1-vuotiaan kasvatus

eisaaeisaaeieieiei

Kysynpä teiltä nyt tällaista asiaa, joka on minua jonkin aikaa mietityttänyt.

Meillä on 1-vuotias tyttö, ainoa lapsemme, vilkas, utelias ja aina liikkeessä, kuten tuonikäiset nyt yleensä kai ovat. Kaikki kiinnostaa ja kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, maistelemaan, tutkimaan ja testaamaan. Kotielämän helpottamiseksi olen nostanut esim. ruukkukasveja ylemmäs, sulkenut pääsyn tiettyihin paikkoihin, vienyt joitain tavaroita varastoon jne. Koti näyttää silti edelleen kodilta ja täällä pystyy liikkumaan ja elämään normaalisti.

Nyt parin viikon sisään minulle on näistä järjestelyistä kommentoinut pari tuttavaa, ettei heidän ole tällaisia järjestelyjä tarvinnut tehdä, koska heidän lapsensa ovat muutaman kieltokerran jälkeen oppineet ettei esim. kukkiin kosketa. Toinen oli myös sitä mieltä, että lapsen on vain opittava olemaan koskematta ns. aikuisten tavaroihin. Näistä tuttavista toisen lapset ovat reilusti omaani vanhempia ja toisen sen ikäinen, ettei vielä edes konttaa. Tämän vuoksi jäinkin miettimään, että onko meillä sitten erityisen kovapäinen lapsi vai kasvattajassako vika, sillä ei meidän tyttö kyllä usko kahdesta tai kahdestasadastakaan kiellosta, jos jokin asia uteliaisuuden herättää. Ennemminkin kieltäminen tekee asiasta vielä kiinnostavamman, vaikka samalla yrittäisi kiinnittää lapsen huomion johonkin sallittuun asiaan. Siksi olenkin karsinut kiellettyjen tavaroiden määrän ja saavutettavuuden minimiin, jottei lapsen (ja minunkin) elämä olisi yhtä kieltolausetta ja poiskantamista. Koti on näin lapselle turvallisempikin, kun en kuitenkaan joka sekunti pysty lasta pitämään silmieni alla.

Uskon, että lapsi kasvaessaan joka tapauksessa menettää kiinnostuksensa mullan ja sanomalehtipaperin syömiseen ja oppii ymmärtämään, ettei kuumaan takanluukkuun voi koskea, vaikka näitä asioita ei joka päivä vauvaiästä asti treenattaisikaan. Mutta ehkä olenkin väärässä ja vain laiska kasvattaja. Mitä mieltä te olette?

8

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mlmlmlm

      Lapsia on erilaisia....tässäkin asiassa.
      Ja tottakai ikä ja kehitysvaihe, jopa väsymyksen aste vaikuttavat myös; meillä 1v2kk tyttö joka pääosin tottelee kieltoja, mutta väsyneenä alkaa varsinainen show. Jos jotain kielletään, sitä varsinkin tehdään. Omaa tahtoakin on löytynyt jo useamman kuukauden ja varsinkin nyt protestointi tuntunut muuttuneen vielä kovemmaksi jos asia ei mene hänen tahtonsa mukaan.

      Toisaalta olen antanut lapsen touhuta omiaan melkolailla rajoituksetta, myös silloin kun potentiaalinen PIENI haaveri voi uhata. Esim. keittiön laatikostoille pääsyä en ole rajoittanut mitenkään joten sieltä kaivetaan vispilät ja paistinlastat esiin lährs joka päivä. Veitset ja sakset olen siirtänyt muualle. Muutaman kerran tytöllä jäi sormet sulkemansa laatikon väliin ja itku tuli, sittemmin on oppinut käsittelemään laatikoita niin ettei sormet jää väliin. Eli tämä on se pieni haaveri tässä kohtaa, minkä olen kasvattajana sallinut tapahtua. Koska en ole halunnut liikaa rajoittaa lapsen tutkimusmatkailua - olisihan laatikoiden avaamisen voinut estää kokonaan mutten halunnut siihen lähteä.

