avusta erittäin kiitollinen

kesäpinkki

Hei!

Isovanhemmista toinen kuoli maaliskuussa. Heillä oli yhteinen osake joka myytiin reilu vuosi sitten pois. Tällöin eräs sukulaisista ryhtyi varjojen hoitajaksi.
Hän mainitsi tuolloin että asunnon rahat on talletettu korkeakorkoiselle tilille ( reilut 200 000).
Kun tämä ikävä kuolemantapaus sattui keväällä, tämä varojenhoitaja ilmoitti että asunto rahat ovat ajat sitten menneet ties mihin.
Tuomari kenet hän oli palkannut perunkirjoja pitämään, taasilmoitti että hänelle on ilmoitettu vainajan olleen varaton ja taas leskellä on niin paljon omaisuutta, että tulee vetoamaan tasinko-oikeuteen.
Kysymys nyt kuuluukin, olisiko tämä varojen hoitaja saanut itse päättää olevansa pesänhoitaja/selvittäjä? Eikö siinä pitäisi olla kaikkien osakkaiden suostumus.
Toinen juttu, onko se käytännössä mahdollista jos aviopari on naimissa 75-vuotta ja myyvät yhteisen asunnon, että kaikki varat laitetaan vaan toisen nimiin? Kun asunto on kuitenkin ollut kummankin nimissä? Eikä avioehtoa ollut.
Onko mahdollista, että tuollainen tilimuutos olisi tehty kuoleman jälkeen, eli jos kuolema on tapahtunut vaikka 5.5 klo 7.30 ja pankille ilmoitetaankin vasta samana iltapäivänä?
Ehkä typeriä kysymyksiä, mutta olisin kiitollinen jos joku osaisi hieman valaista asiaa.

3

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wurg.

      Annoitteko valtakirjan pesänhoitajalle? Pankki vaatii kaikilta pesän osakkailta valtakirjan muitten raha-asioitten kuin hautaus- jne kulujen hoitamiseen.

    • kesäpinkki

      Ei olla annettu, eikä ole mitään pyydettykään?

    • 31

      Jutusta sain käsityksen, että molemmat isovanhemmat elivät myydessään omistamansa osakkeen. Oikeustoimikelpoisina heidän myyntiinsä , tileihinsä ja tuhlailuunsa ei ole tulevilla perillisillä laillisesti nokan koputtamista ja kuolinpäivää edeltävät vainajan tilitiedot perilliset saavat vain yhteisellä pyynnöllä.
      Kuka tahansa osakas voi hakea oikeudelta pesänselvittäjän määräämisen. Pesänselvittäjä saa halutessaan myös kuolemaa edeltävät vainajan tilitiedot jos on syytä epäillä varojen pimittämistä tms väärinkäytöksiä.

      Perunkirjoitukseen pesän luovuttaa sen asiat parhaiten tunteva henkilö, eli yleensä leski tai hänen kelpuuttamansa muu henkilö.
      Nytpä en tiedä onko perukirjaan tuleva kuolinpäivän saldo ajettu klo 00:??, vai 23:?? ja että voisiko joku nopsa valtakirjan haltija tai yhteiseltä tililtä leski ehtiä siirtää varat pois kuolinpäivän saldosta. Asia selvinnee eri pankeista tarkemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe