Olen alle kolmekymppinen nainen ja minulla on suuri riski saada diabetes; heikentynyt sokerinsieto, sukurasite ja ruokailun jälkeiset heikotuskohtaukset. Kumpi D sieltä on tulossa, en tiedä. Olen laihduttanut ja lisännyt liikuntaa ja yritän syödä terveellisemmin; koko ajan takaraivossani jyskyttää: kohta se puhkeaa, kohta se puhkeaa. Elämäni on pelkkää diabeteksen pelkäämistä. En uskalla syödä, en uskalla olla syömättä. Liikun väkisin. Tarkkailen itseäni; käyn useammin pissalla kuin tavallisesti, joko se iski, minulla on jano, onko se nyt sitä... tulen sairaaksi pelkästä DIABETES-sanan kuulemisesta. Vihaan sitä. En halua kuullakaan siitä enää ikinä, en verensokerimittareista, insuliineista, ruokavalioista. En kestä enää. Kerta vielä kun kuulen sanankin, niin huudan.
Vihaan
diabetesta.
171702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lopeta itsesi tarkkailu ja väkinäinen liikkuminen. Liikunta on hyväksi, mutta liika on aina liikaa. Liiasta liikkumisesta voi tulla muita terveysongelmia. Olet kuitenkin siinä iässä että vielä varmasti omana elinaikanasi keksitään lääke diabetekseen. Nythän tiedetään jo mistä ikääntyminen johtuu ja odotan innolla sitä päivää jolloin ikääntyminen pystytään estämään ja iäkkäät uudelleen nuorentamaan. Mahdotonta se ei ole, vaikka jotkut asiantuntijat pitävätkin sitä mahdottomana. Semmoisten asiantuntijoiden puheita ei pitäisi kuunnella, he ovat yleensä pelkkiä byrokraatteja jotka eivät tiedä asioista yhtään mitään.
Asenteellasi et tule tervettä päivää näkemään; aina löydät itsestäsi sairauksia. Ennen tuollaista sanottiin luulosairaudeksi.
Älä tuijota kaiken aikaa itseäsi, pyri pois itsekeskeisyydestäsi. Terveillä elämäntavoilla vältät monet sairaudet, jos ne vältettävissä on. Niitä, joita et voi välttää edes oikeilla elämäntavoilla, on turha murehtia etukäteen.
Katse itsestäsi ulospäin! Ympäristössä ja maailmassa on paljon mielenkiintoisempia asioita kuin itsesääli ja turhan pelko.
...tiedä kaikkea tuota? Ihmiset nyt vain eivät tietääkseni yleensäkään pelkää huvikseen, en ainakaan minä. Mahdat olla täydellinen ihminen kun itse näköjään aina olet järkevä ja vahva ja peloton, onneksi olkoon!
Luulosairaus on muuten sitä, että luulee sairastavansa jotakin; ei sairastumisen pelkoa.
Minulle lääkäri juuri sanoi, että minulla on erittäin suuri riski sairastua; anteeksi vain että olen huolissani.
Mutta helppoahan se on sanoa, että turha murehtia.
liian kireä elämänasenne! Sen huomaa kirjoituksista ja siitä, miten vedät herneet nenään.
Relaa vähän ja ajattele muuta kuin itseäsi!
Mielestäni pilaat elämäsi ottamalla stressin mahdollisesta sairastumisestasi. Murehdi diabetestä vasta sitten jos se puhkeaa. Teen päivittäin töitä diabeetikoiden kanssa ja voin sanoa, että suuri osa heistä elää tavallista elämää ja ovat hyvin tyytyväisiä ja onnellisia. Diabeteksen kanssa tulee nykyään hyvin toimeen jos vain jaksaa huolehtia itsestään.
Se itsestään huolehtimisen jaksaminen on juuri se ongelma. Minulla on useampia muitakin sairauksia, ja juuri sen takia ehkä otankin tämän uuden uhan niin vakavasti; olen kerta kaikkiaan lopen uupunut, eikä jaksamista riitä enää mihinkään. Olen kerta kaikkisen nujerrettu. Sairauteni ovat sitäpaitsi kroonisia ja osittain eteneviä; päiväni tuntuvat menevän erilaisiin tutkimuksiin ja lääkäreihin ja kipuihin, ja siihen huomisesta huolehtimiseen. En jaksa enää, ja tämä diabetesjuttu oli viimeinen tippa. Luovutan.
...jos ei ole vielä sitä sairauttakaan.
Minulla on kaksi diabeetikkotytärtä, kuten olen tuossa yhdessä alempana olevassa keskustelussa kertonut. He elävät suureksi osaksi hyvin normaalia elämään - eivätkä hekään murehdi. Todennäköisesti heidän sairautensa on pistänyt myös heidän arvonsa järjestykseen, joten heillä on jalat tiukasti maassa eivätkä vouhota minkä tahansa muotioikun perässä.