      Uskon myös siihen että kotoa minimoidaan suurimmat vaaratekijät, eli vaikka estetään lapsen pääsy paikkoihin joista voisi tippua tms.Koska kukapa tosiaan voi joka sekunti pitää silmänsä lapsessa. Mutta samaan aikaan pitää jättää tilaisuuksia oppia myös kokeilemalla, pienen itkunkin uhalla. Ja ei, nyt en tosiaan tarkoita että lapsen pitäisi loukata itsensä sen vuoksi että minä tahdon hänen jotain oppivan.
      Mutta joskus oma kokemus on paras opettaja, esim. kuumia uunin luukkuja on meillä opittu varomaan niin että on kokeiltu jotain "vähemmän" kuumaa (sähköuunin lasiluukkua, astianpesukoneen sisäpintaa pesun jälkeen) ja tässä yhteydessä puhuttu kuinka pitää koskea varovasti, on kuuma, pitää jäähtyä jne. Tutut fraasit ja toisto...nyt on hauska katsoa kun tyttö menee koskettamaan jotain minkä tietää kuumaksi: tekee sen hyvin kevyesti ja varovasti ja kommentoi "Hö!" huudahduksin. Ja sitten äiti taas selittää kuinka astianpesukoneen astiat on vielä kuumia ja pitää odottaa että jäähtyvät. Onhan tämä melkoista papukaijana toistoa, mutta ainakin meillä tätä tarvitaan. Ja onhan se vuorovaikutusta lapsen kanssa myös; keskustellaan ilmiöistä joita hän on kotoaan löytänyt. :)

    • juijuij

      MeillÄ sama juttu, poika 1,5 v ja siitÄ asti kun seisomaan nousi (7kk)nii on kielletty ainaki miljoona kertaa samat asiat mihin ei saa koskea esim. Verhoja repiä irti, tuolien kautta kiipeeminen keittiön pöydälle, uunin liesien laittaminen päälle, telkkarin repiminen alas, kaappien repiminen alas, laatikkojen repiminen, mattojen ja kenkien kuskaaminen ympäri kämppää, johtojen repiminen, lipastojen päälle kiipeily, kirjahyllyy ylöspäin kiipeily jnejne.. plus että on viellä erittäin väkivaltanen kaikkia kohtaan ja vauvaa saa suojella kokoajan iskuilta, eikä oo sekunttiakaan paikallaa päivisin ja iltasin saa vähintää kaks tuntii nukuttaa.. elikkä siis siitä asti kun vauva syntyi niin laitoin paikat just sillee ettei tarvi joka sekuntti olla pelastamas tota rämäpäätä kirjahyllyjenpäältä.. kyl ne vieraat pikkasen kattoo ku on tuolit pöytien alla ja verhot ylhäällä solmussa ja kaikki paikat lukossa mut en varmaa hengissä selviäis näitten kanssa päivää yksin jos ei olis näitä järjestelyjä, vaikka suurin osa päivästä pihalla ollaankin.. :) ite en ainakaan pidä itteäni laiskana kasvattajana, jotkut lapset ei vaan anna periksi vaikka vuoden toitottais samaa asiaa.. ehkä niitten helppojen lasten vanhemmat kattoo kieroo mutta mitäs sitte, tulis elää meille vuorokauden ni ei ihmettelis :D

    • 16+1

      Minun mielestäni olet tehnyt oikein minimoidessasi niin vaarat, kuin jatkuvan kieltämisenkin. Kaksi ensimmäistä lastani olivat sellaisia, että he uskoivat kertakiellosta ja omaksuivat ohjeistuksen jo hyvin nuorina... mutta kolmas -ei ole paikkaa eikä asiaa mikä häntä ei olisi kiinnostanut, eikä käskyä jonka hän olisi heti omaksunut! Samojen asioiden kanssa on saanut taistella pitkään, lapsi tuntuu ymmärtävän "riittävän suuren" vaaran, muttei pienempiä, eikä myöskään miksei kaikkiin tavaroihin saa koskea (rikkoontuvat, tulee sotkua, ovat toisten henkilökohtaisia jne.).

      Pari suurempaa lattiaruukussa olevaa kukkaa vaati meillä kuukausien opettelun, aina ne mullat piti kaivaa ja levitellä, kun ei niille parempaa paikkaa mistään korkeammalta saanut. Kirjoja on revitty, kai ensin siksi että näkee mitä tapahtuu ja sitten siksi että saa sanoa "ikki". Niitäkin meillä on niin paljon, ettei kaikkia saa piiloon, lisäksi niitä luetaan päivittäin.
      Keittiön alalaatikot ja kaapit on tyhjennetty tai teljetty, ja yläkaapit pursuavat tavaraa.. Eteisen vaatekaapit ja kenkähyllyn tavarat lapsi levittelee muka etsiessään jotakin.. kahvia hän haluaa keittää joka päivä ja mikroakin käynnistelee, jos töpseli on unohtunut seinään. Sängyistä kaivelee petarit ja repii lakanoita pois, tyynyt kuljettelee pitkin huushollia aamusta alkaen.
      Ymmärrän sinua erittäin hyvin!

    • ...

      Valinta kysymys.

      Lapsi oppii joko kokemalla tai lapsi oppii saamastaan palautteesta.

