Syyllisyyttä

Vaikea juttu, kun jo nyt joudut kokemaan syyllisyyttä, sillä se tulee olemaan vakiovierasi myös jatkossa sitten kun lapsi on syntynyt ikuisesti.

Äideillä on aina huono omatunto, koskaan ei ole oikeassa paikassa, vaan aina on syyllisyys siitä kun pitäisi olla jossain muualla samaan aikaan.

Poikaystäväsi suku on kuitenkin poikaystäväsi ongelma ja jätä se sellaiseksi. Jos joku haluaa katkaista välit poikaystäväsi sukuun, niin poikaystäväsi sen tekee. Älä laita poikaystävääsi valitsemaan sinua tai äitiään, koska siinä jäät toiseksi. Väsyneen väliinpitämätön joo-joo-asenne on ainut oikea tapa suhtautua hankaliin anoppeihin.

Todella ikävää ja töykeää käytöstä poikaystäväsi suvulta laukoa tuollaisia kommentteja! -.-
Sinuna puhuisin poikaystävän kanssa asiasta, ettei sinun tarvitse kuunnella tuollaisia kommentteja ja tuo ei tunnu kivalta. Luulisi poikaystäväsikin sanovan jotain omille sukulaisilleen vastaan?? Tai sitten pyydätte teidän molempien vanhemmat/sukulaiset saman pöydän ääreen ja juttelette asiat halki. Ehkä raskausuutinen oli yllätys poikaystäväsi vanhemmille,eivätkä osaa vielä suhtautua asiaan hyvin tai epäröivät miten tulette toimeen yms.. Tuossa keskustelutuokiossa voisitte poikaystäväsi kanssa kertoa miten meinaatte tulla toimeen ja millaiset suunnitelmat,siten he huomaavat että odotatte lasta ja tulette pärjäämään :) Jos ei auta, sitten kannattaa vaan jättää kommentit omaan arvoonsa. Eikä sinun ole pakko heitä tavata jos noin kohtelevat, luulisi poikaystäväsi ymmärtävän ettet halua kuunnella tuommoista.

Toivottavasti asiat järjestyy :) Ja erittäin paljon onnea raskaudestasi!
Itse olen vielä 16-vuotias kun vaavi syntyy, nyt menossa rv 28 5.

Onnea sinullekkin raskaudestasi ! :)

Aikoinaan sukulaisperheessä oli samanlainen tilanne eikä homma koskaan muuttunut miksikään. Hullumaksi vain meni. Anoppi päätti kaikesta, poika ei uskaltanut nousta äitiään vastaan eikä miniästä ollut taistelemaan vastaan. Anoppi kontrolloi kaikkea (lapsen hoitoa, kummeja, nimeä, kyläilyjä, kaupassa käyntiä..), jos ei saanut tahtoaan läpi juoruilu perättömiä koko suvulle. Jos sai tahdon läpi valitti miten hän joutuu kaiken tekemään. Harvoin uskalsi miniälle päin naamaa sanoa mutta seläntakana puhuminen ja toimiminen sekä manipulointi oli jatkuvaa.

Anoppisi ei vaikuta järin fiksulta ihmiseltä eikä myöskään mitenkään yhteistyö kykyiseltä. Joten en usko että asiat tulee muuttumaan vaikka yrittäisitte selvitellä asioita ja saada jonkinlaista rauhaa.
Poikakaverisi kannalta tilanne on hankala. Ehkä kannattaa olla vaikka loppu raskaus ettet ole anopin kanssa tekemisissä ja katsoa miten tilanne alkaa mennä kun vauva syntyy. Sinun ei tarvitse törkeyksiä kuunnella ja on ehkä hyvä kokeilla kepillä jäätä miten anoppi suhtautuu jos sanot hänelle vastaan.

Hei syyllistetty! Et ole ainoa! Itsekin tulin 17-vuotiaana raskaaksi ja ongelmia anopin ja muiden sukulaisten kanssa. Nykyisemmin asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja meillä on maailman ihanin poika. Meillä tosin vauva sai alkunsa siten, että minulla oli paha vauvakuume ja vähän sabotoin ehkäisyjä... :p

Ongelmia oli anopin kanssa jo ennen raskautta. Hän heitti minut ulos mm. talvella keskellä yötä ilman syytä. (ihan oikeasti ilman syytä, selitti, että olen ilkeä hänelle ja häntä suututtaa, etten sano hänelle rakastavani häntä)....Ja asuin 200 km päässä. Hänen kuultua raskaudesta yritti hän epätoivoisesti keksiä syytä pakkoabortille. Mm. soitti vanhemmilleni ja kaikki sossut ja psykiatrit läpi, ja selitti, että olen mielenvikainen yms. (nyt on psykiatrin todistus, ettei näin ole)
Lisäksi hän yritti puhua poikaystäväni jättämään minut. Hän soitteli vanhemmilleni ja haukkui heidät kasvattajina (Asun omassa kodissa, olen ollut töissä ja koulu sujuu hyvin, raskaus ajalla muutin yhteen poikaystäväni kanssa). Ja valitti sitä, etteivät he pakottaneet minua aborttiin. Ja soitteli välillä keskellä yötäkin... Herätti mm. 3-vuotiaan serkkuni, kun tämä oli meillä kylässä.

