Syitä yksinhuoltajuuteen

Villa Lilja

Helsingin hovioikeuden laatuhankkeen vuodelta 2007 mukaan:

"YHTEISHUOLTOA ei tule määrätä, jos
-On ilmeistä että yhteishuolto tulisi aiheuttamaan lisää riitoja vanhempien välille.
-Toinen vanhempi on toistuvasti käyttäytynyt väkivaltaisesti toista kohtaan.
-Vanhempien välinen konflikti on pitkäaikainen ja korjaamaton (patologiset riidat)
-Toiselta vanhemmalta puuttuu elämänhallinta (päihteiden käyttö, mielenterveyden häiriöt), joka estää yhteistyön vanhempien välillä
-Käytännön esteet kuten vanhempien asuminen eri maissa tai muut yhteydenpidon vaikeudet
-Jos vanhemmat ovat asuneet jo pidempään erillään ja lapsesta erillään asuva yhteishuoltaja on passiivisuudellaan tai toiminnallaan estänyt tai hankaloittanut lapsen asioiden hoitamista.

Vanhemman motiivina YHTEISHUOLLON vaatimiselle voi olla pyrkimys sen avulla puuttua toisen vanhemman yksityisasioihin tai vaikeuttaa lapsen asioiden hoitamista. Tuomarin tulee olla tarkkana, ettei vahvistettava huoltomuoto muodostu aseeksi toista vanhempaa ja sitä kautta lasta vastaan.

Päätöksenteon kriteeti on aina viime kädessä lapsen etu. Vaikka riitaisuuksia aiheuttaisi pääasiassa lähivanhempi, joka vaatii yksinhuoltoa puuttuvan yhteistyön perusteella, yksinhuolto voi olla lapsen edun mukainen ratkaisu, mikäli selvitys osoittaa, että riitainen yhteishuolto on aiheuttanut lapselle jatkuvasti ongelmia."

Tuo on toki vain linjaus joka tässä neljässä vuodessa on saattanut muuttuakin. Päätöksen kuitenkin tekee ja perustelee kyseessä oleva tuomari.

2

769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmastomuutos

      ”...Vaikka riitaisuuksia aiheuttaisi pääasiassa lähivanhempi, joka vaatii yksinhuoltoa puuttuvan yhteistyön perusteella, yksinhuolto voi olla lapsen edun mukainen ratkaisu, mikäli selvitys osoittaa, että riitainen yhteishuolto on aiheuttanut lapselle jatkuvasti ongelmia."

      Siinäpä suositusta yksinhuoltajuutta haluavalle, että kannattaa pitää yllä jatkuvaa riitelyä, yksinkin riitelijä kun palkitaan ”lapsen edun” nimissä yksinhuoltajuudella .

      Muutamissa käräjäoikeuksissa on jo psykologi ja/tai psykiatri tuomarin sekä vanhempien apuna pitkittymisuhan alaisissa lapsen huoltajuus- ja tapaamisriidoissa. Muutoksen suotuisia tuulia puhaltelee, tuloksia vain odotellaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      480
      1753
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1507
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1315
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      915
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      869
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      731
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    Aihe