenterveyttä, lapsen varhaiskehitystä, traumakokemuksia, kuntoutuksen vaikuttavuutta, ympäristöpsykologiaa ja organisaatio- ja liikennepsykologiaa. Laitoksen yhteydessä toimii opetusklinikkana psykologipalveluiden kehittämisyksikkö PSYKE, jossa opiskelijat osallistuvat asiakastyöhön ja ammatillisiin kehittämistehtäviin.


Turun yliopisto: Laitoksella on pitkä perinne erityisesti oppimisen ja kognitiivisten prosessien tutkimuksessa, joka viime aikoina on täydentynyt neurotieteellisellä lähestymistavalla. Varhaiskehityksen ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden tutkimus samoin kuin aggression tutkimus ja työ- ja organisaatiopsykologia ovat opetuksessa näkyvästi esillä. Muita tutkimusaiheita ovat mielenterveys ja sitä uhkaavat tekijät ihmisen eri kehitysvaiheissa.


Åbo Akademi: Tutkimuksen kohteena ovat varsinkin kognitiivisten toimintojen ja niiden häiriöiden aivoperusta, ihmisen seksuaalisen käyttäytymisen muodot, aggressiivinen käyttäytyminen, alkoholin vaikutukset käyttäytymiseen, vammaispsykologia, kulttuurien psykologia sekä kaksikielisyys. Opetuksen erityispiirteitä ovat oman ryhmäterapian käyttö, ohjattu kliininen neuvonta ja ryhmädynamiikka."

Nanna kirjoitti:

että haluat auttaa meitä epätietoisia!
Itselläni ovat pääsykokeet perjantaina. Juuri se tilastomatikka huolestuttaa minua. Itselläni oli myös pelkkä lyhyt matikka ja siinäkin pärjäsin juuri ja juuri. Matikka ei ole koskaan tarjonnut minulle minkäänlaista oppimisen iloa, motivaatio on puuttunut lähes kokonaan.Katselin vielä Tampereen vanhoja pääsykokeita ja niissä oli laskutehtäviä muutama. Hyvä tietää, että siellä Jyväskylässä ei ole niitä!Itselleni tuli heti sellainen olo, kun kävin hakemassa kirjakaupasta sen tilastomatikan pääsykoekirjan, että nyt luulin itsestäni liikoja, ei minusta ole tähän! En voinut kuvitella, että oppisin niitä ilman opettajan ohjausta, yksin pänttäilemällä. Toivottavasti se siellä koulussa on helpompaa, kuin kotona lueskellessa.Luulen, että jos tämä johonkin kaatuu, niin siihen matikkaan.
Aikomus on kuitenkin hakea avoimeen yliopistoon, mikäli tänä vuonna en pääse sisään. Siitä toivoisin olevan apua?!

Lue lisää

Hei, minä olen ollut aikoinani ihan samassa tilanteessa kuin te nyt ja muistan vielä, miltä se tuntui. Psykologia oli ainoa ala, jota todella halusin opiskella - varavaihtoehtoja ei ollut. Ja kun tiesin, kuinka hankalaa psykaa oli päästä lukemaan, olin aivan hermona ja välillä todella toivotonkin. Minulla oli kuitenkin silloin ihmisiä, jotka minua tukivat, rohkaisivat ja neuvoivat, ja haluan nyt itse vuorostani autella tulevia psykan opiskelijoita. :)

Eli... Toivotan todella paljon onnea ja tsemppiä pääsykokeisiin! :) Ja lohdutukseksi voin sanoa, että tilastotiede on kova paikka useimmille muillekin hakijoille. Kaikilla muillakin on ongelmia tilastotieteen kanssa, et ole sen suhteen yhtään muita heikommalla.

Ja kyllä se tilastotiede sitten yliopistossa todellakin alkaa lutviutumaan... Täällä tehdään suurin osa tilastotieteellisestä työstä tietokoneella, jolloin varsinaisia laskuja ei tarvitse itse näperrellä - kunhan tietää, mitä haluaa tietokoneen laskevan; keskilukuja, p-arvoja, faktorikertoimia... Tietokone hoitaa loput. Olen minäkin jo melkein appron verran tilastotiedettä lueskellut ja ainoa kaava, jonka ulkoa muistan on keskiarvon kaava! Ehkä keskihajontakin palautuisi mieleen, jos vähän muistelisi...

Eivätkä tilastotieteen (tai muutkaan) tentit niin kamalia ole, kun jokaiselle tentille on ilmoitettu jo valmiiksi pari, kolme uusintapäivää. :)

Avoin yliopisto on hyvä idea. Siellä voi hyvin opiskella vaikka työn tai seuraaviin pääsykokeisiin lukemisen lomassa ja tehdyt opinnot hyväksytään kokonaisuudessaan osaksi tutkintoa.

Ja voinen vielä sanoa, että Sinulla on erinomainen asenne tämän hakemisen suhteen: olet jo valmiiksi miettinyt, mitä teet, jos et pääsekään sisään. Ja ilmeisesti aiot hakea uudelleen, jos et ensimmäisellä kerralla pääsekään. Tällainen päämäärätietoisuus ja sinnikkyys on erittäin suuri vahvuus! Jotkut antavat periksi ensimmäisen yrityksen jälkeen ja ajattelevat, ettei heistä ole opiskelemaan psykologiaa (tai mihin he nyt sitten hakivatkaan)... Omista nykyisistä opiskelukavereistani moni haki kolme tai neljä kertaa ennen kuin pääsi sisään. Kaikki ovat sitä mieltä, että kannatti todella jaksaa yrittää. Ja monet ovat vielä oikein tyytyväisiä välivuosina hankitusta työ- ja elämänkokemuksesta.

Sinnikkäästi vaan! Ja niin... Onnea vielä kerran. Onnea myös kaikille, jotka huomenna ovat hakemassa tänne meille lukemaan psykaa.

tietämätön kirjoitti:

joo eli mielellään otan vielä vastaan lisätietoakin kun kerran vaikutat halukkaalta sitä antamaan..eli jos vaikka kertoisit pääsykokeista, missä kaupungissa kannattais opiskella, millasta opiskelu on?? ja voithan siinä sivussa kertoa myös alan työllisyystilanteesta ja siitä, millaista työ käytännössä on...

Lue lisää

Niin, taisin eilen lupautua kirjoittelemaan vähän psykologin ammatista, työllisyystilanteesta jne. Aihe on TODELLA laaja, mutta yritän parhaani mukaan supistaa paljon asiaa pieneen tilaan ja vaikka tarjoilla kiinnostuneille hyviä linkkejä aihetta käsitteleville sivustoille.

Eli, eli... "Psykologi" on lailla suojattu ammattinimike. Tämä tarkoittaa sitä, että ainoastaan psykologian maisterin tutkinnon suorittanut ja TEO:n (Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen) laillistama henkilö saa käyttää itsestään ammattinimikettä psykologi ja tehdä psykologin töitä. Lain mukaan myös psykologian pääaineopiskelija (mutta edelleenkin, ei esim. kasvatus- tai sosiaalipsykologian pääaineopiskelija...) saa toimia TILAPÄISESTI psykologina, mutta Psykologiliiton nykyinen suositus taitaa olla, että harjoittelu pitäisi ainakin olla suoritettuna ennen...

Mikä sitten erottaa psykologin muista mielenterveysalan ammattilaisista? Psykologin työkenttää ja toimenkuvaa on erittäin hankala tarkasti määritellä, sillä psykologeja toimii erittäin monilla aloilla (yrityskonsultoinnissa, soveltuvuusarvioinneissa, kouluissa, poliisivoimissa, Puolustusvoimissa, vankiloissa, liikennesuunnittelussa, mielenterveystyössä, opettajina...) ja kunkin alan toimenkuva hieman poikkeaa muiden alojen töistä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että siinä missä psykiatri on lääketieteen asiantuntija, on psykologi käyttäytymistieteen asiantuntija; hän on selvillä paitsi "epänormaalista" (patologisesta) myös "normaalista" käyttäytymisestä (siitä, mitä on normaali ja epänormaali voitaisiinkin sitten väitellä loppupäivä...); ihmisen käyttäytymisestä yksin ja ryhmässä sekä siihen vaikuttavista tekijöistä; ryhmän käyttäytymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä; biologian, sosiaalisten suhteiden ja psyykkisten prosessien vaikutuksesta käyttäytymiseen... jne, jne.

Psykologit tekevät etenkin mielenterveystyössä monia samojakin töitä kuin esim. psykiatrit ja sosiaalityöntekijät. Psykologit voivat esim. antaa keskusteluapua, neuvontaa tai psykoterapiaa kuten psykiatritkin. Kuitenkin psykologin tutkimukset ovat yksinomaan psykologien yksityisoikeus - Suomen laki määrää, että ainoastaan henkilö, jolle on myönnetty psykologin pätevyys, saa tehdä psykologin tutkimuksia.

"Psykologin tutkimuksia" käytetään usein "testaus"-sanan synonyymina. Esimerkiksi erilaiset "älykkyys"-, suoritustaso-, persoonallisuus- ja diagnostiset testit ovat psykologien vakiokamaa. Ehkä kuuluisin psykologien testeistä on Rorschachin musteläiskätesti. Myös erilaiset "älykkyys"testit kuten WAIS ja Stanford-Binet ovat melko tunnettuja.

Ainoastaan psykologit ovat siis päteviä tekemään psykologisia testejä ja testien sisältö sekä arviointikriteerit pidetäänkin salassa muilta kuin psykologeilta (muuten testien luotettavuus kärsisi). Psykologin tutkimukset sisältävät kuitenkin myös muuta kuin testauksen! Testauksen lisäksi psykologi saattaa haastatella asiakastaan/tutkittavaansa; havainnoida hänen toimintaansa erilaisissa tilanteissa; keskustella hänen perheensä tai muiden läheistensä kanssa... lapsia tutkiessaan hän saattaa seurata lapsen leikkiä tai tutkia hänen piirroksiaan... jne, jne. Tutkimuksensa tulosten perusteella psykologi laatii psykologin lausunnon.

Se, kuinka lausuntoa ja psykologin tutkimusten tuloksia hyödynnetään, riippuu psykologin tehtäväkentästä. Mielenterveystyössä lääkäri asettaa diagnoosin psykologin lausunnon sekä omien tutkimustensa perusteella ja lausuntoa hyödynnetään myös suunniteltaessa työryhmässä asiakkaan hoitoa. Psykologi osallistuu useimmiten myös itse hoitoon antamalla mm. juuri edellämainittua keskusteluapua tai yksilö-/ryhmäpsykoterapiaa taikka tekemällä esim. jatkotutkimuksia asiakkaan tilan kehittymisestä. Esimerkiksi soveltuvuusarviointien puolella taas psykologin lausuntojen pohjalta tehdään päätöksiä, kenelle hakijoista myönnetään työ- tai opiskelupaikka. Koulupsykologin lausunnot vaikuttavat esim. erityisopetukseen siirtopäätöksiin ja lastensuojelun puolella psykologit arvioivat esim. väitteitä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mutta kuten jo sanoin, psykologin työnkuva vaihtelee hyvin paljon toimialan mukaan. Psykologeja toimii nykyisin niin monilla eri aloilla, että minulta menisi vuosi selittää tässä joka alan tarkka työnkuva... Sitä paitsi, en ole itsekään ihan perillä psykologin työstä kaikilla aloilla. Pyrin kuitenkin antamaan joitain esimerkkejä psykologin työstä joillain aloilla. Pyrin etsimään esimerkkejä mahdollisimman erilaisilta aloilta, jotta pystyisin antamaan jotain käsitystä psykologin tehtävien laajuudesta.

-Ammatinvalintapsykologit ohjaavat asiakkaitaan ammatinvalinnassa ja ammatinvalintaan tai työelämään liittyvissä ongelmissa. Testien, haastattelun ja muiden tutkimusmenetelmien avulla pyritään selvittämään asiakkaalle sopivinta uraa tai ratkomaan työelämässä tai opiskeluissa ilmenneitä ongelmia. Ammatinvalintapsykologi antaa myös asiantuntija-apua yhteistyötahoille.

-Koulupsykologi työskentelee nimensä mukaisesti koulussa, missä hän pyrkii selvittämään esim. oppimisvaikeuksia sekä koululaisten mielenterveysongelmia. Hän neuvoo ja opastaa myös vanhempia lapsiin liittyvissä asioissa sekä konsultoi opettajia näiden oppimisvaikeuksiin ja lasten mielenterveysongelmiin liittyvissä kysymyksissä. Koulupsykologit osallistuvat myös erityisopetukseen siirtopäätösten tekemiseen ja opetuksen suunnitteluun sekä antavat terapiaa ja keskusteluapua niille oppilaille, joilla on todettu olevan ongelmia esim. koulussa tai kotona.

-Työ- ja organisaatiopsykologi toimii usein yrityksessä konsulttina. Hän saattaa esim. selvittää yritykseen työhön hakeutuvien soveltuvuutta alalle tai antaa koulutusta tai konsultaatiota työympäristön kehittämisestä, esimiesten ja alaisten välisten suhteiden parantamisesta tms. Lisäksi hän pyrkii osaltaan estämään työuupumusta ja auttamaan työuupumuksesta kärsiviä.

-Psykologeja tarvitaan mm. liikennesuunnittelussa ja tuotekehittelyssä. Esimerkiksi ohjelmistosuunnittelussa ja käyttäjäystävällisen tietotekniikan suunnittelussa hyödynnetään nykyään psykologien asiantuntemusta, minkä vuoksi täällä meilläkin monet lukevat yhtenä sivuaineenaan tietotekniikkaa. Liikennepsykologit puolestaan hyödyntävät asiantuntemustaan esim. autojen ja lentokoneiden kojelautojen suunnittelussa tai liikennemerkkien ja -järjestelyjen suunnittelussa. Myös muussa tuote- ja esim. mainossuunnittelussa hyödynnetään psykologien osaamista.

-Poliisipsykologin toimenkuvaan en ole kovin paljoa perehtynyt. Tietääkseni poliisipsykologit osallistuvat Poliisikoulun opiskelijavalintojen tekoon psykologisten tutkimusten osalta sekä kouluttavat poliiseille esim. todistajuuspsykologiaa, haastattelumenetelmiä yms. poliisintyössä tarvittavia psykologisia tietoja ja taitoja. Lisäksi poliisipsykologit toimivat asiantuntijoina panttivankineuvotteluissa sekä psykologisia profiileja laadittaessa.