Neuvoisin näin: Älä ole tekemisissä anopin kanssa. Anna hänen elää omaa elämäänsä, niin kaikilla on hyvä olla. Älä kuitenkaan estä poikaystävääsi tapaamasta häntä, sopikaa vaikka niin, että poikaystävä voi käydä äitinsäluona vauvan kanssa, kun se ei mene rikki.

Meidän anoppi vieläkin soittelee vähän väliä ja yrittää saada poikaystävääni jättämään minut. Hän myös valittaa sitä, että minä olen hirveä lehmä, joka pidön häntä vankina täällä. (todellisuus on että poikaystävääni loukkasi se, että hänen äitinsä tahtoi tappaa meidän lapsemme. Ja hän tahtoo mieluummin olla meidän kanssamme)... Ja välillä hän haluaisi muka kovasti tehdä sovinnon ja nähdä pojan.

Todellisuus on: Kukaan ei voi pakottaa sinua olemaan tekemisissä anoppisi kanssa. Sinä olet lapsen äiti, ja koska et ole naimisissa, sinulla on täysi valta lapseesi ja hänen tapaamisoikeuksiinsa. Mutta jos lapsen isä tunnustaa isyytensä ja otatte yhteishuoltajuuden, lapsen isällä on oikeus myös päättää ketä lapsi tapaa. Sopikaa nämä asiat keskenänne, jos mitenkään mahdollista, olisihan lapsen kannalta mukavinta, että hänellä olisi mummi =)

Itse olen myös tulossa "teiniäidiksi". inhoan kyllä tuota sanaa, sillä en enää miellä itseäni teiniksi vaikka olen 18-vuotias. Olen paremmin sanottuna nuori äiti.
Itse pelkään omille isovanhemmille kertomista. He eivät edes välitä poikaystävästäni, eivät puhu hänelle tai anna hänelle juuri mitään arvoa. ehkä siksi että heillä on ollut paljon vaatimuksia minua ja tulevaa miestäni kohtaan. Pitäisi olla korkeasti koulutettu ja minunkin vähintään lääkäri.
Tunnen jotenkin olevani samassa asemassa. Sillä isovanhempani ovat minulle todella läheisiä. ja ehkä tämä asia vähän pelottaakin heitä, ovat kovin "ulkokultaisia". Poikaystäväni on kieltäytynyt tapaamasta heitä, kun käyttäytyvät niin huonosti häntä kohtaan. Mutta uskon asenteiden muuttuvan kun saavat pienen lapsenlapsenlapsen syliinsä. tai sitten ei.
poikaystävän vanhemmille ei ole vielä kerrottu mitään, sillä tuota välimatkaa meilläkin on, he ottavat varmasti hyvin asian vastaan, sillä nyt jo kovasti ihastelevat tekemisiäni ja ovat muutenkin kovin ihastuneita minuun. Vaikka hänen äitinsä tulee lestadiolaisperheestä he eivät ole mitenkään ahdasmielisiä. todella mukavia ja suvaitsevaisia! :)

Mielestäni sinun pitäisi suuttua oikein näkyvästi anoppisi edessä. Ilman muuta sinulla on oikeus pitää lapsi jos niin itse haluat! Eikä tehtyä saa tekemättömäksi, vaikka se vahinko olikin. Ehkä siinä tilanteessa anoppi voisi ymmärtää sinunkin puolesi tilanteesta, sillä kyllä anoppikin tietää miltä tuntui olla raskaana. Mielialat heittelee ja mistään ei ole varma ja pelottaa samalla vaikka onkin onnellinen lapsen puolesta.
itse varmaan huutaisin ja riehuisin anoppini edessä kun suuttuisin hänelle, ja yks kaks se voi helpottaa tilannetta. ei silti kannata mitään väkivaltaa käyttää. Vaan puhutte asian suoraan. Uskoisin että kaksi isoa ihmistä saa välinsä kyllä korjaantumaan ja jollei saa, sinua ei ainakaan voi syyttää siitä ettet ole edes yrittänyt. Se on hänen oma vikansa jos tulevan lapsenlapsen äidin elämä ei kiinnosta.
Onnea raskaudesta ja tsemppiä sen anopin kanssa. Kaipa hän joskus heltyy.

Entäpä jos yrittäisit ajatella asiaa vähän kypsemmin?

