Kansliapäällikkö Koivistoa pidettiin luotettavana ja rehellisenä lakimiehenä, joka tiesi lan koukerot, mutta niin vain kömmähti hänkin Kerviseen, joka ei näköjään kainostele omassa asiassaan yhtään mitään, ja ilman sitäkin on Kervinen mielestäni käyttänyt turhan rajuja keinoja asiakirja-asiassaan menneinä vuosina.
En väitä Kervisen syyllistyneen laittomuuteen, mutta mielestäni hänen olisi pitänyt malttaa mielensä näinkin jyrkiltä toimilta kansliapäällikköä kohtaan.
Saatujen tietojen mukaan Koivisto oli kuitenkin vain sivuroolissa verrattuna moneen muuhun virkamieheen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikset sano suoraan, että virkamiehet on sössineet pahasti eikä ilman sitä, vaan näin on asia ja sillä selvä.
Odotellaan Kymen Sanomine näyttävää uutisointia.
vain julkinen tai julkisesti tehtyjä tahallisia tekoja ihmisoikeuksia kohtaan,on tuoda julkisuuteen niiden tekojen ihmisten nimet.
on aivan oikein että Asko tuo nimet esiin,jolloin toisetkin huomaavat mitä on todellisuudessa nuo ihmiset.
väittäköön kuka mitä haluaa ,sillä julkisuus avoimesti tepsii myöskin virka/viranhaltijoiden tekemisiin.
itse ovat saaneet sopan keitettyä,niin olkoon myöskin valmiita sopan syömään lisukkeilla.
Täytyy myöntää Kervisen saaneen kaupungin virkamiehet todella huonoon jamaan!!
vaihtoon koko kotkan johto.
vain rehellisiksi tunnistetut saavat jäädä hoitamaan työtään.
toinen vaihtoehto ulkoistetaan koko helahoito .