-Psykologeja toimii myös opettajina. Lukion psykologian aineenopettajat ovat usein opiskelleet aineopinnot jostain toisestakin opetettavasta aineesta esim. filosofiasta tai yleisestä teologiasta (uskonto). Psykologeja toimii kuitenkin opettajina myös monissa ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa (esim. sosiaali- ja terveysalalla), yliopistoissa, kansanopistoissa jne.

Ja mitähän mahtaakaan olla liikuntapsykologia, jota täällä meillä Jyväskylässä voi lukea appron verran...?

Tuossa siis muutamia vähän erilaisempia psykologin toimenkuvia ihan vaan osoitukseksi siitä, että psykologeja on paljon muuallakin kuin vain psykiatrisessa työssä. Suurin osa psykologeista kuitenkin toimii edelleenkin mielenterveystyössä joko sairaalassa, mielenterveystoimistossa, perheneuvolassa tai terveyskeskuksessa. Kuitenkin esim. työ- ja organisaatiopsykologia on kovassa kasvussa.

Julkisen sektorin hoitotyössä (esim. sairaalassa tai mielenterveystoimistossa) psykologi toimii usein jäsenenä työryhmässä (ryhmään saattaa kuulua psykologin lisäksi esim. psykiatri, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitajia ja mahdollisesti esim. toimintaterapeutti), joka yhdessä vastaa potilaan hoidon suunnittelusta ja toteutuksesta. Psykologin vastuulla on toimia työryhmässä käyttäytymistieteellisenä asiantuntijana, toteuttaa psykologiset tutkimukset, osallistua hoitoon esim. terapeuttina sekä antaa muille työntekijöille opastusta ja työnohjausta. Osa psykologeista toimii myös yksityisterapeutteina omilla yksityisvastaanotoillaan.

Ainakin omasta mielestäni parasta alassa onkin juuri mahdollisuuksien määrä. Itse olen suuntautumassa näillä näkymin lasten- tai nuorisopsykiatriseen työhön, mutta jos se ala alkaa tympiä, voin aina siirtyä opettajaksi, ammatinvalinnanohjaukseen tai vaikkapa yritysmaailmaan! :)

Sitten työllisyystilanteesta... No, lyhyesti sanottuna: erittäin hyvä. Esimerkiksi vuonna 2002 avoimia työpaikkoja oli melkein neljä kertaa niin paljon kuin hakijoita (hakijoita 396, avoimia työpaikkoja 1414, Työministeriön tilasto). Ja tämä maailmanmeno näyttää vähän siltä, että (ikävä kyllä...) psykologeja tarvitaan jatkuvasti enemmän ja enemmän... Työpaikkojen määrä tuntuu siis olevan jatkuvassa kasvussa.

Palkkaus vaihtelee melko paljon sektorien välillä. Kuntien ja valtion palveluksessa olevien psykologien palkkaus ei ole kovin hääppöinen (v. 2000 noin 2200 euroa/kk), mutta yksityisterapautit ja yrityskonsultit nettoavatkin sitten ihan järjettömiä summia rahaa. Jos siis haluaa rikastua, kannattaa perustaa yksityisvastaanotto tai hakeutua Nokialle konsultiksi. :) Mutta ei kai kukaan tälle alalle ole rahan perässä tullut...


Mitähän vielä...? Tämä on niin laaja ala, etten oikein tiedä, mitä kertoa... Kyselkää! Jos on jotain tiettyä, mistä kaipaat tietoa... kysy - maililla tai täällä.

Laitanpa loppuun vielä pari linkkiä:

"http://www.psyli.fi/index.shtml" - Suomen Psykologiliitto. Myös psykologian pääaineopiskelijat voivat liittyä liittoon.

"http://www.mol.fi/avo/avo.htm" - Työministeriön ammattikuvauksia. Tuolta "ammattitiedot"-painikkeen alta voitte etsiä tietoja esim. psykologien työstä.

"http://www.cc.jyu.fi/stimulus/tietoaabille.php" - Jyväskylän psykologian opiskelijoiden ainejärjestön tietopaketti abeille.

Ei millään pahalla, mutta jos et edes opiskele lääkiksessä, niin on aivan turha miettiä tuota asiaa vielä tässä vaiheessa - et nimittäin kuitenkaan päädy lastenpsykiatriksi, ja mitä todennäköisimmin et muutaman vuoden aikuistuttuasi edes enää halua sellaiseksi. Lastenpsykiatria on kliininen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, ettei alalle ole asiaa ilman lääketieteellistä perustutkintoa, mikä käytännössä tarkoittaa, että joudut käymään lääkiksen. Lääkikseen pääsee lukemalla ahkerasti fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Matematiikka on toissijainen, mutta pitkästä matematiikasta on hyötyä muiden aineiden tukena.

Lisäksi asiaa hankaloittaa edelleen se, ettei omaa erikoisalaakaan noin vain valita, vaan vastavalmistunut lääketieteen lisensiaatti joutuu usein valitsemaan erikoisalan, joka ei välttämättä ole se paras mahdollinen, koska paikkoja on rajoitetusti - on otettava mitä tarjotaan. Lastenpsykiatria on varsin marginaalinen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, että erikoistumispaikkoja on vähän ja pääsy vaikeaa.

Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla.

[Kirjoittaja on erikoistuva lääkäri]

nanna kirjoitti:

lastenpsykologiksi...psykiatri on eri asia. Siihen täytyy käydä lääkis, psykologiksi taas luetaan psykologiaa yliopistossa.
Lääkiksessä pitkä matikka ja fysiikka tärkeitä.
Molempiin vaikea päästä.

Lue lisää

Lääkiksessä ei pitkällä matikalla tee muuta kuin korkeintaan brassailee. Lukiossa se on hyvä tuki fysiikalle ja kemialle, mutta ei sitä sen jälkeen tarvitse mihinkään, ellei nyt välttämättä halua profiloitua lääkäriksi, joka hallitsee lineaarialgebraa.

Psyk. yo kirjoitti:

Hui, tässähän riittääkin sitten kirjoiteltavaa loppukesäksi... :) No, oikein mielellänihän minä näitä kirjoittelen, joten aloitetaanpa sitten...

Jos kuitenkin tekisin niin, että välttääkseni tolkuttoman pitkiä viestejä vastaan kuhunkin kysymykseesi erillisellä viestillä, jotka sitten otsikoin viestin aihepiirin mukaan. Eli tässä viestissäni esimerkiksi kerron jotain pääsykokeista ja seuraavassa jostain muusta. Toivottavasti tämä sopii. Näin minä voin vastailla vähän pätkittäin ja näiden viestien luettavuuskin kai paranee.

Hyvä, itse asiaan... Eli, eli. Kuten tuossa Alicelle jo kirjoittelinkin, psykologian pääsykokeet vaihtelevat hyvin paljon eri laitosten välillä. Kannattaakin tutustua kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin, jotta löytäisi ne, jotka itsestä tuntuvat helpoimmin lähestyttäviltä. Itse en esimerkiksi lähtisi Helsinkiin pääsykokeisiin, koska Helsingin laitoksen toinen pääsykoekirja (Galenos, siis sama kuin lääkikseen) edellyttää aivan liikaa matematiikan ja fysiikan osaamista kaltaiselleni lyhyen matikan lukeneelle. Ainakin Jyväskylässä ja Joensuussa puolestaan pitää lukea filosofiaa jne. Soveltuvuuskokeita pidettiin ainakin takavuosina Jyväskylässä ja Turussa - en ole selvittänyt, onko nykyään muuallakin.

Oikeastaan ainoa eri laitosten pääsykokeita yhdistävä asia on tilastotiede. Psykologin koulutukseen kuuluu pakollisena pikkuisen tilastotiedettä (syistä, jotka itse ymmärsin vasta yo-opiskelujen myötä) ja tilastotiedettä pitää lukea myös kaikkien laitosten pääsykokeisiin. Ainakaan Jyväskylässä ei kuitenkaan tarvitse laskea mitään vaan ainakin minun aikanani tilastotieteen käsitteistöstä kysyttiin monivalintakysymyksillä ja lisäksi piti kirjoittaa pieni tilastotieteellinen essee - esseestäkin on (kai) nykyään luovuttu? En ole ihan varma...

Mutta, mutta... Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että opiskelen itse Jyväskylässä enkä ole muualle hakenut, joten oman käden tietoa pääsykokeista ei minulla ole kuin Jyväskylästä. Muiden laitosten pääsykokeista en minä tiedä enempää kuin kyseisten laitosten nettisivut, kannattaa siis tutustua niihin. Voin kuitenkin vähän kertoilla siitä, millaisia kokeet ovat (tai ainakin tähän asti ovat olleet) täällä Jyväskylässä.

Elikäs... Psykologian pääsykokeet Jyväskylän yliopistossa on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen vaihe on monivalintakoe, jossa kysellään hyyyvin nippelitietoja pääsykoekirjoista. Kannattaa siis opetella ne prosenttiluvutkin ulkoa! Ensimmäisessä vaiheessa kirjoitettiin minun aikoinani myös pari esseetä, mutta nykyään siihen taitaa (kai?) kuulua vain soveltuvuuskokeen kirjallinen tehtävä. Kokeista on haluttu saada nopeasti tarkastettavat, sillä hakijoita on vuosittain suunnilleen 700.

Monivalintakokeen pistemäärän perusteella toiseen vaiheeseen valitaan 50 hakijaa ja monivalintakokeen sekä yo-todistuspisteiden perusteella toiset 50. Toinen vaihe koostuu soveltuvuuskokeesta, joka käsittää haastattelun, ryhmäkeskustelun sekä kirjallisia tehtäviä. Paljon tarkemmin en valitettavasti saa soveltuvuuskokeiden sisällöstä kertoa... Psykologin etiikka, ymmärrätte varmaan.

Kahtena tai kolmena edellisenä vuonna Jyväskylän pääsykoekirjoina on ollut "Kliininen neuropsykologia", "Johdatus tieteelliseen ajatteluun" sekä tilastotieteen opus. Kaikki varsin turhauttavia opuksia, joita päntätessä kyllä varmasti välillä hermot kiristyvät - etenkin jos tietää, kuinka nippelitietoja kirjoista kysytään. Lohdutukseksi voin kuitenkin sanoa, että kaikki muutkin ovat näiden kirjojen suhteen samalla viivalla, joten... sisulla siitä selviää! Melko lailla motivaatiomittareiksi ne on varmaan tarkoitettukin. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minulla olisi välillä mennyt hermot lukemisen suhteen tai etten minä olisi välillä menettänyt tyystin toivoani... Mutta niin vain sitä ensimmäisellä yrittämällä päästiin sisään!

Noin tiivistyksenä pääsykokeista voisin antaa ohjeeksi tämän: Tutustukaa kaikkien laitosten pääsykoevaatimuksiin ja etsikää itsellenne sopivin! Niissä on todella paljon eroa! Ja lukekaa ne kirjat todella tarkkaan! Tilastotiede on monelle kova paikka, sitäkin kannattaa petrailla.

Lisää kysyttävää pääsykokeista? Voi olla, etten ole aivan kaikkeen huomannut vastailla... Jos on jotain, mitä vielä haluttaisi tietää, sopii kysyä.

Lue lisää

Tilastotiedettä ei ole Joensuun pääsykokeessa lainkaan, mitä kaikki tilastotiedettä kammoavat eivät ehkä tiedä.

Muuten koe on aika vaativa, sillä se on täysin esseepohjainen, ja vaatii hyvää osaamista, nopeaa asioiden hahmotus- ja ilmaisukykyä.

Psyk. yo kirjoitti:

Selvä... Pääsykokeista jo tuossa vähän kirjoittelin, kirjoittelenpa nyt sitten vähän eri psykologian laitoksista ja psykologian opinnoista...

Eli, Suomessahan voi lukea psykologiaa pääaineena kuudessa eri yliopistossa - Turun-, Tampereen-, Jyväskylän-, Helsingin- ja Joensuun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Lisäksi esim. Kuopion ja Oulun yliopistoissa voi lukea pääaineena sosiaalipsykologiaa, kasvatuspsykologiaa tms, mutta (HUOM!) NÄITÄ OPPIAINEITA LUKEMALLA EI SAA PSYKOLOGIN PÄTEVYYTTÄ EIKÄ SAA TEHDÄ PSYKOLOGIN TÖITÄ. Psykologin ammattinimikettä saa käyttää ja psykologin töitä tehdä vain henkilö, joka on lukenut psykologian maisterin tutkinnon pääaineenaan psykologia. Piste.

Kaikissa edellä mainitsemistani kuudesta yliopistosta voi suorittaa psykologian maisterin tutkinnon ja siis saada saman psykologin pätevyyden. Mutta kuten olen parissa viestissäni jo maininnut, eri psykologian laitokset painottavat vähän eri asioita, mikä näkyy mm. valinnaisten kurssien määrässä. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä psykologiaa, kehityspsykologiaa, neuropsykologiaa ja persoonallisuuspsykologiaa. Näistä voisin mututuntumalla sanoa painotettavan eniten ehkä kliinistä- ja kehityspsykologiaa. Meillä on siis melkoisen paljon valinnaisia kursseja esimerkiksi psykoterapiasta, neuvonnasta, psyykenlääkkeistä, mielenterveyden häiriöistä jne. Muillakin laitoksilla on omat erikoistumisalueensa, esim. Joensuussa työ- ja organisaatiopsykologia, psykologinen naistutkimus, elämänkaarinäkökulma yms. Tarkempia tietoja löytyy kunkin laitoksen kotisivuilta ja ainakin takavuosina myös Opetushallituksen "Yliopistojen valintaopas" -kirjasesta.

Kuten jo aiemmin sanoin, opiskelen itse Jyväskylässä eikä minulla ole omakohtaista kokemusta muista yliopistoista. Voinen kuitenkin vähän kertoa opiskelusta täällä Jyväskylässä. Muistakaa kuitenkin, että kaikki mitä kirjoitan, on jyväskyläläisen opiskelijan näkemystä. Muiden laitosten opiskelijat ovat varmastikin jostain eri mieltä ja se on ymmärrettävää: oma laitos on varmasti rakkain laitos, myös minulle.

Itse valitsin Jyväskylän, koska olen aikeissa suuntautua lasten tai nuorten terapiatyöhön ja koska Jyväskylässä painotetaan paljon kliinistä- ja kehityspsykologiaa, koin sen olevan minulle oikea paikka.