Kun elät kohtuullisen terveellisesti (ruoka & liikunta & muut harrastukset & ystävät), niin ei sinulla ole mitään pelättävää. Nauti siitä päivästä, jonka olet terveenä!
Lopeta se itsesi tarkkailu, tarkkaile vaikkapa luontoa tai muiden ihmisten käyttäytymistä - niissä riittää ihmettelemistä!
...piristävästä vastauksestasi. Lämmintä kesää Sinulle ja tyttärillesi!
Minulla on diabetes sellaista, että otan pillerin aamulla ja illalla ennen ruokaa. Verensokerin mittasin 4 kertaa toukokuussa ja 6 kertaa huhtikuussa. Ei diabeteksesta ole oikeastaan mitään haittaa, jos hyvin menee. 3.5 vuotta sitten sairastuin ja olen nyt eläkeiässä. Kävelyä ja uintia kun vaan harrastaa, niin ne alentaa verensokeria.
Olen lähes viiskymppinen nainen, jolla on myös masennusta, vaihdevuodetkin uhkana piakkoin. Ja pari kuukautta sitten todettiin sama riski kuin sinulla.
Välillä en jaksa uskoa, että riski on todellinen, ja unohdan kaikki hyvät ohjeet. Varsinkin, jos on muuta stressiä. Välillä elän kuin olisin jo sairastunut diabetekseen (paitsi en tietenkään käytä insuliinia tms.).
Uskoisin, että jos eläisin enimmäkseen jälkimmäiseen tapaan, ei olisi mitään dramaattisempaa vaikutusta, vaikka sairaus sitten puhkeaisikin. Ja niin minulle on vakuuteltu, että sellainen elämäntyyli voi jopa siirtää tai estää sairautta. Ja onhan se liikkuminen ja säännöllinen syöminen aivan hyväksi kenelle tahansa.
Minulla on ollut insuliinihoitoinen diabetes vuodesta 1982.Nykyään otan kahta eri insuliinilaatua 4 kertaa päivässä,verenohennukseen 100mg disperiiniä,beeta-salpaajia otan 2kertaa päivässä,ACE-estäjiä kerran,tulehduskipulääkettä nimeltä VIOXX kerran,nenäsumutetta Flixonase kerran,nuhatippoja Nasolin kerran nukkumaanmennessä.Ostin lääkelokerikon,ettei pilleripurkkien kanssa mene aivan sekaisin.Kaikesta huolimatta vitsi vielä irtoo.....
mutta älä skitsoile.hyvä kun oot laihduttanu, liiku, mutta ainoastaan kivoilla tavoilla.stressikin ja pelkokin voi puhkaista taudin.mutta ennenkaikkea:rajoita hiilihydraatin saanti NYT vielä kun et ole sairastunut.ja ole huoleti, vaikka sairastuisit, ilman verisuosia ja yleistä terveyttä tuhoavia lääkkeitäkin pärjää.lue lisää diabeetikkojen selviytymistarinoita:www.atkins.com ja unohda viralliset varoittelut.päätä ja katso itse mikä parantaa lipidejä ja verensokeria.
Tuo sinun pelkosi kuulostaa jo pahemmalta sairaudelta kuin itse diabetes. Itsekin pelkäsin tautia aivan mielettömästi, mutta kun se sitten (type2) puhkesi, niin pöh... ei haittaa, herkkuja piti rajoittaa, uimassa käydä, mittailla arvoja... no big deal, helppoa. Mitäs NIIN hirveää tässä diabeteksessä on että sinä nyt noin tarvitsee pelätä. Tuntuu tuo sinun pelkosi raskaammalta ja kuluttavammalta kuin itse tämä sairaus. Sanoisin, että tuo menee pian psykoosin puolelle.
Heitä koko diabetes-aihe roskikseen. Ei se sen hitaammin tai nopeamnmin tule mitä enempi tai vähempi sitä mietit.
Elämme vain kerran. Katso ulos, vihreää, kaunista luontoa, lapsia, eläimiä...
On paljon muutakin tärkeää elämässä =)
Eikä sinulla ainakaan ykköstyyppiä ole tulossa, silloin ei kyllä ole vaaraa heikotuksesta ja verensokerin laskusta =)
Rentoudu!
Tuossa edellä sait jo hyviä neuvoja. Ei todellakaan kannata murehtia sitä, mitä ei ole, vaan elää ja nauttia siitä, mitä nyt on.
Itse ole sairastanut ihan pienestä asti diabetesta (yli 30v) ja sen myötä ja siitä riippumatta on tullut monenlaisia muitakin sairauksia, jotka ohjaavat elämää enemmän ja vähemmän. Lapseni eivät pelkää sairastuvansa, vaikka näkevät jatkuvaa lääkäreissä, hoidoissa ym. juoksemista, päivittäistä piikitystä, mittaamista, välillä hypoja ym. Olen joskus kysynyt heiltä nyt vanhempana, mitä he ajattelevat, jos heille tulee diabetes ja vastaus on ollut "eihän tossa ole mitään, kun sitä voi hoitaa".
