Köyhät ja rikkaat

On todella suuri ero *tosi* rikkaiden ja köyhien välillä. Todella rikkaitakin on, mutta harvemmassa sentään.

Rikkauttakin on niin monenlaista, luonto suo joillekin lahjojaan yltäkyllin, älyä, kauneutta ja lahjakkuutta enemmän kuin toisille. Henkistä rikkautta se kai silloin on.

Äärimmäisen köyhä, voi pitää hyvin toimeentulevia ihmisiä *rikkaina*, joten kovin suhteellista se on, riippuen vertaajan omasta asemasta.

Z. Topeliuksen joulusatu "Armelias on rikas" kertoo paljon näistä käsitteistä topeliaanisesta idealismista käsin. Köyhän torpan väki antoi linnuille viljalyhteen jouluna, vaikka itsellä oli vain kovaa leipää. Järven takana ison talon isäntä ei raaskinut linnuille laittaa lyhdettä, vaikka pöytä notkui kinkkuja ja muita herkkuja, hän pelkäsi ruuan loppuvan. Köyhän torpan väellä oli hiukan rahaa säästössä ja lapset laitettiin ostamaan jouluruokaa isosta talosta. Kotimatkalla metsäneläimet pyysivät heidän ruokaansa ja lapset antoivat niille, kotiin viemisiä ei jäänyt paljoa. Kuitenkin se vähä ruoka oli siunattua, se ei kulunut lainkaan, kun taas rikkaalla isännällä oli vastoinkäymisiä, karja kuoli, tuli kato.

Köyhä on kartettava, leimaava ja karu sana, mieluummin puhutaan varattomista tai vähävaraisista. Köyhyyteen on mittareita ruuan laadusta kulkuvälineihin ja lomailuun, mutta mikä paljastaa selvimmin köyhyyden ? Köyhyys voi olla valittu elämäntapakin, halu kuluttaa mahdollisimman vähän. Nälkä, vilu ja hoitamaton sairaus tai avuttomuus ovat sitä köyhyyttä, joka tuntuu riipaisevimmalta ja epäoikeudenmukaisimmalta. Kaikille pitäisi taata myös mahdollisuus virkistymiseen ja kulttuuriin, edes jonkinlaiseen henkiseen ravintoon. Kenelläkään ei pitäisi olla pelkoa , että katto menee pään päältä ja velat musertavat alleen.

Kovin on laaja ja ajankohtainen aihe Sinulla Ruuneperi. On ihan eri asia olla nuudelikuurilla nuorena opiskelijana kuin kasvavana lapsena tai avuttomana vanhuksena.
Jos rikkaus on köyhyyden vastakohta , siinä mielessä suurin osa suomalaisista on rikkaita.

tosi köyhä onkin sellainen, jolla ei ole "varaa" lahjoittaa toisille koskaan mitään.

rikkaita pohatoita täynnänsä.

Sekä rikkautta että köyhyyttä on monta lajia, pelkkä raharikas ei välttämättä ole mielestäni rikas.
Rikkautta voi mitata myös ihmisen henkisistä kyvyistä ja hänen osuuttaan yhteiskunnassa.
Rikkautta on taito elää ja välittää ystäville ja ympäristöön hyviä ajatuksia ja tarjota tarvittaessa apua vaikka arkeen.
Osallistua vaikka yhteisiin harrastuksiin ja talkoisiin, antaa virtaa ja virikkeitä ympärillä vallitseviin vajavuuksiin, toimia esimerkkinä ja pyytää toisiakin mukaan.
Esimerkkinä mainitsen lasten vaatteiden kierrätyksen kortteleittain tai vaikka kouluissa alkuvuonna ja keväisin, mukaan tulee aina runsaasti väkeä, koskaan ei ole liikaa yhteistä tekemistä.
Yhdessä pohtiminen ja tekeminen antaa kaikille jotain, rikastuttaa.