Itse olen nauttinut hyvin paljon psykologian opiskeluistani... Jyväskylässä on Suomen vanhin ja suurin psykologian laitos (viime vuosina noin 65 uutta opiskelijaa vuosittain), mikä näkyy muun muuassa täällä tehtävän tutkimuksen paljoudessa ja kurssien määrässä. Jyväskylän yliopiston kirjasto on myös Suomen psykologian alan pääkirjasto, joten kirjallisuuttakin on helppo löytää. Jyväskylässä toimii myös psykologian alan huippututkimusyksikkö, mikä osaltaan näkyy opiskelussa täällä. Laitoksen suuruudesta kertoo jotain myös se, että viidestä erikoispsykologikoulutusohjelmasta Jyväskylä on vastuuyliopisto kolmessa.

Mutta edelleen... Minulla ei ole omakohtaista kokemusta muista laitoksista ja varmasti niiltäkin löytyy paljon hienouksia, joita meillä ei ole. Esimerkiksi itse toivon, että tulevina vuosina meillä Jyväskylässäkin pidettäisiin oikeuspsykologian kursseja, joita ainakin Joensuussa on ollut jo jonkin aikaa...

Koska psykologia on eräs niistä harvoista yliopistollisista oppiaineista, joista valmistutaan johonkin ammattiin, koulutus on alusta asti varsin käytännönläheistä - ainakin on täällä meillä ollut. Alusta asti ovat persoonallisuustestit sekä haastattelu- ja havainnointimenetelmät tulleet tutuiksi. Lisäksi aineopintojen vaiheessa (yleensä toisena opiskeluvuonna) pääsee avustamaan jossain tutkimusprojektissa ja tekemään jotain ihan oikeita käytännön töitä - ensi vuonna esimerkiksi arvioimaan lasten esikielellistä kommunikaatiota neuvoloihin, osallistumaan aivokuvaustutkimuksiin, tekemään haastatteluja jne. jne. Erilaisia projektivaihtoehtoja taitaa olla parisen kymmentä tai vähän päälle.

Tällaiset käytännön tehtävät tuovat kummasti sisältöä tenttikirjojen lukemiseen, mitä (ikävä kyllä) kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna tehdään melko paljon. Ensimmäisinä opiskeluvuosina rakennetaan se teoriapohja, jonka päälle sitten muodostetaan psykologin käytännön osaaminen. Eli harjoituksista huolimatta, kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna opetus on aika teoriapainotteista - paljon luennoilla istumista ja kirjojen lukemista.

Oikeastaan siinä toisen ja kolmannen opiskeluvuoden vaihteen kieppeillä - syventävien opintojen alkaessa - alkavat kaikki hauskimmat jutut: ammattikäytännön opetus. Tässä vaiheessa opitaan suurin osa psykologisten tutkimusmenetelmien käytöstä. Esimerkiksi haastattelukurssit, havainnointikurssit sekä monet testikurssit kuuluvat asiaan. Persoonallisuustestien, älykkyystestien yms. käyttöä harjoitellaan paljon ja myös itsetuntemuksen lisäämiseen tähtääviä kursseja on.

Ammattikäytännön opetus huipentuu 3.-4. opiskeluvuoden aikoihin (useimmiten) pidettävään pakolliseen viiden kuukauden harjoitteluun, jonka aikana ollaan ihan oikeissa psykologin töissä jossain päin Suomea. Harjoittelupaikan saa hankkia itse oman kiinnostuksen mukaiselta alalta. Esimerkiksi eräs hyvä ystäväni on parhaillaan harjoittelussa eräällä nuorisopsykiatrisella polilla.

Kaiken kaikkiaan opinnoista muodostuu 180 opintoviikon kokoinen paketti, joka siis on 20 opintoviikkoa laajempi kuin useimmat muut maisterintutkinnot. Toisaalta opintotukeakin tulee vähän pidemmäksi aikaa kuin muille... Psykologian opintojen lisäksi settiin kuuluu pakollisia kieli- ja yleisopintoja, vapaasti valittavia sivuaineopintoja (ainakin täällä meillä monet lukevat esim. erityispedagogiikkaa, sosiologiaa ja kasvatustieteitä) sekä hiukan pakollista tilastotiedettä. Opintoihin voi sisällyttää myös opettajan pedagogiset opinnot ja vaikka toisen opetettavan aiheen, jolloin saa aineenopettajan pätevyyden.

Vaikka valinnaisia kursseja ja sivuaineopintoja voikin valikoida oman kiinnostuksen mukaan ja myös projektiopintoja, harjoittelupaikkoja ja graduaiheita etsiskelemällä voi suuntautua jollekin psykologian osa-alueelle, kaikilla psykologian maisteriksi valmistuneilla on mahdollisuus toimia lähes kaikissa psykologin työtehtävissä. Eli valmistuttuani minäkin voisin aivan yhtä hyvin hakeutua vankilapsykologiksi kuin koulupsykologiksi ilman sen kummempia pätevöitymiskoulutuksia. Jatkotutkintoina voi suorittaa esimerkiksi erilaisia erikoispsykologin tutkintoja sekä psykoterapeuttikoulutuksia.

Koulutuksen parhaita puolia ovat minun mielestäni sen käytännönläheisyys (etenkin 2. opiskeluvuoden jälkeen) sekä monipuolisuus. Sekä tietenkin se, että täältä valmistuu suoraan ammattiin toisin kuin useimmilta muilta yliopistollisilta oppialoilta. Huonoja puolia... No, ainakin täällä Jyväskylässä haalarien väri (keltainen!!!) :) Pakollinen tilastotiedekään ei kaikille herkkua ole, mutta ymmärrän kyllä, miksi sitä pitää lukea...

Edelleen... Psykologian laitosten nettisivut ovat hyviä lähteitä koulutustarjonnan tutkiskeluun... Minäkin vastailen mielelläni, mikäli jollekin heräsi lisäkysymyksiä. :)

Taidanpa jatkaa huomenissa psykologin ammatista ja työllisyystilanteesta...

Lue lisää

Itse opiskelen Joensuussa, ja olen ollut oikein tyytyväinen. Kaikkein eniten olen (aikaisemmin isolla laitoksella toista alaa opiskelleena) pitänyt laitoksen pienestä koosta. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että suurin piirtein kaikki tuntevat kaikki. Myös opettajat tuntevat ja muistavat opiskelijat, ja ilmapiiri on hyvä.

Laitoksen painopistealueita ovat työn ja organisaatioiden psykologia, elämänkulkupsykologia ja psykologinen naistutkimus. (Kaksi jälkimmäistä sai minut hakeutumaan nimenomaan Joensuuhun). Kliinistä psykologiaa kaipaisin hiukan enemmän, mutta toisaalta harjoituskursseja ja testikursseja ym. on kyllä tarjolla aika paljon (enemmän kuin muualla Jyväskylää lukuunottamatta). Eli kyllä käytäntöäkin pääsee harjoittelemaan, myös ennen harjoittelua, joka kestää 5 kuukautta.

Voin kyllä suositella Joensuuta oikein lämpimästi, olen tykännyt opiskella siellä tosi paljon!

Toinen psyk. yo kirjoitti:

Itse opiskelen Joensuussa, ja olen ollut oikein tyytyväinen. Kaikkein eniten olen (aikaisemmin isolla laitoksella toista alaa opiskelleena) pitänyt laitoksen pienestä koosta. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että suurin piirtein kaikki tuntevat kaikki. Myös opettajat tuntevat ja muistavat opiskelijat, ja ilmapiiri on hyvä.

Laitoksen painopistealueita ovat työn ja organisaatioiden psykologia, elämänkulkupsykologia ja psykologinen naistutkimus. (Kaksi jälkimmäistä sai minut hakeutumaan nimenomaan Joensuuhun). Kliinistä psykologiaa kaipaisin hiukan enemmän, mutta toisaalta harjoituskursseja ja testikursseja ym. on kyllä tarjolla aika paljon (enemmän kuin muualla Jyväskylää lukuunottamatta). Eli kyllä käytäntöäkin pääsee harjoittelemaan, myös ennen harjoittelua, joka kestää 5 kuukautta.

Voin kyllä suositella Joensuuta oikein lämpimästi, olen tykännyt opiskella siellä tosi paljon!

Lue lisää

Niin, Joensuussa on tosiaan vielä ohjaus ja neuvonta painopistealueena, ja siitä on pari erinomaista kurssia.

JBA kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta jos et edes opiskele lääkiksessä, niin on aivan turha miettiä tuota asiaa vielä tässä vaiheessa - et nimittäin kuitenkaan päädy lastenpsykiatriksi, ja mitä todennäköisimmin et muutaman vuoden aikuistuttuasi edes enää halua sellaiseksi. Lastenpsykiatria on kliininen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, ettei alalle ole asiaa ilman lääketieteellistä perustutkintoa, mikä käytännössä tarkoittaa, että joudut käymään lääkiksen. Lääkikseen pääsee lukemalla ahkerasti fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Matematiikka on toissijainen, mutta pitkästä matematiikasta on hyötyä muiden aineiden tukena.

Lisäksi asiaa hankaloittaa edelleen se, ettei omaa erikoisalaakaan noin vain valita, vaan vastavalmistunut lääketieteen lisensiaatti joutuu usein valitsemaan erikoisalan, joka ei välttämättä ole se paras mahdollinen, koska paikkoja on rajoitetusti - on otettava mitä tarjotaan. Lastenpsykiatria on varsin marginaalinen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, että erikoistumispaikkoja on vähän ja pääsy vaikeaa.

Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla.

[Kirjoittaja on erikoistuva lääkäri]

Lue lisää

"Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla."

Itse humanististen tieteiden opiskelijana ja mm. retoriikasta kiinnostuneena haluasin tuoda esiin oman tulkintani sinun tekstistäsi. Arvon JBA:n tekstistä päätellen hän on kyyninen realisti ja ehkä hivenen opportunisti. Poliittisella rintamalla tämä arvon "erikoistuva lääkäri" on todennäköisesti enemmän oikealle kuin vasemmalle kallellaan oleva konservatiivi.

Ja vielä kysymys: miten niin juuri humanistisen tieteet, kuten tekstistäsi voi tulkita (hermeneutiikka kun on eräs humanistisen tutkimuksen kulmakiviä), sopivat "naiveille maailmanparantajille"?

Lopuksi vielä huomautus: arvon JBA:n tuntemus lääketieteestä on varmasti kohdallaan, sen sijaan humanististen tieteiden tuntemus ei taida aivan nappiinsa osua. Vaikka itsekin tuossa - kieli poskella tosin - tulkitsin JBA:n persoonaa hänen kirjoituksensa perusteella, jokainen tekstintutkimuksen nykyparadigmat tunteva tietää, ettei kirjoitetun tekstin perusteella parane alkaa tehdä kovinkaan pitkälle meneviä tulkintoja kyseisestä kirjoittajasta.

Psyk. yo kirjoitti:

Otinpa tuossa äsken tarkemmin selvää eri yliopistojen psykologian laitosten painotuksista. Tässä siis suoraa lainausta Opetushallituksen "Yliopisto-opinnot" -läpyskästä. EI siis "Yliopintojen valintaopas" -läpyskästä, kuten eilen virheellisesti väitin! Kirjanen löytyy kokonaisuudessaan netistä osoitteesta "http://www.oph.fi/koulutusoppaat/yliopisto-opinnot/"

"Maan kuusi psykologian koulutusyksikköä suunnittelevat ja järjestävät koulutuksen verkostoyhteistyönä. Yhteistoimintaperiaatteen mukaisesti opetuksessa on yliopistojen välillä työnjakoa ja tutkinnoissa voidaan yhdistää eri yliopistojen tarjoamia psykologian opintoja.


Psykologian laitosten tutkimusalueiden painotukset heijastuvat varsinkin syventävien opintojen opetukseen. Laitosten opetusta voidaan luonnehtia seuraavasti:


Helsingin yliopisto: Keskeisiä tutkimusaloja ovat kognitiivinen aivotutkimus, neuropsykologia, persoonallisuuden ja hyvinvoinnin yhteydet, havaitsemisen, oppimisen ja muistin psykologia, liikennepsykologia sekä työterveyden psykologia.


Joensuun yliopisto: Laitoksen opetuksessa korostuvat ohjaus ja neuvonta, kommunikaatio, elämänkulkudiagnostiikka ja organisaatiopsykologia. Tutkimuksen painoaloja ovat elämänkulun, ammatinvalinnan ja ohjauksen tutkimus, koulun ja koulutuksen sosiaalipsykologinen tutkimus sekä psykologinen naistutkimus.


Jyväskylän yliopisto: Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät on tutkimuksen painoalue, johon kuuluvat muun muassa persoonallisuuden kehityksen, oppimisvaikeuksien ja vanhenemisen tutkimus. Opetuksessa on näkyvästi esillä kliininen psykologia ja psykoterapia - perheterapia mukaan luettuna - sekä fysiologinen psykologia ja psykofysiologia. Opetuksessa korostuu myös kehitys- , persoonallisuus- ja neuropsykologinen näkökulma.


Tampereen yliopisto: Laitoksella tutkitaan mm. ihmisen tiedonkäsittelyn psykologisia ja aivoissa tapahtuvia mekanismeja, emootioita, terveyttä ja mielenterveyttä, lapsen varhaiskehitystä, traumakokemuksia, kuntoutuksen vaikuttavuutta, ympäristöpsykologiaa ja organisaatio- ja liikennepsykologiaa. Laitoksen yhteydessä toimii opetusklinikkana psykologipalveluiden kehittämisyksikkö PSYKE, jossa opiskelijat osallistuvat asiakastyöhön ja ammatillisiin kehittämistehtäviin.


Turun yliopisto: Laitoksella on pitkä perinne erityisesti oppimisen ja kognitiivisten prosessien tutkimuksessa, joka viime aikoina on täydentynyt neurotieteellisellä lähestymistavalla. Varhaiskehityksen ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden tutkimus samoin kuin aggression tutkimus ja työ- ja organisaatiopsykologia ovat opetuksessa näkyvästi esillä. Muita tutkimusaiheita ovat mielenterveys ja sitä uhkaavat tekijät ihmisen eri kehitysvaiheissa.


Åbo Akademi: Tutkimuksen kohteena ovat varsinkin kognitiivisten toimintojen ja niiden häiriöiden aivoperusta, ihmisen seksuaalisen käyttäytymisen muodot, aggressiivinen käyttäytyminen, alkoholin vaikutukset käyttäytymiseen, vammaispsykologia, kulttuurien psykologia sekä kaksikielisyys. Opetuksen erityispiirteitä ovat oman ryhmäterapian käyttö, ohjattu kliininen neuvonta ja ryhmädynamiikka."

Lue lisää

kiinnostunutlapsi- ja nuorisopsykiatriasta ja haluaisin tehdä mielenterveystyötä. Näin ainakin tällähetkellä ajattelen. Kannattaako minun siis suuntautua Jyväskylään tai Tampereelle?
Näin ainakin tämän kirjoituksesi perusteella käsittäisin?

