... olisi muuttaa asioita, kääntää aikaa ja kaikkea mitä aina sanotaan kun kadutaan, sen tekisin. Jos sanoillani voisin rakentaa toisen todellisuuden kuin lasisen palatsin, sen loisin ja asuttaisin. Kaukaisissa maissa sanotaan, uskotaan, että jokainen elämä on valintamme - polku, joka tulee kulkea ja oppia. Oppinut olen liikaa kivusta ja tuskasta, surusta sekä typeryydestä, mutta liian vähän rakkaudesta. Pidän näkymätöntä köyttä kädessäni, valosta kudottua lankaa, lasken irti vain jos pyydät.
Jos vallassani...
Nainen rannalla
11358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Asioita voi muuttaa ja voi muutakin tehdä kuin pitää sitä näkymätöntä köyttä kädessä. Mitäpä jos kertoisit tämän sille ihmiselle niin hän ymmärtäisi sinua aivan toisin. Voisitte asua siellä palatsissa yhdessä eikä olla vain kaipuun rannalla.
Vain jos tiedän sanojeni rakentavan, eikä tuhoavan siltoja.
et voi sitä tietää. Rohkeutta kohdata tilainteita sellaisena kuin ne tulevat, joskus ei saa uutta tilaisuutta. Toisenlaisen ehkä, mutta...
En voikaan - tiedän sen. Puran tänne turhautuneisuuttani odottaessani sitä vuoksea. Vaikea purjehtia kun vene on alati kuivalla maalla.
joskus... itsekin voi vaikuttaa asioihin, oma asenne on ratkaiseva. Nuku hyvin.
En edes käy näillä palstoilla enää, mutta heti kun tulen varkain vilkaisemaan...
On välillä niin vaikeaa lukea tällaisia viestejä, jotka sisältävät sellaisia sanoja, joita käytimme ja yhtäkkiä jälleen kaikesta huolimatta toivoa jälleen hetken, että ehkä hän tuntisi jotain tämän kaltaista jossakin syvällä sisimmässään ja edelleen toivoa, että meillä olisi vielä yksi oikea mahdollisuus todellisessa maailmassa. Mutta ranta on pimeä, kukaan ei vastaa kutsuihin, eikä sytytä merkkivaloa. Joskus luulee näkevänsä jotain, mutta ne ovat tällaisia virvatulia.
Siirryn pois palstoilta. En osaa auttaa sinua Nainen rannalla. Yritän itse luopua, olla rohkea ja luottaa ihmisiin enemmän, se tuntuu hyvältä joskin olen eri tavalla hermostunut. Kai tottumattomuuttani.
Missä etsit niitä merkkitulia?
Olen miettinyt vieläköhän hän opiskelee merikapteeniksi? Lupasin kerran, pari vuotta sitten, liittyä hänen miehistöönsä kiillottamaan konehuonetta. Se ilta on aina muistoissani, kirkkaana valona yön keskellä. Olisinpa vain löytäni rohkeutta jatkaa silloin, mutta vuorovesi pyyhkäisi mukanaan ulapalle, sillä kaikki mitä me puhuimme silloin - sen niin kivuliaan lyhyen hetken ajan - oli kuin joku olisi kerrankin puhunut minun kielelläni, tässä maailmassa. Tiesin rakastavani häntä jo silloin kun hän puhui Atlantista ensimmäistä kertaa, sillä tuo Päättymättömän synkkyyden meri oli hallinnut myös omia ajatuksiani monen monta viikkoa. Kuin toinen toistemme peilikuvat, ying ja yang, joskus olemme. Ei kukaan kuolevainen voi sitä vaivatta käsitellä.
Pohjoisella rannikolla.
Minun varpaitani kastelee puolestaan Helsingin samea murtovesi. Toivottavasti vielä löydät sen majakkasi.
Enkä vähempää toivo sinulle, kuin että arvoisesi merenkävijä osaa luoksesi luovia.
Kiitos, mutta ei hänellä taida enää tämän sataman merikorttia olla, vaan purjehtii muilla merillä. Sellaista se elämä joskus on. Tulen silti aina ajattelemaan häntä rakkaudella, kävi miten tahansa.