Tuo sairastumisen pelko on myös tuttu asia erään läheisen ystäväni kohdalla. Siihen kannattaisi varmasti hakea keskustelu- tms. apua esim. terveysaseman kautta. Tiedän, että se voi olla hyvinkin stressaavaa ja elämää rajoittavaa.
Voimia sinulle pelon voittamiseen - yritä päästä hallitsemaan pelkoasi äläkä anna pelon hallita itseäsi.
Sitä Diabetestä saa vaikka söis 10 kiloo sokeria!!! Se sen varmaa puhkeamis syytä ei ole vielä edes lääketieteen tiedossa!! Mutta siis puhkeamis riski kasvaa kun ihmiskehon puolustus järjestelmä ei toimi, esim. flunssan aikana puhkeamis riski on suurempi.. Ite sairastuin ilman kunnon flunssaa, en oo ylipainonen, enkä muutenkaan huonossa kunnossa.. Insuliinia pistän 5 kertaa päivässä, näkökin multa meni hetkeks mut ku se tuli takas ni se oli parempi ku koskaan!! En tarvii laseja enkä oo koskaan tarvinnu! Ruokavaliokaan ei oo muuttunu mihinkää, ainoo on että karkkia ja sokerillista limua en enää syö/juo!!
Mikä siinä diabeteksessa oikeen pelottaa?? Se että aikuiset diabeetikot joutuu syömään jotain pillereitä?? Se on sairaus siinä missä muutkin, väärin hoidettuna vaarallinen mutta niin helppo hoitaa että ei sitä edes aina muista!! On niitä vaarallisempiakin sairauksia joihin ei oo edes lääkettää!! Joten ihan rauhassa vaan, se voi tulla ihan kenelle vaan jos huonosti käy!! Unohda kaikki sairaudet!! Elä niinku ennenkin!!
Laitan tänne suomalaisen seivashyppäjän Kimmo Pallosen neuvot. Hän laihtui syömällä 30 kg Toivottavasti saate tästä jotain!
“ NYRKKISÄÄNNÖT “
1. SYÖ PROTEIINI ENSIN !
-KALAA, KANAA, MUNANVALKUAISIA, RAEJUUSTOA,
RIISTAA, SOIJAA, JOSKUS PIHVIKIN TEKEE HYVÄÄ.
-SUOSI KASVIKSIA ( ESIM. KAALIKASVIT), MARJOJA,
HEDELMIÄ HIILIHYDRAATTEINA. KASVIKSIA PALJON.
AAMULLA KAURAPUUROA.
-SYÖ VIIMEISEKSI ATERIALLA JÄÄTELÖÄ, SUKLAATA,
RIISIÄ, PASTAA, PERUNAA TAI RUISLEIPÄÄ, VÄHÄN.
*MIKSI? - VERENSOKERI PYSYY TASAISENA
- OLET PIRTEÄMPI
- RUOANSULATUS TOIMII PAREMMIN
- RASVAKUDOS ALKAA VÄHETÄ!
2. KÄYTÄ OIKEITA RASVOJA!
- RYPSIÖLJY, OLIIVIÖLJY, PÄHKINÄT,VOI,
RASVOJA KOHTUUDELLA.
*MIKSI? – TARVITSET VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ
RASVAHAPPOJA ( MM. LINOLI )
3. KÄYTÄ TARPEELLISIA LISIÄ!
- KALAÖLJY
- KOLLOIDISET ALKUAINEMINERAALIT
( OHJAAVAT BIOKEMIALLISTA ELÄMÄÄMME )
- KASVIJAUHEET / KASVIANTIOKSIDANTIT
MM. OPC-YHDISTEET
( ESTÄVÄT HAPETTUMISTA JA SAIRAUKSIA )
*MIKSI? –KO. RAVINTEITA ET SAA RUOASTA
TARPEEKSI TAI ET OLLENKAAN!!!
Minä olen käyttänyt ahmimiseen tiettyä luonnonlääkettä. Koska söin hirveästi, vaikka ei ollutkaan nälkä. Oli tarve jatkuvasti laittaa jotain suuhun. Jos en saanut aamulla heti ruokaa, tuli heti paha olo. En kestänyt myös pitempiä ruokataukoja. Ja makeisista tuli kireä, inhottava olo - sokerihumala.
Kävin jopa sokerin rasitustestissä, mutta siellä ei selvinnyt mitään. Pelotti kyllä, koska äidilläni on diabetes. Mutta niistä pillereistä tuli kyllä ihan toisenlainen olo! Nyt olen aika normaali ihminen.