Toinen psyk. yo kirjoitti:

Itse opiskelen Joensuussa, ja olen ollut oikein tyytyväinen. Kaikkein eniten olen (aikaisemmin isolla laitoksella toista alaa opiskelleena) pitänyt laitoksen pienestä koosta. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että suurin piirtein kaikki tuntevat kaikki. Myös opettajat tuntevat ja muistavat opiskelijat, ja ilmapiiri on hyvä.

Laitoksen painopistealueita ovat työn ja organisaatioiden psykologia, elämänkulkupsykologia ja psykologinen naistutkimus. (Kaksi jälkimmäistä sai minut hakeutumaan nimenomaan Joensuuhun). Kliinistä psykologiaa kaipaisin hiukan enemmän, mutta toisaalta harjoituskursseja ja testikursseja ym. on kyllä tarjolla aika paljon (enemmän kuin muualla Jyväskylää lukuunottamatta). Eli kyllä käytäntöäkin pääsee harjoittelemaan, myös ennen harjoittelua, joka kestää 5 kuukautta.

Voin kyllä suositella Joensuuta oikein lämpimästi, olen tykännyt opiskella siellä tosi paljon!

Lue lisää

todella mukavaa opiskella juuri kuvaamasi kaltaisessa hiukan pienemmässä paikassa. Olen kiinostunut enemmän lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta mielenterveystyöstä, Joensuu ei siis liene oikea paikka minulle?

nanna kirjoitti:

kiinnostunutlapsi- ja nuorisopsykiatriasta ja haluaisin tehdä mielenterveystyötä. Näin ainakin tällähetkellä ajattelen. Kannattaako minun siis suuntautua Jyväskylään tai Tampereelle?
Näin ainakin tämän kirjoituksesi perusteella käsittäisin?

Lue lisää

No, siis... Jokaiselta laitokselta valmistuneella on siis sama psykologin pätevyys ja voit kyllä suunnata lasten- ja nuorten mielenterveystyöhön valmistuitpa miltä laitokselta tahansa. Lisäksi opintojen sisältö kaikilla laitoksilla on ainakin pääpiirteissään samantapainen: jokaisella laitoksella saa opetusta kaikilta psykologian pääosa-alueilta, tutkimusmenetelmät opetetaan kaikkialla jne.

Laitosten painotukset näkyvätkin lähinnä syventävien kurssien määrässä ja laadussa sekä gradu- ja projektiryhmien määrässä ja laadussa. Ja niiden suhteen voin ainakin Jyväskylän sanoa olevan lapsista ja nuorista kiinnostuneelle psykologian opiskelijalle erinomainen opiskelupaikka. Sen lisäksi, että meillä painotetaan opetuksessa paljon kliinistä- ja kehityspsykologiaa (mikä näkyy kurssien määrässä), täältä löytyy todella paljon lapsiin keskittyneitä tutkimusprojekteja, joiden puitteissa tehdä projektiopintoja tai gradua. Lisäksi tutkimusohjelmat poikivat paljon aiheeseen liittyviä seminaareja ja vierailuluentoja. Jyväskylässä käykin melko usein muualta maailmasta vierailevia luennoitsijoita kertomassa kehityspsykologiasta.

Voit itse käydä osoitteessa http://www.jyu.fi/psychology/opiskelu/projektiopinnot.htm vilkaisemassa, kuinka projekti- ja graduryhmät meillä jakautuvat psykologian aihealueiden kesken (tämä on siis tämän vuoden tilanne - pientä muutosta gradu- ja projektiaiheissa tapahtuu vuosittain). Kuten tuon linkit alta näet, varsin suuri osa täällä tehtävästä tutkimuksesta liittyy juuri lapsiin. Täältä löytyy mm. Perhetutkimusyksikkö, Lapsitutkimusyksikkö, Lapsesta aikuiseksi -tutkimusprojekti, Lapsen kielen kehitys -projekti, Koulutaitojen ja -motivaation kehitys -projekti, Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät -huippututkimusyksikkö, ADHD-lasten kuntoutukseen tarkoitettu Perhekoulu, MUKAVA-projekti ("Muistutus kasvatusvastuusta", tai jotain...) ja aika paljon kaikkea muutakin. Jyväskylän psykan laitoksen kanssa toimii myös läheisessä yhteistyössä Niilo Mäki instituutti, joka on aika pitkällä juuri oppimisvaikeuksien tutkimuksessa.

Lisäksi täältä löytyy myös monia hyviä sivuainevaihtoehtoja lapsista kiinnostuneille psykan opiskelijoille. Esim. oma sivuaineyhdistelmäni (Erityispedagogiikka, Lapsuusopinnot, Perheopinnot) on avartanut paljon näkemyksiä lapsuudesta.

Kliinisen psykan painotus puolestaan näkyy meidän laitoksellamme kurssien määrän (kliinisen kursseja, psykoterapiakursseja yms. on paljon) lisäksi myös mm. siinä, että laitoksen yhteydessä toimii Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, jossa asioi ympäri vuoden "ihan oikeita terapia-asiakkaita".

Näin siis meillä... Tarkoituksenani ei ole mitenkään ylistää omaa laitostani (vaikka siihen hyvin tyytyväinen olenkin) muiden laitosten kustannuksella, vaan ainoastaan kertoa vaihtoehdoista, joita meillä on tarjolla. Muilla laitoksilla on sitten kaikkea muuta, mitä meillä ei... (Joensuun oikeuspsykologia... Nyyh...) Muiden laitosten tarjonnasta en tiedä niin paljoa, että niistä voisin kertoa. Ehkäpä siis joku tamperelainen voisi kertoa sinulle Tampereen psykologian tarjonnasta? Tai muutenkin hyvin avuliaasti vastauksiani täydentänyt (Suuri kiitos hänelle!) joensuulainen kollegani siitä, kuinka näitä sinua kiinnostavia aihepiirejä (kliininen- ja kehityspsykologia) on tarjolla heilläpäin. Eri laitosten nettisivut ovat tässäkin hyviä tietolähteitä... Älä koskaan kuuntele vain yhtä lähdettä, kun teet päätöksiä! :)

Se minun on tosin sanottava, että vaikka täällä ainakin minun käsittääkseni on erittäin paljon (eniten?) opetusta ja tutkimusta juuri lapsien ja kliinisen psykologian saralta, voisi laitoksen koon puolesta joku muu laitos olla sinulle sopivampi. Meille kun vuosittain otetaan opiskelijoitakin kolme kertaa enemmän kuin muihin laitoksiin...

JBA kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta jos et edes opiskele lääkiksessä, niin on aivan turha miettiä tuota asiaa vielä tässä vaiheessa - et nimittäin kuitenkaan päädy lastenpsykiatriksi, ja mitä todennäköisimmin et muutaman vuoden aikuistuttuasi edes enää halua sellaiseksi. Lastenpsykiatria on kliininen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, ettei alalle ole asiaa ilman lääketieteellistä perustutkintoa, mikä käytännössä tarkoittaa, että joudut käymään lääkiksen. Lääkikseen pääsee lukemalla ahkerasti fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Matematiikka on toissijainen, mutta pitkästä matematiikasta on hyötyä muiden aineiden tukena.

Lisäksi asiaa hankaloittaa edelleen se, ettei omaa erikoisalaakaan noin vain valita, vaan vastavalmistunut lääketieteen lisensiaatti joutuu usein valitsemaan erikoisalan, joka ei välttämättä ole se paras mahdollinen, koska paikkoja on rajoitetusti - on otettava mitä tarjotaan. Lastenpsykiatria on varsin marginaalinen spesialiteetti, mikä tarkoittaa sitä, että erikoistumispaikkoja on vähän ja pääsy vaikeaa.

Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla.

[Kirjoittaja on erikoistuva lääkäri]

Lue lisää

Ohhoh, sinullapa on melkoinen ihmistuntemus, kun pystyt yhdestä lauseesta ("sattuisitko sä tai joku muu tietämään mitä mun pitäis lukea ja mihin pyrkiä kun haluaisin lastenpsykiatriks..kiitti jo etukäteen..") tulkitsemaan ihmisen koko minuuden ja hänen mahdollisuutensa... Voisitko kertoa minullekin, kuinka oppia tulkitsemaan ihmistä noin hyvin yhden lauseen perusteella? :) Minä kun aina luulin, että ihmisten arviointi edellyttää tapaamista kasvokkain, haastattelua, mahdollisesti erilaisia testejä ja läheisten ihmisten haastatteluja... Itse asiassa ainakin henkilökohtaista ammattietiikkaani loukkaisi antaa noin vähin perustein noin radikaali tyrmäys toisen tavoitteille vieläpä tukien sanomaani oppiarvolla(!)

Ainakin minulle on koulutuksessani opetettu, että jokainen ihminen on itse itsensä paras asiantuntija (asiaa käsitellään paljon mm. Jaakko Seikkulan kirjassa "Sosiaaliset verkostot: ammattiauttajan voimavara kriiseissä", suosittelen!) ja vaikka uskonkin sinun varmasti olevan asiantuntija alallasi ja tuntevan lääkiksen ja lääkärin ammatin paremmin kuin nimimerkki "Tietämätön" tai minä tunnemme, väittäisin silti "Tietämättömän" tuntevan itsensä paremmin kuin sinä hänet tunnet (ainakaan, jos et häneen ole ollut yhteydessä kuin tuon yhden lauseen verran). Joten minun neuvoni sinulle, "Tietämätön", on: kuuntele ihmisiä, kuuntele heidän neuvojaan, mutta arvioi itse, mihin sinusta on ja mihin ei. SINÄ loppujen lopuksi tunnet itsesi kaikista parhaiten ja juuri SINÄ tiedät, mihin pystyt ja mihin sovit. Ota selvää lääkiksestä ja jos sinusta vielä senkin jälkeen tuntuu, että se on sinua varten... go for it! Luota omaan arviointikykyysi äläkä siihen, mitä joku toinen (vieläpä sinua sen kummemmin tuntematta) sinun mahdollisuuksistasi väittää.

Ja JBA, olet varmasti asiantuntija alallasi, mutta se merkitsee ainakin minusta myös vastuuta. Kun ilmoitat oppiarvosi mielipiteesi yhteydessä, ihmiset ottavat sanomasi asiantuntijan mielipiteenä. Vaikka et tällä foorumilla joudukaan lyömään leimaa tai allekirjoitusta viestiesi alle, niitä luetaan silti asiantuntijan mielipiteinä. Käytä asiantuntijan mielipidettäsi vastuullisesti. Minä en todellakaan jaksa uskoa - olit kuinka loistava lääkäri tahansa - että olet tarpeeksi hyvä yhden lauseen perusteella päättelemään, minkälainen joku henkilö on ja mihin hän pystyy. Silti kirjoitat viestisi asiantuntijan mielipiteenä ja lopetat sen oppiarvoosi. Tuskin kirjoittaisit diagnoosiakaan noin heppoisin perustein - tai jos kirjoitat, toivon, etten koskaan joudu potilaaksesi. Ja tämäkään ei todellakaan millään pahalla.

Lääkärit ovat yleisesti luotettu ammattikunta. Me muut uskomme terveytemme ja joskus jopa henkemme teidän käsiinne. Pyydän, olkaa sen luottamuksen arvoisia älkääkä jaelko asiantuntijan mielipiteitä liian heppoisin perustein.

Psyk. yo kirjoitti:

Ohhoh, sinullapa on melkoinen ihmistuntemus, kun pystyt yhdestä lauseesta ("sattuisitko sä tai joku muu tietämään mitä mun pitäis lukea ja mihin pyrkiä kun haluaisin lastenpsykiatriks..kiitti jo etukäteen..") tulkitsemaan ihmisen koko minuuden ja hänen mahdollisuutensa... Voisitko kertoa minullekin, kuinka oppia tulkitsemaan ihmistä noin hyvin yhden lauseen perusteella? :) Minä kun aina luulin, että ihmisten arviointi edellyttää tapaamista kasvokkain, haastattelua, mahdollisesti erilaisia testejä ja läheisten ihmisten haastatteluja... Itse asiassa ainakin henkilökohtaista ammattietiikkaani loukkaisi antaa noin vähin perustein noin radikaali tyrmäys toisen tavoitteille vieläpä tukien sanomaani oppiarvolla(!)

Ainakin minulle on koulutuksessani opetettu, että jokainen ihminen on itse itsensä paras asiantuntija (asiaa käsitellään paljon mm. Jaakko Seikkulan kirjassa "Sosiaaliset verkostot: ammattiauttajan voimavara kriiseissä", suosittelen!) ja vaikka uskonkin sinun varmasti olevan asiantuntija alallasi ja tuntevan lääkiksen ja lääkärin ammatin paremmin kuin nimimerkki "Tietämätön" tai minä tunnemme, väittäisin silti "Tietämättömän" tuntevan itsensä paremmin kuin sinä hänet tunnet (ainakaan, jos et häneen ole ollut yhteydessä kuin tuon yhden lauseen verran). Joten minun neuvoni sinulle, "Tietämätön", on: kuuntele ihmisiä, kuuntele heidän neuvojaan, mutta arvioi itse, mihin sinusta on ja mihin ei. SINÄ loppujen lopuksi tunnet itsesi kaikista parhaiten ja juuri SINÄ tiedät, mihin pystyt ja mihin sovit. Ota selvää lääkiksestä ja jos sinusta vielä senkin jälkeen tuntuu, että se on sinua varten... go for it! Luota omaan arviointikykyysi äläkä siihen, mitä joku toinen (vieläpä sinua sen kummemmin tuntematta) sinun mahdollisuuksistasi väittää.

Ja JBA, olet varmasti asiantuntija alallasi, mutta se merkitsee ainakin minusta myös vastuuta. Kun ilmoitat oppiarvosi mielipiteesi yhteydessä, ihmiset ottavat sanomasi asiantuntijan mielipiteenä. Vaikka et tällä foorumilla joudukaan lyömään leimaa tai allekirjoitusta viestiesi alle, niitä luetaan silti asiantuntijan mielipiteinä. Käytä asiantuntijan mielipidettäsi vastuullisesti. Minä en todellakaan jaksa uskoa - olit kuinka loistava lääkäri tahansa - että olet tarpeeksi hyvä yhden lauseen perusteella päättelemään, minkälainen joku henkilö on ja mihin hän pystyy. Silti kirjoitat viestisi asiantuntijan mielipiteenä ja lopetat sen oppiarvoosi. Tuskin kirjoittaisit diagnoosiakaan noin heppoisin perustein - tai jos kirjoitat, toivon, etten koskaan joudu potilaaksesi. Ja tämäkään ei todellakaan millään pahalla.