Minä olen ollut huomaavinani että nykyään ainakin poliittisissa keskusteluissa ja muutenkin kielenkäytössä varattomuuden sijasta puhutaan mieluummin suoraan köyhyydestä ja köyhistä.

Vaikka elämme ns. hyvinvointivaltiossa meilläkin on köyhät keskuudessamme vieläpä lisääntyvissä määrin.
Erimielisyyttä tuottaa selvästi köyhyyden rajan määrittäminen ja pohdinta köyhyyden syistä. Joku voi sanoa itseään köyhäksi verratessaan itseään "liliukseen". Kyllä sellainen ihminen on oloissamme absoluuttisen köyhä, jolla ei ole omaisuutta ja joka elää sosiaalitukien varassa. Samassa asemassa on hyvin pienipalkkainen, jonka tulot jäävät samalle tasolle, vaikka siis tekee rahansa eteen työtä..

Tuloeroja verrataan ja yritetään tasata onnistumatta siinä koskaan. Köyhät siis jäävät aina keskuuteemme, ihan kuin se olisi luonnon laki.
Hyvä on että on köyhien asian ajajia ja puolueita. Yritetään ainakin jotain saada aikaan ja siirtää rahaa rikkailta köyhille.

Jos sitten verrataan suomalaista köyhää jonkun kehitysmaan köyhään, niin huomaa kuinka vaikea köyhän määrittely on.

Köyhä kai on itse paras asiantuntijansa.
Aiheesta löytynee paljon keskusteltavaa.

Mietin tätä aihetta pitkään ja syvällisesti. Jostain syystä viestistäni tuli tällainen tosi tynkä, vain nimitykset.

Onhan tosiaan rikkauttakin monenlaista, sellaista jota ei voi rahasssa edes mitata. Köyhyyttä, nimenomaan henkistä köyhyyttä, on raharikkaiden keskuudessa paljonkin.

Eräs rikkauden muoto tulee mieleeni, entisajan perheiden lapsirikkaus. Tuo sosiaalihuolloksi sanottu, tpimi paljon paremmin kuin nykyinen kylmä, julkinen sosiaalitoimi.

Ei tarvittu suuria sosiaalitoimistoja pääjohtajinen ja korkeiapalkkaisine virkamiehineen. Lisäksi on huomattava, että tuossa on vasta alku, mitään rahaa ei ole vielä mennyt perille.

On myös paljon pahaa tuossa sosiaalitukien jaossa. Ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle kun muka säästetään kuluissa.

Tuli juuri mieleeni: kuinka suuri summa on koko sosiaalitoimen kulut? Taidan yrittää tutkia asiaa ja laskea, paljonko siitä tulisi kunkin suomalaisen (n. 5 miljoonaa henkilöä) osuudeksi.

Tuolla aikaisemmin mainitsin suurista lapsikatraista,

Nuoruudessani ostin perunoita vanhalta pariskunnalta, mies kertoi juttujaan
ja yhdessä erinomaisia perunoita.

Vaimon punastellessa, mies kertoi myös lapsimäärän taustoista

Asia oli katsos niin, että ei meillä varsinkaan pimeinä syksyiltoina ollut muutakaan tekemistä, ei ollut edes sähkövaloja.

Mies paljasti varmaan melkoisen suure totuuden. Taisi olla hyvinkin antoisa ja rakas harrastus köyhälle kansalle tuo lasten tekotapa. Tämä on vain minun arviotani.

Muista sitten, että perunoita keitettäessä on pysyttävä kotona. Vieläkään en tiedä miksi.

Kovin pieneltä tuntuu tuo summa 2200 euroa per henkilö.
Täällä puhutaan köyhistä, mutta laskekaapa miten paljon he saavat tulonsiirtoja joista eivät maksa mitään veroa. Hehän saavat lapsensa ilmaiseen kunnan päivähoitoonkin vaikka olisivat molemmat työttömiä.