Millaisia perustein kannattaisi alkaa edes miettimään yksinhuoltajuuden hakemista?
Lapsen isä ei osallistu lapsen harrastuksiin, vakuutusmaksuihin ja elatusmaksutkin voivat olla myöhässä. Jos lapsi sairastuu hänen viikonlopuillaan, ei vie hoidettavaksi. Hän ei myöskään pidä lapseen mitään yhteyttä tapaamisten välillä, jotka joka toinen viikonloppu. Joskus jättää tulematta. Ei vastaa puheluihin, ei soita takaisin. Joskus saattaa kadota pariksi viikoksi planeetalta. Lapsen asioiden hoito hyvin hankalaa.
Päiväkotien kehityskeskustelut tai muut asiat ei myöskään kiinnosta, ei saavu paikalle edes kutsuttaessa. Ei ole luonnollisesti perillä edes neuvolakäyneistä sun muista, vaikka tälle ajat olen ilmoittanut.
Lapsi on laittanut itse jarrut päälle, ettei enää edes haluaisi lähteä tämän luokse. Varmaan jo vierastaa sen verran, kun toinen ei ole elämässä mukana juuri mitenkään.
Tuntuu epäreilulle, ja hänen puolestaan vastuuttomalle touhulle. Olisiko siis kohtuutonta hakea yksinhuoltajuutta, sehän ei kuitenkaan estä tapaamisia, eikä ole tarkoituskaan, helpottaisi vain kummasti asioiden hoitoa. Näin ollen ei tarvitisi jatkuvasti rimputella ja yrittää mahdotonta kun toinen ei selvästi halua vastuuta ottaa.
Ongelmana on kuitenkin se, ettei hän halua huoltajuudesta luopua. Syytä ei sen pahemmin parustele. Jos yhteishuoltajuus on, niin se tarkoittaa minusta sitä että sillon myös molemmat vanhemmat osallistuvat siihen huoltamiseen, ja ymmärtää ettei se ole vaan joku kummallinen sana, vaan edellyttää toimimista!
Asiallisia neuvoja siis kyselen, ja keskustelua, kun en tule tämän homman kanssa sen viisaammaksi kun sitä mielessäni pyörittelen.
Lapsen isä ei osallistu lapsen harrastuksiin, vakuutusmaksuihin ja elatusmaksutkin voivat olla myöhässä. Jos lapsi sairastuu hänen viikonlopuillaan, ei vie hoidettavaksi. Hän ei myöskään pidä lapseen mitään yhteyttä tapaamisten välillä, jotka joka toinen viikonloppu. Joskus jättää tulematta. Ei vastaa puheluihin, ei soita takaisin. Joskus saattaa kadota pariksi viikoksi planeetalta. Lapsen asioiden hoito hyvin hankalaa.
Päiväkotien kehityskeskustelut tai muut asiat ei myöskään kiinnosta, ei saavu paikalle edes kutsuttaessa. Ei ole luonnollisesti perillä edes neuvolakäyneistä sun muista, vaikka tälle ajat olen ilmoittanut.
Lapsi on laittanut itse jarrut päälle, ettei enää edes haluaisi lähteä tämän luokse. Varmaan jo vierastaa sen verran, kun toinen ei ole elämässä mukana juuri mitenkään.
Tuntuu epäreilulle, ja hänen puolestaan vastuuttomalle touhulle. Olisiko siis kohtuutonta hakea yksinhuoltajuutta, sehän ei kuitenkaan estä tapaamisia, eikä ole tarkoituskaan, helpottaisi vain kummasti asioiden hoitoa. Näin ollen ei tarvitisi jatkuvasti rimputella ja yrittää mahdotonta kun toinen ei selvästi halua vastuuta ottaa.
Ongelmana on kuitenkin se, ettei hän halua huoltajuudesta luopua. Syytä ei sen pahemmin parustele. Jos yhteishuoltajuus on, niin se tarkoittaa minusta sitä että sillon myös molemmat vanhemmat osallistuvat siihen huoltamiseen, ja ymmärtää ettei se ole vaan joku kummallinen sana, vaan edellyttää toimimista!
Asiallisia neuvoja siis kyselen, ja keskustelua, kun en tule tämän homman kanssa sen viisaammaksi kun sitä mielessäni pyörittelen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se nyt ihan niin mene että edelleen huollatte yhtä paljon kun olette eronneet. Jollei isää ei kiinnosta niin ei hänellä ole mitään velvollisuutta. Lapsiensa tapaaminen on oikeus, mutta joillekkin se on velvollisuus. Muut kehityskeskustelut ja neuvolat voit huoletta hoitaa itse ei niitä tarvi isälle ilmoittaa, varsinkaan jos ei itse ole pyytänyt. Ei varmaankaan edes halua että rimputtelet hänelle joka asian, te olette eronneet ja hänellä on omakin elämä. Yksinhuoltajuutta tuskin saat noilla perusteilla. Mun exä asuu 250km päässä ja tapaa lastaan kerran vuodessa kesällä. Lastenvalvoja katsoi ettei ole mitään syytä muuttaa yhteishuoltajuutta. Kyllä se niin menee että kun jää lapsen/sien kanssa yksin, niin vastuu ja tekemiset, päiväkoti, koulu, harrastukset on sun vastuulla koska olet päähuoltaja. Ne yhteiset asiat exän kanssa voi unohtaa, harva mies on eron jälkeen tosi aktiivisesti mukana lapsiensa elämässä, toki niitäkin on mutta varmaan ilmoittavat sen kyllä. Lasta on tietty sääli jos isä ei pidä yhteyttä ja ota luokseen.
Luulisi että vastuullinen vahempi on osa lapsen elämää vaikkei äidin kanssa enää yhdessä ollakaan. Ei minua kiinnosta muuten kanssa käyminen mitenkään. Mutta ehkä sitten olet oikeassa, ja näin on täydellisessä maailmassa.
Siitäkin huolimatta vakuutusasiat ja lapsen kehitys kuuluu minusta molemmille. Ei se eron jälkeen minnekään katoa, eikä ne ole meidän yhteisiä asioita, vaan lapsen asioita.
Enkä minä ole lain silmissä mikään "päähuoltaja". Vaan minulla on samat oikeudet kuin isällä, vaikkei isä osallistu ollenkaan.
Ehkä se sitten on vain mielipide kysymys, mutta minun mielestäni vastuu ei pääty eroon. Ei voi perustella vain niin ettei enää oikein huvita kun akkakin on vaihtunut. Se vastuu otetaan kun lapsi syntyy ja se kestää koko elämän.
Yksinhuoltajuudesta: minä sain sen, kun vaan hain sitä. Isä luovutti sen minulle mielellään ja varmaan suorastaan riemumielin - pääsee katsos helpommalla. Lastenvalvoja sanoi, että aika painavat syyt täytyy olla, jos yhteishuoltajuus muutetaan yksinhuoltajuudeksi vastoin etävanhemman tahtoa.
Olen pitkälti asioista samaa mieltä kanssasi, mutta tuo vakuutusasia, meillä se ainakin otettiin huomioon jo elatusmaksua laskettaessa eli kun minä maksan lapsen vakuutuksen, niin se huomioitiin jo siinä elarien laskentavaiheessa. Lastenvalvojalle piti toimittaa kuitit muistaakseni mm. lapsen vakuutuksesta. Onko näin ollut teilläkin vai oletko ottanut vakuutuksen vasta elarien laskennan jälkeen vai miten?