Lääkärit ovat yleisesti luotettu ammattikunta. Me muut uskomme terveytemme ja joskus jopa henkemme teidän käsiinne. Pyydän, olkaa sen luottamuksen arvoisia älkääkä jaelko asiantuntijan mielipiteitä liian heppoisin perustein.

Lue lisää

On varsin ymmärrettävää, että kommenttini aiheutti jonkinlaista palautetta, mikä sinänsä on ihan hyvä asia. Arvoisalta psyk. yo:lta saattoi jäädä huomaamatta se, että pääosa viestistäni oli kyllä ihan kuivaa faktaa - joskin myönnän, että esitystapani saattoi olla tylyn tuntuinen.

Puheena ollut ihmistuntemus on todellakin monialainen käsite, mutta sekään ei ole mikään psykologien monopolituote, sillä olemme me lääkiksen käyneetkin tutustuneet varsin monenlaisiin ihmisiin vuosien varrella. Arvioni nimimerkistä "tietämätön" ei välttämättä ollut mikään kovin tieteellinen, mutta psykologina tunnet varmasti transferenssi-ilmiön. Kun opiskeluaikoinaan ja jo niitäkin ennen on tutustunut "väärin perustein" lääkikseen hakeneisiin, on oppinut tunnistamaan nämä "maailmanparantajat". Nämä tietyt tunnistusmerkit aiheuttavat monissa lääkäreissä välittömän transferenssivaikutuksen, joka ilmenee negatiivisina tunteina. Ilmiö on lääkäreidenkin keskuudessa hyvin tunnettu, ja monet psykiatrit jopa käyttävät omien tunteidensa tulkintaa diagnostisena apuvälineenä.

Joka tapauksessa on ongelmallista, että ihmiset rakentavat lääketieteen ympärille maailman pelastavia pilvilinnoja, eivätkä vaivaudu edes ottamaan asioista selvää. Tyypillisiä virheellisiä kuvitelmia on, että lääketiede on pelkkää ihanaa ihmisten auttamista ja kärsimysten voittamista - todellisuudessa se kuitenkin on usein kaikkea muuta. Jokaiselle lääkärille tulee eteen tilanteita, joissa ei voi auttaa millään tavalla - sattuupa jopa sitäkin, että apu menee hukkaan, mikä on yleistä esimerkiksi päihdeongelmaisten kanssa. Etenkin tytöillä erilaiset lastenlääkäri-ajatukset ovat yleisiä, mutta perustuvat usein yliromantisoituun kuvaan lääkärin työstä - lääkäri ei nimittäin työssään perusterveydenhuoltoa lukuunottamatta juuri terveitä kakaroita, tai ihmisiä yleensäkään, kohtaa. Kannattaa todella miettiä, onko niin romanttista painaa paskalla palkalla hommia jossain räkäpolilla kaivamassa mummojen perseitä tai vaikkapa "vihanneosastolla", jota myös geriatriseksi nimitetään. Spesialiteeteista ehkä juuri lastenpsykiatria on kaikkein raskaimpia, koska lapset ymmärrettävästi herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita ja psykiatriset ongelmat ovat alalla vielä useimmiten erityisen komplisoituneita, eli työ on kaikkea muuta kuin romanttista ja kivaa. Kuten eräässä taistolaislaulussa todetaan, "verta ei pysäytä pehmeä myötätunto".

Ettei nyt kenellekään tulisi sellaista kuvaa, että lääkärin työ olisi yhtä helvettiä ja räkäpolia, sanottakoon nyt myönteisistä puolista, että onnistuminen on ihan mukavaa ja palkitsevaa, minkä lisäksi tieteellinen työkin on erittäin mukavaa vaihtelua, johon lääketieteen alalla lisäksi on erittäin hyvät mahdollisuudet. On sellaisia klinikoita, joilla vanhemmat (lähinnä dosentin arvoiset) kollegat ovat jo kilpaan tyrkyttämässä itseään väitöskirjasi ohjaajaksi. Toisaalta on myös klinikoita, joille ei edes pääse erikoistumaan ilman tohtorin tutkintoa. Tällaista vaihtelevaa tämä on.

Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että näkemykseni perustuu kokemukseen ja asiantuntemukseen, eikä minusta sikäli ole väärin olettaa, etteikö kommenttini olisi ollut paikallaan - ehkä joku tulevaisuudessa vielä kiittääkin minua, mikä ei tosin kovin todennäköistä ole tämän maailman tuntien.

Asiallisesta puheenvuorosta kiitos psykyolle.

JBA kirjoitti:

On varsin ymmärrettävää, että kommenttini aiheutti jonkinlaista palautetta, mikä sinänsä on ihan hyvä asia. Arvoisalta psyk. yo:lta saattoi jäädä huomaamatta se, että pääosa viestistäni oli kyllä ihan kuivaa faktaa - joskin myönnän, että esitystapani saattoi olla tylyn tuntuinen.

Puheena ollut ihmistuntemus on todellakin monialainen käsite, mutta sekään ei ole mikään psykologien monopolituote, sillä olemme me lääkiksen käyneetkin tutustuneet varsin monenlaisiin ihmisiin vuosien varrella. Arvioni nimimerkistä "tietämätön" ei välttämättä ollut mikään kovin tieteellinen, mutta psykologina tunnet varmasti transferenssi-ilmiön. Kun opiskeluaikoinaan ja jo niitäkin ennen on tutustunut "väärin perustein" lääkikseen hakeneisiin, on oppinut tunnistamaan nämä "maailmanparantajat". Nämä tietyt tunnistusmerkit aiheuttavat monissa lääkäreissä välittömän transferenssivaikutuksen, joka ilmenee negatiivisina tunteina. Ilmiö on lääkäreidenkin keskuudessa hyvin tunnettu, ja monet psykiatrit jopa käyttävät omien tunteidensa tulkintaa diagnostisena apuvälineenä.

Joka tapauksessa on ongelmallista, että ihmiset rakentavat lääketieteen ympärille maailman pelastavia pilvilinnoja, eivätkä vaivaudu edes ottamaan asioista selvää. Tyypillisiä virheellisiä kuvitelmia on, että lääketiede on pelkkää ihanaa ihmisten auttamista ja kärsimysten voittamista - todellisuudessa se kuitenkin on usein kaikkea muuta. Jokaiselle lääkärille tulee eteen tilanteita, joissa ei voi auttaa millään tavalla - sattuupa jopa sitäkin, että apu menee hukkaan, mikä on yleistä esimerkiksi päihdeongelmaisten kanssa. Etenkin tytöillä erilaiset lastenlääkäri-ajatukset ovat yleisiä, mutta perustuvat usein yliromantisoituun kuvaan lääkärin työstä - lääkäri ei nimittäin työssään perusterveydenhuoltoa lukuunottamatta juuri terveitä kakaroita, tai ihmisiä yleensäkään, kohtaa. Kannattaa todella miettiä, onko niin romanttista painaa paskalla palkalla hommia jossain räkäpolilla kaivamassa mummojen perseitä tai vaikkapa "vihanneosastolla", jota myös geriatriseksi nimitetään. Spesialiteeteista ehkä juuri lastenpsykiatria on kaikkein raskaimpia, koska lapset ymmärrettävästi herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita ja psykiatriset ongelmat ovat alalla vielä useimmiten erityisen komplisoituneita, eli työ on kaikkea muuta kuin romanttista ja kivaa. Kuten eräässä taistolaislaulussa todetaan, "verta ei pysäytä pehmeä myötätunto".

Ettei nyt kenellekään tulisi sellaista kuvaa, että lääkärin työ olisi yhtä helvettiä ja räkäpolia, sanottakoon nyt myönteisistä puolista, että onnistuminen on ihan mukavaa ja palkitsevaa, minkä lisäksi tieteellinen työkin on erittäin mukavaa vaihtelua, johon lääketieteen alalla lisäksi on erittäin hyvät mahdollisuudet. On sellaisia klinikoita, joilla vanhemmat (lähinnä dosentin arvoiset) kollegat ovat jo kilpaan tyrkyttämässä itseään väitöskirjasi ohjaajaksi. Toisaalta on myös klinikoita, joille ei edes pääse erikoistumaan ilman tohtorin tutkintoa. Tällaista vaihtelevaa tämä on.

Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että näkemykseni perustuu kokemukseen ja asiantuntemukseen, eikä minusta sikäli ole väärin olettaa, etteikö kommenttini olisi ollut paikallaan - ehkä joku tulevaisuudessa vielä kiittääkin minua, mikä ei tosin kovin todennäköistä ole tämän maailman tuntien.

Asiallisesta puheenvuorosta kiitos psykyolle.

Lue lisää

Kiitän asiallisesta vastineesta. Ja uskon kyllä hyvin ymmärtäväni alkuperäisen kommenttisi lähtökohdat ja miksi kirjoitit mitä kirjoitit. Mutta edelleenkään en täysin sitä hyväksy (mutta enpä usko vastineesi tarkoituksena olleenkaan saada minua sitä hyväksymään...) Ehkä en ole vielä tarpeeksi kyynistynyt alaani ja ihmiskuntaan yleensä... Ehkä olen vain sisäistänyt suuren varovaisuuden persoonallisuusarvioiden ja yleensäkin tieteen pelisääntöjen vastaisten lausuntojen suhteen. Tällainen varovaisuus tuntuu psykologeilla olevan hyvin yleistä - johtuneeko tämä siitä, että tieteenalaamme on varsin paljon syytetty epätieteellisyydestä (mitä psykologia ehkä joskus 1900-luvun alun strukturalismin ja funktionalismin aikaan on ollutkin). Tämä epätieteellisyyden peikko on toisaalta synnyttänyt hyvin moniin tuntemiini psykologeihin ja psykologian tutkijoihin varovaisuuden lausuntojen suhteen ja lisäksi ehkä osaltaan myös ollut vaikuttamassa siihen, kuinka poikkeuksellisen suuri osa psykologien perustutkinnosta käytetään metodologian ja tieteen pelisääntöjen opetukseen.

En kiistäkään ollenkaan sitä, mitä olet lääkiksestä ja lääkärin ammatista kertonut, se kaikki on varmastikin aivan totta! Itse asiassa en kiistä edes arvioitasi nimimerkistä "Tietämätön"; en itsekään tunne häntä tarkemmin, joten en pidä itseäni pätevänä väittämään, ETTEI hän ole "naiivi maailmanparantaja" (tämä käsitekään ei ole kauhean yksiselitteinen). Hän saattaa (Huom! Saattaa!) ollakin "naiivi maailmanparantaja" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), MUTTA (ja tämä on tärkeä mutta) mielestäni yksi ainoa (etenkään kirjoitettu) lause ei riitä perusteeksi tehdä validia päätelmää yhtään kenestäkään. Tämän on todistanut jo lähes sadan vuoden ajan tehty persoonallisuusinventaarioiden ja -testien kehitystyö. Ja jos toistaiseksi ei ole saatu aikaan vielä yhtään ITSESSÄÄN TÄYSIN validia ja reliaabelia persoonallisuustestiä, en todellakaan usko yhden kirjoitetun lauseen perusteella muodostuneen "transferenssin" luotettavuuteen!

Psykologin koulutuksen suurimpia vahvuuksia ainakin minun mielestäni onkin juuri tietyn nöyryyden oppiminen oman osaamisen ja tietämisen suhteen. Kun on tarpeeksi kauan opetellut sitä, kuinka monimutkaisia otuksia ihmiset ovatkaan ja kuinka hankalaa heistä onkaan tehdä valideja päätelmiä, alkaa varoa liian äkkinäisiä johtopäätöksiä. Suosittelenkin tutustumista ainakin persoonallisuuden psykologiaan (ja etenkin persoonallisuuden arviointiin siinä määrin kuin se ei-psykologeille on mahdollista - testien teoriahan on pitkälti salassapidettävää tietoa), sosiaalipsykologiaan (ja etenkin sosiaaliseen kognitioon) sekä (EHDOTTOMASTI) myös sosiaaliseen konstruktionismiin ennen kovin pitkälle vietyjä asiantuntijalausuntoja ihmisen persoonallisuudesta - tuo kaikki opettaa kovasti nöyryyttä.

Koko asia olisi ollut aivan toinen, mikäli olisit jättänyt oppiarvosi viestistä pois (ymmärrän tosin sen mukanaolon viestissäsi, koska se kertoi asiantuntemuksesta lääkistä ja lääkärin ammattia kohtaan - suurin osa alkuperäisestä viestistäsi todellakin oli kuivaa faktaa lääkärin koulutuksesta). Tällöin lausunnostasi ei olisi tullut asiantuntijalausuntoa. Sen sijaan oppiarvon käyttäminen viestin lopussa hämärtää (yleensäkin) varsin tehokkaasti objektiivisen faktan ja subjektiivisen mielipiteen/tulkinnan välistä rajaa.

Mielestäni on erittäin hyvä, että jaat kiinnostuneille tietoa lääkärin ammatista (kiitos siitä) - ja myös poistat niitä ruusuisia kuvitelmia, joita monilla epäilemättä lääkärin käytännön työtä kohtaan on. Ainakin minusta olisi kuitenkin aiheellista antaa jokaisen lukijasi itse tehdä päätös siitä, onko hänestä lääkärin ammattiin kaikesta kuvailemastasi huolimatta. Ammatti-ihmisen ja asiantuntijan pitää minusta kiinnittää aivan erityisen paljon huomiota sanamuotoihin; "Ennen lääkikseen hakeutumista kannattaa vakavasti harkita, onko se itselle juuri se oikea ala..." on aivan eri asia kuin "Viestistäsi päätellen sinusta ei koskaan ole lääkäriksi." Asiantuntijan sana painaa. Ja joskus suorastaan musertaa - etenkin, jos se on osoitettu arviolta lukioikäiselle nuorelle, joka ehkä vasta rakentaa identiteettiään ja etsii paikkaansa maailmassa. Arvoisa nimimerkki "Tietämätön" oli viestillään etsimässä lisätietoa häntä kiinnostavasta aiheesta - ja juuri tiedon etsimistähän itsekin peräänkuulutit. Ja mahdollisesti (toivottavasti kuitenkaan et) juuri musersit hänen halunsa edes etsiä lisätietoa aiheesta.

Jonkinlaisena yhteenvetona siis sanottakoon, että jatka toki tiedon jakamista, se on varmasti erittäin tärkeää ja hyödyllistä kaikille lääkärin ammatista kiinnostuneille. Tee kuitenkin ero faktatiedon ja omien mielipiteidesi välillä tarpeeksi selväksi.

