Tälläkin palstalla murehditaan toimeentuloa ja rahan riittämättömyyttä, eläkkeiden pienuutta. Asia koskee jo aika suurta osaa Suomen kansalaisista.
Meidän ossuuskaupan etehisessä on useita pelikoneita rivissä. Tänään ohi mennessäni havaitsin, että ne olivat kaikki eläkeläisrouvien valtaamina. Ja samat rouvat seisoivat koneiden edessä pois lähtiessänikin.
Ihan teki pahaa ajatella, että eläkkeellään sinnittelevät ikäihmiset suoltavat euron toisensa jälkeen mokoman molokin kitaan, sillä kukaan ei todella voita niistä mitään. Kertahumauksella voi saada ehkä isonkin kasan kolikoita, mutta paljonko kone on niitä aikaisemmin niellyt! Ja paljonko tulee nielemään vastaisuudessa. Montako kertaa onnen kantamoinen osuu samalle pelaajalle?
Aikanaan saattoi taitava harrastaja napsauttaa voiton pelaamalla pajatsoa. Moni kävi "hakemassa" pikkurahat pajatsosta ohikulkiessaan. :) Oppimiseen varmaan kuitenkin meni pitkät pennit, ennen kuin taito karttui.
Hedelmäpelit eivät taitoa vaadi. Ne ovat vain koneita. Niitä ei "opi" pelamaan, koska ne vain ovat kammesta väännettäviä rakkineita.
Olkoon vaan, että rahat menevät "hyvään tarkoitukseen". Ray sijoittaa varmasti isot summat ihan muuhunkin kuin nuorten ja vähävaraisten auttamiseen.
Kuinkahan paljon Rayn voitot pienenisivät, jos kaikki eläkeläiset jättäisivät tämän harrastuksen!
Markettien pelikoneet
5
51
Vastaukset
- Tepposet
"Las Vegasin" houkutukset.
Lauantaisin, marketissa käydessäni, jos sattuu olemaan euron kolikko tai pienempiä niin tungen ne pokeriin.
Jos pääsen euron voitolle niin lopetan.
Tuo mummeleiden hedelmäpelivimma on totta.
"Herra, herra, antakaa viitonen kun tuo kone vei rahat"!
Myötätuntoni ei riitä.
Kahdesta pajatsosta olen takuuvarmasti voitolla.
Olin opiskeluaikana tanssiravintolan portsarina.
Kun pajatson eturessu täyttyi niin tyhjensin sen yli 90%:n varmuudella.
Edellisessä työpaikassani yöportsarina, "pelasin" pajatsoa irroittamalla se seinästä ja kääntelemällä ylösalaisin.
Tekniikka toimi seuraavaan tyhjennykseen saakka.
Selvisin, kahden viattoman kolleegani kanssa, haukuilla.- Toiset Tepposet.
Aikoinaan kun pojat pajatsoja tyhjensi oli tekniikka helppo.Lyönti prissan alta jolla napautetiin raha patsoon työnnettii rannekellon jousi aivan takaressuun saakka. Kolikko vierikin takuu varmasti valittuun oikeaan koloon, sitten siirryttiin seuraavaan koloon. Muutamassa minuutissa oli koko pajatso tyhjennetty....
- Tepposet
Toiset Tepposet. kirjoitti:
Aikoinaan kun pojat pajatsoja tyhjensi oli tekniikka helppo.Lyönti prissan alta jolla napautetiin raha patsoon työnnettii rannekellon jousi aivan takaressuun saakka. Kolikko vierikin takuu varmasti valittuun oikeaan koloon, sitten siirryttiin seuraavaan koloon. Muutamassa minuutissa oli koko pajatso tyhjennetty....
Olimme kuulleet jousitempusta mutta emme onnistuneet.
Kysyessäni vuosia myöhemmin pajatson tyhjentäjältä syytä hän väitti jousitemppua pelkäksi legendaksi.
Väitti lyöntitrissan takana olevan irtonaisen epäkeskotrissan, paitsi muuttavan jokaista lyöntiä niin myöskin estävän jousijutun.
Kolikkojen reunoja sopivasti pyältämällä saimme niitä juuttumaan raha-aukkojen väleihin ja siten, siihen syntyvän suman avulla tyhjentämään ko. aukon kolikkopylvään.
- Just niin...
Aivan samat koneet löytyy netistäkin eikä tarvitse käyttää oikeata rahaa. Käytössä on leikki eurot. Toisekseen se ei kyllä ole niin jännittävää kuna kuin näissä RAY:n koneissa joissa voi helposti hävitä muutamassa tunnissa satakin euroa, Varmaa kuitenkin on ettei tämmöiset kokopäiväpelurit voitoille jää.
No kierrätykseen jää pieni osa rahoista. Ensiksi tietysti entinen ministeri Mönkäre suojatyöpaikassaan oleva lääkäri ottaa komeat korvaukset ahkeroidessaan tuloksen aikaan saamiseksi. Samaan tapaan markkinoi kuin Liliuskin aikoinaan. - pelisairas
Olen tuhonnut rahani ja varallisuuteni. Vanhat yksinäiset ihmiset jäävät koukkuun ja heille käy kuten minulle.
melko hiljan tuli tv:stä ohjelma, jossa kerrottiin miten sisäministerion korkeita virkamiehiä on lahjottu pikillä lomareissuilla Lappiin.
Poliisithan valvovat myös RAY;n toimintaa, joten toiminta on ymmärrettävää, vaikkakaan ei laillista.
Ohjelmassa haastateltu RAY:n toimitusjohtaja oli hyvin ylimielinen eikä suostunut kommentoimaan esitettyjä asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575875Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232400No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192008
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61619Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075