      En tiedä onko sinulla koiraa, mutta samasta asiasta keskustellaan koirien kohdalla. Toiset harrastavat rangaistusta/kieltoa matoille pissamisesta, toiset ottavat matot pois. Kielloilla kasvatetusta koirasta ei saa koirakenttien kirkkaimpia tähtiä, sillä kaikissa kilpailulajeissa ylemmissä luokissa koiran täytyy olla itsenäiseen päätökseen tekoon kykenevä. Kaikki eivät tosin halua koirakentän kirkkaintä tähteä koirastaan, vaan haluavat päästä ns. kasvatusvaiheen helpommalla, jolloin saavat aivottoman kotikoiran, jonka käytös on huomattavasti parempaa kuin ei-kielloilla kasvatetun.

      Niin eläinten kuin lastenkin kohdalla uusimmat oppimisteoriat ovat puolellasi, kieltoja tulisi välttää kasvatuksessa niin pitkälle kuin vain mahdollista. Kieltoja vältetään tekemällä ympäristö mahdollsimman sallivaksi siihen saakka kuin opettelija oivaltaa itse kokemuksen kautta ymmärtämään, että jotain ei kannata tehdä. Se tarkoittaa vaikeaa tietä kuljettavaksi kasvatytajalle, koska joskus kun lasket ne ruukkukasvit alas, niiden multaan täytyy ensin tutustua, ennekuin lapsi oivaltaa, että tämä ei ole hyvä juttu.

      Kielloilla kasvatetaan niin sanotusti aivottomia idiootteja, jotka luulevat, että se kannattaako jotain tehdä riippuu siitä onko ketään antamaan palautetta tekemisestä ja onko saatu palaute miellyttävä itselleen vai ei.

      Kokeilemaan pääsevä oppija taas huomaa sen miltä hänestä itsestään tuntuu, millaiset hänen omat vahvuutensa ovat ja mikä häntä itseään miellyttää.

      Kielloilla ja tarkoilla ohjeilla kasvatetuista lapsista tulee hyvää armeijan ja muiden jäykkien organisaatioiden henkilöstöä isona. Konstruktiiviseella tavalla oppineet lapset taas saavat parhaat eväät luovuuteen ja itsensä toteuttamiseen. Molempia tarvitaan, luovia ihmisiä tosin pidetään onnellisempina, siksi mm. koulu ja muussa ammattimaisessa kasvatustyössä on siirrytty behaviorismista (palaute oppimisen taustalla) konstruktivismiin (oma kokemus oppimisen taustalla).

      Kyseessä on myös oikea pedagookinen vapaa kasvatus, jolla ei ole mitään tekemistä kasvatuksetta jättämisen kanssa, jollaisena vapaa kasvatus maalaisjärki-kielessä ymmärretään.

      Lapsen annetaan kokeilla ja kokeilu tehdään lapselle turvalliseksi, kasvatustieteellisesti se on siis tällä hetkellä se suositeltavin suunta.

      • ...

        Ai niin vielä: Miksi sinusta tuntuu, että sinun lapsesi ei opi yhtä helposti kuin niiden kielloilla kasvattajien lapset? koska olet ruokkinut hänen luovuuttaan ja uteliaisuuttaan, kun ne ominaisuudet ovat päässeet lapsellasi vahvistumaan, niin niitä on vaikea sivuuttaa.

        Kielloilla kasvatettu lapsi taas kunnioittaa sen verran auktoriteettia, että pelkkä auktoritetin (eli aikuisen) läsnä olo vie halut kokeilla erilaisia juttuja, koska elukka kuin elukka (myös siis ihminen) oppii tehokkaimmin välttämään negatiivista palautetta. Lapsi siis ei uskalla kokeilla eri asioita, koska pelkää saavansa negatiivisen palautteen. Näitä lapsia täytyy mm. kehoittaa leikkimään erilaisilla tavaroilla ja he uskaltavat leikkiä vain niillä jotka heille on annettu.


      • eisaaeisaaeieieiei
        ... kirjoitti:

        Ai niin vielä: Miksi sinusta tuntuu, että sinun lapsesi ei opi yhtä helposti kuin niiden kielloilla kasvattajien lapset? koska olet ruokkinut hänen luovuuttaan ja uteliaisuuttaan, kun ne ominaisuudet ovat päässeet lapsellasi vahvistumaan, niin niitä on vaikea sivuuttaa.

        Kielloilla kasvatettu lapsi taas kunnioittaa sen verran auktoriteettia, että pelkkä auktoritetin (eli aikuisen) läsnä olo vie halut kokeilla erilaisia juttuja, koska elukka kuin elukka (myös siis ihminen) oppii tehokkaimmin välttämään negatiivista palautetta. Lapsi siis ei uskalla kokeilla eri asioita, koska pelkää saavansa negatiivisen palautteen. Näitä lapsia täytyy mm. kehoittaa leikkimään erilaisilla tavaroilla ja he uskaltavat leikkiä vain niillä jotka heille on annettu.