Mutta, mutta... Ainakin minun nähdäkseni olemme pian vaarassa syyllistyä tämän hetken yhteiskunnassa uhkaavaan "asiantuntijoiden ylivaltaan" (vaikkakaan ainakaan itse en todellakaan pidä itseäni vielä minkäänlaisena asiantuntijana - en todellakaan!); todellinen asia josta keskustellaan, huomion kohteena oleva ihminen hukkuu tieteelliseen käsitetulvaan ("transferenssi", "validiteetti", "konstruktionismi"...) eikä pysty itse tuomaan omaa näkemystään esille - hänet pakotetaan siihen muottiin, jonka asiantuntijat ovat häntä varten varanneet. (Lainatakseni suoraan KM Touko Hilasvuoren kolumnia "Yhteistyötä mutta kenen kanssa" (Kasvatus tulevaisuuteen -hanketiedote 1/2003): "Asiantuntijakeskusteluun kuuluu olennaisena piirteenä, että asiantuntija osoittaa sanansa tasavertaisena toiselle asiantuntijalle ja ylivertaisena tietona sille kohderyhmälle, josta puhutaan. Kalevalalainen kamppailu, “suohon laulaminen” on ankaraa: runo helskyy, turve pöllyää ja ruosteinen vesi pärskyy. Kohderyhmällä ei ole kieltä ja runoa, jolla osoittaa asiantuntijoiden olevan oikeassa tai väärässä. On vain seurattava sivusta kalevalalaista kamppailua.")

Ehkä nyt olisikin aiheellista kääntyä itse "Tietämättömän" puoleen ja kysyä häneltä itseltään: Mitä sinä olet mieltä? Kiinnostaako lastenpsykiatria sinua edelleen - kaiken sen jälkeen, mitä arvoisa erikoistuva lääkärimme on nyt lääkärin ammatista ja koulutuksesta kertonut? Uskotko itse, että sinusta alan rankkuudesta huolimatta olisi siihen ammattiin?

Ainakin itse uskon, että "Tietämätön" tietää vastaukset näihin kysymyksiin paremmin kuin kukaan muu...

Psyk. yo kirjoitti:

Kiitän asiallisesta vastineesta. Ja uskon kyllä hyvin ymmärtäväni alkuperäisen kommenttisi lähtökohdat ja miksi kirjoitit mitä kirjoitit. Mutta edelleenkään en täysin sitä hyväksy (mutta enpä usko vastineesi tarkoituksena olleenkaan saada minua sitä hyväksymään...) Ehkä en ole vielä tarpeeksi kyynistynyt alaani ja ihmiskuntaan yleensä... Ehkä olen vain sisäistänyt suuren varovaisuuden persoonallisuusarvioiden ja yleensäkin tieteen pelisääntöjen vastaisten lausuntojen suhteen. Tällainen varovaisuus tuntuu psykologeilla olevan hyvin yleistä - johtuneeko tämä siitä, että tieteenalaamme on varsin paljon syytetty epätieteellisyydestä (mitä psykologia ehkä joskus 1900-luvun alun strukturalismin ja funktionalismin aikaan on ollutkin). Tämä epätieteellisyyden peikko on toisaalta synnyttänyt hyvin moniin tuntemiini psykologeihin ja psykologian tutkijoihin varovaisuuden lausuntojen suhteen ja lisäksi ehkä osaltaan myös ollut vaikuttamassa siihen, kuinka poikkeuksellisen suuri osa psykologien perustutkinnosta käytetään metodologian ja tieteen pelisääntöjen opetukseen.

En kiistäkään ollenkaan sitä, mitä olet lääkiksestä ja lääkärin ammatista kertonut, se kaikki on varmastikin aivan totta! Itse asiassa en kiistä edes arvioitasi nimimerkistä "Tietämätön"; en itsekään tunne häntä tarkemmin, joten en pidä itseäni pätevänä väittämään, ETTEI hän ole "naiivi maailmanparantaja" (tämä käsitekään ei ole kauhean yksiselitteinen). Hän saattaa (Huom! Saattaa!) ollakin "naiivi maailmanparantaja" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), MUTTA (ja tämä on tärkeä mutta) mielestäni yksi ainoa (etenkään kirjoitettu) lause ei riitä perusteeksi tehdä validia päätelmää yhtään kenestäkään. Tämän on todistanut jo lähes sadan vuoden ajan tehty persoonallisuusinventaarioiden ja -testien kehitystyö. Ja jos toistaiseksi ei ole saatu aikaan vielä yhtään ITSESSÄÄN TÄYSIN validia ja reliaabelia persoonallisuustestiä, en todellakaan usko yhden kirjoitetun lauseen perusteella muodostuneen "transferenssin" luotettavuuteen!

Psykologin koulutuksen suurimpia vahvuuksia ainakin minun mielestäni onkin juuri tietyn nöyryyden oppiminen oman osaamisen ja tietämisen suhteen. Kun on tarpeeksi kauan opetellut sitä, kuinka monimutkaisia otuksia ihmiset ovatkaan ja kuinka hankalaa heistä onkaan tehdä valideja päätelmiä, alkaa varoa liian äkkinäisiä johtopäätöksiä. Suosittelenkin tutustumista ainakin persoonallisuuden psykologiaan (ja etenkin persoonallisuuden arviointiin siinä määrin kuin se ei-psykologeille on mahdollista - testien teoriahan on pitkälti salassapidettävää tietoa), sosiaalipsykologiaan (ja etenkin sosiaaliseen kognitioon) sekä (EHDOTTOMASTI) myös sosiaaliseen konstruktionismiin ennen kovin pitkälle vietyjä asiantuntijalausuntoja ihmisen persoonallisuudesta - tuo kaikki opettaa kovasti nöyryyttä.

Koko asia olisi ollut aivan toinen, mikäli olisit jättänyt oppiarvosi viestistä pois (ymmärrän tosin sen mukanaolon viestissäsi, koska se kertoi asiantuntemuksesta lääkistä ja lääkärin ammattia kohtaan - suurin osa alkuperäisestä viestistäsi todellakin oli kuivaa faktaa lääkärin koulutuksesta). Tällöin lausunnostasi ei olisi tullut asiantuntijalausuntoa. Sen sijaan oppiarvon käyttäminen viestin lopussa hämärtää (yleensäkin) varsin tehokkaasti objektiivisen faktan ja subjektiivisen mielipiteen/tulkinnan välistä rajaa.

Mielestäni on erittäin hyvä, että jaat kiinnostuneille tietoa lääkärin ammatista (kiitos siitä) - ja myös poistat niitä ruusuisia kuvitelmia, joita monilla epäilemättä lääkärin käytännön työtä kohtaan on. Ainakin minusta olisi kuitenkin aiheellista antaa jokaisen lukijasi itse tehdä päätös siitä, onko hänestä lääkärin ammattiin kaikesta kuvailemastasi huolimatta. Ammatti-ihmisen ja asiantuntijan pitää minusta kiinnittää aivan erityisen paljon huomiota sanamuotoihin; "Ennen lääkikseen hakeutumista kannattaa vakavasti harkita, onko se itselle juuri se oikea ala..." on aivan eri asia kuin "Viestistäsi päätellen sinusta ei koskaan ole lääkäriksi." Asiantuntijan sana painaa. Ja joskus suorastaan musertaa - etenkin, jos se on osoitettu arviolta lukioikäiselle nuorelle, joka ehkä vasta rakentaa identiteettiään ja etsii paikkaansa maailmassa. Arvoisa nimimerkki "Tietämätön" oli viestillään etsimässä lisätietoa häntä kiinnostavasta aiheesta - ja juuri tiedon etsimistähän itsekin peräänkuulutit. Ja mahdollisesti (toivottavasti kuitenkaan et) juuri musersit hänen halunsa edes etsiä lisätietoa aiheesta.

Jonkinlaisena yhteenvetona siis sanottakoon, että jatka toki tiedon jakamista, se on varmasti erittäin tärkeää ja hyödyllistä kaikille lääkärin ammatista kiinnostuneille. Tee kuitenkin ero faktatiedon ja omien mielipiteidesi välillä tarpeeksi selväksi.

Mutta, mutta... Ainakin minun nähdäkseni olemme pian vaarassa syyllistyä tämän hetken yhteiskunnassa uhkaavaan "asiantuntijoiden ylivaltaan" (vaikkakaan ainakaan itse en todellakaan pidä itseäni vielä minkäänlaisena asiantuntijana - en todellakaan!); todellinen asia josta keskustellaan, huomion kohteena oleva ihminen hukkuu tieteelliseen käsitetulvaan ("transferenssi", "validiteetti", "konstruktionismi"...) eikä pysty itse tuomaan omaa näkemystään esille - hänet pakotetaan siihen muottiin, jonka asiantuntijat ovat häntä varten varanneet. (Lainatakseni suoraan KM Touko Hilasvuoren kolumnia "Yhteistyötä mutta kenen kanssa" (Kasvatus tulevaisuuteen -hanketiedote 1/2003): "Asiantuntijakeskusteluun kuuluu olennaisena piirteenä, että asiantuntija osoittaa sanansa tasavertaisena toiselle asiantuntijalle ja ylivertaisena tietona sille kohderyhmälle, josta puhutaan. Kalevalalainen kamppailu, “suohon laulaminen” on ankaraa: runo helskyy, turve pöllyää ja ruosteinen vesi pärskyy. Kohderyhmällä ei ole kieltä ja runoa, jolla osoittaa asiantuntijoiden olevan oikeassa tai väärässä. On vain seurattava sivusta kalevalalaista kamppailua.")

Ehkä nyt olisikin aiheellista kääntyä itse "Tietämättömän" puoleen ja kysyä häneltä itseltään: Mitä sinä olet mieltä? Kiinnostaako lastenpsykiatria sinua edelleen - kaiken sen jälkeen, mitä arvoisa erikoistuva lääkärimme on nyt lääkärin ammatista ja koulutuksesta kertonut? Uskotko itse, että sinusta alan rankkuudesta huolimatta olisi siihen ammattiin?

Ainakin itse uskon, että "Tietämätön" tietää vastaukset näihin kysymyksiin paremmin kuin kukaan muu...

Lue lisää

Luettuani tämän keskustelu jota tässä on käyty, olen entistä varmempi siitä, että lastenpsykiatria on minun juttuni!En ole missään vaiheessa väittänyt että lääkärin työ on pelkästään henkien pelastamista ja ruusuista työtä. Lääkäriltä vaaditaan paljon, ja uskon olevani valmis antamaan sen. En ehkä ole lukenut tarpeeksi fysiikkaa ja kemiaa, mutta lääkärin ammatti on mielestäni kutsumus. Minulla on vahva halu auttaa ja näyttää sellaisille ihmisille, jotka kehuvat ammattiarvoillaan. Elämän tarkoitus on auttaa ihimsiä. Sinä joka pädet arvoillasi, olet ihminen, joka muuttaa maailmaa entistä huonompaan suuntaan. Saatat olla loistava lääkäri, mutta säälin tulevia potilaitasi. Saatat parantaa haavat, mutta jätät melkoisia arpia. Kehottaisin vuorostani sinua miettimään, onko erikoislääkärin virka kuitenkaan sinun juttusi. Voisinpa suositella vaikka roskakuskiksi!!

tietämätön kirjoitti:

Luettuani tämän keskustelu jota tässä on käyty, olen entistä varmempi siitä, että lastenpsykiatria on minun juttuni!En ole missään vaiheessa väittänyt että lääkärin työ on pelkästään henkien pelastamista ja ruusuista työtä. Lääkäriltä vaaditaan paljon, ja uskon olevani valmis antamaan sen. En ehkä ole lukenut tarpeeksi fysiikkaa ja kemiaa, mutta lääkärin ammatti on mielestäni kutsumus. Minulla on vahva halu auttaa ja näyttää sellaisille ihmisille, jotka kehuvat ammattiarvoillaan. Elämän tarkoitus on auttaa ihimsiä. Sinä joka pädet arvoillasi, olet ihminen, joka muuttaa maailmaa entistä huonompaan suuntaan. Saatat olla loistava lääkäri, mutta säälin tulevia potilaitasi. Saatat parantaa haavat, mutta jätät melkoisia arpia. Kehottaisin vuorostani sinua miettimään, onko erikoislääkärin virka kuitenkaan sinun juttusi. Voisinpa suositella vaikka roskakuskiksi!!

Lue lisää

Todellisuudessa et ole millään tavalla varma siitä, että lastenpsykiatria on juttusi, vaan sanot näin vain protestoidaksesi auktoriteettia vastaan, jonka koet tallanneen egoasi. Tietämättäsi sorruit juuri kirjoittamaan sellaista soopaa, josta yritin varoittaa. Asioiden tietäminen ja ymmärtäminen kun ovat aivan eri asia. Jos ei nappaa lukea fysiikkaa ja kemiaa, sinusta ei tule lääkäriä, that's it.

Tämä arvolla päteminenkin tuntuu olevan vain tällaista purkautumista ja tiuskimista. En ilmoittanut asemaani, jotta joku itseään täynnä oleva teinihupakko voisi syytellä minua ammattiarvolla pätemisestä, vaan ihan informaatiomielessä, minkä varmasti asiaan vähemmän tunteellisesti suhtautuva lukija saattaa tajutakin...

Loppuosa viestistäsi onkin lähinnä loukatun egon myötä tulvahtanutta itkuraivaria, jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa, vaan on pikemminkin hyvin kliseistä ja kverulanttia saivartelua, jota nyt tietysti sinun kaltaisilta egosentrisiltä, pikkusieluisilta ja katkeroituneilta itsensä pettäjiltä voi odottaakin. Roskakuskijutun jätän huomioimatta, se menköön tunteenpurkauksesi piikkiin.

Kehotan todella harkitsemaan vähän tarkemmin sekä suunnitelmiasi että kirjoitteluasi. Kaikkein huonoin peruste lääkäriksi ryhtyminen ainakin on protestointi kriittistä mielipidettä vastaan. Kutsumus yksin ei riitä, vaan pitää olla myös pätevyyttä, ja jos reagoit jokaiseen egon kolahdukseesi tuolla tavalla, et ainakaan ole vuorovaikutustaidoiltasi lääkäriksi pätevä. Mietipä mitä teet, kun kohdallesi osuu maaninen äidinkielenopettaja, joka on erittäin paha suustaan, eikä mieti ketä haukkuu? Haukutko häntäkin maailmaa pahentavaksi roskakuskiksi?

Ei, mieti asiaa vielä kunnolla, todella kunnolla, eikä tällaiselta näppituntumalta. Sinulla on todennäköisesti vielä aikaa paneutua asioihin.

JBA kirjoitti:

Todellisuudessa et ole millään tavalla varma siitä, että lastenpsykiatria on juttusi, vaan sanot näin vain protestoidaksesi auktoriteettia vastaan, jonka koet tallanneen egoasi. Tietämättäsi sorruit juuri kirjoittamaan sellaista soopaa, josta yritin varoittaa. Asioiden tietäminen ja ymmärtäminen kun ovat aivan eri asia. Jos ei nappaa lukea fysiikkaa ja kemiaa, sinusta ei tule lääkäriä, that's it.

Tämä arvolla päteminenkin tuntuu olevan vain tällaista purkautumista ja tiuskimista. En ilmoittanut asemaani, jotta joku itseään täynnä oleva teinihupakko voisi syytellä minua ammattiarvolla pätemisestä, vaan ihan informaatiomielessä, minkä varmasti asiaan vähemmän tunteellisesti suhtautuva lukija saattaa tajutakin...

Loppuosa viestistäsi onkin lähinnä loukatun egon myötä tulvahtanutta itkuraivaria, jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa, vaan on pikemminkin hyvin kliseistä ja kverulanttia saivartelua, jota nyt tietysti sinun kaltaisilta egosentrisiltä, pikkusieluisilta ja katkeroituneilta itsensä pettäjiltä voi odottaakin. Roskakuskijutun jätän huomioimatta, se menköön tunteenpurkauksesi piikkiin.

Kehotan todella harkitsemaan vähän tarkemmin sekä suunnitelmiasi että kirjoitteluasi. Kaikkein huonoin peruste lääkäriksi ryhtyminen ainakin on protestointi kriittistä mielipidettä vastaan. Kutsumus yksin ei riitä, vaan pitää olla myös pätevyyttä, ja jos reagoit jokaiseen egon kolahdukseesi tuolla tavalla, et ainakaan ole vuorovaikutustaidoiltasi lääkäriksi pätevä. Mietipä mitä teet, kun kohdallesi osuu maaninen äidinkielenopettaja, joka on erittäin paha suustaan, eikä mieti ketä haukkuu? Haukutko häntäkin maailmaa pahentavaksi roskakuskiksi?

Ei, mieti asiaa vielä kunnolla, todella kunnolla, eikä tällaiselta näppituntumalta. Sinulla on todennäköisesti vielä aikaa paneutua asioihin.

Lue lisää

Sen lisäksi että pädet ammattiarvollasi, yrität vaikuttaa kaikkitietävältä käyttämällä termejä joita kukaan ei ymmärrä. Säälin niitä potilaita, jotka tulevat vastaanotollesi kuuntelemaan sinun latinalla hienosteluasi... väittäessäsi ettei minusta ole lääkäriksi, todistat samalla itse tehneesi elämäsi suurimman virheen...usein ihmiset näkevät toisessa pahana ne asiat jotka heijastuvat omasta itsestä. Myönnän erehtyneeni luokitellessani sinut roskakuskiksi, sillä ethän sinä kelpaisi siihenkään. Ehkä suosittelisin muuttamista jonnekin korpeen ja voisitpa alkaa vaikkapa kivenhalaajaksi. kenties tuollaiset elottomat kivet sopisivat kaltaisellesi unelmien murskaajalle! voin kuitenkin sanoa, että sinä vain lisäät ihimsten sisua, etkä tavoitteluistasi huolimatta onnistu pilaamaan kenenkään unelmia. Mutta minä pyydän, älä ryhdy lääkäriksi. Pelkkä ammattitaito ei riitä, vaan kuten olen jo aiemmin tolkuttanut, lääkärintyö vaatii kutsumusta!! Toisilla ihmisillä on kyky auttaa, MUTTA SINULLA SITÄ EI OLE!!

... kirjoitti:

"Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla."

Itse humanististen tieteiden opiskelijana ja mm. retoriikasta kiinnostuneena haluasin tuoda esiin oman tulkintani sinun tekstistäsi. Arvon JBA:n tekstistä päätellen hän on kyyninen realisti ja ehkä hivenen opportunisti. Poliittisella rintamalla tämä arvon "erikoistuva lääkäri" on todennäköisesti enemmän oikealle kuin vasemmalle kallellaan oleva konservatiivi.

Ja vielä kysymys: miten niin juuri humanistisen tieteet, kuten tekstistäsi voi tulkita (hermeneutiikka kun on eräs humanistisen tutkimuksen kulmakiviä), sopivat "naiveille maailmanparantajille"?

Lopuksi vielä huomautus: arvon JBA:n tuntemus lääketieteestä on varmasti kohdallaan, sen sijaan humanististen tieteiden tuntemus ei taida aivan nappiinsa osua. Vaikka itsekin tuossa - kieli poskella tosin - tulkitsin JBA:n persoonaa hänen kirjoituksensa perusteella, jokainen tekstintutkimuksen nykyparadigmat tunteva tietää, ettei kirjoitetun tekstin perusteella parane alkaa tehdä kovinkaan pitkälle meneviä tulkintoja kyseisestä kirjoittajasta.

Lue lisää

Huomaat nyt varmasti mitä sait aikaiseksi. Hieman kummallista on, että aikuisena ja korkeasti koulutettuna ihmisenä jatkat edelleen samalla linjalla!

No, itse pahoittelen edellistä närkästynyttä viestiäni sinulle.

JBA: "Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla."

Minusta tällä lainaamallani kirjoituksesi kohdalla osoitat halveksuntaa sekä nimimerkki tietämätöntä kohtaan että humanistisia tieteitä kohtaan! Tämä on tietysti luonnontieteellisen koulutuksen saaneilta valitettavan yleistä.

Ihan selvennykseksi:

humanistinen/ihmistieteellinen ei ole synonyymi humaaniudelle, maailmanparantamiselle tai naiviudelle. (Suomeksi olisikin parempi puhua ihmistieteistä tai kulttuuritieteistä.)

Toisaalta näistä etenkin humaanius ja maailmanparantaminen ovat mielestäni äärimmäisen positiivisia asioita. Myös tietty naivius voi olla ajoittain hyvästä.

tietämätön kirjoitti:

Sen lisäksi että pädet ammattiarvollasi, yrität vaikuttaa kaikkitietävältä käyttämällä termejä joita kukaan ei ymmärrä. Säälin niitä potilaita, jotka tulevat vastaanotollesi kuuntelemaan sinun latinalla hienosteluasi... väittäessäsi ettei minusta ole lääkäriksi, todistat samalla itse tehneesi elämäsi suurimman virheen...usein ihmiset näkevät toisessa pahana ne asiat jotka heijastuvat omasta itsestä. Myönnän erehtyneeni luokitellessani sinut roskakuskiksi, sillä ethän sinä kelpaisi siihenkään. Ehkä suosittelisin muuttamista jonnekin korpeen ja voisitpa alkaa vaikkapa kivenhalaajaksi. kenties tuollaiset elottomat kivet sopisivat kaltaisellesi unelmien murskaajalle! voin kuitenkin sanoa, että sinä vain lisäät ihimsten sisua, etkä tavoitteluistasi huolimatta onnistu pilaamaan kenenkään unelmia. Mutta minä pyydän, älä ryhdy lääkäriksi. Pelkkä ammattitaito ei riitä, vaan kuten olen jo aiemmin tolkuttanut, lääkärintyö vaatii kutsumusta!! Toisilla ihmisillä on kyky auttaa, MUTTA SINULLA SITÄ EI OLE!!

Lue lisää

Ihan rehellisesti olen yrittänyt kertoa sinulle joitakin tosiasioita, joita et ehkä ole huomioinut, ja kuten arvata saattoi, kiitoksena oli itkuraivari ja haukut. Yrität varmasti sanoa, että minä kuulun niihin lääkäreihin, jotka työskentelevät asenteella "onneksi on ollut niin paljon potilaita, ettei ole tarvinnut olla vielä kenellekään kohtelias". Se, että sanon asiat suoraan ja näpäytän pilvilinnoissa elävää teinikanaa ei tee minusta vuorovaikutuskyvytöntä kivenhalaajaa, vaikka niin kovasti tahdotkin tätä kuvaa projisoida - ennemminkin olet itse todistanut olevasi vuorovaikutuskyvytön ja kritiikkiä kestämätön typerys, ja uskonkin, että jos sinusta koskaan tulee lääkäri, tulet olemaan juuri niin itseriittoinen ja ylimielinen kuin kuvittelet minun olevan - sinusta tulee kuvantamiskeskuksemme (nimeltä mainitsematonta) ylilääkäriä muistuttava seinähullu akka.

Jos ei sen vertaa kestä kritiikkiä että miettisi sanomisiaan, ei kannata tästä alasta haaveilla. Sori nyt vaan, mutta tässä ammatissa kyynistyy, jos et sattunut huomaamaan. Jos sinulle välittäminen ja auttaminen ja yleensäkin tunteellinen pehmoilu on tärkeämpää kuin niiden yhdessä biolääketieteellisen osaamisen kanssa muodostama kokonaisuus, suosittelen lämpimästi hoitajaksi hakeutumista. Siinä saat välittää enemmän kuin tarpeeksi.

T: Narkkareista, spurguista, kroonikoista ja vihanneksista välittävä eval Turusta.

... kirjoitti:

Huomaat nyt varmasti mitä sait aikaiseksi. Hieman kummallista on, että aikuisena ja korkeasti koulutettuna ihmisenä jatkat edelleen samalla linjalla!

No, itse pahoittelen edellistä närkästynyttä viestiäni sinulle.

JBA: "Viestistäsi päätellen olet kuitenkin naiivi maailmanparantaja, mistä päätellen lääkis ei todellakaan ole sinulle oikea paikka. Kokeile vaikka jotain humanistista alaa. Eikä todellakaan millään pahalla."

Minusta tällä lainaamallani kirjoituksesi kohdalla osoitat halveksuntaa sekä nimimerkki tietämätöntä kohtaan että humanistisia tieteitä kohtaan! Tämä on tietysti luonnontieteellisen koulutuksen saaneilta valitettavan yleistä.

Ihan selvennykseksi:

humanistinen/ihmistieteellinen ei ole synonyymi humaaniudelle, maailmanparantamiselle tai naiviudelle. (Suomeksi olisikin parempi puhua ihmistieteistä tai kulttuuritieteistä.)

Toisaalta näistä etenkin humaanius ja maailmanparantaminen ovat mielestäni äärimmäisen positiivisia asioita. Myös tietty naivius voi olla ajoittain hyvästä.

Lue lisää

Mikäs minua aikuisena ja korkeasti koulutettuna ihmisenä estäisi? Minulla on oikeus, ja varsinkin työyhteisöni ulkopuolella (eli palstoilla) halveksia ketä huvittaa, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kategorisesti toimisin näin. Eräistä tyyppitöpeistä tahdon kuitenkin varoittaa, ja keskustelun aloittanut henkilö edustaa tällaiseen taipuvaista ihmistyyppiä, mikä ainakin on keskustelun kuluessa käynyt ilmi.

Humanistisia tieteitä en sinänsä halveksu, vaikka olenkin luonnontieteilijä. Ennemmin suhtaudun kriittisesti humanististen tieteiden metodologiaan, joka varsinkin eräillä aloilla on melko kyseenalainen (luonnontieteilijöille esimerkiksi induktiivinen päättely on kova pala purtavaksi). Tuskin kuitenkana itsekään kiistät, etteikö humanistisilla aloilla ole paljon humanistisen katsomuksen omistavia ihmisiä? En missään tapauksessa yritä näitä kahta käsitettä sekoittaa, vaan tarkoitin juurikin näitä tieteitä, joita itsekin nimität ihmistieteiksi, ehkäpä siksi - kas kummaa - että ne perustuvat ihmisen toimintaan ja lähtevät ihmisestä (mitä toki lääketiedekin, mutta se on ehkä sittenkin enemmän soveltavaa luonnontiedettä, joka tarkastelee ihmistä luonnon lainalaisuuksien toteuttajana).

Humaanius on ihan kivaa, ja jopa maailmanparantaminenkin ajoittain. Naiivius ja idealismikin ovat ihan myönteisiä asioita, mutta kannattaa todella harkita, missä tilanteissa ne ovat hyväksi! Minusta oman uran suunnittelu ja ammatinvalinta eivät todellakaan ole oikea paikka naiiville ja idealistiselle asioiden tarkastelulle - ammattisi kanssa nimittäin joudut käytännössä elämään loppuikäsi (vaikka vaihtaminenkin tietysti onnistuu, mutta hankalaa se on). Sellaista päätöstä ei kannata tehdä näppituntumalta, eikä varsinkaan itsepetollisten ja naiivien kuvitelmien pohjalta.

JBA kirjoitti:

Ihan rehellisesti olen yrittänyt kertoa sinulle joitakin tosiasioita, joita et ehkä ole huomioinut, ja kuten arvata saattoi, kiitoksena oli itkuraivari ja haukut. Yrität varmasti sanoa, että minä kuulun niihin lääkäreihin, jotka työskentelevät asenteella "onneksi on ollut niin paljon potilaita, ettei ole tarvinnut olla vielä kenellekään kohtelias". Se, että sanon asiat suoraan ja näpäytän pilvilinnoissa elävää teinikanaa ei tee minusta vuorovaikutuskyvytöntä kivenhalaajaa, vaikka niin kovasti tahdotkin tätä kuvaa projisoida - ennemminkin olet itse todistanut olevasi vuorovaikutuskyvytön ja kritiikkiä kestämätön typerys, ja uskonkin, että jos sinusta koskaan tulee lääkäri, tulet olemaan juuri niin itseriittoinen ja ylimielinen kuin kuvittelet minun olevan - sinusta tulee kuvantamiskeskuksemme (nimeltä mainitsematonta) ylilääkäriä muistuttava seinähullu akka.

Jos ei sen vertaa kestä kritiikkiä että miettisi sanomisiaan, ei kannata tästä alasta haaveilla. Sori nyt vaan, mutta tässä ammatissa kyynistyy, jos et sattunut huomaamaan. Jos sinulle välittäminen ja auttaminen ja yleensäkin tunteellinen pehmoilu on tärkeämpää kuin niiden yhdessä biolääketieteellisen osaamisen kanssa muodostama kokonaisuus, suosittelen lämpimästi hoitajaksi hakeutumista. Siinä saat välittää enemmän kuin tarpeeksi.

T: Narkkareista, spurguista, kroonikoista ja vihanneksista välittävä eval Turusta.

Lue lisää

mielestäni meidän on aivan turha jatkaa tätä keskustelua, koska sinä et yksinkertaisesti ymmärrä lainkaan mitä yritän sinulle sanoa! Jos kiire on sinun mielestäni keino välttyä kohteliaisuudelta, niin olkoon niin. Kestän kyllä kritiikkiä silloin, kun saan sitä aiheellisesti, mutta mielestäni on kohtuutonta sanoa yhden lauseen perusteella, ettei minusta ole lääkäriksi. Sinuna kyllä miettisin kaksi kertaa kumpi on tärkeämpää ihmisistä välittäminen vai ammattiarvolla päteminen. Saatat saada osaksesi huomoita, mutta kukaan ei ikinä tule välittämään sinusta aidosti. Kuulut ihmisryhmään joka kieltää kaiken saamansa negatiivisen palautteen, ja kuvittelee olevansa itse täydellisyys. Onneksi olkoon jos jonain päivänä valmistut lääkäriksi, mutta muista, että elämässä on paljon muutakin. Opettele välittämään ja arvostamaan ihmisiä, ja kuuntelemaan mitä heillä on sanottavana. Se että olet turusta kuvaa vielä enemmän ylimielisyyttäsi. ole vain turkulainen lääkäri, mutta sinun paikkasi ei ole parantamassa ihmisiä, vaan jossakin jossa tapaat kaltaisiasi ihmisiä. Vasta silloin huomaat, että elämässä on paljon muutakin kuin pinnallisilla suorituksilla päteminen. Täällä muut nimimerkit ovat kannustaneet minua pyrkimään tavoitteisiini, ja juuri niin aion tehdäkin. Välitän ihmisistä, ja ennen kaikkea kuuntelen mitä heillä on sanottavana. Yksi kaltaiseni ihminen kykenee korvaamaan sata sinun kaltaistasi. Ajatellessani sinua näen edessäni vain epäkohteliaan ihimsen joka on valmis silmittömiin tekoihin pelastakseen oman nahkansa. Pyydän vielä kerran sinua harkitsemaan, onko lääkärin ammatti kuitenkaan sinulle oikea valinta. Olen sataprosenttisen varma ettei se ole.

tietämätön kirjoitti:

mielestäni meidän on aivan turha jatkaa tätä keskustelua, koska sinä et yksinkertaisesti ymmärrä lainkaan mitä yritän sinulle sanoa! Jos kiire on sinun mielestäni keino välttyä kohteliaisuudelta, niin olkoon niin. Kestän kyllä kritiikkiä silloin, kun saan sitä aiheellisesti, mutta mielestäni on kohtuutonta sanoa yhden lauseen perusteella, ettei minusta ole lääkäriksi. Sinuna kyllä miettisin kaksi kertaa kumpi on tärkeämpää ihmisistä välittäminen vai ammattiarvolla päteminen. Saatat saada osaksesi huomoita, mutta kukaan ei ikinä tule välittämään sinusta aidosti. Kuulut ihmisryhmään joka kieltää kaiken saamansa negatiivisen palautteen, ja kuvittelee olevansa itse täydellisyys. Onneksi olkoon jos jonain päivänä valmistut lääkäriksi, mutta muista, että elämässä on paljon muutakin. Opettele välittämään ja arvostamaan ihmisiä, ja kuuntelemaan mitä heillä on sanottavana. Se että olet turusta kuvaa vielä enemmän ylimielisyyttäsi. ole vain turkulainen lääkäri, mutta sinun paikkasi ei ole parantamassa ihmisiä, vaan jossakin jossa tapaat kaltaisiasi ihmisiä. Vasta silloin huomaat, että elämässä on paljon muutakin kuin pinnallisilla suorituksilla päteminen. Täällä muut nimimerkit ovat kannustaneet minua pyrkimään tavoitteisiini, ja juuri niin aion tehdäkin. Välitän ihmisistä, ja ennen kaikkea kuuntelen mitä heillä on sanottavana. Yksi kaltaiseni ihminen kykenee korvaamaan sata sinun kaltaistasi. Ajatellessani sinua näen edessäni vain epäkohteliaan ihimsen joka on valmis silmittömiin tekoihin pelastakseen oman nahkansa. Pyydän vielä kerran sinua harkitsemaan, onko lääkärin ammatti kuitenkaan sinulle oikea valinta. Olen sataprosenttisen varma ettei se ole.

Lue lisää

Voi hellanlettas sentään, taisi osua ja upotakin?

Kaikesta päätellen et vaivautunut edes lukemaan vastaustani, koska itkuraivarisi ja tunnekuohusi keskellä et kykene kuin tuijottamaan omaa napaasi ja asettumaan siilipuolustukseen "pahaa ja epäkohteliasta turkulaista paskiaislääkäriä" vastaan. Onnea vain valitsemallasi tiellä.

Mitenkään kehumatta, voin kertoa, että sataprosenttisella varmuudella olen sekä parempi kliinikko että tutkija kuin sinä tulet koskaan olemaan. Tarkastaisit omaa asennettasi, etkä koko ajan syyttäisi muita.

JBA kirjoitti:

Voi hellanlettas sentään, taisi osua ja upotakin?

Kaikesta päätellen et vaivautunut edes lukemaan vastaustani, koska itkuraivarisi ja tunnekuohusi keskellä et kykene kuin tuijottamaan omaa napaasi ja asettumaan siilipuolustukseen "pahaa ja epäkohteliasta turkulaista paskiaislääkäriä" vastaan. Onnea vain valitsemallasi tiellä.

Mitenkään kehumatta, voin kertoa, että sataprosenttisella varmuudella olen sekä parempi kliinikko että tutkija kuin sinä tulet koskaan olemaan. Tarkastaisit omaa asennettasi, etkä koko ajan syyttäisi muita.

Lue lisää

vaikkei musta koskaan tuliskaan lääkäriä, niin tiedän tekeväni ihmiset onnellisiksi! Minusta välitetään ja minä välitän muista, elämä on antamista eikä ainoastaan ottamista. Mä lupaan luopua haaveistani sillon, ku sä luovut kuvitelmistas. Susta ei ikinä tuu arvostettua lääkäriä, joka vois vanhana kiikustuolissa muistella, miten paljon saikaan aikaan. Sä saat aikaseks vaan pahaa mieltä, SÄ SATUTAT KAIKKIA YMPÄRILLÄS OLEVIA, joten susta EI OLE LÄÄKÄRIKSI!!

tietämätön kirjoitti:

vaikkei musta koskaan tuliskaan lääkäriä, niin tiedän tekeväni ihmiset onnellisiksi! Minusta välitetään ja minä välitän muista, elämä on antamista eikä ainoastaan ottamista. Mä lupaan luopua haaveistani sillon, ku sä luovut kuvitelmistas. Susta ei ikinä tuu arvostettua lääkäriä, joka vois vanhana kiikustuolissa muistella, miten paljon saikaan aikaan. Sä saat aikaseks vaan pahaa mieltä, SÄ SATUTAT KAIKKIA YMPÄRILLÄS OLEVIA, joten susta EI OLE LÄÄKÄRIKSI!!

Lue lisää

Nyt ainakin viimeistään osoitit kelvottomuutesi oikeastaan mihinkään, ja tulit vielä kiukuspäissäsi todistaneeksi kaikke ne premissit, jotka esitin tämän ketjun alussa. Ihme kyllä kukaan muu kuin sinä ei ole huomannut minkäänlaista satuttamista tai ammatillista epäpätevyyttä. Ja minähän pakerran väikkäriä, että lällislää...sitten eläkepäivinäni muistelen, kuinka hauskaa oli kiusata pikkuisieluisia itseensä katkeroituneita kakaroita, jotka kuvittelivat osaavansa jotakin.

Varmaan parempi lopettaa tämä tähän, koska mikään ei tunnu menevän umpiluiseen päähäsi.

JBA kirjoitti:

Nyt ainakin viimeistään osoitit kelvottomuutesi oikeastaan mihinkään, ja tulit vielä kiukuspäissäsi todistaneeksi kaikke ne premissit, jotka esitin tämän ketjun alussa. Ihme kyllä kukaan muu kuin sinä ei ole huomannut minkäänlaista satuttamista tai ammatillista epäpätevyyttä. Ja minähän pakerran väikkäriä, että lällislää...sitten eläkepäivinäni muistelen, kuinka hauskaa oli kiusata pikkuisieluisia itseensä katkeroituneita kakaroita, jotka kuvittelivat osaavansa jotakin.

Varmaan parempi lopettaa tämä tähän, koska mikään ei tunnu menevän umpiluiseen päähäsi.

Lue lisää

kiva että sulla on sit vanhana jotakin muisteltavaa nimittäin koskaan sulla ei tuu olemaan ihimstä jonka kanssa sitä muistella! ja voin sanoa että mun elämä on mahdollisuuksia täynnä: lukion eka vuosi takana ja keskiarvo reilusti yli ysin.;))

JBA kirjoitti:

Nyt ainakin viimeistään osoitit kelvottomuutesi oikeastaan mihinkään, ja tulit vielä kiukuspäissäsi todistaneeksi kaikke ne premissit, jotka esitin tämän ketjun alussa. Ihme kyllä kukaan muu kuin sinä ei ole huomannut minkäänlaista satuttamista tai ammatillista epäpätevyyttä. Ja minähän pakerran väikkäriä, että lällislää...sitten eläkepäivinäni muistelen, kuinka hauskaa oli kiusata pikkuisieluisia itseensä katkeroituneita kakaroita, jotka kuvittelivat osaavansa jotakin.

Varmaan parempi lopettaa tämä tähän, koska mikään ei tunnu menevän umpiluiseen päähäsi.

Lue lisää

Anna jo olla, eiköhän meille kaikille tullut selväksi, että miten loistava olet omalla alallasi. Miksi pilkata toisia? Kyllä jokaisella pitää olla haaveita ja toiveita sekä unelmia, ja uskoa niihin koetellaan siinä vaiheessa, kun oman elämän realiteetit tulevat vastaan. Anna tytölle mahdollisuus yrittää, ei kai se ole sinulta mitenkään pois.

Se, joka itsensä ylentää, alennetaan. Luvalla sanoen, hieman epäilen, ettei egoistinen pullistelusi näkyisi muuta kuin näillä "palstoilla".

nanna kirjoitti:

todella mukavaa opiskella juuri kuvaamasi kaltaisessa hiukan pienemmässä paikassa. Olen kiinostunut enemmän lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta mielenterveystyöstä, Joensuu ei siis liene oikea paikka minulle?

Lue lisää

... sellaista painotusta Joensuussa ei tosiaan ole, mutta psykologin tutkinnossa on se hyvä puoli, että se antaa pätevyyden toimia _kaikilla_ psykologian sovellusaloilla.

Se, mitkä ovat laitoksen painotukset, ei siis rajoita töihin hakeutumista millään tavalla. Suuri osa ammattikäytännöstä opitaankin vasta töissä, opiskelu antaa lähinnä valmiudet työssä tapahtuvaan oppimiseen.

JBA kirjoitti:

Nyt ainakin viimeistään osoitit kelvottomuutesi oikeastaan mihinkään, ja tulit vielä kiukuspäissäsi todistaneeksi kaikke ne premissit, jotka esitin tämän ketjun alussa. Ihme kyllä kukaan muu kuin sinä ei ole huomannut minkäänlaista satuttamista tai ammatillista epäpätevyyttä. Ja minähän pakerran väikkäriä, että lällislää...sitten eläkepäivinäni muistelen, kuinka hauskaa oli kiusata pikkuisieluisia itseensä katkeroituneita kakaroita, jotka kuvittelivat osaavansa jotakin.

Varmaan parempi lopettaa tämä tähän, koska mikään ei tunnu menevän umpiluiseen päähäsi.

Lue lisää

Hyvänen aika, JBA.
Olet kyllä aika uskomaton tyyppi, ei voi muuta sanoa.

Minä ainakin toivon, että lääkäriksi hakeutuu mahdollisimman moni sellainen, joka on todella kiinnostunut lääketieteestä ja ihmisten hoitamisesta, eikä ammatin tuomasta statuksesta.

Tällaiset henkilöt todennäköisesti jaksavat myös toimia raskaassa ammatissaan paremmin kyynistymättä. Ikävää, että se on jo kyynistänyt sinut noin pahasti.

Nimimerkille Tietämätön toivotan onnea opinnoissa, ja uskon, että sinusta tulee hyvä lääkäri/psykiatri/psykologi tai minkä alan päätätkään sitten aikanaan valita.

Psyk.yo nro 2 kirjoitti:

Hyvänen aika, JBA.
Olet kyllä aika uskomaton tyyppi, ei voi muuta sanoa.

Minä ainakin toivon, että lääkäriksi hakeutuu mahdollisimman moni sellainen, joka on todella kiinnostunut lääketieteestä ja ihmisten hoitamisesta, eikä ammatin tuomasta statuksesta.

Tällaiset henkilöt todennäköisesti jaksavat myös toimia raskaassa ammatissaan paremmin kyynistymättä. Ikävää, että se on jo kyynistänyt sinut noin pahasti.

Nimimerkille Tietämätön toivotan onnea opinnoissa, ja uskon, että sinusta tulee hyvä lääkäri/psykiatri/psykologi tai minkä alan päätätkään sitten aikanaan valita.

Lue lisää

Kiitos kaikille teille jotka ootte tukenu mua ja tietysti myös JBA:lle, joka on saanut mut tajuamaan että unelmistaan kannattaa pitää kiinni. Mä tiedän saavani paljon hyvää aikaseks, sanopa hän mitä hyvänsä. oon samaa mieltä muiden nimimerkkien kanssa siitä, että susta JBA on tullut liian kyyninen. sä saatat kyetä hoitamaan sairaita, mutta mun mielestä on tärkeetä hoivata ihmistä sisältä päin, mutta siihen sä et kykene. Voipi olla että susta tulee arvostettu lääkäri kollegoidesi keskuudessa, mutta paljon arvokkaampaa on kuulla täysin vieraalta ihmiseltä kiitos, joka tulee suoraan sydämestä. Sä oot kuitenkin saanu mut tajuamaan ettei musta ehkä ole lääkäriksi, mutta psykologiksi musta on. Uskon jo nyt lyhyen elämäni aikana saaneeni enemmän hyvää aikaseks ku sä tuut saamaan tolla asenteella. Ajattele välillä tunteillasikin äläkä aina järjelläsi. Olen varma siitä että järkeä sinulla riittää, mutta tunteista en olisi niinkään varma. Etsi ensin itsesi ja auta vasta sitten muita!!!