Muutama fakta sinulle, vaikka väitä kovasti etteivät ne ole faktoja, vaan tiedät paremmin. Poikaystäväsi vanhemmat ovat ne ihmiset jotka tuntevat poikaystäväsi parhaitten. Ne ovat ne ihmiset jotka tietävät mikä on poikaystävllesi parasta ja mikä ei.

Sinulla on itselläsikin pian lapsi ja tulet tuntemaan saman tunteen: kukaan muu ei tiedä lapsesi parasta paremmin kuin sinä itse.

On myös teini-isien vanhempia, jotka hyväksyvät lapsensa teinivanhemmuuden ja sen ne tekevät juuri siitä syystä, että he tietävät/tuntevat lapsensa ja tietävät hänen kykenevän vastuuseen ja siihen ettei lapsi yksinkertaisesti pilaa pojan elämää.

Nyt sinun appivanhempasi tietävät, että lapsi tulee pilaamaan heidän poikansa elämän ja tottakai he taistelevat sitä vastaan, koska jokainen vanhempi tahtoo lapselleen vain parasta.

Eli lähde tästä lähtökohdasta liikkeelle. Miten voit rakentaa tilannetta näillä lähtökohdilla. Tilanne on se mikä on, lapsesta ette aio luopua, eli rakentavan tilanteen setvimisen pitää lähteä aivan toisesta näkökulmasta. Ole vähän nöyrempi ja hiukan pahoillaan olon osoittaminenkaan ei olisi pahitteeksi. "Olen pahoillani, teistä tuntuu, että pilaan lapsenne elämän, mutta tilanne on nyt tämä, mitä voimme tehdä tästä eteenpäin?" En suosittele mitään pöydän ympärille istumista ja keskustelua, koska lähtökohta on väärä, pöydän ympärillä ei ole neljää aikuista, vaan siinä on vain kaksi aikuista, poikaystäväsi vanhemmat. Voit kertoa että sinua loukkaa appivanhempien vihjaukset siitä, että raskaus pitäisi saada päättymään, mutta muuten olet lapsen asemassa, kuten poikaystäväsikin, eli te ette voi sanella sitä miten aikuisten tulee suhtautua asiaan.

Eli keskittykää enemmän keskusteluissanne käytännön asioihin. Vanhempien suhtautumisen muuttamisen eteen ette voi vaikuttaa pätkän vertaa. Mikä on käytännön järjestely? Aikooko poikaystäväsi vanhemmat olla mukana lapsenlapsen elämässä vai ei? Miten mukana olo käytännössä tulee tapahtumaan, taloudellista tukea, lapsenhoitoapua? Jos eivät aio olla mukana kuviossa, niin mitenkäs välit lapseensa? Aikovatko edelleen olla poikansa elämässä? Ja aina kun itsekäs anoppi ottaa esiin näkökulman siitä, kuinka pilaat hänen poikansa elämän, toteat vain, että olet pahoillasi, mutta tilanne on nyt tämä mikä on ja palataanpas takaisin niihin käytännön järjestelyihin... Jos alat inttää vastaan siinä, että et pilaisi heidän lapsen elämää, siinä jäät toiseksi aivan taatusti ja osoitat vain omaa naiviuttasi. Suurilla puheilla et nimittäin osoita pätkän vertaa sitä, että elämässänne menee hyvin, vaan ainoastaan elämällä hyvin voit osoittaa niinkin läheisesti perheenne jäsenen tuntevalle ihmiselle, että elämässä menee hyvin. Ja aina ei pienen lapsen kanssa mene hyvin, jos kuitenkin suu vaahdossa puhut jostain onnellisuudestanne ja ulkoisesti on täysin päivänselvää, että elämä ei ole niin onnellista, niin syöt itseltäsi kaiken uskottavuuden ja vanhemmat ovat syystäkin huolissaan poikansa hyvinvoinnista. "Tilanne on se, että nyt menee huonosti, kuten kaikilla vanhemmilla joskus, mutta mitä asialle voimme tehdä?"

Kaiken kaikkaan siis älä esitä mitään mitä ei ole. Älä esitä, että tilanne ei olisi vanhempien mukaan poikaystävän hyvinvoinnille kohtalokasta, älä esitä, että kaikki on hyvin ja kivaa, älä esitä, että pärjäätte ilman vanhempien tukea. Ainut mitä esitä on, jos et todella tunne olevasi pahoillasi, että olet pahoillasi tilanteesta. On lapsellsita olla osoittamatta empatiaa toisen täysin ymmärrettäviä negatiivisia tunteita kohtaan. Niihin ei tarvitse lähteä yhtään sen enempää mukaan, kunhan vain teet selväksi, että olet pahoillasi kun toinen tuntee tilanteesta niin.