        Ei minusta tunnu, että lapseni olisi hidas oppija, koska kyllähän hän tietää hyvinkin tarkkaan, mihin ei saisi koskea. Uteliaisuus vain on liian voimakas ja kieltäminen voimistaa sitä entisestään, siksi siis sanon, että lapseni on "kovapäinen". En halua, että lapseni turtuu sanaan "ei" sellaisten asioiden vuoksi, joissa kieltäminen voidaan välttää. Kieltämäänhän lasta joutuu joka tapauksessa päivittäin ja haluan, että niissä tilanteissa kiellolla on vielä voimaa.

        Minusta arkea helpottaa suunnattomasti, kun koti on sellainen, että lapsi voi touhuta omia juttujaan ja tutkia paikkoja turvallisesti ilman, että hengitän joka sekunti hänen niskaansa. Mikään paikka ei kuitenkaan ole lapselta aina ja ikuisesti kielletty, vaan lapsi saa esimerkiksi kiivetä itse portaita silloin, kun kuljemme niitä yhdessä. Muutoin portaiden edessä on portti. Ja se huone, joka on yleensä suljettu suurten lattialla olevien ruukkukasvien suojelemiseksi, on lapsesta erityisen jännä paikka silloin kun sinne mennään yhdessä, koska sinne ei ole aina vapaa pääsy.

        Keittiön laatikoita tyttö ei saa vielä itse auki, koska niissä on avaamisen raskaaksi tekevä hidastusmekanismi. Sitten kun saa, alimmissa laatikoissa on muovikulhoja, kattiloita ym. lapselle turvallisia ja särkymättömiä tavaroita, joilla saa vapaasti leikkiä.


      • ...
        eisaaeisaaeieieiei kirjoitti:

        Ei minusta tunnu, että lapseni olisi hidas oppija, koska kyllähän hän tietää hyvinkin tarkkaan, mihin ei saisi koskea. Uteliaisuus vain on liian voimakas ja kieltäminen voimistaa sitä entisestään, siksi siis sanon, että lapseni on "kovapäinen". En halua, että lapseni turtuu sanaan "ei" sellaisten asioiden vuoksi, joissa kieltäminen voidaan välttää. Kieltämäänhän lasta joutuu joka tapauksessa päivittäin ja haluan, että niissä tilanteissa kiellolla on vielä voimaa.

        Minusta arkea helpottaa suunnattomasti, kun koti on sellainen, että lapsi voi touhuta omia juttujaan ja tutkia paikkoja turvallisesti ilman, että hengitän joka sekunti hänen niskaansa. Mikään paikka ei kuitenkaan ole lapselta aina ja ikuisesti kielletty, vaan lapsi saa esimerkiksi kiivetä itse portaita silloin, kun kuljemme niitä yhdessä. Muutoin portaiden edessä on portti. Ja se huone, joka on yleensä suljettu suurten lattialla olevien ruukkukasvien suojelemiseksi, on lapsesta erityisen jännä paikka silloin kun sinne mennään yhdessä, koska sinne ei ole aina vapaa pääsy.

        Keittiön laatikoita tyttö ei saa vielä itse auki, koska niissä on avaamisen raskaaksi tekevä hidastusmekanismi. Sitten kun saa, alimmissa laatikoissa on muovikulhoja, kattiloita ym. lapselle turvallisia ja särkymättömiä tavaroita, joilla saa vapaasti leikkiä.

        Kielloilla kasvatettu lapsi oppii, että ei on negatiivinen asia, kuten se onkin. Negatiivisen palautteen saaminen on merkki epäonnistumisesta. Kielloilla kasvatettu lapsi oppii siis välttämään epäonnistumista ja mikä olisikaan tehokkain keino välttää epäonnistumista kuin olla yrittämättä ollenkaan.

        Lapsesi tuskin on hidas oppija, mutta kasvatusprosessi on huomattavasti pidempi sellaisen lapsen kanssa jolla luovuus ja tahto riittää edelleen yrittää, vaikka yrityksistä seuraa välillä epäonnistumisia.


    • ###

      Lapset vaan ovat erilaisia samoin me vanhemmat.
      Esikoisen kanssa mitään tavaroita en laittanut piiloon eikä portteja tarvittu. Sain tehdä kotitöitä ja kyläillä hänen kanssaan ilman että tarvitsi miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu.
      Kuopuksen kohdalla siivosin alakaapit isän mielenrauhan vuoksi, onneksi. On sen verran temperamenttinen tapaus. En kuitenkaan tyhjentänyt niitä kokonaan, ainoastaan särkyvät ja vaaralliset tavarat.
      Jos kaikki mihin ei saa koskea piilotetaan lapsi oppii että kaikki on sallittua. Jatkuvasta kieltämisestä ei ole yhtään sen enempää hyötyä. Kultainen keskitie on aika usein se toimivin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe